Tuolla pelityylillä, että uskaltaa olla kiekollisena ja harhautella vastustajia, tapahtuu myös virheitä jotka voivat kostautua, mutta en haluaisi tällaisen talentin tyytyvän vain siihen helppoon syöttöön. Varsinkin kun virheistä huolimatta se ei tunnu näkyvän erityisesti miinussarakkeessa.
Virheitä vaan tulee edelleen liikaa siihen nähden, mikä on niiden kikkailuiden tuottama hyöty. Viime kaudella olin vielä pitkään sitä mieltä, että tuo kiekollinen, suorastaan ylivertainen taito on niin kovalla tasolla, että pelikäsityksen kehittymiselle on vielä aikaa. Ikävä kyllä en näe minkäänlaista kehitystä tällä osa-alueella koko sinä aikana, jonka Vainio on SaiPassa pelannut. Jossain vaiheessa vaan raja tulee vastaan. Edelleenkään en toivo, että Vainio "tyytyisi helppoon syöttöön". Haluan, että se vaikeakin syöttö on järkevä, ja edistää peliä.
Tilastojen osalta: siellä ei esimerkiksi TPS-pelistä näy niitä kahta loistavaa maalipaikkaa, jotka Vainio suorastaan tarjosi vastustajalle, ihan vaan siksi että tuuri pelasti molemmissa. Samanlaisia tilanteita on tässä parin vuoden aikana ollut lukematon määrä. Ja vaikka noista räikeistä virheistä ei takaiskua tulisikaan, ne sotkevat paitsi yksittäisen vaihdon, myös varmasti laittavat pelikaverit miettimään, miten paljon varmistavammin heidän pitää oma pelinsä pelata. Liekö tässä yksi syy siihen, että Vainion kuljetuksista ikävän usein seuraa huono jatkoratkaisu: pelikaverit eivät hakeudu syöttöpaikkoihin, koska joutuvat miettimään tilanteen pelaamista enemmän puolustamisen kannalta.
Sitten se toinen näkökulma: myönnän auliisti, että arvostan ns. joukkuepelaajia todennäköisesti enemmän, kuin useimmat muut kiekkoa seuraavat. Tämä on varmasti yksi syy siihen, että Vainion pelaamisen heikot puolet ärsyttävät minua suuresti. En kuitenkaan kiistä myöskään sitä, että taidoiltaan ylivertaisen pelaajan kuuluukin ottaa roolia, ja käyttää niitä poikkeuksellisia taitojaan, mistä, kuten sanoit, välttämättä seuraa ajoittaisia virheitä. Pelin on kuitenkin oltava tasapainoista, ja riskien on oltava harkittuja. Esimerkiksi nyt vaikka TPS-pelin ensimmäisellä minuutilla tapahtunut huolimaton harhautus, josta seurasi 2-1 -hyökkäys ja tolppalaukaus, oli niin iso riski, ettei puolustaja vaan voi noin pelata tällä tasolla. Vaikka harhautus olisi onnistunut, siellä oli vielä toinen TPS-pelaaja varmistamassa, joten minun on vaikea ymmärtää tuon yrityksen järkevyyttä.
Sydämestäni toivon, että Vainio saa pelinsä paranemaan. Minulla alkaa vaan usko jo loppua, koska kuten sanoin, edistystä ei näytä tapahtuneen. Tästä huolimatta en ole häntä pelaavasta kokoonpanosta poistamassa, mutta ainakin nyt alivoimalta ottaisin hänet pois saman tien. Peliajan vähentäminenkin on vähän hankala asia: tuleeko pienellä peliajalla ongelmia pelituntuman kanssa, ja onko kentälle päästessä intoa niin paljon, että uhkarohkeus korostuu entisestään?
Tulipas pitkä löpinä, pahoittelut.