Peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 625 587
  • 8 707

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mistä nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että olen väittänyt Kärppien ylivoiman olleen heikkoa?
En osaa nyt tarkemmin sanoa. Sellaisen kuvan olen kirjoituksistasi saanut. Toisaalta tuot ylipäänsä voimakkasti esille epäkohtia Kärpistä. Voi siis olla, että olen yleistänyt YV-kritiikin samaan nippuun. Jos näin, niin pahoittelut.
Eikös kyse ollut nimenomaan Jokisen panoksesta tähän ylivoiman toimivuuteen? Mies on yksi toimiva osa siinä tällä hetkellä, mutta unohdat nyt täysin muun viisikon.
Jokinen on Kärppien tehokkain ylivoimamies tehoin 2+5. En kuitenkaan unohda muita kakkosylivoiman jäseniä. He ovat niitä, joiden sinä et sano pystyvän antamaan taustatukea ykköselle.
Kotipelien osalta Kärppien tämän hetken sijoitus on 12.
Kärpät on pelannut viisi kotipeliä 1,6 pisteen keskiarvolla. Se ei ole hyvin, muttei Kärpät sarjan 12.huonoin kotijoukkue parhaillaan ole, jos omaa pikkaisen tilastotulkinnan alkeita.
Tehdyissä maaleissa Kärpät on sijalla kahdeksan, mikä tukee myös väitettäni hyökkäyksen leveyden puutteesta.
Kärpät voisi tehdä kyllä enemmän maaleja. Siinä olet oikeassa. Tulivoima on kuitenkin sellainen, että parempaa on lupa odottaa. Repaleinen alkukausi on vaikuttanut osaltaan.

Ei minua sen kummemmin kiinnosta kanssasi keskustella, sillä tulokulmamme ovat niin erilaiset, että ajatuksistamme ei voi muodostua mitään yhteistä uutta. Joskus vain tekee mieli kyseenalaistaa sinun negatiivista riehumista. Ei sillä, jatka rauhassa vain.

Edit. Korjattu Jokisen YV-pisteet.
 
Viimeksi muokattu:

Zinetula

Jäsen
Täällä on jonkin verran puhuttu Kärppien pelistä kotipeleissä versus vieraspelit. Itse haluan nähdä kärkijoukkueet Raksilassa, ennen kuin suostun mihinkään yleistämiseen. Nythän on nähty häntäpään joukkueita lähinnä. No, eka peli oli Kookoota vastaan, joka hoitui Kärpille aika helposti 3-1.

Nämä saipat ynnä muut tulevat vetämään Ouluun todella inhottavaa kiekkoa sadan pinnan asenteella. Etenkin jos Kärpät häviää asennepuolessa näille etukäteen heikommille vastustajille, ei peli ole kovin häävin näköistä. Lähes kaikki porukat kuitenkin pyrkivät kotonaan myös hyökkäävänpään lätkään ja se passaa hyvin Kärppien vieraspelisapluunaan.

Eihän se aina näin yksi yhteen mene, mutta kyllä tuossa on usein perää. No, pianhan se nähdään tämän kauden osalta kun seuraavana tulee Raksilaan Hifk ja Lukko. Mielenkiintoista nähdä etenkin Virran porukka Raksilassa. Näissä ei ole Kärppien osalta olemassa tekosyytä. Näihin pitäisi joka jätkän syttyä.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Täällä on jonkin verran puhuttu Kärppien pelistä kotipeleissä versus vieraspelit. Itse haluan nähdä kärkijoukkueet Raksilassa, ennen kuin suostun mihinkään yleistämiseen. Nythän on nähty häntäpään joukkueita lähinnä. No, eka peli oli Kookoota vastaan, joka hoitui Kärpille aika helposti 3-1.

Nämä saipat ynnä muut tulevat vetämään Ouluun todella inhottavaa kiekkoa sadan pinnan asenteella. Etenkin jos Kärpät häviää asennepuolessa näille etukäteen heikommille vastustajille, ei peli ole kovin häävin näköistä. Lähes kaikki porukat kuitenkin pyrkivät kotonaan myös hyökkäävänpään lätkään ja se passaa hyvin Kärppien vieraspelisapluunaan.

Eihän se aina näin yksi yhteen mene, mutta kyllä tuossa on usein perää. No, pianhan se nähdään tämän kauden osalta kun seuraavana tulee Raksilaan Hifk ja Lukko. Mielenkiintoista nähdä etenkin Virran porukka Raksilassa. Näissä ei ole Kärppien osalta olemassa tekosyytä. Näihin pitäisi joka jätkän syttyä.
Loistavaa asiaa sinulta jälleen kerran! Tosiaan kontrasti tuolle Kärppien vieras- ja kotipelaamiselle on aikamoinen. Syyhän sille on se, että Kärppien kotipeleissä Mamba ajattelee, että on "viihdytettävä" yleisöä ja parhaiten se onnistuu sitten tuollaisella juosten kustun valmennetulla luomuhokilla. Jännä juttu tässä on kuitenkin se, että ilmeisesti Mamba ajattelee, että Kärppien kannattajilla ei ole mitään TV:tä tai muuta suoratoistopalvelua, josta näkee vieraspelejä, koska vieraissa pelataan välillä jopa todella tylysti ja onko se oikea termi sitten "puuduttavasti" ja "ei yleisöön menevää hokia"? Koska yleisön takiahan Kärpät sitä "sexyhockey" kotipelaamista harrastaa.

Kyllähän se pääperiaate niissä vieras- ja kotipeleissä on aika lailla sama ja pyritään pelaamaan tätä aktiivista jääkiekkoa, muta vieraissa se tapahtuu hieman tai jopa aika paljon järkevämmin. Joka tilanteeseen ei juostakaan kuin päättömät kanat höntyillen, vaan tilanteita jopa seurataan ja otetaan jopa hieman varman päälle välillä. Itsekään en anna niin suurta painoarvoa näille nyt nähdyille vieraspeleille, vaan nämä tulveat kotipelit kärkijoukkueita vastaan kertovat enemmän todellisesta tasosta. Se Rauman niukka 2-1 tappiohan tuli jopa aika nihilistisellä pelillä ja Kärpät jopa lähti Raumalle rikkomaan peliä, koska eväät eivät riittäneet sitä rakentamaan Virran jyskyttävää konetta vastaan.

Erittäin mielenkiintoista nähdä miten käy kun Lukko saapuu vierailulle Raksilaan ensi viikolla. Totta kai toivon, että Kärpät lyö parasta pöytään ja pyyhkii Lukolla lattiaa, mutta jotenkin on sellainen kutina, kun on katsonut jo viime keväästä asti noita Kärppien kotipelejä ja nyt alkukaudesta, että Kärpät lähtee sillä samalla rallattelu-hokilla Lukkoa vastaan ja Kärpät on se, kenellä pyyhitään Raksilan jäätä. Toivottavasti olen väärässä. Mutta se on päivänselvä asia, että jos Mamba lähtee sillä rallattelu-hokilla pelaamaan, niin kylmät käy. Kyllä nyt pitää pelata fiksummin ja järkevämmin, tiiviillä viisikolla, jos mielii olla mahdollisuus Lukko haastaa, saatikka voittaa.

Toki huomenna myös iso testi kun vastaan asettuu HIFK. Aika lailla sama pätee HIFK:iin, kuin Lukkoonkin. Jos lähdetään rallattelemaan huomenna, niin ei ole palakaan, kuten on aiemmilla kausilla nähty, kuinka HIFK on käynyt niistämässä tylysti Raksilassa tämän Mamban "sexyhockeyn". Se alkukauden 3-7 voitto Nordikselta oli jopa aika hyvä, tyly ja kliininen esitys. Samanlaiseen pitää päästä huomenna...mutta, mutta, jotenkin on kutina, että Mamba päättää, että "nyt lähdetään hallitsemaan peliä ja ollaan kaukalon isäntiä ja määrätään pelin tempo kovalla ja päätömällä luistelulla", jolloin käy kylmät... Jälleen kerran.

Edit. Typot
 
Viimeksi muokattu:

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tietysti tänään 3 maalia ylivoimalla kun Kobli on "filtissä". Kuokkanen oli koko pelin tosi hyvä.

Älä huoli. Ensi viikolla taas Koblizek ottaa kiintiöpaikkansa kakkosketjun laidasta, jolloin Kuokkanen löytänee paikkansa taas nelosketjusta. Jos nyt oletetaan, että Kristofin kolmosketjua ei hajoteta. Ja Koblizekin paluun myötä muuten hajoaa todennäköisesti myös tuo tänään hyvin toiminut ylivoimaketju..
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä Jusaa on parjattu ihan aiheesta.
Tehopisteistä viis.
Jokinen on ylivoimalla koko liigan neljänneksi tehokkain pelaaja. Edellä vain Kontiola, Lasch ja A.Ruotsalainen. Kyllä tällaisiakin asioita voi suosikkijoukkueen pelaajasta nostaa esille ainaisen parjaamiseen sijaan, tai ainakin rinnalle.

Tiedostan, ettei Jokisen pelaaminen tasakentällisin ole ollut parasta A-luokkaa. Liike on hänelle kyllä haaste tässä vauhtiliigassa. Jokisen ketjukaverit ovat vaihtuneet tiuhaan koko hänen Kärppiin palaamisen jälkeisen ajan. Uskon kuitenkin, että oikeiden ketjukavereidensa kanssa Jokinen voi olla dynamo yhdelle sarjan parhaista kakkosketjuista. Kemia ja ajoitukset, niistä riippuu paljon. Jokisen käsillä, pelisilmällä ja kokemuksella pystyy suorittamaan huipputasolla tässä sarjassa, vaikka liikkeessä onkin puutteita.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Harvinaista kyllä on pakko olla samaa mieltä kuin @Huml71 tässä yv-asiassa. Itse katson sen siltä kannalta, missä Jokisen tilalle laitettaisiin vaikka Kunyk tai Pyörälä. Heikentyisikö se silloin? Mielestäni ei.

Kakkosylivoimasta nostaisinkin esiin Ludwig Byströmin. Kaveri on suorastaan dominoinut kaukalossa sekä tasakentällisin että ylivoimalla. Jokinen on tehtaillut pisteitä mutta hänen pisteensä ylivoimalla ei ole ollut ns. ratkaisevia pisteitä, vaan perus kiekonsiirtelyä. En toki halua vähätellä Jokisen panosta joukkueelle, mutta ei tuo ylivoima nyt Jokisen hartioilla ole.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Harvinaista kyllä on pakko olla samaa mieltä kuin @Huml71 tässä yv-asiassa. Itse katson sen siltä kannalta, missä Jokisen tilalle laitettaisiin vaikka Kunyk tai Pyörälä. Heikentyisikö se silloin? Mielestäni ei.

Kakkosylivoimasta nostaisinkin esiin Ludwig Byströmin. Kaveri on suorastaan dominoinut kaukalossa sekä tasakentällisin että ylivoimalla. Jokinen on tehtaillut pisteitä mutta hänen pisteensä ylivoimalla ei ole ollut ns. ratkaisevia pisteitä, vaan perus kiekonsiirtelyä. En toki halua vähätellä Jokisen panosta joukkueelle, mutta ei tuo ylivoima nyt Jokisen hartioilla ole.
Perus kiekonsiirtely ja pakkopelin rauhoittaminen ovat kyllä ihan keskeinen osa toimivaa ylivoimaa. Näyttää helpolta, kun sitä tekevät ammattilaiset tyyliin Jussi Jokinen ja Jari Viuhkola. No, ei Jokiselle ole pakko kehuja antaa, jos ei siihen syytä näe. Minkäs teet.
 
Viimeksi muokattu:

Zamppaaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu.
Sen verta mitä olen nähnyt Kärppien peliä tällä kaudella niin ei ole näyttänyt enää yhtä pitkältä ja iloiselta kirkolta, mitä pelasivat aiemmilla kausilla. Nyt moni kärppä-fani suuttuu minulle, mutta en ole pitänyt Manneria ikinä minään huippuvalmentajana, hän on hyvä mentaalipuolella, mutta mites taktinen puoli, Kärpät on ollut yksittäisiä pelejä lukuunottamatta kuitenkin ollut joka pelissä helisemässä kärkijoukkueita vastaan, myös IFK: tai aiemmilla kausilla. Onko Mannerin pelityyli vähän samanlainen kuin Törmäsen aikanaan, pidetään kivaa ja unohdetaan raaka työnteko
 

Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
En oikein jaksa tänä päivänä uskoa, että minkään joukkueen valmentajan alla unohdetaan raaka työnteko, eihän siinä nyt vaan ole mitään jäkeä antaa kaverille tasoitusta asioissa minkä kaikki kykenevät tahoillaan hoitamaan. Mannerilla on kuitenkin aika kova cv heittää pöytään tuolta kärppien valmennuksessa työskentelystä aina apuvalmentaja urasta alkaen, tähän asti tahrana vain Suikkasen kausi. Aika näyttää kuinka tällä kaudella käy. Mitä muutoin tulee peliin niin kyllähän orastavaa parannusta on tapahtunut selkeästi, nyt suunta vaan on saatava pidettyä. Byström on kehittynyt tasaisesti koko kärppäaikansa, lupaa hyvää pakistoa ajatellen, on vähän särkymisvaraakin. Puljujärvi on kyllä mielenkiintoinen tapaus, kuin varjo siitä alkukauden hymyilevästä veijarista. Maalinteko vielä tökkii, kahteen viimeiseen peliin kuintenkin kolme tolppaa laskin peliä kohti, että pikku naksulla viimeistelykiimaa saattaa alkaa näyttää jo huomattavasti paremmalta.
 
Voi pyhä vitun jeesus. Siinä otettiin hetkeä aikasemmin Sailiota ja Karvista paljon pahemmin maalipaikassa.
Vaikka et viittaa mihinkään tiedän tasan tarkalleen mitä tarkoitit tässä viestissä ja olen aivan samaa mieltä.

Se on vaan niin että tämä mailalla ronkkiminen on lähes sairaalla tasolla kun Kärpät hyökkää ja sanon ihan oikeesti että ei tarvitse ihmetellä miksi ne ei saa tehoja aikaiseksi kun kokoajan 2-3 mailaa ronkkii yläkädestä esim. Puljua.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Jokinen on ylivoimalla koko liigan neljänneksi tehokkain pelaaja. Edellä vain Kontiola, Lasch ja A.Ruotsalainen. Kyllä tällaisiakin asioita voi suosikkijoukkueen pelaajasta nostaa esille ainaisen parjaamiseen sijaan, tai ainakin rinnalle.

Tiedostan, ettei Jokisen pelaaminen tasakentällisin ole ollut parasta A-luokkaa. Liike on hänelle kyllä haaste tässä vauhtiliigassa. Jokisen ketjukaverit ovat vaihtuneet tiuhaan koko hänen Kärppiin palaamisen jälkeisen ajan. Uskon kuitenkin, että oikeiden ketjukavereidensa kanssa Jokinen voi olla dynamo yhdelle sarjan parhaista kakkosketjuista. Kemia ja ajoitukset, niistä riippuu paljon. Jokisen käsillä, pelisilmällä ja kokemuksella pystyy suorittamaan huipputasolla tässä sarjassa, vaikka liikkeessä onkin puutteita.
En tiedä luitko tuota minun tekstiäni kunnolla, mutta mainitsin siinä, että kyllä itsekin pitäisin Jusan kokoonpanossa monipuolisuutensa ansiosta, koska pystyy pelaamaan laidassa ja keskellä sekä on vielä hyvä av ja yv-pelaaja. Mainitsin myös Jusan hyvät yv-tehot, joille annoin kyllä arvostusta (ja olen myöskin aikaisemminkin tainnut mainita, että Jusa on hyvä yyveellä ja ajaa siinä roolinsa hyvin). Se, että on ylivoimalla koko Liigan neljänneksi tehokkain pelaaja, niin kiistatta siitä pitää antaa kehuja. Mutta se oli tuo 5v5-peli mitä kritisoin.

Nyt 12 pelattua ottelua ja tehot ovat 1+1. Nuo eivät ole millään muotoa riittäviä mestaruutta tavoittelevan joukkueen 2.ketjuun. Ei sitten millään. Ja ei oikein muutenkaan säväytä tai loista 5v5-pelissä tai pysty luomaan tarpeeksi tekopaikkoja ketjukavereilleen, kuin 2.ketjun pelaajan pitäisi ja toivoisi. Itse olen edelleen sitä mieltä, että Jusalle paras roolis olisi 3.ketju ja paikka toisessa ylivoimassa. Täten 5v5-pelissä hänen harteilleen ei kasaantuisi liikaa tuloksenteko vastuuta, mutta pystyisi käyttämään vahvuuksiaan, jotka kiistatta tulevat esille ylivoima pelissä.

Olen myös sitä mieltä, että Jusan on parantanut viime kaudesta. Parannus on ollut jopa huomattava, joten krediitit siitä Jusalle. Toki Jusa on sen luokan ammattilainen, että ei siitä oikein ollut epäselvyyttäkään, etteikö terveenä ollessaan treenaisi hullun lailla ja pistäisi itsensä siihen parhaasen kuntoon missä voi olla. Toki, vaikka Jusa on parantanut viime kaudesta ei parannus ole ollut riittävät, jotta itse näkisin hänet mestaruutta tavoittelevan joukkuueen 2.ketjun tehosylinterinä.

Ja tottakai Jusan rooli korostuu ennestään nyt kun Kukkonen lopetti ja sitten keväällä kovissa peleissä, joissa johtajuutta ja kokemusta ei voi olla liikaa. Joten jos luet tämänkin viestin ajatuksella, huomaat, että emme olekaan niin kaukana mielipiteidemme kanssa kuin voisi luulla. Itse asiassa olemme jopa aika paljon samaa mieltä, veikkaisin. Olemme molemmat sitä mieltä, että Jusa on hyvä yv-pelaaja ja ajaa siinä todellakin asiansa, mutta se erimielisyys tulee siitä, että itse olet sitä mieltä, että Jusa voi olla tehokas 2.ketjun ratkaisupelaaja, kun taas omasta mielestäni paras paikka olisi 3.ketjun tulitukea antava pelaaja. Korjaa toki, jos olen väärässä.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu.
Sen verta mitä olen nähnyt Kärppien peliä tällä kaudella niin ei ole näyttänyt enää yhtä pitkältä ja iloiselta kirkolta, mitä pelasivat aiemmilla kausilla. Nyt moni kärppä-fani suuttuu minulle, mutta en ole pitänyt Manneria ikinä minään huippuvalmentajana, hän on hyvä mentaalipuolella, mutta mites taktinen puoli, Kärpät on ollut yksittäisiä pelejä lukuunottamatta kuitenkin ollut joka pelissä helisemässä kärkijoukkueita vastaan, myös IFK: tai aiemmilla kausilla. Onko Mannerin pelityyli vähän samanlainen kuin Törmäsen aikanaan, pidetään kivaa ja unohdetaan raaka työnteko

Manner ei tosiaan ole mikään taktiikkavelho ja esimerkiksi viime vuosien yv ollut ihan luokatonta. Tälle vuodelle se on ainakin tuloksellisesti parantunut. Mutta valmentajuuteen kuuluu paljon muutakin. Hän on saanut hyvin tasaisesti ulosmitattua potentiaalia kovatasoisista pelaajista. Tämä ei ole helppo rasti kuten monesta muusta joukkueesta näkyy. Manner on antanut vapautta ja vastuuta pelaajille ja he ovat sitä kantaneet. Itselleni olen tämän hahmottanut niin, että pelaajat eivät ole päässeet kopissa pakoon vastuunkantoa, koska avoimuuden ilmapiiri on saatu luotua. Onko se kaikki Mannerin ansiota? Onko vaikka osa Kukkosen aikaansaamaa? En tiedä.

Onko Manner huippuvalmentaja? Ainakin tuloksellisesti hän on.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu.
Sen verta mitä olen nähnyt Kärppien peliä tällä kaudella niin ei ole näyttänyt enää yhtä pitkältä ja iloiselta kirkolta, mitä pelasivat aiemmilla kausilla. Nyt moni kärppä-fani suuttuu minulle, mutta en ole pitänyt Manneria ikinä minään huippuvalmentajana, hän on hyvä mentaalipuolella, mutta mites taktinen puoli, Kärpät on ollut yksittäisiä pelejä lukuunottamatta kuitenkin ollut joka pelissä helisemässä kärkijoukkueita vastaan, myös IFK: tai aiemmilla kausilla. Onko Mannerin pelityyli vähän samanlainen kuin Törmäsen aikanaan, pidetään kivaa ja unohdetaan raaka työnteko
Olen osittain samaa mieltä ja eri mieltä kanssasi. Siinä olet oikeassa, että ei ole enää Kärppienkään meininki ollut sitä "happy family" meininkiä ja kaikki ovat iloisia ja ei purnata mistään tuomioista etc. Esim. Mannerin ekalla kaudellahan, ei Mamba kovinkaan paljon valittanut tuomareille tuomioista, vaan nieli sen paskan mitä tuli ja hymyili koko ajan vaihtoaitiossa ja pelin jälkeenkin hymyiltiin ja oltiin kiitollisia siitä, että saadaan valmentaa huippujoukkuetta etc. Mutta tällä kaudella Mambakin on alkanut purnata tuomareille tuomioista, eikä olekaan enää niin hymypoikaa tuolla penkin takana ja kaikki ei olekaan enää kivaa hattaraa. Mamba on jopa suurimman osan pelistä kiukkuien ja ärtyneen näköinen ja nuo Mamban pelin jälkeis haastattelutkin ovat kadottaneet hohtonsa. Itse uskon, että tämä johtuu suurilta osin siitä, että Mannerilla on jäänyt ns. levy soimaan. On kuitenkin nyt Kärppien valmennus tiimissä kahdeksatta vuotta perän jälkeen ja vetää neljättä vuotta päävalkkuna. Siinä pakostakin jää levy soimaan ja toistaa vähän itseään, jolloin nuo "annetaan kaikkien olla mitä ovat" ja "kaikkien pitää tuneta itsensä tärkeiksi" jne. puheet alkavat kuulostaa vähän latteilta ja opetelluilta, vaikka niitä sisimmässä tarkoittaisikin. Liika on vaan liikaa.

Se asia mistä olen eri mieltä kanssasi on se, etteikö Mamba olisi huippuvalmentaja. Itse pidän häntä huippuvalmentajana lähes joka osa-alueella. Huom. "Lähes, joka osa-alueella". Mamban heikkous on jääräpäisyys. Kärppien peli ei ole tällä kaudella ollut kovinkaan vakuuttavaa, eikä se ollut sitä myöskään viime kauden lopulla, mutta se ei omasta mielestäni johdu siitä, etteikö Mamba osaa pistää sitä peliä kuntoon, koska se on kyllä nähty, että Mamba taitaa myös nihilistisemmänkin pelityylin tarpeen tullen. Vaan se johtuu siitä, että Manner on paratnumaton jääkiekkoromatikko, jolle ei riitä voitto, vaan se voitto pitää ottaa jollain "tietyllä tyylillä", joka vetoaa yleisöön ja on aktiivista ja viihdyttävää. Ja sitten hän on niin jääräpäinen, että sitä ei muokata koko kauden aikana vaan odotellaan, että peli jälleen kerran sulaa pleijaeissa ja sitten siirrytään siihen puolustavampaan ja nihilistismepään peliin. Kyllä itse olen satavarma siis ssitä, että Mamba osaa valmentaa eri pelityylejä ja muokata sitä hyvinkin nopeasti. Se on nähty aiemman kevään pleijareissa, joissa ollaan pelattu sitä runkosarjan aktiivista luomuhokia, mutta sitten jopa ottelusarjan sisällä on pystytty muokaamaan peli siihen malliin, että seuraavassa pelissä pistetään luukut kiinni ja otetaan todella limainen voitto, jos tarve vaati.

Mamba myös seuraa todella tarkkaan kaikkia jääkiekksarjoja ja ottaa todella paljon vaikutteita mm. SHL:stä ja NHL:stä. Mamba oli myös kolme vuotta Late Marjamäen aisaparina ja nyt ollut pari vuotta itsensä J.jalosen kanssa Leijonissa. Ei Leijoniin sentään ihan ketä tahansa puuhapetteriä palkata ja Mambahan sai jopa käsittääkseni jonkin verrna kuraa, kun Late oli aikanaa Leijonien pääkoutsina ja valitsi Mamban apurikseen ja sitten ihmeteltiin, että miten tuollainen noviisi pääsee Leijonien penkin taakse ja Late suosii omaa suojattiaan etc. Mutta ihme kumma, on saanut jatkaa myös J.Jalosen tultua ja saanut Jaloselta paljon krediittiä. Itse arvostan tämän todella korkealle. Ihan varmasti Mamba on imenyt todella paljon oppia noilta kahdelta koutsilta. Ja tottakai tulos puhuu myös puolestaan. Mamban tulos Kärppien päävalkkuna on hämmentävän kovaa. Jopa veret seisauttavaa, olkoonkin, että käyrä on kiistatta ollut laskeva.

En myöskään sanoisi, että Kärpät on ollut Mamban jokaisella kaudella helisemässä kärkijoukkueita vastaan. Toki viime kaudella oltiin, sitä en kiistä, mutta kaksi kautta takaperin, Mamban hopea-kaudella taidettiin pyyhkiä Tapparaa runkosarjassa 3-1 voitoin? jos oikein muistelen. Ja muitakin kärkijoukkueita, koska Kärpät voitti tuolla kaudella 60 ottelusta huikeat 47 peliä. Joku muu tilastoniilo voi kaivaa, jos jaksaa niin tarkempia tilastoja Mamban aiemmilta kausilta, muita kärkijoukkueita vastaan, jos jaksaa. Itse kirjoitan tässä sen verta pitkää tekstiä, että ei enää jaksa, ainakaan toistaiseksi :)

Itse en asu Oulussa, enkä ole Kärppien treenejä nähnyt, joten en osaa täysin ottaa kantaa tuohon työntekoon etc. Mutta itse olen ollut siinä uskossa, että työnteko on nimenomaan se mistä ei Kärpissä tingit. Sitähän Mamba toitottaa ennen joka peliä ja joka pelin jälkeen, että työmoraalin pitää olla korkealla ja kaikkien pitää antaa kaikkensa, jotta jos tulos ei ole voitollinen, niin yleisööle jää ainakin kuva, että on annettu parastaan. Latehan se aikanaan oli, joka tämän kovan työnteon ja urheilullisuuden palautti Kärppiin ja oman käsitykseni mukaan Mamba on jatkanut siitä. Kärppien treeneissä on todella kova tempo ja joka treenissä annetaan kaikkensa ja pohjat treeenataan niin hyvin kuntoon, että kauden aikana ei simahdeta.

Tottakai siellä on myös ollut Kukkosta, Pyörälää etc., jotka pititvät vaatimustaso äärimmäisen korkealla, Mamban lisäksi. Myös Kärppien pelaajien puheissa on aiemmilla kausilla toistunut lähes poikkeuksetta sanat arki ja työteko. Toki voi osakseen olla tuollaisat mediapeliä etc., mutta varmasti siinä myös on totuuden siemen. Toki tulos puhuu tämänkin asian puolesta. Ei mikään joukkue, jonka työmoraali on lepsu tai työnteossa on puutteita, nappaa kolmea(!) peräkkäistä runkosarjavoittoa ja kahta peräkkäsitä finaalipaikkaa, ei sitten millään.

Toki tällä kaudella siinä työnteossa on näkynyt kieltämättä puutteita. Aiemmilla kausilla kun virheitä sai tehdä, ne perattiin pelin jälkeen läpi, jotta samat virheet eivät toistuisi, mutta nyt tuntuu siltä, että kukaan ei enää puutu virheisiin, pelaajat saavat pelata miten lystäävät ja havaittavissa on sellaista pientä mukavoitumista ja pöhöttymistä. Alkaako Mamba menettää otettaan? Kuka tietää, mutta kuten todettu 8 vuotta samassa joukkueessa on todella pitkä aika, ehkä liiankin pitkä. Tämän osalta mukavoituminen ja pöhöttyminen on osin mahdollista.

Kuten totesin tekstini alussa on Mamba huippuvalmentaja lähes joka osa-alueella. Mamban heikkouksia ovat ylivoima-peli, joka on sakannut jokaisella Mamban kaudella eikä ole sitä osannut vaan pistään kuntoon. Heikko ylivoima-peli makspoi myös osaaltaan tuon mestaruuden HPK:lle. Toki tällä kaudella Kärppien ylivoima on ollut hyvää, ainakin tulosken puolesta, joten jos se Mamba siinäkin osa-alueella kehittyisi pikku hiljaa...Toinen heikkous on myös pelinaikana reagointi. Ei vaan tunnista ketkä on kuumia pelaajia. Ei koskaan ota aikalisää kesken pelin herätelläkseen jengiä tai vaihda maalivahtia. Kyllä se pelin aikana reagointi on sen verran olennainen osa valmennusta, että siihen pitää saada parannusta, jos mielii valmentaa joskus kovemmissa liigoissa. Mamballa on myös joka kausi joitain omia "suosikki" ja lemppari" pelaajia, jotka saavat yrittää, vaikka maailman tappiin asti, vaikka tulos olisi tuhnua.

Ehkä Mamba on liian mukava mies, että ei halua olla "ilkeä" ja penkittää jotain pelaajaa, jos ei kulje. Ei ammattivalmentaja voi noin valmentaa! Joskus pitää tehdä kovia ratkaisuja, vaikka ne eivät kaikkien mieleen olisivatkaan. Yksi heikkous on myös tuo jääräpäisyys. On vaan ihan pakko peluuttaa sitä "aktiivista" ja "yleisöön menevää" jääkiekkoa, eikä suostu sitä muuttamaan. Parantumaton jääkiekkoromatikko kun kerran on.

Edit. Typot
 
Viimeksi muokattu:

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Oletko itse siis sitä mieltä, että 1.ketjun jälkeen tehoilijoiksi kaavaillut Jokinen, Mustonen, Kristof, Kuokkanen ja Koblizek ovat onnistuneet alkukaudesta?
@McTorso Nyt kun minä puolestaan vastasin sinun kysymykseesi, voisit puolestani vastata tähän kysymykseen, jonka esitin eilen, jos aikaa liikenee. (Tuossa ylempänä siis kysymykseni)

Omasta mielestäni nuo edellä mainitut herrat eivät ole tuottaneet tarpeeksi mitä vaadittaisiin mestaruutta tavoittelevan joukkuuen kärkiketjuissa pelaavilta herroilta. Ylivoimalla ovat ihan mukavaa tulosta takoneet jokaine, mutta 5v5-pelissä tulos on ollut äärimmäisen laihaa.

Tuossa alempana on viesti, jossa on kerrottu kyseisten pelimiesten tehto 5v5-pelissä. Karmeaa. kerrassaan karmeaa. Ei sitä voi oiken muilla sanoilla kuvailla. Tai, noh, surullinen on toinen. Ei nuo tehot ole riittäviä mestaruutta tavoittelevan jengin kärkiektjuihin, ei sitten millään. Ihan kiva, että ylivoimalla takovat tulosta, mutta kyllä 5v5-pelissäkin pitäisi edes jotain pystyä tuottamaan. Nyt tulos on erittäin surkeaa.

Itse asiassa kaksi, joten tuplamäärä...

Kauden alla meidän tulosyksikön (1.ketjun takana) piti koostua kavereista Jokinen, Mustonen, Kristof, Kuokkanen ja Koblizek. Laskin tähän alle nyt herrojen tehot 5v5-pelissä

Jokinen: 1+1=2 * (11.ott) * 16.05
Mustonen: 0+1=1 * (11.ott) * 16.33
Kristof: 1+3=4 * (11.ott) * 15.09
Kuokkanen: 1+0=1 * (11.ott) * 14.27
Koblizek: 0+1=1 * (8.ott) * 13.38

Jokainen voi itse päätellä onko tuo riittävää. Parempaan pitäisi pysty, siis huomattavasti parempaan, mutta itse en todellakaan ole varma onko siellä tankissa enää kovinkaan paljoa jäljellä? Noista viidestä kaverista oikeastaan Kuokkanen ja Koblizek ovat ainoat, joilta voi odottaa selkeää parannusta nykyiseen tahtiin, ovat sen osoittaneet, mutta kolme ensimmäistä eli Jokinen, Mustonen ja Kristof...niin en kyllä tiedä onko parempaa enää edes tiedossa...

Kyllä nyt vaikuttaa, että se Kristofinkin n. 40 pinnaa toissa kaudella johtui siitä, kun pääsi pelaamaan Kärppien ennätysjoukkueessa huikeiden ketjukaverin kanssa. Vaikka Kristof onkin parantanut viime kaudesta (rima ei tosin ollut järin korkealla), niin ei vaan ole itse peliä edistävä pelaaja, vaan tarvitsee loistavat ketjukaverit, jotta voi loistaa. Vaikka peli on sekaisin, osan alkukauden raipasta voi armottaa suunnata Ahon & co. suuntaan. Nimittäin tulosyksiköt on täytetty siihen rooliin riittämättömillä pelaajilla. Ja nyt kun 1.ketjukin on sakannut eikä kannatellut Kärppiä viime kauden tavoin, niin tahmeaa on.

Kuokkanen myös ollut järkyttävä pettymys. Tämä kaveriko on takonut AHL:ssä pinna per peli tahtia ja kolkutellut NHL:nkin portteja ja päässyt siellä jopa pelaamaan?...herranjumala sentään...ei todellakaan uskoisi.

Edit. Lisätty peliajat
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@McTorso Nyt kun minä puolestaan vastasin sinun kysymykseesi, voisit puolestani vastata tähän kysymykseen, jonka esitin eilen, jos aikaa liikenee. (Tuossa ylempänä siis kysymykseni)
Toki tasakentällisin pelaamisessa on paljon toivomisen varaa. Onneksi ylivoima pelastaa paljon ja antaa toivon paremmasta myös tasaviisikoin. Ykkösketjun takana ketjut ovat eläneet paljon. Tuo lienee osa joukkueen kasvutarinaa. Manner tiettää, mitä tekee.

Luulen, että sinulla ja minulla olen sellainen perustavaa laatua oleva tulokulmaero, että sinä tulkitset paljolti vallitsevaa hetkeä ja mennyttä, kun taas minulla pyrkimys hahmottaa tulevaa ja kautta kokonaisuutena.
Tuossa alempana on viesti, jossa on kerrottu kyseisten pelimiesten tehto 5v5-pelissä. Karmeaa. kerrassaan karmeaa. Ei sitä voi oiken muilla sanoilla kuvailla. Tai, noh, surullinen on toinen.
Taas jos nostaa katseen ylös ja tarkastelee kokonaisuutta, löytää kyllä muitakin adjektiiveja kuvaamaan tilannetta kuin surullinen ja karmea. Enkä siis sano, että sinun tulokulmasi on väärä, en ollenkaan. Se on vain erilainen kuin minun.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko 5vs5 -pelissä ollut yhtään laadukasta maalipaikkaa?

0-1 IFK:lle.
 

Micol

Jäsen
Eipä ollut kyllä avauserässä juurikaan paikkoja 5 vs 5 pelissä. Syötöt osuvat kyllä omissa omien lapaan, mutta keskialueella ja hyökkäyspäässä sössitään sitten senkin edestä ja menetetään liian helposti hyökkäyksiä. 1. ketjun pelaaminen ei kyllä nyt vakuuta, ei sitten millään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös