Mainos

Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 166 633
  • 867

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Joka ainoa ketju on nyt muuttuneet tehottomuuden perikuviksi, miksi ei valmennus kasaa kahta maalintekoon pystyvää ketjua ja kahta jarruketjua, olisi edes jonkinlainen mahdollisuus saada pisteitäkin, edellyttäen, että nuo nuoret pystyvät pelaamaan rikkovassa roolissa ilman suurta jäähymäärää. Loukkaantuneistakaan ei tiedetä mitään, kulkevatko kepeillä vai rollaattorilla, pitäisiköhän valmennuksen ja seurajohdon tilata selvännäkijä kertomaan milloin sairaita/loukkaantuneita alkaa palailla kokoonpanoon?
Puolustus on epävarma, Denisov pelaamattomuuden vuoksi, kaikki muut hätäilyn ja huolimattomuuden vuoksi, mikä näkyy harhasyöttöinä ja vastustajan perässä juoksuna.
Se yksi hyvä pakki tarvitaan mahdollisimman nopeasti!
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Voitto kelpaa aina, mutta pakko ottaa esille se, ettei puolustus ole tiedetysti vakuuttanut viimeisissä peleissä, mutta ei ole kyllä hyökkäyskään. Kolmeen viimeiseen otteluun tehdyt maalit 1, 0, 1. Noilla harvemmin mitään voitetaan, tänään voitettiin. Joku tuolla silti nyt mättää ja sitä ei täysin loukkaantumiset selitä, vaikka ovat merkittävä osasyy asiassa.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän tuo puolustuspeli on mainettaan parempaa. Ei Tuohimaa saisi kaikkea kiinni jos puolustuspeli olisi koko ajan kujalla. Toki Fränä on ollut fantastinen. Hyökkäyspeli nimen omaan sakkaa!
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Puolustuspeli itsessään saattaa olla ihan ok, mutta jostakin se kertoo, että niin KooKoo, Pelicans, Kärpät, Tappara ja Lukko laittoivat sellaisia karusellejä pyörimään SaiPan alueella, että katsojaakin pyörrytti. Kaksinkamppailuja ei voiteta, avaukset useimmiten paniikki-rännejä, syötöt ei napsu lapaan... Kiekollista pakkia tarvisi, joka uskaltaisi joskus rauhoittaa ja antaa avaavan syötön omille.
 

ahal

Jäsen
Puolustuspeli itsessään saattaa olla ihan ok, mutta jostakin se kertoo, että niin KooKoo, Pelicans, Kärpät, Tappara ja Lukko laittoivat sellaisia karusellejä pyörimään SaiPan alueella, että katsojaakin pyörrytti. Kaksinkamppailuja ei voiteta, avaukset useimmiten paniikki-rännejä, syötöt ei napsu lapaan... Kiekollista pakkia tarvisi, joka uskaltaisi joskus rauhoittaa ja antaa avaavan syötön omille.
Karu tosiasia on, että Tertsi saa tehdä puolessa vuodessa ihmetekoja, jos nykyisellä pakistolla meinataan pleijareissa pärjätä. Ei kellään toisella joukkueella ole näin ohutta ja kokematonta pakistoa. Maalahti ja Denisov ovat ainoat useammalla kaudella onnistuneesti pelanneet pakit. Denisov on ylivoimainen kokemuksellaan, sitten on pitkä väli ja Maalahti ja taas iso loikka seuraaviin, jotka ovat Kojo ja Sneck. Muiden hylkimiä kiertolaisia. Lopuksi joukko nuoria arpoja.

En tiedä, mitä Tuomenoksa ja kumppanit ovat ajatelleet sainauksissaan (muuta kuin halpaa hintaa), mutta laadukkaaksi joukkoa ei voi hyvällä tahdollakaan kehua. Vähintään paria pelimiestä osasto huutaa ja kokemusta roppakaupalla. Muuten menee sisäänajoksi koko kausi ja pleijarit uhkaavat jäädä haaveeksi. Voi olla, että Autio ja Salo ovat lopulta, 2-3 vuoden päästä, hyviä liigapakkeja, mutta Lehterä huitelee jo muualla. Ehkä nämä nuoret veijaritkin. Aikuisten oikeesti alkaa tulla jo ikävä Pärreä ja Carsonia. Siihen nähden, että nyt ollaan ihan viime vuotisessa aikataulussa pisteiden suhteen, on tilanne suorastaan ihme. Mutta Fränällä ja Niclaksella riittää jatkossakin hommia ja tulee varmasti hiki. Ja lopulta kavereista huippuveskarit, kuten Pasi Nurmisesta yhdellä Suomi-sarjakaudella, kun sai harva se ilta torjua 40-50 kertaa. Mutta siitä ei SaiPa saa enää nauttia.
 

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Karu tosiasia on, että Tertsi saa tehdä puolessa vuodessa ihmetekoja, jos nykyisellä pakistolla meinataan pleijareissa pärjätä. Ei kellään toisella joukkueella ole näin ohutta ja kokematonta pakistoa. Maalahti ja Denisov ovat ainoat useammalla kaudella onnistuneesti pelanneet pakit. Denisov on ylivoimainen kokemuksellaan, sitten on pitkä väli ja Maalahti ja taas iso loikka seuraaviin, jotka ovat Kojo ja Sneck. Muiden hylkimiä kiertolaisia. Lopuksi joukko nuoria arp
Niin ja sehän on varmaa näköjään ettei SaiPa ole hankkimassa yhtään puolustajaa kun Teron pitää jo alkaa ihmeitä tekemään. On se kumma kun liigakausi ei ole vielä edes kuukautta kestänyt ja pitäisi olla loppukauden hankinnat jo hankittuna.

Ihan rauhassa vaan odottelette, kyllä niitä puolustajia etsitään mutta niitäkään ei joka nurkan takaa löydy kun vielä operoidaan pienellä budjetilla eikä ole varaa heittää rahoja hukkaan kun taas Tepsillä tai muilla rahajengeillä.

Sama puolustus jos on vielä siirtotakarajalla niin sitten voi painaa paniikkinappulaa mutta nyt eletään vielä lokakuuta joten tässä ei vielä tarvitse panikoida.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Puolustuspeli itsessään saattaa olla ihan ok, mutta jostakin se kertoo, että niin KooKoo, Pelicans, Kärpät, Tappara ja Lukko laittoivat sellaisia karusellejä pyörimään SaiPan alueella, että katsojaakin pyörrytti. Kaksinkamppailuja ei voiteta, avaukset useimmiten paniikki-rännejä, syötöt ei napsu lapaan... Kiekollista pakkia tarvisi, joka uskaltaisi joskus rauhoittaa ja antaa avaavan syötön omille.
Se on totta, että kiekkoralleja on ollut. Mielestäni ylipäätään koko SaiPan kiekollinen peli on erittäin vaiheessa. Toki sille on olemassa myös hyviä syitä, että on vaiheessa (Koho, Löfman, Kaksonen, Emil Oksanen jne.) Siihen vielä yksi tai kaksi hyvää kiekollista pakkia niin avot. Ylipäätään Pelicans, KooKoo, Lukko jne. ovat aina olleet kiekollisesti hyviä, tällä hetkellä kuitenkin kaikki ovat sarjataulukossa SaiPan alapuolella. En lähde ennustamaan miten on jatkossa asian laita. Olen sitä mieltä, että SaiPan DNA:ssa on juuri tämä taisteleva puolustuspeli, kiekkokontrolli ei niinkään. Olisikohan Pekka Tirkkosen aikana pelattu parasta hyökkäyspeliä?! En tietenkään ole läheskään kaikkia kausia nähnyt. Jos Tertsi jatkaa vielä tämän kauden jälkeen, niin ei se ainakaan huono asia ole hyökkäyspelin kannalta, jos vain kohtuullisen hyvä porukka luistelee jäällä.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielestäni Salo, Autio ja Vainio olivat kaikki lähtökohtaisesti erittäin hyviä hakuja. Juuri tuollaisia mahdollisia läpimurron tekeviä pelaajia haluan nähdä. SaiPan budjetilla kun ei voi ostaa täyttä joukkuetta varmoja laatupelaajia. Toistaiseksi kukaan heistä ei ole häikäissyt, mutta en silti syytä toimistoa noista hankinnoista. Itse pidin Saloa ryöstönä ja jotenkin on vieläkin sellainen fiilis, että voi olla vielä paljon iloa hänestä.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Onko ahal jo unohtanut Vaakanaisen, ei hänenkään pelinsä edellisen kauden alkupuolella vakuuttanut, mutta Lehterän luottamuksella ja runsaalla peliajalla kauden loppupuolella kaukalossa oli jo erittäin hyvä Vaakanainen.
Jossain määrin samanlainen talentti on myös Salo, odotankin, että kauden edetessä hän, sekä Autio nousevat vielä luotettaviksi pelaajiksi puolustussuuntaan, ehkä myös hyökkäyssuuntaankin? Mikäänhän ei tietenkään ole varmaa, mutta minun silmin katsottuna on kyllä aihio tuollaiseen olemassa, loukkaantumiset voivat tietenkin vaikuttaa paljonkin tuohon kehitykseen, mutta toivottavasti niiltä vältytään.

Kyllähän eilinen Lukko peli oli pitkälti selviytymistaistelua, mutta loppua kohti parantunut peli ja Tuohimaan hienot torjunnat toivat pisteet kotiin.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Minäkin uskon vahvasti SaiPan tiettyjen nuorten nopeaan kasvamiseen. Salo on jo kantanut vastuuta toissa kaudella Sportissa ja jos joukkueen peli lähtee tuosta, loukkaantumistilanteen mahdollisesti parantuessa, rullaamaan voi samanlainen flow-tila hyvinkin löytyä. Lisäksi kun pelikaverit tulevat tutuksi ja treeneissä toistetaan samoja juttuja, niin alkavat hommat pikkuhiljaa tulla selkäytimestä ja voi antaa mennä vain kaukalossa.

Maalahti ja Denisov ovat ainoat useammalla kaudella onnistuneesti pelanneet pakit.

------------------------------

Voi olla, että Autio ja Salo ovat lopulta, 2-3 vuoden päästä, hyviä liigapakkeja, mutta Lehterä huitelee jo muualla. Ehkä nämä nuoret veijaritkin. Aikuisten oikeesti alkaa tulla jo ikävä Pärreä ja Carsonia.

Autiosta olen jopa Saloa enemmän vakuuttunut. Salo saattaa jäädä keväällä kolmospariin helpommille minuuteille ja kakkosylivoimaan, jos seuraavaa steppiä ei tule, mutta Aution uskon nousevan kahden ekan pakkiparin shutdown-rooliin hyvinkin nopeasti. Kiekon kanssa tulee vielä joitain virheitä, mutta pyrkii pelaamaan peliä edistävästi eikä tee markuskojo-avaussyöttöjä. On mennyt kuitenkin peli peliltä eteenpäin joka osa-alueella ja tuo, ettei olisi pelannut aiemmin hyviä kausia, ei ilmeisesti pidä aivan kutiansa. Yliopistossa vakuutti useammalla kaudella. Toki on vasta 23-vuotias ja tulossa muutaman vuoden päästä pakin parhaaseen ikään, mutta itsellä on kova luotto Ekiin.

Vainio vaikuttaa tässä kohtaa lievältä hutikudilta, mutta noilla näytöillä täytyy olla halpa. Lisäksi jos saataisiin joukkueen terveystilannetta parannettua, niin vähän pidempi visiitti Ketterään ja onnistumiset siellä saattaisivat käynnistää lumipalloefektin. 51 peliä aikaa vielä runkosarjaakin. Perusoptimisti pettyy toisinaan, mutta toivossa on hyvä elää.

Lopuksi lisättäköön, että kaikki kunnia Kojolle ihan hyvästä alkukaudesta eikä yritä mitään mitä ei osaa. Pitkiä kiekkoja on tullut paljon, mutta oma pää on pysynyt kiitettävästi puhtaana.
 
Viimeksi muokattu:

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuon puolustuksen osalta sanoisin tässä vaiheessa, että sama kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Nuo nuoret puolustajat varmasti kehittyy kauden aikana jos pysyvät terveenä ja saavat peliaikaa. Esim. nyt vaikka Torikan peliesitykset, Torikka on mennyt viime kaudesta ison harppauksen eteenpäin ja on kehittymässä Liigatason pakiksi. Mielestäni Torikka on pelannut hyvin alkukaudesta. Salo on läpimurron kynnyksellä, voi olla vielä kovakin tekijä kauden edetessä. Vähän samoin kuin Vaakanainen viime kaudella. Autio myös kunhan vaan saa tarpeeksi aikuisten pelejä kauden edetessä ja pysyy terveenä, niin uskon että parantaa kevääseen mennessä paljon, hänessä on hyvä aihio kehittyä kovaksikin tekijäksi. Vainio ei ole alkukaudesta vakuuttanut mutta se varmaan johtuu siitä että Veetillä on tullut niin vähän pelejä viime kausilla. Jos pysyy nyt terveenä niin näen kyllä Vainiossakin hyvän aihion kehittyä ihan johtavaksi kiekolliseksi pakiksi. Tietäen Tertsin historian näiden nuorten pelaajien kehityksessä niin en olisi kyllä lainkaan huolissani.

Toki kyllä tuonne puolustukseen silti tarvittaisiin myös se valmiimpi kiekollinen mielellään rightin puolen YV-pakki, joka osaa tehdään myös maaleja. Salo ja Kojo ovat ainoat puolustajat jotka ovat molemmat maalin onnistuneet tekemään. Niin kyllä se kiekollinen YV-pakki olisi se ensimmäinen asia hankintalistalla ellei nyt hyökkäykseen tarvita sitten joitakin loukkaantuneiden paikkaajia.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Autio myös kunhan vaan saa tarpeeksi aikuisten pelejä kauden edetessä ja pysyy terveenä, niin uskon että parantaa kevääseen mennessä paljon, hänessä on hyvä aihio kehittyä kovaksikin tekijäksi.

Ehkä tuo termi aikuisten peleistä ei ole ihan osuva, sillä NCAA:ssa suurin osa pelaajista taitaa olla tuollaisia 20-24 nuoria aikuisia. Toki yliopistokiekko on yliopistokiekkoa, joo nopeata peliä, mutta SM-Liiga taas on täysammattilaisliiga ja oma tottumisensa siinä varmasti on Autiollakin. Onhan se kaukalossa näkynyt, mutta kausi on pitkä ja pelimiehen merkkejä näkyy.

Kuten kaikki tiedämme, niin Autio voitti NCAA:n tehotilaston +33 lukemalla kaudella 2016-2017, joten potentiaalia löytyy.

Tuon puolustuksen osalta sanoisin tässä vaiheessa, että sama kun laittaisi rahaa pankkiin.

Juuri näin. Toivottavasti SaiPa pääsee nauttimaan niistä hedelmistä jo tällä kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ehkä tuo termi aikuisten peleistä ei ole ihan osuva, sillä NCAA:ssa suurin osa pelaajista taitaa olla tuollaisia 20-24 nuoria aikuisia. Toki yliopistokiekko on yliopistokiekkoa, joo nopeata peliä, mutta SM-Liiga taas on täysammattilaisliiga ja oma tottumisensa siinä varmasti on Autiollakin. Onhan se kaukalossa näkynyt, mutta kausi on pitkä ja pelimiehen merkkejä näkyy.
No joo aikuisten pelit oli väärä sanavalinta. Tarkoitin ammattilaispelejä. Liiga on ammattilaissarja ja yliopistosarja on yliopistosarja, kuten tuossa mainitsit.
 

ahal

Jäsen
Niin, eihän tässä tarvitse rauhallisten ihmisten panikoida pakkienkaan suhteen, mutta nyt mennään todella ohuella kalustolla, 8 äijää. Jässikkä Denisovkin on ollut jo saikulla. Viime kaudella kolme sputnikkia oli täyttä rautaa, Maalahti, Lappalainen ja Carson, pelejä lähes 60. Noista jäljellä on vain Maalahti. Kaikkiaan takapäässä luuti 11 äijää.

Jos nyt kävisi niin ikävästi, että esim. Maalahti ja Kojo tipahtaisivat sivuun, niin jäljelle jäisi kuusikko Denisov (9 peliä liigassa), Sneck (100), Salo (126), Autio (9), Torikka (16) ja Vainio (47). Nuorille miehille tulisi paljon vastuuta ja saattaa olla, että liikaakin. Pelaaminen kehittää, se on selvää, mutta on tietoinen riski nojata kokemattomaan nuorisokaartiin. Vaakanainen sai viime kaudella helpomman lähtökohdan laajemmassa ringissä ja kehittyä rauhassa konkareiden rinnalla. Pari kokenutta luutijaa rosteri huutaa joka tapauksessa, kun Ketterän apuunkaan ei voi täysin luottaa.

Selasin hieman tilastoja ja havaitsin, että viime kaudella pakit pommittivat 19 osumaa. Nyt on kasassa 2, liigan heikoin luku tällä hetkellä. Eli sitä viivapelotetta yhä tarvitaan. Ja se toinen puuttuva palanen voisi puolestaan tuoda jalalla kiekon tarvittaessa punaisen yli ettei tartte pitkiä heitellä. Hyökkääjien tehoja syö se, kun lähtö pitää usein hakea alhaalta asti.

Haetaan vähän posiakin. Hyvää on se, että SaiPan yv-tehokkuus on ollut sarjan parasta, 30 %. Ja että Sneck ja Kojo ovat vastanneet huutoon odotettua paremmin, edistyneet hyvin.
 

kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Lyhyt kommentti kaikkeen yllä olevaan: onneks kyseessä on maraton eikä pikamatka. Eli antaa Teron näyttää taitonsa valitsemiensa pelaajien kehittämisessä ja luotetaan, että keväällä korjataan hedelmiä ja marjoja asian osalta. Rightin kiekollista pakkia on haettu jo ja sitä varmaan haetaan edelleen, ei oo tilanne mihinkään siitä muuttunut. Ollaan sarjataulukossa tukevasti keskikastissa ja juna on kurssillaan tässä kohtaa. Vemppaukkojen paluu todennäköisesti palauttaa hyökkäyspelin myös uomiinsa. Nyt vempalla on liikaa sellaisia kavereita, joilla on aidosti vaikutusta tapahtumiin kaukalossa.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Katselin uudestaan Lukko-pelin. Toki ensimmäisessä erässä oli useampikin paha merkkausvirhe, mutta kyllä Lukon pyöritysten perussyy oli, että he vain liikkuivat paljon, paljon paremmin. Välillä ajauduttiin myös liian pieneen sumppuun eikä ollut kelle antaa vapauttavaa syöttöä. Toisessa erässä uskallettiin jo vähän paremmin iskeä miestä laitaan. Ja kolmannessa Lukolla loppui bensa. Aika lailla sama kuvio kuin Kärppä-pelissä.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Olipa hyvää peliä joukkueelta Kuopiossa. Erityismaininta on annettava Iso-Mustajärvelle, Virtaselle ja Lehtiselle, jota kohtaan minulla oli suuria epäilyksiä, mutta poikahan on täysin liigatasoa. Topi Nättinen on tällä hetkellä melko ulkona pelistä, kiertelee ja kaartelee eikä oikein sopeudu mihinkään ketjuun, se alkukauden ketju Tanus-Nättinen-Löfman vielä toimi, mutta nyt hän vain heikentää ketjunsa toimivuutta.
Puolustus pelasi yllättävänkin hyvin, Kojo kuitenkin taisi ensimmäisen erän jälkeen olla penkillä kun ei jalka riittänyt Kuopiolaisia vastaan?
Tuolla pelinopeudella odotan luottavaisena lauantain JYP peliä.
 

Ferris

Jäsen
- Viihdyttävä peli, ekaa kertaa tällä kaudella joutu jo vähän jännittämään että miten tässä käy. Jo mainittu nelosketju oli suorastaan loistava. Ei mitään hätää omassa roolissaan ja loivat päälle vielä useamman hyvän pyörityksen KalPan päädyssä.
- Kichtonin hankinta näkyi jo tänään puolustuksessa? Vai oliko välipäivinä treenattu puolustamista oikein urakalla? Oli miten oli, niin tänään pakeista jokainen pelas siihen tyyliin ettei halua olla se, joka joutuu tekemään tilaa kokoonpanoon uudelle kaverille. Torikkahan se sinällään kokemuksen suhteen luultavimmin olisi, mutta tuntuu että junnu petraa koko ajan Denisovin vierellä ja Lehterä tuntuu junnusta pitävän muutenkin. Kokonaisuutena tohon puolustuspelaamiseen oli täksi iltaa saapunut ainakin asteittain se viime keväänä nähty vastustajaa kohtaan ikävästi pelaamisen taito. Useampikin pakki pelas ehkä kauden fyysisimmän matsinsa eikä kaksinkamppailuja kauheesti omissa hävitty. Avauksetkin lähtivät selkeästi aikaisempaa nopeammin ja tarkemmin.
- Salosta on kehittymässä uusi Vaakanainen. Ei ehkä vielä kokonaispanokseltaan vastaa loppukauden Urhoa, mutta veto tuntuu olevan ihan Urhon tasoa. ;)
- Radken paluulla ei ole kiirettä sillä Lehtinen on viemässä hänen paikkaansa. Radke voi olla suorassa luistelussa nopeampi, mutta Lehtisen liike on jotenkin muuten peliä edistävämpää. Lisäksi vaikuttaisi jonkin verran olevan halukkuutta fyysiseenkin peliin, jota ei ikinä SaiPassa ole liikaa.
- Nikko on kyllä tärkeä lenkki Goodwin-Morley-kaksikolle. Tänäänkin taas vääntöä ja kääntöä ketjun eteen sata lasissa. Arvostan vaikkei pisteitä ole tolkuttomasti tullutkaan.

Kaikenkaikkiaan lupauksia herättävä ottelu, vaikka pitääkin muistaa että myös KalPalta puuttui kokeneita pelureita ja ehkä kärkiosaston miehiä enemmän kuin meiltä.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
2p maistuu. Eka erä vähän nihkeä, mutta siitä peli parani ja 3p voittokin oli täysin otettavissa.

Mutta nyt muutamaan pelaajaan, joista mainitsin jo otteluketjussakin....Mitä vaivaa Tanusta? 10 matsia, tehot 1+1. Viimeiset kahdeksan matsia taitaa olla kiikareilla. Se on kyllä helvetin huonosti.

Sama juttu Nättisellä. Tehot 2+1 kymmeneen matsiin ei kyllä vastaa odotuksia. Myös kahdeksan matsia putkeen kiikareilla. Peli näyttää sekavalta, pyörii siellä täällä.

Kunyk: Seitsemän matsia putkeen kiikareilla. Tällaisia lukemia ei voi olla ykkössenalla. Sanon tämän, vaikka moni alkaa varmaan taas hehkuttaa kuinka hyvä Kunyk on: Minusta tehot ei vastaa roolia, sanoin tämän jo viime kaudella. Periaatteessa hyvä pelaaja, mutta kyllä niitä tehoja vaan pitää tulla enemmän, piste. Jotain siitä pelista puuttuu ja se on ne tehot.

Löfman nyt on pelannut vasta kuusi matsia, mutta niistä viisi kiikareilla. Hitusen olisi odotusarvot korkeammalla Anssinkin suhteen.

Ja tokihan meillä on tästä huolimatta 19p...mutta kyllä näiden kärkiäijien pitää alkaa saada itsestään enemmän irti, se on ihan fakta. Ja jos/kun niin tapahtuu,
niin sitten alkaa näyttää jo todella hyvältä...
 

Ferris

Jäsen
Mutta nyt muutamaan pelaajaan, joista mainitsin jo otteluketjussakin....Mitä vaivaa Tanusta? 10 matsia, tehot 1+1. Viimeiset kahdeksan matsia taitaa olla kiikareilla. Se on kyllä helvetin huonosti.

Tanusta mietin kanssa pelin aikana, että kunhan sieltä joku vähänkään kiekolliseen peliin kykenevä kuntoutuu niin Tanukselle tekis hyvää pieni katsomokomennus. Vaikuttaa sille, että on mukavistunut liigastatukseensa ja pitää pelipaikkaa selviönä. Veikkaan, että jos ei noita poissaoloja ois ni Tanus (ja miksei moni muukin) ois jo katsomossa ollutkin.
 

ahal

Jäsen
Oiskohan Nättisellä jotain vaivaa, kun liike on väkinäistä ja välttelee kontakteja? Suuri ero viime kevään Nättiseen, joka riehui joka puolella kenttää alituiseen ketään väistelemättä. Tanus kyllä taklaa ja ampuukin, mutta usein pienistä kulmista ja kaukaa. Anssista en olisi huolissani, eka matsi muutaman viikon poissaolon jälkeen. Kunhan sopivat ketjukaverit löytyvät, niin numerot vaihtunevat. Kunyk varmaan kaipaa rinnalleen Emiliä, joka täydentäisi hyvin alkaneen trion. Nyt siinä äijät vaihtuu alituiseen, mikä laskee tehoja.

Saikkujen jälkeen tavoitteena voisi olla esim.

A Oksanen - Kunyk - E Oksanen
Goodwin - Morley - Nikko
Tanus - Löfman - Nättinen
Kaksonen - Koho - Lehtinen
Virtanen - Iso-Musta - Radke
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Morleyn pelissä oli eilen paljon upeita suorituksia ja oli hienoa katsoa hänen pelaamistaan.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Morleyn pelissä oli eilen paljon upeita suorituksia ja oli hienoa katsoa hänen pelaamistaan.
On kyllä huikea löytö taas kerran. Jos jatkaa näillä otteilla tätä kautta tuskin miehen otteista saadaan enää ensi kaudella nauttia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös