Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 163 354
  • 889

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Itse veikkaisin, että viime aikoina on pyritty kehittämään joukkueena puolustamista. Sen suhteen on ainakin tullut huomattavia kehitysaskeleita alkukauden esityksiin nähden. Vieläkin virheitä tapahtuu, mutta enää peli ei ole ylihyökkäävää "Hawaii-kiekkoa", jolla toki alkukaudesta tehtiin paljon maaleja, mutta kolisi omiinkin. Kevättä kohden on hyvä saada peli ensin omissa kuntoon.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onhan tästä SaiPan foorumista tullut.ihan absurdi. Joukkue ollut käytännössä koko kauden kuuden sakissa, mutta ranteita revitään auki ja kollektiivisesti hävetään SaiPan puolesta. Niin ne ajat muuttuvat :)

Kritiikki on toki aina paikallaan jos se on rakentavaa. Itsekään en ymmärrä miksi pelin taso vaihtelee edelleen ihan helvetisti. Enkä usko tuon ketjuruletin olevan ratkaisu. Luotto joukkueeseen on kuitenkin kova.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kohta areenalle, jännittävää nähdä onko tapahtunut taikatemppu ja keskiviikon lampaat muuttuneet leijoniksi?
Toivottavasti niin on käynyt, taistelua tarvitaan pisteiden saamiseksi.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
No leijoniahan siellä jäällä tänään oli!
On kyllä erikoista tuo kotipelaamisen ja vieraspelaamisen ero, mikä sen aiheuttaa?
Jos/kun pudotuspeleihin mennään, niin vieraspeleistäkin on pystyttävä ottamaan jokunen voitto, muuten jatkoon meno niissä on vaikeaa.
 
Mctavish85

Niin tai sitten on saatava kotietu pleijareihin. Nyt se olisi tavallistakin isompi etu SaiPalle. Toki sekin vaatii runkosarjassa niitä vierasvoittojakin. Mutta ei voi valittaa. Parempi näin, että kotona tulee voittoja. Viime kaudellahan tuli paljon jatkoaika tai voittolaukauskilpailuista voittoja ja sen takia aina se yks piste jäi saamatta. Nyt on sentään onnistuttu voittamaan ihan varsinaisella peliajalla enemmän.

Kunhan vaan tuolta sairastuvalta tulisi miehiä takaisin niin luulisin että vieraspisteitäkin alkaisi tulla. Etenkin kokeneiden pelaajien kuten Kaksosen ja Löfmanin panosta Kohon lisäksi kaivattaisiin vieraspeleissä joka voisi tuoda sen ratkaisevan vaihteen niihin vieraspeleihin.

Nythän hyvä vieraspelaaminen on kärsinyt paljon etenkin viime kauden avainpelaajien Tanuksen, Goodwinin ja Nättisen tehottomuudesta ja toki siellä on muitakin jotka eivät ole saaneet samoja aikaan kuin viime kaudella.

Myös maalivahtipelaaminen on osaltaan vaikuttanut vieraspelien kankeuteen. Vaikka Tuohimaata tai Westerholmia ei voi missään nimessä syyttääkään huonoista vieraspeleistä niin viime kaudellahan lähestulkoon pelkästään Fränän jumalmoodi toi monesta vieraspelistä SaiPalle voiton. Nytkin Tuohimaa on otteillaan antanut SaiPalle mahdollisuuden voittaa (kuten myöskin Westerholm) joka ilta myös vieraissa mutta aivan sellaisessa vireessä ei ole Fränäkään ollut tällä kaudella mitä viime kaudella. Usein SaiPa on lamautunut vieraspeleissä vastustajan iskemiin avausmaaleihin, joita on tullut usein jo avauserän ekalla puolikkaalla. Lisäksi SaiPaa on vaivannut vieraspeleissä tehottomuus niin erikoistilanteissa kuin tasakentällisin. Mutta uskon että Tuohimaankin vire vain paranee kevättä kohti mentäessä ja myös näillä että Westerholmia voidaan välillä peluuttaa, jolloin Fränä saa vähän lisää huiliaikaa, voi myös parantaa Tuohimaan virettä kun ei tarvitse väsyneenä pelata.

Lisää vastuunkantajia myös vieraspeleihin tarvittaisiin ja myös niitä pelaajia, jotka ottavat joukkueen tarvittaessa reppuselkään ja ratkaisevat ottelun lähes yksinään tarvittaisiin. Kunhan Nättinen ja Kaksonen tervehtyvät, niin ehkä sieltä voi odottaa sitä lisänapsua SaiPalle. Etenkin Nättiselle pieni tauko pelaamisesta saattaa tehdä ihan hyvääkin.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eilisen perusteella voi edelleen todeta, että SaiPan puolustuspelaaminen toimii. Tappara myllytti viimeisen erän, mutta hallissa tuntui kuitenkin koko ajan, että tilanne oli hallussa. Kuten Rautakorpi sanoi lehdistötilaisuudessa, Tapparan miehet eivät olleet maalin edessä riittävän röyhkeitä. Eivät päässeet ytimeen. Oikeastaan maali olisi voinut tulla vain jostain epäonnisesta pompusta, joita toki jääkiekossa tulee.

Mikä siinä sitten on että vieraissa homma on erilaista? Voiko johtua osittain siitä, että Kisapuiston kaukalo on keskimääräistä pienempi, ja tämä puolustussysteemi toimii huonommin isommassa kaukalossa?

Pelottavimmat tilanteet lähtivät hyökkäyspään hazardisyötöistä, joissa kunnostautui varsinkin Goodwin. Ihmettelin, ettei miestä penkitetty, kai se sitten johtui siitä että hän kuitenkin pörrää, ja joukkueen liikkeen katoamista Lehterä valitteli.

Kolmannen erän hyvä puolustustaistelu jää tuosta tietysti päällimmäiseksi mieleen, muttei unohdeta, että toisessa erässä tilanne oli ihan toinen. Ei Tappara sentään mankelissa ollut, mutta SaiPa kuitenkin oli kuskin paikalla. Hyvä peli koko joukkueelta!
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Mites tämä käkkäräpää Nättinen? Onko pelihuumori hävinnyt kokonaa? Turhaan häntä istutetaan katsomossa popparikopan kanssa, olisko Tuonenoksan faxissa oikeita numeroita jolla Topi lähtisi muillemaille?
 
No ei helvetissä myydä Nättistä. Kuuhun asti näkyy yritys ja tsemppi. Ja taidot tietää jokainen joka on seurannut liigaa. Se on kuulkaas nimenomaan Nättisen Topi joka vie meidät finaaliin asti tällä kaudella.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Mites tämä käkkäräpää Nättinen? Onko pelihuumori hävinnyt kokonaa? Turhaan häntä istutetaan katsomossa popparikopan kanssa, olisko Tuonenoksan faxissa oikeita numeroita jolla Topi lähtisi muillemaille?

Hieman liian uskottava oli somessa ollut popparivitsi näköjään. Topi on loukkaantuneena ja sen voi tarkistaa liigan tilastoista.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Hieman liian uskottava oli somessa ollut popparivitsi näköjään. Topi on loukkaantuneena ja sen voi tarkistaa liigan tilastoista.
Juuri näin. Kuulemma jotain häikkää ollut ruuansulatuksen kanssa ja asiaa paranneltu siirtymällä maissipitoiseen ja hyviä rasvoja sisätävään ruokavalioon.
 
kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Oishan Topi osoittautunut aika nextin levelin huumoriveikoksi jos hymyssä suin uskaltautuisi popparikuvaan vain kurinpidollisiin/pelillisiin syihin liittyen ;) - toivotaan että sama vamma jarrutteli miehen menoa ennen loukkia, koska Topilla oli vähän hiljaisempi jakso meneillään ja paluu kaukaloihin konkretisoituisi pisteiden valossa sitten aikanaan.
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Toivotaan siis että kaikki muukin kuin pitkien kiekkojen työntäminen nousee Nextille Levelille kun maissikuuri on vedetty.

Ihmemies hänen on kyllä kieltämättä oltava, kun Topi on saanut niin hyvin pidettyä oman talentin ja potentiaalin piilossa tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Topi oli ennen saikkua pelaamissaan 24 ottelussa 0,50 PPG tahdissa, eli 30 pinnan kautta oli tuloillaan. Ihan hyvä saavutus, kun helvetinmoista apinaa on saanut raahata niskassaan melkein koko syksyn, eikä tuuriakaan ole ollut yhtään!
 
ahal

Jäsen
Selasin ajankuluksi liigan tilastoja. Pelaajatilastoissa huvitti havainto, että kun kaikista pelaajista valitsee edistymistä kuvaavan PDO-luvun kriteeriksi, kärkeen ponnahtaa Roy Radke (133,3) 1 ottelun perusteella. Kuronen on pelannut neljä matsia ja on viidentenä (112,1). Eme on 11. kolmella matsilla. Kärki on muidenkin osalta vähällä peliajalla rasitettua, joten tuloksia ei kannata ottaa kovin vakavasti. Sama toistuu listan loppupäässä lähestyttäessä sijaa 400. Siellä majailevat mm. herrat Thomas Nykopp (86,6), Lasse Lappalainen (90,7) ja Balazs Sebok (89,8). Kritiikille löytyy siis numeroperusteitakin. Saipalaisista pohjalle ovat juuttuneet Nättinen (92,2) ja Luusuanniemi (91,7).

Enemmän pelaavista kuitenkin Santeri Virtanen on 13. (109,8), E Oksanen 16. (108,3) ja Nikko 23. (107,2). Näiden osalta tulokset ovat kutakuinkin linjassa aikaansaannosten kanssa. Tai ainakin peli näyttää käyvän melko hyvin.

Suurin osa pelaajista saa aikaa myöten lähellä 100:a olevan arvon (98-102), eli silloin pelaaja vastaa suurin piirtein odotuksia. SaiPasta A Oksanen on lähimpänä satasta, 100,2. Ahti on luotettava työmyyrä molempiin suuntiin ja lähes joka tilanteeseen.
 
UniqueSputnik

PDO on käytännössä tilasto sattumalle, ja vielä huono sellainen. Yhteyttä pelaajan tasoon siitä ei voi todellakaan vetää. Yli 100 oleva arvo tarkoittaa, että pelaaja tai joukkue on ollut onnekas ja sen alle menevä arvo taas tarkoittaa pelaajan/joukkueen olleen epäonnekas.
 
kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Ei me vaan voida pärjää jos o kaks ketjullista ratkaisupelaajia loukissa.

Nättinen Löfman AOksanen
Radke Koho Kaksonen
Tanus Vainio Lehtinen

Siinä ois ihan mukiinmenevät kentät kun tässä ketjulottoa näillä vemppaveikoilla pelailin. Vainio menis ihan hyvin sentterinä tossa tekijämiesten kanssa.

Ei tarvii odotella pisteitä TPSlta tai HPKlta.
 
ahal

Jäsen
Että sellaista. Mitä tänään oikein näinkään? Tuskaisen ja väsähtäneen kotijoukkueen, jolta raikkaus puuttui tyystin ja koko touhu meni punnertamiseksi. Liekö loukkisuma sekoittanut pakan pahemman kerran, kun mikään kenttä ei toiminut kunnolla. Pari ekaa vitjaa pitäisi olla suht ok, mutta ei vaan onnistu. Loput onkin sitten arvottu kaikki pelaa -systeemillä. Nyt vielä onnistuttiin musertamaan Westerholmkin. Ikävä kyllä tällä asetelmalla ei tule pitkää kevättä.

Koko porukka huoltajia lukuun ottamatta voi katsella peiliin, josko näkyisi jotain. Nieminen vei Lehterää 100-0 ties monennenko kerran. Toisella on Stanley Cup -sormus, toisella ei. Nyt ei mitkään vitsit pelasta tilannetta ja tammikin vetää henkeä pakkasten tullen. On löydettävä uusia konsteja tai koko pelikirja, jos edellinen hukkui Nordiksen takapihalle. Itseluottamus sinne ainakin jäi haahuilemaan.

Sanotaan, ettei sota yhtä miestä kaipaa, mutta SaiPa tarttee ainakin terveet Kaksosen, Löfmanin ja Nättisen. Tai vastaavat taidot omaavat korvaajat.

Pitäisikö olla huolissaan? Mieli tekisi olla, mutta katsellaan, mitä liikkeitä seura ja joukkue tekee. Löytyykö niitä vastuunkantajia tiukoissa paikoissa vai ei. Nyt ei löytynyt.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Todella vähän jäänyt SaiPan seuraaminen tällä kaudella. Joten voisiko joku kertoa missä mennään? Loukkaantumisetko nyt vaivaa vai pelkkä suvanto?
 
ahal

Jäsen
Todella vähän jäänyt SaiPan seuraaminen tällä kaudella. Joten voisiko joku kertoa missä mennään? Loukkaantumisetko nyt vaivaa vai pelkkä suvanto?
Loukkaantumiset ovat pääsyy, tärkeitä hemmoja vuorollaan ja osa pitkäänkin poissa. Korvaajat eivät ole pystyneet täyttämään aukkoja riittävän hyvin. Ja tietysti rosteri sitten elää jatkuvasti. Joukkueessa ei myöskään ole leveäharteista vastuunkantajaa, joka ottaisi jengin reppuselkään vaikeissa tilanteissa. Osa ongelmista menee myös valmennuksen piikkiin, puhtaita papereita ei sinnekään voi ojentaa.
 
MoneyMen

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei me vaan voida pärjää jos o kaks ketjullista ratkaisupelaajia loukissa.

Nättinen Löfman AOksanen
Radke Koho Kaksonen
Tanus Vainio Lehtinen

Siinä ois ihan mukiinmenevät kentät kun tässä ketjulottoa näillä vemppaveikoilla pelailin. Vainio menis ihan hyvin sentterinä tossa tekijämiesten kanssa.

Ei tarvii odotella pisteitä TPSlta tai HPKlta.

Radkea ei kyllä taida tarvita odotella enää, jenkeissä ja pää sen verran pipi, että ura aikalailla siinä. Shit happens.
 
ahal

Jäsen
Radkea ei kyllä taida tarvita odotella enää, jenkeissä ja pää sen verran pipi, että ura aikalailla siinä. Shit happens.
Harmin kana, sanoisi Tauru tähän. Ikävä homma, Roylle olisi terveenä käyttöä sputnikeissa, mutta se ei ole pääasia. Oma pääasia on tärkein. Paranemisia!
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Loukkaantumiset ovat pääsyy, tärkeitä hemmoja vuorollaan ja osa pitkäänkin poissa. Korvaajat eivät ole pystyneet täyttämään aukkoja riittävän hyvin. Ja tietysti rosteri sitten elää jatkuvasti. Joukkueessa ei myöskään ole leveäharteista vastuunkantajaa, joka ottaisi jengin reppuselkään vaikeissa tilanteissa. Osa ongelmista menee myös valmennuksen piikkiin, puhtaita papereita ei sinnekään voi ojentaa.
Joo noihin loukkeihin ja poissaoloihin kandee vedota kun vertaa vaik tämän päivän Pelsun rosteria ehkä silleen tulee parempi mieli. Vielä saitte kolme ukkoa meiltä kesken peliä telottua. On se Saipa hieno kotijoukkue!
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Loukkaantumiset ovat pääsyy, tärkeitä hemmoja vuorollaan ja osa pitkäänkin poissa. Korvaajat eivät ole pystyneet täyttämään aukkoja riittävän hyvin. Ja tietysti rosteri sitten elää jatkuvasti. Joukkueessa ei myöskään ole leveäharteista vastuunkantajaa, joka ottaisi jengin reppuselkään vaikeissa tilanteissa. Osa ongelmista menee myös valmennuksen piikkiin, puhtaita papereita ei sinnekään voi ojentaa.

Aivan. Kummasti joukkueen peli elää onnistumista, joten toivotaan että kärkimiesten paikkaajat saavat onnistumisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös