Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 576 751
  • 4 000

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Onpa sentään lohdullista että Kiben matsi hoidettiin kunnialla himaan, eikä siinä esitetty tälläistä skeidaa.
Ifk:lla on hienot perinteet ja hoidetaan juhlat kunnolla.Perinne on myös se että alisuoritetaan resursseihin nähden jatkuvasti vuodesta toiseen.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Nolla tehtyä, neljä päästettyä. Voi vittu, eipä jäänyt seliteltävää. Itse en jaksanut/pystynyt katsomaan kolmatta erää ollenkaan, katsoin ennemmin kovalevyltä ruotsalaista dekkaria nimeltä Nousuvesi. Vaimo oli tyytyväinen, kun päästiin niin aikaisin katsomaan sitä, alunperin sanoin, että katson ensin matsin. Oletan, että kolmas erä oli samanlaista tahdotonta pörräämistä kuin kaksi ekaakin?

EDIT: Ai niin, lyönpä vaikka brandysta vetoa, että Selin ei vedä kautta loppuun asti. Ei tätä menoa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nolla tehtyä, neljä päästettyä. Voi vittu, eipä jäänyt seliteltävää. Itse en jaksanut/pystynyt katsomaan kolmatta erää ollenkaan, katsoin ennemmin kovalevyltä ruotsalaista dekkaria nimeltä Nousuvesi. Vaimo oli tyytyväinen, kun päästiin niin aikaisin katsomaan sitä, alunperin sanoin, että katson ensin matsin. Oletan, että kolmas erä oli samanlaista tahdotonta pörräämistä kuin kaksi ekaakin?

EDIT: Ai niin, lyönpä vaikka brandysta vetoa, että Selin ei vedä kautta loppuun asti. Ei tätä menoa.
Otan kiinni tämän vedon.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Järkyttävää kuraa, ei voi mennä loukkaantumisten taakse vaikka paljon pelaajia on poissa.

Huvitti kokoonpanoja katsellessa jo tämä klassinen tilanne, että vaikka on pari kentällistä saikulla, niin paperilla IFK silti ihan eri tason jengi kuin HPK. Tämähän tarkoittaa hyvin usein nykyään väistämätöntä tappiota.

Nelonen on Nykoppin kanssa hyvä ja ekassa erässä olisi voinut pari kertaa käydä monella paikan kanssa parempi tsägä. Katotaan mitä tapahtuu, kun porukkaa palaa askiin. Tai ketkä silloin on vuorostaan sivussa...
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Jotain on kyllä pahasti pielessä. Jätän nyt puolustajat ja maalivahdit omaan arvoonsa tai oikeastaan puolustuspelin. Katsoin hyökkäyksen laukaisutilastoja pelatuista 17 ottelusta. HIFK on laukonut 818 kertaa ja vastustajat yhteensä 667 kertaa. Ero siis 151 laukausta. Keskiarvona tuo tekee 48,12 vs. 39,24. Vain 4 kertaa vastustaja on laukonut enemmän ja kerran tasan. Pelicans laukoi ekassa kohtaamisessa 51 kertaa. HIFK on 5 kertaa laukonut enemmän, max. 70 kertaa. HIFK on laukonut alle 40 laukausta 3 ottelussa. Vastustaja vastaavasti 11 kertaa. Aika murskaava tilasto. Tuohon voisi todeta, että vaikka puolustus tekisi ihmeitä ei pelejä voi voittaa noin huonolla onnistumisprosentilla. Tämän hetken maaliero on 53-49 tai 3,11-2,88 per ottelu. Herää kysymys pitäisikö laadun korvata määrä? Nyt siellä kohelletaan 5 vs 5 pelissä ja yv:eellä haudotaan ja etsitään ihanteellista paikkaa ja lauotaan lämäreitä. Äijiä ennemmin maalin eteen ja sitten inhottava, matala rannari, josta äijät vispaa ribarit sisään.
Ei se niin vaikeaa voi olla.
 

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Pahin skenaarion on, että Tyrväinen jatkaa mailan puristamista, taklaa jotain päähän ja nappaa 10 ottelun pelikiellon. Taustansa tuntien se on sieltä tulossa, Nykoppi nyt totutusti sivussa, niin ketäs meillä heittää keskelle? Santala ja Lundell, mut hei ei kiirettä uudelle sentterille, markkinat ollu puolivuotta aivan köyhät..
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@Bafforosso osasyy tohon tilaston kummajaisuuteen on varmaan, että pyöriytään ja hyöritään hyvin, mutta meidän vaaralliset paikat on musta vähissä, kun taas tuntuu että vastustaja pääsee aika hyvin vaarallisen sektorin paikoille.

Siihen päälle, että jokainen vastustaja näyttää ylivoimalla joltain Harlamovin vetämältä punakoneelta, kuten tänään.

Ja meidän YV näyttää siltä, että joku random jengi Mestiksestä on päässy kokeilemaan liigaa.

Pelin balanssi on jotenkin pielessä. Samalla en vielä pistä päätäni puskaan, koska parhaimmillamme olemme todella hyviä.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Joko Ulanderin pelaamista saa kritisoida, vai onko edelleen liian nuori kestämään sitä? En lainkaan ymmärrä, miten hänelle ei vielä ole sorvattu NHL-sopimusta. Todella upeaa työskentelyä sekä kiekollisena että kiekottomana. Aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tyylipuhtaita ratkaisuja. Toivottavasti jatkaa meillä pitkään.
Oli viime kaudella useammassa pelissä erinomainen. Veikkasin ennen kauden alkua, että kuuluu tämän kauden yllättäjiin. No, aikaahan toki on ja vastuutakin tulee tällä saikuttelulla, mutta herranjumala kun on ollut PASKA. Luistelee kuin paskat housussa, kaikki syötöt minne sattuu, kiekot karkailee eikä pysy kenenkään perässä. Toki näinä hetkinä kun koko jengi on täynnä lampaita, ei ehkä kannattaisi yksittäisiä pelaajia nostaa tikun nokkaan...mut nyt on kaveri kyllä pari sarjatasoa liian korkealla. Sama toki pätee Sontalaan. Kaksi joukkueen surkeinta koko kauden.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Oli viime kaudella useammassa pelissä erinomainen. Veikkasin ennen kauden alkua, että kuuluu tämän kauden yllättäjiin. No, aikaahan toki on ja vastuutakin tulee tällä saikuttelulla, mutta herranjumala kun on ollut PASKA. Luistelee kuin paskat housussa, kaikki syötöt minne sattuu, kiekot karkailee eikä pysy kenenkään perässä. Toki näinä hetkinä kun koko jengi on täynnä lampaita, ei ehkä kannattaisi yksittäisiä pelaajia nostaa tikun nokkaan...mut nyt on kaveri kyllä pari sarjatasoa liian korkealla. Sama toki pätee Sontalaan. Kaksi joukkueen surkeinta koko kauden.
Ehkä tuo siltä näyttää, mutta kannattaa katsoa myös jäälläolojen määrää vastustajan tehdessä maaleja, kaikkien pakkien osalta ja ehkä myös suhteuttaa se peliaikaan. Plusmaalit on sitten bonusta, sillä pakin päätehtävä on edelleen suojella maalia ja maalivahtia ja yhdessä estää maaleja. Annetaan kaverin kasvaa rooliinsa. Kehitys ei aina mene suoraviivaisesti ja pienellä peliajalla on vaikea kehittyä.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Jos nyt jotain hyvää yrittää kaivaa, niin mun mielestä pakit pelasivat ihan ok pelin, poislukien Winberg ja Ulander joille miesten pelit eivät ole ehkä vielä se oikea paikka.

And pelasi kanssa varsin kelvollisesti , ei mun silmään jäänyt esim. Engbergistä jälkeen millään osa-alueella vaan oli ehkä pelikäsitykseltään jopa parempi.

Lessio tsemppasi ja haki ratkaisuja, mutta ei osunut. Nykopp oli pirteä, tuo paljon hyvää kentälle.

Kokonaisuutena en tahdo jäädä muistelemaan tätä peliä oikeastaan millään tavalla.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kokonaisuutena en tahdo jäädä muistelemaan tätä peliä oikeastaan millään tavalla.

Perjantaina vasta jatketaan. Ei sinänsä saa piiloutua otteluohjelman taakse, mutta eihän siitä nyt mitään voi tulla, jos pelit on pe, la, ma.

Liikaa pelejä on liian paljon.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Oli tää kyllä hirveetä katsella; halutonta ja sekavaa pörräämistä laidoissa ja kulmissa. Pari hassua kontrolloitua hyökkäystä ja omille mennyttä syöttöä, that´s it. Ruusulta ok ilta, Kangasniemi/Lessio/Nordgren-kolmikolta kivaa mutta lopulta tehotonta ja ratkaisupaikoissa mielikuvituksetonta tekemistä heiltäkin. Tappamisen meininki puuttuu. Pitkänen yritti parhaansa. Nelosessa Åsten ja And ihan ok peliä. Ulander aivan ulapalla, taas.

Jotain tarttis keksiä.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Pitkänen oli tänään joukkueen paras.Sitä selvästi edes otti päähän joukkueen esitys.
 

Nagiri

Jäsen
Tämä Terry And on kyllä näin kapealla otannalla näyttäny oikein hyvältä. Hyvä liike ja mikä ilahduttavaa pystyy tehdä hyviä kiekollisia ratkaisuja myös tuosta kovasta vauhdista.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
IFK ehkä hieman yllättäen hallitsi jopa erää. Mutta, maalit puuttuvat ja oletan kyllä että kaveri iskee tarvittavat.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En itse jaksanut tuomita joukkueen peliä pelkän kokoonpanon perusteella. Siellä on edelleen hyviä pelaajia joukkueessa. Parempia kuin monessa. Se ratkaisutaakka vain lepää liian harvojen pelaajien harteilla. HIFK:n pelistä on edelleen vaikea rakenteellisesti löytää mitään suuria puutteita. Pelin hallinta ei vain konkreettisesti johda riittävän usein laadukkaisiin maalipaikkohin. HIFK heittelee paljon kiekkoja maalille harmittomista tilanteista, joista tulee torjuntamerkintöjä, mutta vähän mitään konkreettista. Laukaisumäärät monessa pelissä hyviä, mutta laadukkaat maalipaikat saattavat mennä jopa vastustajalle. HIFK myös saanut pelata Liigassa selvästi vähiten ylivoimaa, joka mielestäni kertoo myös siitä, että HIFK:n hyökkäysalueen pelaaminen ei aiheuta riittävää uhkaa, koska ei päästä pelaamaan maalia kohti. HIFK pyrkii pelaamaan kohti maalia liian usein huonoilla syötöillä tai maalille kiekkoa hettelemällän, ei 1 vs 1 haastoilla tai laadukkailla repivillä syötöillä. Esimerkkinä nyt vaikka HIFK:n jäähy, jossa Motin joutui rikkomaan Strömwallia.

Ensimmäinen erä oli ihan hyvä. Alkuun tultiin hyvin. Sitten heti kun alkoi liike vähän junnata, niin välittömästi peli alkoi kääntymään KooKoolle. Erän loppuun taas kääntyi HIFK:lle. Maalipaikkojakin oli, mutta olisi niitä voinut laadukkaampiakin olla tuolla pelin hallinnalla. KooKoo taas loi muutamia maukkaita paikkoja harvoista hyökkäyksistään. Se pelko tässä on, että HIFK ihan ehdottomasti tarvitsee avausmaalin ja jos sen tekee KooKoo, niin sitten HIFK häviää.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n pelistä on edelleen vaikea rakenteellisesti löytää mitään suuria puutteita. Pelin hallinta ei vain konkreettisesti johda riittävän usein laadukkaisiin maalipaikkohin. HIFK heittelee paljon kiekkoja maalille harmittomista tilanteista, joista tulee torjuntamerkintöjä, mutta vähän mitään konkreettista. Laukaisumäärät monessa pelissä hyviä, mutta laadukkaat maalipaikat saattavat mennä jopa vastustajalle. HIFK myös saanut pelata Liigassa selvästi vähiten ylivoimaa, joka mielestäni kertoo myös siitä, että HIFK:n hyökkäysalueen pelaaminen ei aiheuta riittävää uhkaa, koska ei päästä pelaamaan maalia kohti. HIFK pyrkii pelaamaan kohti maalia liian usein huonoilla syötöillä tai maalille kiekkoa hettelemällän, ei 1 vs 1 haastoilla tai laadukkailla repivillä syötöillä.

Niin. Pelaajat vai valmennus? Vai molemmat?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin. Pelaajat vai valmennus? Vai molemmat?

Sitä tässä itsekin mietin, mutta omasta mielestäni tällä hetkellä suurimmat puutteet ovat pelaajamateriaalissa. Hyvin vaikea rakentaa tasapainoisia ketjuja noilla pelaajilla. Hyökkäysalueen pelaaminen kuitenkin hyvin pitkälle on pelaajien omaa luovuutta. Enemmän se pelitapa tuo oman alueen lähtöihin ja keskialueen ylityksiin. HIFK:lla liian vähän luovia pelaajia, pelaajia jotka pystyvät haastamaan ja pelaajia, joilla on kauhea halu tehdä maaleja. On vain sellaisia yleispelaajia.

KooKoohan sen avausmaalin teki. Ja hyvin tyypillisellä tavalla HIFK:lle tällä kaudella. Miten voi painoton puoli olla pelistä toiseen täysin auki yhdellä syötöllä? Jäähyt 3-0. Aika tutulla kaavallahan tämä menee.

Oikein tarkkailin, että mitkä kentät/pelaahat pystyvät pelaamaan pelitavan edellyttämällä tavalla, niin ei se varmaan yllätyksenä tule, että ykköskenttä pystyy vaikeistakin oman pään paineistuksesta pelaamaan laadukkaasti ylöspäin. Santala myös hyvä oman alueen lähdöissä. Hänen ongelmansa hyökkäysalueelle siirryttäessä. Vastaavasti kaksi alempaa ketjua vaikeuksissa ihan peruslähdöissäkin.

Esimerkiksi Enberg hienosti voitti kiekon maalin takana ja pääsi tyhjälle jäälle. Tämän jälkeen roikko keskialueelle ja kiekko KooKoolle? Pelin virtaus KooKoolle. Muutenkin siellä tulee vielä liikaa ihmeellisiä siirtoja vastustajan päätyyn tilanteissa, joissa pitäisi pitää kontrolli omalla joukkueella. Törmäsen aikanahan myös kärkijätkät joutuivat tekemään tätä, Nyt sitä tekvät nämä tietyt pelaajat. Ulander on ollut taas huono.
 
Viimeksi muokattu:

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä tässä tiedä itkeä vai nauraa. Pitkävedon voitot aikaisemmin karttaneet visusti, mutta nyt löytynyt kaava, jolla kassavirtaa kertyy sisäänkin päin. Lukko, HPK ja nyt ehkä KooKoo... Tänään ehkä tonni kasaan pelaamalla omaa jengiä vastaan. Missähän vaiheessa Veikkaus tajuaa asettaa kertoimet HIFK:in nykytasolle?
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ensimmäisen erän kerkesin näkemään, mutta nyt junassa jossa turha yrittää striimata.

Ihan samaa kuin monet viime pelit. Tehotonta pörräämistä. Näennäisesti näyttää ihan jees peliä silloin tällöin, mutta jokaisesta ketjusta puuttuu yksi pelimies jonka takia hyökkäykset on sellaisia 4,5 pelaajan hyökkäyksiä.

Olisin kiinnostunut moni meidän tämän päivän pelaajista ei itseasiassa edes mahtuisi KooKoon kokoonpanoon? Samalla Santala alisuorittaa ikimuistoisen surkeasti noissa maalipaikoissa niin eihän tässä nyt ole oikeasti mitään toivoa päästä kahden sakkiin runkosarjassa tänä vuonna.

Kyllä se vaan pelimiehen tai konkarin ero näkyy vetojen laadussa ja siinä milloin tekee niitä ratkaisevia maaliin johtavia valintoja. Siksi jokainen vastustajan veska näyttää brödöörille.

Puuttuu se viimeinen silaus pelaamisessa ja se näkyy myös ylivoimassa.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tehdään vastustajan maalivahdista sankari -teema jatkuu IFKn peleissä. No onneksi näitä pelejä ei ole pakko katsoa loppuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös