Realistinen maksimisuoritus on siis joka tapauksessa pronssipeli, vaikka loppurunkosarjan vetäisi aivan hurmiossa. Utopistisin maksimisuoritus olisi hopeat kaulaan itsepetoksellisen illuusion kera siitä, että muka oli minkäänlaista palaa Kärppiä vastaan, taisteltiin urheasti ja kaaduttiin saappaat jalassa. Tuon hopean voisi silti hyväksyä jonkinlaisena voittona ja menestyksenä, kun vastassa on niin ylivoimainen Goljat, mutta pronssimatsi - riippumatta sen tuloksesta - tuntuisi kyllä taas surkealta häviöltä.
Tuo Kärppäsarja tuli siis jo semifinaaleissa, mutta kyllähän tästä nyt jäi juurikin tuollainen fiilis, että taisteltiin urheasti ja jäi itsepetollinen illuusio sitä, että oli oikeesti mahdollisuudet voittaa. Hetken tunneryöpyissä tuntui siltä, että kaksi Oulun peleistä oli omissa käsissä ja voitettavissa - ja että tuomaritoiminta oli meitä vastaan - mutta loppupeleissä fakta taitaa kuitenkin olla se, että Kärpät painoivat juuri sen verran kaasua mitä tarvittiin voittoon, eikä IFK:n materiaali ollut riittävä, varsinkaan riittävän leveä syvyydessään. Loukkaantumiset vaikuttivat, muttei yhtä paljon kuin viime keväästä lähtien puhututtaneet ja suututtaneet sentteri- ja maalivahtitilanteet. Pienestä kiinni, taas, mutta kuitenkin sellaisista suurista pikkujutuista kiinni, joista monet ovat puhuneet väsymyksiin asti vuoden verran, eikä niihin asioihin panostettu riittävästi.
Ja kyllä se pronssimatsi tuntuu nyt nimenomaan surkealta häviöltä, eikä sitä pitäis skulata lainkaan. Onneks ulkona ei sentään stikkaa snögee ni voi jokseenkin aurinkoisin mielin lähtee kesikselle, vapaasti lainaten herraa NIO.