Mainos

Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 587 142
  • 4 000

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Ihan paskaa, kuritonta, helvetin Salmelainen. Innolla odotan tiettyjen tahojen kommentteja.

Kaava jatkui melko samana kuin Lahdessa varmaan ihan tilastollisestikkin. IFK vei ja oli kiekossa, Pelicans kävi tuikkaamassa häkit. Tänäänkään ei pelin rakenteen osalta hävitty Lahelaisille. Onneksi tänään tuikattiin yksi enemmän. Edelleen ongelma on, että vaikka kuinka hallitaan ja ollaan kiekossa niin todellisille tai edes puolivaarallisille maalipaikoille pääsy on ison työn takana. Jäähyjä saatiin tänään kyllä aiheutettua, joka on positiivista. Negatiivista taas se, että ylivoima on melkoisessa jäässä. Pakko negailla myös sen suhteen vähän, että tämmöinen kaasujalka mitä tänään nähtiin, tuskin tulee pysymään pohjassa asti voittoisaan loppuun saakka. Jotain uuttakin on keksittävä.

Joka tapauksessa älyttömän kova suoritus yhdellä liigasentterillä ja tänään pelasivat kyllä lähestulkoon jokainen logolle todella isolla sydämellä, kiitos siitä.

IFK!
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Joskus tulee tiukan matsin jälkeen todettua, että ei olisi ollut huutava vääryys, vaikka vastapuolikin olisi voittanut, mutta nyt se olisi ollut juuri sitä. Joka osa-alueella piirun verran edellä ja hieno oli nähdä myös se, että pomppii se Olkijussillakin, vaikka kuinka huikea veskari onkin. Tätä lisää maanantaina ja homma täysin hallinnassa.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan OK kasvojenpesu Lahden rökäletappion jälkeen. Täytyy toivoa, että Lundell säästyy pelikiellolta. Typerä kostoisku ja ihan aiheellinen ulosajo mielestäni. Ei noita senttereitä jonoksi asti ole, kun Santalakin on pelikiellossa. Tyrväinen (se meidän) joutuu kyllä hurjaan rasitukseen sarjan edetessä. Ei auta itku markkinoilla, niillä mennään, jotka saavat pelata. Kangasniemelle olisi kyllä käyttöä, pelaakohan vielä tänä keväänä? Taistelu voitettiin, sota jatkuu.
 
Viimeksi muokattu:

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Tässä tuli hieno osoitus siitä, ettei nimet (joita puuttui) välttämättä ratkaise, jos sielu on mukana pelissä. Upeasti hoidettu kotivoitto!
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
IFK dominoi jokaisella osa-alueella. Pelasi samaa peliä kuin sen viimeisen runkosarjan Pelsu-matsin ekat 6 minuuttia. -Sillä erotuksella, että nyt pelattiin niin käytännössä koko peli.

Pelsut saatiin omalla pelillä näyttämään joltain säälipleijarijengiltä.

Tää jengi ei kaipaa Santalaa (ainakaan tässä sarjassa), mutta Iikka tuonne kyllä mahtuisi.

Ja hallissa oli mahtava tunnelma. Näin pitää IFKn pelata: taistella, taklata, voittaa maalin edustat ja pelata fiksusti alivoimat pois.

Playoff peli parani kaikilla sektoreilla.
Varsinkin nythän saatiin tyhmät jäähyt (Lundellia lukuunottamatta) pois ja rouhijaketjut voitti oman pelinsä.

Ylivoiman pitää vain olla vielä parempaa jos tää sarja meinataan klaarata.

Aivan mahtavaa! Kiitos jätkät!
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
ISO IFK joutui tekemään tänään valtavan työmäärän 3-2 voiton eteen. Motin antoi avaimet Pelicansin käteen vielä viimeisellä minuutilla aiheuttamalla pitkän kiekon. Iso mies paniikissa paineettomassa tilanteessa. Onneksi Pelicans ampui lopussa yli tyhjästä maalista.

Vaikka Engren pelasi kokonaisuutena hyvin, kumpikin maali johtui mielestäni osin maalivahdin virheestä. Ensimmäisessä kadotti kiekon maalialueelle selkänsä taakse, ja toisessa tuttuun tapaan liukui ohi oikean tolpan, ja vanhanaikainenhan siitä tuli vasemman tolpan juureen. Maalin syntymiseen tarvitaan toki lähes aina 2-3 pelaajan tekemä peräkkäinen virhe.

Lyytinen on hyvä pelaaja, mutta kolmannessa erässä hermo oli tiukalla tai kondis, sillä hasardeja sateli.

Suurinta iloa tuotti, kun 2 min jäljellä omat suosikkipelaajani oli koottu samaan ketjuun Tallberg - Keränen - Ikonen. Kaksi sentteriä oli pelikiellossa, mutta niin vain Ikonen otti tasan viimeisen puolustuspään aloituksen. Tällä palstalla on pitkin talvea vakuuteltu, että Keränen ja Ikonen eivät ole riittäviä senttereitä. Tänä iltana he olivat riittäviä, kun Isänmaa kutsui.

Lundell sai siis huitomisesta ulosajon. Vielä ei kai ole mitään pelikieltoa määrätty, mutta ajan henki lienee se, että lähes aina ulosajoa seuraa pelikielto.

Petrell pelasi energisen pelin. Thorellin kohdalla vähän pelottaa, että katoaa taas kuvista pleiareissa.

Joukkueessa on neljä erittäin taitavaa pelaajaa. Järjestyksessä 1) Eronen 2) Salminen 3) Rask 4) Thorell. Muilla on vielä kehitettävää mailatekniikassa, ja luistelussa päästäkseen samaan kastiin. Näitä pelejä voittaakseen tarvitaan myös muita avuja, ennen kaikkea suurta sydäntä.

Peli oli pitkiä aikoja hyvin hallinnassa, mutta ne vastustajalle annetut maalipaikat olivat ikävä kyllä tuttuun tapaan ihan laatupaikkoja.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@FosaMasa10 sen voi nähdä myös niin, että Pelsut joutu tekemään helvetin ison duunin päästäkseen omista veke. Eiköhän siellä ole yhtälailla jalat aika loppu.

Tarkoittaen, että itse käytän tuota termiä ”Joutuu tekemään ison duunin” silloin, kun ollaan jouduttu hikisesti taistelemaan omassa päässä ja raapimalla raavittua ne kolme maalipaikkaa.

Nyt oli toisin. IFK toki teki duunia, mutta myös pakotti Pelsut tekemään sitä. Ja pelihän oli ihan selvä. Oli mm. Erosen tolpan lisäksi monta ihan helvetin hyvää paikkaa. Pelsuilla oli pelissä ehkä muutama hassu. Ilman veskaria toki saivat sen pyörityksen aikaiseksi, mutta niinhän yleensä aina saadaan.

Kyllä tää oli kaikilla sektoreilla aivan ylivertainen suoritus enkä nähnyt yhtään heikkoa lenkkiä IFKn pelissä. Lyytinen ja Motin mokasivat pari tilannetta, mutta myös pelasivat loistavasti useamman tilanteen. Jos nyt ottaisin tuolta melkein kenen tahansa Pelsupakin, niin siellä tuskin kukaan saisi puhtaita papereita.

IFK oli oikeasti ihan helvetin hyvä enkä ole nähnyt joukkueen pelaavan noin hyvin koko kautena. Mullekin heräsi pieni usko, että jos kuitenkin...

Mutta ne kolme asiaa ratkaisevat tiukoissa sarjoissa: Maalivahtipeli, erikoistilanteet ja rouhijaketjut.

Näissä kaikissa on varaa parantaa jos mielii jatkoon.
 
Wsrbg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto & IFK
Tosi mainio peli tänään Stadin kundeilta. Olin katsomassa matsia pitkästä aikaa paikan päällä the mestoilla ja nautin joka hetkestä! Ihan hirvittävän hieno jääkiekkopeli ja IFK pelasi mun mielestä kauden parastaan.

Harvoin näkee maalivahdin pelaajan sellaisella god modella kuin Olkijamppa tänään. Onneksi pendolinolla saapunut (Keitele-Oulu-Helsinki) Keräsen Juho onnistui.Hoiti muutenkin sentterihommat hienosti. Ihan saatanan hieno sarja!
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
että Pelsut joutu tekemään helvetin ison duunin päästäkseen omista veke. Eiköhän siellä ole yhtälailla jalat aika loppu.
Samaa mieltä siitä, että bensa näytti olevan vierasjoukkueella vähissä viimeisen viiden minuutin aikana. Kuitenkin piti antaa se yksi kammottava tasoitussauma viimeisellä minuutilla... Oli kovaa kamppailupelaamista (ja välillä ärsyttämistä) läpi ottelun.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@FosaMasa10 sen voi nähdä myös niin, että Pelsut joutu tekemään helvetin ison duunin päästäkseen omista veke. Eiköhän siellä ole yhtälailla jalat aika loppu.

Tarkoittaen, että itse käytän tuota termiä ”Joutuu tekemään ison duunin” silloin, kun ollaan jouduttu hikisesti taistelemaan omassa päässä ja raapimalla raavittua ne kolme maalipaikkaa.

Nyt oli toisin. IFK toki teki duunia, mutta myös pakotti Pelsut tekemään sitä. Ja pelihän oli ihan selvä. Oli mm. Erosen tolpan lisäksi monta ihan helvetin hyvää paikkaa. Pelsuilla oli pelissä ehkä muutama hassu. Ilman veskaria toki saivat sen pyörityksen aikaiseksi, mutta niinhän yleensä aina saadaan.

Kyllä tää oli kaikilla sektoreilla aivan ylivertainen suoritus enkä nähnyt yhtään heikkoa lenkkiä IFKn pelissä. Lyytinen ja Motin mokasivat pari tilannetta, mutta myös pelasivat loistavasti useamman tilanteen. Jos nyt ottaisin tuolta melkein kenen tahansa Pelsupakin, niin siellä tuskin kukaan saisi puhtaita papereita.

IFK oli oikeasti ihan helvetin hyvä enkä ole nähnyt joukkueen pelaavan noin hyvin koko kautena. Mullekin heräsi pieni usko, että jos kuitenkin...

Mutta ne kolme asiaa ratkaisevat tiukoissa sarjoissa: Maalivahtipeli, erikoistilanteet ja rouhijaketjut.

Näissä kaikissa on varaa parantaa jos mielii jatkoon.
Siis periaatteessahan asia on niin, että mitä pidemmälle sarja jatkuu, sitä vahvemmalla HIFK on. Materiaalietu on kuitenkin tavallaan HIFK:lla, johtuen pitkälti siitä että hyökkääjiä riittää lähes kahteen jengiin. HIFK voisi aivan kylmän viileästi ottaa seuraavaan peliin pari tuoretta pelaajaa mukaan tuomaan liikettä ja painetta Pelicans-pakeille. Ja ohjeena että painakaa menemään fiksuja kovia taklauksia aina kun on paikka.

Tämän kevään HIFK ei taidolla ja viisikkopelillä häikäise. Mutta jos pelit menevät apinanraivo-osastolle, niin nuo rosterissa olevat n. 20 hyökkääjää voivat vielä nousta arvoon arvaamattomaan. Eikä nyt tyylipisteitä lasketa, kiekkoa maalille ja runnomaan irtopalat sisään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutama huomio hallilta: oli kivaa, täysi tupa ja jengi todellakin pelasi yleisön vaatimalla tavalla. Kaikessa näkyi, että HIFK on herännyt henkiin.

HIFK pelasi parhaan pelinsä varmaan pariin kuukauteen. Otteita ja taistelua oli hieno seurata. Hajanaisia pointteja sarjan toisesta matsista poimittuna sarjan voittamisen suhteen, no - tärkeysjärjestyksessä:
  • Atelta taas sellainen peli, ettei tiedä mitä sanoisi. Molemmat maalit molarin mokia.
  • Sukeltajaporukka lahesta tulee todella riskillä ja hienosti omista pois. Ei voi kuin ajoittain ihailla pelitapaa.
  • Uiveloista Kaski ja Kousa pidettiin todella tarkasti av:lla, josta rekkalasti propseja Pikkaraiselle. Sukeltajasorsien yv oli skoutattu todella hyvin.
  • Johtomaali 2-1 oli aika koominen ja jäänee historiankirjoihin. Aika harva näkee samanlaista tuuripomppua enää elämässään.
  • Lahen uimakoulun maalivahtiosasto on lähtökohtaisesti luokkaa parempi kuin HIFK:n ja takana tulee käsittääkseni erittäin hyvä Skarek, jonka Nieminen laittanee seuraavaan peliin. HIFK:lla ei ole kuin Engren, jonka taso on käsittääkseni nyt nähty. Tällä maalivahdilla ei voiteta pleijarisarjaa.
  • Jos Nieminen lähtee seuraavaan peliin Olkinuoralla, on tässä HIFK:n oljenkorsi. Olisiko 10-15 suoraan eteen tippunutta torjuntaa tänäänkin, joista sitten pelin voittomaali tulikin. Jussin heikko kohta on kyllä skoutattu ja veikkaisin seuraavassa pelissä maalin edessä olevan aika kova ruuhka. Tänään oli kiva katsoa, kun ripareita mentiin etsimään aina kolmenkin kaverin kanssa.
  • Petrellille annan positiivisen arvosanan. Miehekäs suoritus ja uiveloita lenteli seinille.Tätä lisää, kiitos.
Sanoisin sarjan menevän 4-2 sukeltajille. Niin paljon parempi on Niemisen joukkueseen takoma pelitapa ja maalivahtietu. Toivon olevani väärässä.
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän illan esitys (sekä pelaajien että yleisön) antoi minulle toivoa siitä, että pelit voidaan kotona voittaa. Seitsemäs on sitten korkeemmas kädes, mutta koska "Edgy on mun swag" niin edge voi kääntyä jopa meille. Nothing is over ja silviisii.

Olisi hienoa ottaa Lahden areena haltuun tämän sarjan viimeisessä pelissä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tässä mitään vielä ole hävitty, mutta ei eiliseen pidä missään nimessä tyytyväinenkään olla. Eilistä tai sen merkitystä on kuitenkaan turha suurennella. Eilinen osoitti ne heikkoudet ja pahimmat skenaariot todeksi, mitkä oli ennakkoon tiedossakin:
- ykkösen pitää onnistua
- maalivahdin pitää onnistua kannattelemaan jengiä ja ottaa kaikkien helppojen lisäksi muutama maaginenkin koppi
- onnistumisia vaaditaan muiltakin kuin ykköseltä
- turhat jäähyt tulevat kalliiksi
- HIFK joutuu tekemään älyttömän määrän duunia yhtä maalia kohden
- huolimattomuus tekee varsinkin hyökkäämisestä vaikeaa ja tuloksetonta
- kaksinkamppailut hävitään järjestään
- kukaan ei ole valmis olemaan maalilla hakattavana
...

Työrauha, kakat pois housuista, hullunkiilto silmiin, tunnetta peliin ja järkeä päähän. Nothing is over!

Lainaan katkelman omista ajatuksistani perjantailta. Moni asia saatiin korjattua, mutta muutama kohta kaipaa vielä fiksausta. Ja se ei suinkaan ole huono asia. Pysyy rotsitkin kiinni. Pakko uskoa, että parhaat pelit ovat vielä edessä. Tunnelmaa ja tunteenpaloa oli ns. riittävästi ja draaman kaari oli melkoinen. Juuri tätä on HIFK ja vielä vähän enemmän.

Engren oli maalissa taas niin skitsofreeninen kuin mitä on ollut koko kauden: molemmat maalit olisi pitänyt ottaa, mutta toisaalta otti myös hyviä koppeja ja kyllä kai peli kääntyi hänenkin osaltaan lopulta plussapuoliseksi. Terävyyttä tilanteisiin ja lisää nopeutta jatkossa, jotta jokainen veto kohti maalia ei aiheuta yleisössä kollektiivista paskahalvausta.

Upea tasonnosto ja kasvojen pesu jätkiltä. Nothing is over, it just got started.
 
Vaakuna

Erittäin hyvä kirjoitus. Itse näen jujun tässä saagassa niin, että oli oikeastaan hyvä, että HIFK otti kunnon löylyn heti alkuun. Kuten jokunen siitä kirjoittikin.

Ja itse olen sitä mieltä, että meillä on käsissä hiomaton timantti. Nimeltään Pikkarainen. Jo tänään tämä bensalenkkari (Copyright by joku @jatkoaika) alkoi poistaa noita pulsujen elementtejä pelistä.

Meillä tykätään kovasti aliarvostaa Mestistä. Ja muistuttaa, kuinka Pikkarainen on voittanut vaan Mestiksessä. Se, minkä moni ignoraa tässä hommassa on se, että kaikki pelin lainalaisuudet kuuluvat sinnekin.

Jokin siinä vaan on, että mulla on täysi luotto tähän meidän irokeesitukkaan, HIFK:n omaan toukohattuun, Jarno Pikkaraiseen. Jos tämä kaveri jotain osaa, niin siitä nähdään alkua nyt. Näyttää siltä, että Pike alkaa nylkeä pelikaania sulka sulalta pois pelistä. Tämä peli loi hyvän suunnan sille.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Hifk oli lauantain illassa ihan helvetin kova! Numerot mairittelevat pelikaaneja. Lennu esimerkkinään joukkue pelasi kauden parastaan ja suorastaan lensi välillä kentällä. Salminen oli myös helvetin loistava, unohtamatta Kerästä, Ikosta ja Talbergia. Tää on ihan meidän homma, kun jaksetaan painaa samalla intensiteetillä. Pelicans elää hirvittävän kovasta onnistumisprosentista ja tänään nähtyä Hifk:ta vastaan perustekeminen ei tule riittämään. Upea matsi!!! Tästä hyvä jatkaa!
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Siis periaatteessahan asia on niin, että mitä pidemmälle sarja jatkuu, sitä vahvemmalla HIFK on. Materiaalietu on kuitenkin tavallaan HIFK:lla, johtuen pitkälti siitä että hyökkääjiä riittää lähes kahteen jengiin. HIFK voisi aivan kylmän viileästi ottaa seuraavaan peliin pari tuoretta pelaajaa mukaan tuomaan liikettä ja painetta Pelicans-pakeille. Ja ohjeena että painakaa menemään fiksuja kovia taklauksia aina kun on paikka.

Tämän kevään HIFK ei taidolla ja viisikkopelillä häikäise. Mutta jos pelit menevät apinanraivo-osastolle, niin nuo rosterissa olevat n. 20 hyökkääjää voivat vielä nousta arvoon arvaamattomaan. Eikä nyt tyylipisteitä lasketa, kiekkoa maalille ja runnomaan irtopalat sisään.

Ei kyllä omasta mielestä reservistä löydy oikein ketään jota voi kentälle laittaa. Jos Lundell saa pelikieltoa nii kuka tilalle? Pitkänen ja Koivisto ei ole pelannut miesmuistiin. Muutama junnu löytyy lisäksi. Siinä se.
 
MHPeg

Mä en edes eilen ajatellut Lundellin puuttuvan, koska HIFK teki työn joukkueena.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kyllä omasta mielestä reservistä löydy oikein ketään jota voi kentälle laittaa. Jos Lundell saa pelikieltoa nii kuka tilalle? Pitkänen ja Koivisto ei ole pelannut miesmuistiin. Muutama junnu löytyy lisäksi. Siinä se.
Mitämitä. Meinaatko että nuo HIFK:ssa pelanneet kymmenen vitosketjulaista eivät ole liigatasoa?

Kyllähän tässä kuitenkin vielä saumat on.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Hieno peli eilen ja hienon taistelun jälkeen tärkeä kotivoitto ja sarja tasoihin. Loppu oli kyllä aikamoista selviytymistaistelua ja onneksi JMA ei osunut tyhjiin siinä lopussa. Vähän kävi tuuria 2-1 maalissa, mutta joskus näinkin päin. Joukkueen parhaimmistoa olivat minusta eilen Keränen, Jääskä ja Petrell, siinä missä pakistossa Lyytinen oli aivan kujalla koko pelin ajan eikä Quinceyn pelikään kyllä kovin silmiähivelevää ollut. Lyytiseltä karmeita hasardeja ja Quinceyn pelaaminen muistutti Kanadan maajoukkueen pelaamista jääkiekon maailmanmestaruuskisojen alkulohkon otteluissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös