Mainos

Peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 639 762
  • 8 707

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Yhdelläkään Mannerin kaudella kakkoskenttää ei olla saatu toimimaan hyvissä ajoin runkosarjan aikana. Se on joka kerta vaatinut paikkauksia ennen poffeja.

Kyllä Mamban 1. kaudella Mäenalanen-Lasu-Leskinen oli varsin tehokas jo runkosarjassa. Silloin murheenkryyni oli kolmosketju.

Muuten toki allekirjoituskamaa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Yhdelläkään Mannerin kaudella kakkoskenttää ei olla saatu toimimaan hyvissä ajoin runkosarjan aikana. Se on joka kerta vaatinut paikkauksia ennen poffeja.
No en nyt ihan näinkään sanoisi. Kyllä kaudella 2017-18 pitkään kakkosketjuna ollut Mäenalanen-Lasu-Leskinen oli hyvä ketju, mutta pudotuspeleissä muutoksia lähdettiin sitten tekemään vähän pakon edessä ja esim. Mäenalanen siirtyi sentteriksi.

Kaudella 2018-19 Pyörälä-Kupari-Heponiemi oli puolestaan hyvä ketju ja sehän oli Kärppien kakkosketju. Tuo kosahti sitten kun Pyörälä loukkaantui koko loppukaudeksi.

Toki viime kaudesta alkaen on ollut ihan selviä ongelmia kakkosketjun suhteen.
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Kyllä Mamban 1. kaudella Mäenalanen-Lasu-Leskinen oli varsin tehokas jo runkosarjassa. Silloin murheenkryyni oli kolmosketju.
Miten mulla on muistikuva että Lasu kävi pelaamassa tuolla kaudella myös ykkösessä? Vai oliko Ruohomaa ykkösen senana koko kauden?
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Kaudella 2018-19 Pyörälä-Kupari-Heponiemi oli puolestaan hyvä ketju ja sehän oli Kärppien kakkosketju.
Pyörälän loukkaantuminen varmasti vaikutti ketjun peliin, mutta Speden roolia ei sitten oikeastaan kukaan saanut paikattua. Tämä tapahtui kuitenkin siinä kohtaa kautta jossa pelejä oli jäljellä vielä toistakymmentä (16.2.2019). Pudotuspeleissä Kupari ja Heponiemi olivat oikeastaan täysin näkymättömiä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Pyörälän loukkaantuminen varmasti vaikutti ketjun peliin, mutta Speden roolia ei sitten oikeastaan kukaan saanut paikattua. Tämä tapahtui kuitenkin siinä kohtaa kautta jossa pelejä oli jäljellä vielä toistakymmentä (16.2.2019). Pudotuspeleissä Kupari ja Heponiemi olivat oikeastaan täysin näkymättömiä.
No siis näkisin tämän johtuneen siitä että siihen paikalle ei löytynyt oikein ketään korvaajaa. Osala olisi ehkä voinut olla sellainen mutta taisi loukkaantua jossain vaiheessa kevätkautta ja myöskään Lindsten ei istunut siihen paikalle, olkoonkin että kunnon mahdollisuuttakaan ei mielestäni tullut.

Tokihan Kupari ja Hepokatti hyytyivät keväällä vaikka Heponiemi muutaman tärkeän maalin tekikin. Näkisin tuon kuitenkin johtuneen enemmänkin siitä että siihen näiden kahden kaveriksi ei löytynyt kunnon korvaajaa Pyörälälle.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Osala olisi ehkä voinut olla sellainen mutta taisi loukkaantua jossain vaiheessa kevätkautta
Eikös Osalalta kadonnut lopullisesti peli-ilot, kun ei saanut enää taklata ketään? --> jossain pelissä taklasi ihan puhtaasti , mutta sai jonkun aivan järjettömän jäähyn siksi, että oli isompi kaveri?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Eikös Osalalta kadonnut lopullisesti peli-ilot, kun ei saanut enää taklata ketään? --> jossain pelissä taklasi ihan puhtaasti , mutta sai jonkun aivan järjettömän jäähyn siksi, että oli isompi kaveri?
Se oli pudotuspeleissä Ilvestä vastaan, mutta oli Oskulla ennen tuotakin ollut jo poissaoloja ja käsi taisi olla sökönä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Tokihan Kupari ja Hepokatti hyytyivät keväällä vaikka Heponiemi muutaman tärkeän maalin tekikin. Näkisin tuon kuitenkin johtuneen enemmänkin siitä että siihen näiden kahden kaveriksi ei löytynyt kunnon korvaajaa Pyörälälle.
Mielestäni ongelma johtui myös Pyörälän loukkaantumisesta ja se että asiaa ei saatu ratkaistua johtui enemmän Mannerin kyvyttömyydestä etsiä ratkaisu kuin siitä että laajasta rosterista ei olisi löytynyt ratkaisua.

Vähän samanlaista sokeutta on nyt havaittavissa Mustosen kohdalla kuten aikaisemmin Sami Anttilankin kohdalla. Ongelma kyllä tunnistetaan, mutta sille ei joko haluta tai ei kyetä tekemään mitään.

Tämä lähinnä oli pointtini koskien Mannerin kausien kakkosketjuja. On ollut hyviä jaksoja, mutta jos jotain sattuu, on reagointi vähän samanlaista kuten reagointi pelin sisällä eli aika olematonta. Jossain määrin tuntuu että puuttuu se halu ja tahto kääntää kaikki mahdolliset kivet tehojen saamisessa takaisin. Onko se sitten niin, vain Manner yksin tietää totuuden. Ulospäin se vähän näyttää siltä...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se oli sitten sellainen peli tänään, huoh.. Muutama päivä sitten sanoin, että Kärpille tulee raskas tammikuu kun on paljon kovia vastuksia. Lisäsin siihen, että on siellä sentään Ässät ja HPK vähän helpompia. Mitenkähän vitussa Mamba meinaa taikoa voittoja Lukosta tai vaikkapa IFK:sta kun Ässiltäkin tulee ihan satanolla pataan? Ensi viikolla pelataan kaksi kertaa kotona Lukkoa vastaan ja odotusarvoni on yhteensä nolla pistettä. Jospa sentään saataisiin maali tai pari aikaiseksi. Eiköhän noista kuitenkin vähintään pari sarjapinnaakin raavita mukaan, vaikka väkisin. Kärpät saa rosteriinsa Kunykin, T.Niemelän ja Ak.Rädyn, joten joukkuekin vahvistuu tästä viikonlopusta.

Nyt sitten Mamba, viimeisen kerran. Heitä nyt se Mustonen jo vittuun sieltä säheltämästä! Mustonen pelasi päin persettä ykkösketjussa Lukkoa vastaan eilen ja olin ihan varma ettei Muse tuolla tontilla jatka. No, Mambahan pistää Mustosen jälleen tänään samaan vastuulliseen rooliin. Tässä vaiheessa luulisi, että Mustonen itsekin kiittäisi luottamuksesta kun sai paskan pelin jälkeen jatkaa ykkösessä, mutta mitä vielä! Mustonen pelasi vieläkin huonommin! Ja kuitenkin vastus oli eilistä heikompi. Pitäisikö Mamba vielä kerran kuitenkin kokeilla, oliko tämä todella Mustosen heikoin suoritus, vai voisiko se vetää vielä ihan himpun verran huonommin?
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Muistan lukeneeni aiemmilta kausilta, kun Kärpät jyräsi, että "Kärppien ylivoima vie mielenkiinnon Liigasta" ja, että "Olishan se kiva, jos Kärpät ei olisi, niin ylivoimainen ja, että olisi tasaisempaa" etc. Siis mitäs ihmettä!? En ole itse ikinä ymmärtänyt tuollaisia kommentteja, enkä tule ikinä ymmärtämäänkään. Ei tässä nykyisessä tilanteessa ole mitään kivaa tai hauskaa. Silloin oli _minun_ mielestäni kivaa, kun joskus Kojon ja Laten aikana, miksei myös Mannerinkin ensimmäisillä kausilla, dominoitiin sarjaa ja paukutettiin lähes kaikki ennätykset rikki mitä vaan pystyi rikkomaan. Totaalista ylivoimaa. Se oli _minun_ mielstäni kivaa ja hauskaa seurattavaa. Kun kannattamani seura painoi kaikille jauhot suuhun ja meitä käytettiin tuolla kaikenmaailman studioissa ja lehdissä suunnannäyttäjä esimerkkinä ja tituleerattiin "markkinajohtajaksi" etc.

Tässä nykyisessä räpellyksessä ei ole _minun_ mielestäni mitään hauskaa tai kivaa. Joskus kun sai lukea, että "ei jaksa katsoa, noita matseja häntäpään jengejä vastaan, kun dominoidaan, niin paljon, että ainoat matsit, mitä katson ovat kärkimatsit". Joo, varmaan joillekin se alkuviikon rankkupeli Jukureita vastaan oli nyt sellainen "kiva" ja "hauska" jännitysnäytelmä, mitä tässä on nyt ilmeisesti sitten aiemmilla kausilla kaivattu. Nyt saa jännätä!

Ymmärrän, että se jatkuva dominointi voi alkaa puuduttaa joitain, mutta jos sarjaan halutaan jännitystä ei sen pitäisi tapahtua, niin, että Kärpät valahtaa tekemisen ja vaatimustason puolelta tuonne muiden keskitason vetelien joukkoon. Vaan niin, että ne on ne _muut_, jotka mätsäävät siihen Kärppien kovaan ja korkeaan vaatimustasoon ja tekemiseen. Niin meidän Liigan taso nousi, saataisiin sitä "jännitystä" peleihin ja Kärpätkin pitäisi sen kovan vaatimustasonsa. Ei se ole Kärppien vika, jos muut eivät ole aiemmin pystyneet mätsäämään Kärppien tekemiseen ja vaatimustasoon, mutta ei se myöskään tarkoita, että Kärppien pitää valahtaa tekemiseltään muiden vetelien tasolle rypemään ja sitten saadaan "jännittää". Ne on ne muut, joiden pitää mätsätä Kärppien kovaan tasoon. Silloin niitä pelejäkin olisi kivempi "jännätä", kun pelin taso olisi ennätyksellisen korkea ja laadukas ja sillä tavalla saataisiin sitä jännitystä peleihin. Haluan nähdä laadukasta liigakiekkoa ja laadukkaan Oulun Kärpät.

Toivottavasti nämä jotkut kannattajat viihtyvät tällä hetkellä, kun saa "jännittää" ja ei yhtään tiedä miten peli päättyy. Taidanpa itsekin lähteä laskemaan excel-taulukoita ja katsomaan riittääkö meidän pisteet edes sääleihin saatika kuuden joukkoon. "Nyt on niin tasaista ja saa jännittää".

Ja tähän päälle, kun lisätään vielä Mamban "viihdyttävä" sexyhockey, niin johan nyt joitain kannattajia hemmotellaankin oikein huolella!

Edit. Typot
 
Viimeksi muokattu:

Left Wing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No ens pelliin saahaan Cody, Räty ja Niemelä... ruppee taas peli luistaan
 

Micol

Jäsen
No ens pelliin saahaan Cody, Räty ja Niemelä... ruppee taas peli luistaan
Almuja ei jaeta Topille ja Akulle, mikä tarkoittaa suomeksi sanottuna jämäminuutteja. Jännä nähdä myös, että pystyykö Cody nappaamaan 1. sentterin paikan takaisin vahvasti häntä tuuranneelta Aleksi Mustoselta. Tiukkaa tekee. Siinä on jo jännäämistä ensi viikkoon.

Edit. Huomasin muuten, ettei Aleksi Mustoselle ole vielä ikiomaa ketjua Kärppien osiossa. Voisiko joku korjata tämän vääryyden esim, tällä uuden ketjun otsikolla: Aleksi Mustonen - EHT-tason ylivoimaosaamista Oulun Kärpissä
 
Viimeksi muokattu:

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Left Wing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No mitä tässä muutakaan, posin kautta uutteen nousuun... Vaikka ton Mustosen vois jo oikeesti laittaa menemään ja uutta ukkoa tilalle. Ei oo äijjä saanu kyllä mitään aikaseksi. Varmasti on parempiakin ukkoja vapaana?
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Edit. Huomasin muuten, ettei Aleksi Mustoselle ole vielä ikiomaa ketjua Kärppien osiossa. Voisiko joku korjata tämän vääryyden esim, tällä uuden ketjun otsikolla: Aleksi Mustonen - EHT-tason ylivoimaosaamista Oulun Kärpissä
Jos joku tuollaisen ketjun avaa, sen täytyy olla @Proffa_20 , koska tämän parempaa sarkasmia ei voi saada aikaan :D
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Onhan tuo pelaaminen heikkoa kaikilla mittareilla. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Jos ketään ei haluta potkia pihalle, niin voitaisiin ainakin penkittää. Liian monta alisuorittajaa roikotetaan isoissa rooleissa ja samalla lahjakkaita junnuja kierrätetään alaketjujen ja katsomon välillä. Varmasti siellä on tehty hieno pitkäjänteinen suunnitelma junnujen kehittämiseksi, mutta ulospäin se näyttäytyy epäloogisena sekoiluna. Edelleen katsoisin mieluummin Rätyjä, Tieksolaa, Tuomaalaa ja kumppaneita tekemässä junnuvirheitä kentällä kuin tätä hengetöntä ja ikääntynyttä palkkasoturilaumaa.
 

JPL

Jäsen
Tuo joukkue ei junnujen avulla tuosta suosta tule nousemaan. Itse asiassa junnuja on tällä hetkellä liikaa, mikä on osasyyllinen pelilliselle alavireelle. Kaikki kunnia Hermosille ja Rädyille, mutta ei joukkueen selkäranka voi olla lupaavat juniorit. Hankala yhtälö, kun nuorissa on kuitenkin aina tulevaisuus. Noiden kokeneempien vain pitäisi olla parempia ja suunnannäyttäjiä.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Tuo joukkue ei junnujen avulla tuosta suosta tule nousemaan. Itse asiassa junnuja on tällä hetkellä liikaa, mikä on osasyyllinen pelilliselle alavireelle. Kaikki kunnia Hermosille ja Rädyille, mutta ei joukkueen selkäranka voi olla lupaavat juniorit. Hankala yhtälö, kun nuorissa on kuitenkin aina tulevaisuus. Noiden kokeneempien vain pitäisi olla parempia ja suunnannäyttäjiä.

Samoilla linjoilla. Ja sanoisin vielä, että itse en näe rosterissa suurinta huolta; ainakaan niissä määrin, että ukkoja vaihtamalla tilanne parantuisi.

Ongelma kiteytetysti on, että joukkue pelaa kuin olisi ulkojäillä. Ei yhteistä rakennetta, ei selkeää synergiaa siitä milloin mennään päälle, millon jäädään trappiin, millon mennään viisikkona ja milloin puhkotaan pitkällä avauksella. Pelaajista näkee, että nämä miettivät aivan liikaa, ja pelaaminen ei tule selkärangasta. Parhaiten tämän näkee, kun Kärpät onnistuu voittamaan keskialueella kiekon, ja lähtee rakentamaan hyökkäystä - hyökkääjät hakevat kuka mitenkin, syöttölinjat menevät sekaisin ja jopa pakkiparit ovat välillä eri sivulla siitä, mitä nyt tapahtuu.

2017-2018 mestaruuskaudella Mamban riemukiekko toki yllätti kaikki, mutta yhtä tärkeää oli se, että joukkue toteutti peliä yksikkönä. Pakit pinchasivat oikeaan aikaan, hyökkääjät antoivat tuen jne. Nyt kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Toisaalle kirjoitin, että en lähtisi koutsia vaihtamaan, monestakin syystä. Jospa Manner pystyy luomaan nahkansa vielä kerran, niin tämän 8 vuotta seuralle kestänyt tarina saisi hyvän lopun.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Toisaalle kirjoitin, että en lähtisi koutsia vaihtamaan, monestakin syystä. Jospa Manner pystyy luomaan nahkansa vielä kerran, niin tämän 8 vuotta seuralle kestänyt tarina saisi hyvän lopun.

Samaa mieltä, mielestäni potkut olisi tyhmintä mitä tässä tilanteessa voi tehdä.

Kärpät muutti pelaamistaan hieman kesken kauden, ja omasta mielestä peli muuttui sekavammaksi tämän jälkeen. Nyt ei luoda yhtä paljoa maalipaikkoja, mitä alkukaudesta.

Silti, en ole edelleenkään niin huolissaan mitä täällä moni on. Runkosarjaa on pelattu 1/3, ja eilenkin Porissa Kärpät oli pelissä hallitsevampi osapuoli. Lukkoa vastaan oltiin jäljessä, mutta toisaalta Lukko saatiin puolustettua miltei aseettomaksi.

Luulen, että tappiot kasvattavat joukkueen luonnetta, ja pakottavat pelin analyyttiseen kehittämiseen. Tässä ei vieläkään ole kiire mihinkään, ja liiga on aidosti tasaisempi kuin vuosikymmeneen.

Pelaajista:

- Metsävainioon en enää usko, on saanut tarpeeksi jo kokeilla.
- Mustosella on apina selässä, henkinen lukko pitäisi saada nyt auki jollain opilla
- Omaan silmään Koblizek oli pelipäällä Satakunnassa
- Sulak saisi harjoitella laukaustaan, varmaan 15 ohilaukausta kahdessa viime ottelussa

Hankkisin joukkueeseen yhden sentterin loppukaudeksi, tai sitten Koskenkorvaa voisi peluuttaa isommassa roolissa.

Ensi viikolla on loistava testi Lukkoa vastaan kaksi kertaa kotona, tunnetta tuskin puuttuu kun on back-to-back matsit. Vaihto kerrallaan tätä on elettävä ja kehitettävä. Uskon valmennukseen ja pelaajiin yhä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on sen hyvän neljän ottelun alun jälkeen muuten vain onnistunut voittamaan joukkueita jotka ovat sarjan bottom-7 tällä hetkellä. Jukurit, Sport, Ässät, HPK, JYP. 8 voittoa maalieron ollessa näistä otteluista 31-21. Tappioita on sitten kärsitty HIFKiä, Tapparaa, Lukkoa, Pelicansia, Kalpaa, myöskin Ässiä ja Saipaa vastaan. 8 häviötä yhteensä. Maalieron ollessa 5-27.
 

Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Ensi viikolla on loistava testi Lukkoa vastaan kaksi kertaa kotona, tunnetta tuskin puuttuu kun on back-to-back matsit. Vaihto kerrallaan tätä on elettävä ja kehitettävä. Uskon valmennukseen ja pelaajiin yhä.
Onko noita Lukko-pelejä todellakin kaksi ensi viikolla? Liigan, Kärppien ja Lukon sivuilla on merkitty vain yksi peli. Voin kyllä olla sokeakin...
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Missä ovat viimekauden hengen nostattajat Säiliö ja Karvinen? Ihan eri peliä tälläkaudella jostain syystä..?
Näkymättömiä taistelioita joita tarvittaisiin herätykseen.
Nyt tarvittais taistelua verenmaku suussa joltakin että muutkin heräisivät.
Ja Jokinen vois jo mennä eläkkeelle.
Sori mielensäpahoittajille kärjistetyistä kommenteistani.
 

Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Onko noita Lukko-pelejä todellakin kaksi ensi viikolla? Liigan, Kärppien ja Lukon sivuilla on merkitty vain yksi peli. Voin kyllä olla sokeakin...
Ensi viikon keskiviikkona on peli Lukkoa vastaan ja seuraava on kahden viikon päästä lauantaina eli ei ole ensi viikolla molemmat.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Ensi viikon keskiviikkona on peli Lukkoa vastaan ja seuraava on kahden viikon päästä lauantaina eli ei ole ensi viikolla molemmat.
Eikös Waheeb puhunut lähetyksessä, että torstaille olisi tullut joku siirto, eli ensi viikolla todellakin olisi kaksi peliä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös