Mainos

Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 587 151
  • 4 000

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Äärimmäisen nihkeää katsoa matseja, kun tuntuu ettei yksikään osa-alue toimi. Vielä huonompi homma on se, että vaikuttaisi menevän jatkuvasti vaan pahempaan suuntaan.

Kaikki muu turbulenssi sitten siihen päälle vielä.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Mitä kaikkea jaksaisi oksentaa tänne? Säälin Ruusua, koska ei ole hänen vikansa, että on aivan väärässä roolissa. Divarissa vuosi tai kaksi ja sitten Liigaan, Salmelaisen piikkiin maalivahtipeli.
HIFK on hyökkäyksen osalta varmasti koko sarjan pienikokoisin ryhmä, kolme kentällistä nallipyssyjä, jotka pörräävät ilman mitää päämärää. Lennu on poikkeus, Santala myös ja samalla hidas, Tyrväinen olisi hyvä kakkosen tai kolmosen sentteri. Surkeasti koottu hyökkäys ja Salmelaisen piikkiin myös.
Puolustus noin suunnilleen ok, mutta näytti osin aina haluttomalta tänään.
Valmennus on täysi arvoitus. Pakka sekoitettiin, kun on kaksi ykköstä penkin takana. Kohta ehkä vain yksi eli ensi kauden ykkönenen ja kun se epäonnistuu tällä kaudella, niin sitten haetaan uutta ensi kaudeksi ja maksetaan ykköselle palkka kotiin. Salmelaisen piikkiin huonosti suunniteltu ulostulo valmentaja-asioissa.
Eipä tarvitse hallille tulla notkumaan tällä kaudella jatkossa.
 
Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Vaikka tässä taas vedetään pisteiden kannalta huonompaa jaksoa, niin näen valoisampien päivien koittavan tuota pikaa. Entisen NHL-maalivahdin hankinta on varmistanut selkeästi puolustuspäätä, tänäänkin meni vain kolme kiekkoa omiin. Tasaisessa Liigassa varmasti tulevien kuukausien aikana joku tasainen ottelu kääntyy HIFK:lle. Uskon siis HIFK:n mahdollisuuksiin päästä kauden loputtua kymmenen sakkiin ja sitä kautta kohti kovempia pelejä.

Muutamalla taktisella muutoksella peliin voi tulla aivan uusia vivahteita. Tänäänkin Åstenin peluutus kuudella viittä vastaan toi uutta pirteyttä vanhaan vääntämiseen kärkihyökkääjien puristaessa mailaa liian kovasti. Lisäksi on ollut nerokasta luopua pakkien kiekon kuljettamisesta hyökkäysalueelle. Kun Heiskanen on poissa, niin kiekon kuljetus on parempi jättää suosiolla kädellisille hyökkääjille.

Kiekon seuraaminen on kokonaisvaltainen tapahtuma, johon kuuluu suurena osana se, ettei mobiilisovellus tänään päästänyt kausikorttilaisia hallille, käytävillä paskan haju vessojen viemäreistä ja kuollut tunnelma katsomossa.
 
4

444

Tänään tein tietoisen valinnan jäädä pois ottelusta kausarista huolimatta. En katsonut edes tv:stä. Sen sijaan laitoin ”all in” eli 2,70 € pitkävedossä Ässien suoralle voitolle, koska olihan se nyt herkullinen kerroin. Äsken vilkaisin pelitilin saldon, lukaisin muutaman uusimman sivun tästä ketjusta ja totesin, että Hesarin ennakko oli hieman väärä. IFK ei ollut tauon aikana uudistunut lainkaan, vaan sama lammaslauma siellä on käynyt ilmestymässä työpaikalle. Luin myös kuluneen viikon aikana useamman arvion, että kyllähän tälläkin ryhmällä joltain Ässiltä saadaan pisteet revittyä. Toivottavasti tietäjät eivät hävinneet koko omaisuuttaan sillä veikkauksella.

Onneksi en mennyt hallille. Olisi voinut harmittaa. Ja olisi varmaan käynyt kuten HPK-pelissä: poistuminen kesken toisen erän, kun kauaksi näkee, ettei hommasta tule lasta eikä paskaa. Onneksi myöskään Jukurit ei pelanneet tänään, koska sen ansiosta vielä pysyttiin viivan päällä. Sarjajumboon on matkaa 10 pistettä, kärkeen 20. Tulkaa nyt kertomaan, että hyvältä näyttää ja Salmelainen on tehnyt hyvää duunia. Tänäänkin ratkaisupelaajista oli pois kuitenkin Thorell.
 
J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi en mennyt hallille. Olisi voinut harmittaa.
Viime viikolla HIFK myi tähän peliin isänpäivälahjaksi kahta lippua yhden hinnalla. Toivottavasti kovin moni ei ole innostunut viemään jälkikasvuaan juuri tätä peliä katsomaan.
Harmittaa se, että kun tällä kaudella ei perseilty ensimmäistä 10 kierrosta ja otettu sitä kautta tuntuvaa takamatkaa, niin nyt se tehdään sitten seuraavilla 10 kierroksella. Eikö joskus voitaisi pelata koko kausi läpi tasaisesti pistekeskiarvolla 1,9. En uskalla edes haaveilla mistään sen paremmasta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun ajattelee positiivisesti, niin eilisestä voi hakea myös valoisia puolia.

Ensinnäkin lopputulos oli yllättävän tasainen Lenni Killisen ja Tuomas Huuhtahyväsen johtamaa tähtisikermää vastaan. Toiseksi milloin viimeksi olette nähneet Kangelta jalkakikkaa tai läpiajon estämistä luistelemalla? Kysyn vaan. Kolmanneksi HIFK:n paras pelaaja Ruusu pelasi ihan tasollaan 86 prossan muurina ja antoi joukkueelle mahdollisuuden hävitä.

Vakavasti ottaen aika hemmetin huolestuttavaa oli tuo peli-ilme. Henki ja taistelu puuttui täysin - lopunajan merkkejä ilmassa on vahvasti kyllä tässä nyt
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toiseksi milloin viimeksi olette nähneet Kangelta jalkakikkaa tai läpiajon estämistä luistelemalla?

Nämä jäivät mieleen. Onko Kanki noin yleensäkin saanut liikettään paremmaksi vai oliko kyseessä vain yhden pelin suonenveto?
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Tauon aikana IFK oli tuonut peliin rintamahyökkäykset, aika huonosti toimi organisoitunutta Ässien puolustasta vastaan.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
HIFK:n ainoa vaihtoehto nyt maalivahtien suhteen on pakata Ruusulle eväät ja laittaa hänet Joensuun junaan. Toiseen suuntaan omista junioreista ponnistanut Niilo Halonen, joka torjuu loistavasti Mestiksessä paljon paremmalla itseluottamuksella. Tässä ei mitään hävittävää, ja jos tätä ei tajuta tehdä, torjuu Halonen pian toisessa liigaseurassa, kuten Heljanko tällä hetkellä.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä ei mitään hävittävää, ja jos tätä ei tajuta tehdä, torjuu Halonen pian toisessa liigaseurassa, kuten Heljanko tällä hetkellä.
Niin, Halosella on kuitenkin ensi kaudeksi sopimus ja hänen peluutus menee täysin sovitusti. Engren on kohta taas takaisin ja jos pelaa Tappara-ottelun tasolla, Halonen avaisi täällä lähinnä luukkua. Jos taas ei, sitten Niilo tänne ja sekä Engren että Ruusu Joensuuhun.

Sitä en tajua, miksi Toivonen hankittiin avaamaan luukkua, jos sitä ei voi peluuttaa? Eihän se nyt Ruusua huonompi voi olla?

Ja miksi Santala on niin hidas? Jopa sen kaikki liikkeet mailan kanssa ovat hitaita ja siksi miehen maali oli vuosisadan ihme, kun sitä ennen pelissä kaikki vedot jäivät vetämättä tai ekaan vastustajan pelaajaan.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitä en tajua, miksi Toivonen hankittiin avaamaan luukkua, jos sitä ei voi peluuttaa?

Varmaan ihan vaan siksi että säännöt edellyttävät kaksi maalivahtia kokoonpanossa. A- junnut pelaavat, joen heillä on käyttöä omalle veskalleen. Eiköhän tässä odoteta vaan Engrenin tervehtymistä. Toivonen on kuitenkin vain ottelukohtaisella sopimuksella, joka tuskin tulee kalliiksi. Vähän niinkuin Unkarin porakone siis, paitsi sopimuksen pituuden suhteen.

Edit. Ja onpahan kaksi veskaa treeneissä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kyllähän se tota jalkakikkaa silloin tällöin esittää, mutta toi läpiajon kiinniluistelu oli varmaan lähes ennen näkemätöntä. Joku Santala vastaavassa tilanteessa olisi jäänyt 10 metriä.

Muistanko ihan väärin vai oliko siinä kilpakumppanina Ässien Rekonen? Tarkoitan vain sitä, että kyseessä ei ollut esim. Makkonen joka on luistimilla normaalistikin Kankaanperän veroinen kanki.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ja miksi Santala on niin hidas?

Santala on pelannut SM-liigassa ennen kuin joukkueen nuoriso-osasto on edes syntynyt. Tämä kertoo kaiken oleellisen ja pitää olla kyllä aika saatanan tumpelo rekrytoija jos ei tällaisessa hankinnassa nähnyt riskejä. Mutta ACME jne. Hyvä Tobias!

Ei mielestäni pitäisi olla varaa roikottaa ketään pelaajaa mukana pelkästään aloitusten ja rankkareiden takia jos pelillinen anti on tämä. Ulos, sanon minä. Myydään vaikka HPK:lle vanha seuraikoni muutamalla erkkarullalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Niin, Halosella on kuitenkin ensi kaudeksi sopimus ja hänen peluutus menee täysin sovitusti. Engren on kohta taas takaisin ja jos pelaa Tappara-ottelun tasolla, Halonen avaisi täällä lähinnä luukkua. Jos taas ei, sitten Niilo tänne ja sekä Engren että Ruusu Joensuuhun.

Kyllä, olen tietoinen sopimustilanteista. Mikä signaali annetaan Haloselle sillä, ettei edes näin kusinen maalivahtitilanne anna hänelle näytönpaikkaa? Tuskin Haloselle olisi tehnyt hallaa päästä näyttämään kyntensä nyt muutamaan peliin. Kyllä ne junat kulkee takaisinkin Joensuuhun, jos joutuisi takaisin luukkua avaamaan. "Peluutus täysin sovitusti" on juuri ifklaista skeidan jauhantaa. "Olen kyllä sataprosenttisen tyytyväinen siihen, että pelaan Mestiksessä, kun seuran omat vahdit ei saa kiekkoja kiinni, ja minun sijastani sinne tilattiin joku kehäraakki".
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Santala on pelannut SM-liigassa ennen kuin joukkueen nuoriso-osasto on edes syntynyt. Tämä kertoo kaiken oleellisen ja pitää olla kyllä aika saatanan tumpelo rekrytoija jos ei tällaisessa hankinnassa nähnyt riskejä. Mutta ACME jne. Hyvä Tobias!

Eikai mikään viittaa siihen etteikö Salmelainen olisi nähnyt tässä hankinnassa riskejä. Päätti vain ottaa tämän riskin ja toistaiseksi on jäänyt luu käteen. Olisihan tämä saattanut olla ihan nerokaskin hankinta, jos Santalalla olisi kulkenut toistaiseksi paremmin ja olisi saanut pelata suunnitellussa roolissaan.
 
matti&teppo

Ei HIFK:n mahdollinen menestyminen kaadu siihen pelaako siellä Santala vai ei. Oikeassa roolissa olisi todella kova luu Liigaan, mutta nyt ei ikävä kyllä rooli istu yhtään.
 
No jos ja kun tuota liikettä ei oltu skoutattu millään tavalla, niin olipa kyllä mahtavan nerokas riskinotto. Tappaa ihan täysin kentällisensä pelin sillä, ettei ehdi hyökkäämään kun IFK kääntää omista eikä ehdi puolustamaan kun vastustaja kääntää nopeasti. Ellei sitten sattunut olemaan valmiiksi kelaamassa vauhtia omalla puolustusalueella kun IFK:lla on hyökkäys käynnissä ja vastustaja aloittaa vastahyökkäyksen.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Kyllä, olen tietoinen sopimustilanteista. Mikä signaali annetaan Haloselle sillä, ettei edes näin kusinen maalivahtitilanne anna hänelle näytönpaikkaa? Tuskin Haloselle olisi tehnyt hallaa päästä näyttämään kyntensä nyt muutamaan peliin. Kyllä ne junat kulkee takaisinkin Joensuuhun, jos joutuisi takaisin luukkua avaamaan. "Peluutus täysin sovitusti" on juuri ifklaista skeidan jauhantaa. "Olen kyllä sataprosenttisen tyytyväinen siihen, että pelaan Mestiksessä, kun seuran omat vahdit ei saa kiekkoja kiinni, ja minun sijastani sinne tilattiin joku kehäraakki".

Asianomaisten kesken on sovittu, että Halonen pelaa tämän kauden Joensuussa. Mikä signaali Haloselle (ja Jokipojille) annettaisiin jos nyt soitettaisiin sinne että "Ei perkele nyt on paniikki päällä, tuu tänne äkkiä pelastamaan meidät"? Ei mitään paineita hei.. Ja taas yksi yhteistyökumppanuus voidaan siunata haudan lepoon.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
No jos ja kun tuota liikettä ei oltu skoutattu millään tavalla, niin olipa kyllä mahtavan nerokas riskinotto. Tappaa ihan täysin kentällisensä pelin sillä, ettei ehdi hyökkäämään kun joukkue kääntää omista eikä ehdi puolustamaan kun vastustaja kääntää.

Oikeassa olet jos näin on. Hidashan miehen tiedettiin olevan, mutta yllättävän vaikealta on silti näyttänyt..
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ei HIFK:n mahdollinen menestyminen kaadu siihen pelaako siellä Santala vai ei. Oikeassa roolissa olisi todella kova luu Liigaan, mutta nyt ei ikävä kyllä rooli istu yhtään.

Jos kakkossentterin tontilla "viilettää" Santalan nopeudella varusteltu pelaaja, niin mielestäni se vaikuttaa ihan helvetisti joukkueen menestymismahdollisuuksiin. Ei tuolla jalkanopeudella ole mahdollista toteuttaa pelitapaa tulosyksikön vaatimalla tasolla ja samalla sakkaa koko kentällisen peli. Hirvittää suorastaan tulevat playoffsit (mikäli sinne nyt edes päästään) kun intensiteetti, tempo ja ottelukuorma kasvavat entisestään.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näköjään tauolla oli treenattu todella kovaa. Treenattu siis maailman hitaimpia hyökkäyksiin lähtöjä, joiden kanssa ei päästä juuri omaa siniviivaa pidemmälle, mutta treenattu kuitenkin. Ja kovaa. IFK oli eilen totaalisen hengetön veltto lammaslauma - Ässät taas pelasi jokaisen tilanteen 110% lasissa ja ansaitsi täysin voittonsa. Nimilistoista viis, Ässät oli eilen Joukkue, IFK ei todellakaan. Aika huolestuttavia merkkejä kyllä ilmassa, että edes tauon aikana menoa ei saatu yhtään tuoreemmaksi vaan oikeastaan päin vastoin - eilinen esitys oli yksi kauden huonoimmista. Olisikohan vihdoin aika lopettaa ne puheet ja keskittyä enemmän siihen tekemiseen?

Niin ja mahdankohan olla ainoa joka mietti pelin aikana, että miksei IFK yritä herättävää nukkuvaa yleisöä ja nukkuvaa joukkuetta parilla kovalla, sääntöjen rajamailla olevalla taklauksessa, tai edes vaikka kunnon naaman hieromisella maalin edustalla vihellyksen jälkeen? Enkä tarkoita mitään sellasta näennäistä vastentahtoista naaman hierontaa, kuten vaikka Pitkänen eilen kerran tai kaksi, mutta sellasta kunnon kiukkua? Nyt meno oli jälleen kerran niin lammasmaista, että ei oikein voi ymmärtää. Loukkaantumisia tulee ja menee, mutta onhan se nähty, että huonommallakin rosterilla voi voittaa kenet tahansa, jos jokainen pelaaja antaa kaikkensa. Nyt niin ei todellakaan ole.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei HIFK:n mahdollinen menestyminen kaadu siihen pelaako siellä Santala vai ei. Oikeassa roolissa olisi todella kova luu Liigaan, mutta nyt ei ikävä kyllä rooli istu yhtään.
Tätä ajatusmallia vain lisää, niin ei ainakaan tule sitä uudelleensyntymistä. Kyllähän Kortelaisellekkin varmasti löytyisi vielä pelaavasta kokoonpanosta oikea rooli ja olisi varmasti hyödyllinen joukkueelle.

Ihan oikeasti vittu faktat esiin. Santala on menneen talven lumia ja ei riitä enää Liigaan millään tasolla, ei pärjäisi luultavasti edes Mestiksenkään vauhdissa tällä hetkellä.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos kakkossentterin tontilla "viilettää" Santalan nopeudella varusteltu pelaaja, niin mielestäni se vaikuttaa ihan helvetisti joukkueen menestymismahdollisuuksiin. Ei tuolla jalkanopeudella ole mahdollista toteuttaa pelitapaa tulosyksikön vaatimalla tasolla ja samalla sakkaa koko kentällisen peli. Hirvittää suorastaan tulevat playoffsit (mikäli sinne nyt edes päästään) kun intensiteetti, tempo ja ottelukuorma kasvavat entisestään.
Missä vaiheessa sanoin että Santalan pitäisi pelata kakkossentterinä? Tai tulosyksikössä? Tai edes ylivoimassa? Sanoin että Santala olisi todella hyvä lisä jengiin jos vain rooli olisi oikea, nyt se ei sitä ole.

Huomatkaa nyt kuitenkin se, että Santalan plusmiinus-tilasto on +5. Nämä Petrellit, Åstenit ja Nykoppit vetelevät komeasti pakkasella. Olisi lopputuloksen kannalta paljon parempi jos nuo alempien ketjujen nolla-nollaa pelaavat kaverit pääsisivät plussalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Asianomaisten kesken on sovittu, että Halonen pelaa tämän kauden Joensuussa. Mikä signaali Haloselle (ja Jokipojille) annettaisiin jos nyt soitettaisiin sinne että "Ei perkele nyt on paniikki päällä, tuu tänne äkkiä pelastamaan meidät"? Ei mitään paineita hei.. Ja taas yksi yhteistyökumppanuus voidaan siunata haudan lepoon.

Ai että Halonen olisi pahoillaan, jos käsky kävisi Liigaan? Ja kuinka iso miinus se olisi Jokipojille, jos Ruusu menisi tilalle siksi aikaa? Salmelainen taisi sanatarkasti tuossa Halosen komennukseen liittyvässä tiedotteessa kertoa, että lähtökohtasesti Halonen pelaa koko kauden Joensuussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös