Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 269 692
  • 1 954

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Katselin hieman jäljessä keskiviikkoisen ottelun. Täytyy sanoa, että onpahan Lukolla hyvä henki päällä. Jopa vaikeista otteluista tunnutaan kaapivan rutiininomaisia voittoja.

Danforth oli Sportia vastaankin erinomainen. Onneksi myös Ilomäki on kohentanut otteitaan, joten Lukolla on nyt kaksi iskukykyistä trioa.

Sapiskaa annan DeFaziolle, joka puolusti laiskasti. Olisi pienellä tsempillä voinut estää avausmaalin.

Myös Niskalasta on valitettavasti todettava, että taso ei riitä tällä hetkellä. Liike on tahmeaa, ratkaisut haparoivia ja maalintekoyritykset ponnettomia. Kapteenin ei pitäisi nähdyillä esityksillä olla avauksessa, mutta poissaolojen vuoksi tullee pelaamaan jatkossakin.

Sportin kanukkipakille ei ole muita terveisiä kuin että toivottavasti ei pelaa hetkeen. Sellainen 10-20 peliä huilia olisi ollut paikallaan, mutta näköjään selvisi kuudella.
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Myös Niskalasta on valitettavasti todettava, että taso ei riitä tällä hetkellä. Liike on tahmeaa, ratkaisut haparoivia ja maalintekoyritykset ponnettomia. Kapteenin ei pitäisi nähdyillä esityksillä olla avauksessa, mutta poissaolojen vuoksi tullee pelaamaan jatkossakin.
Niskala on parantanut otteita talven pimetessä, tulee olemaan tärkeä pala kevään peleissä.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niskala on parantanut otteita talven pimetessä, tulee olemaan tärkeä pala kevään peleissä.
Hyvin mahdollista. Niskalan tasonnosto on aivan keskeinen edellytys Lukon menestyshaaveille.

En vain itse ole havainnut, että kapu olisi pelannut aiempien vuosien tasollaan yhdessäkään tämän kauden ottelussa.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
DeFazio oli Sportia vastaan mielestäni ihan pihalla. Jos ei olisi perheen kanssa täällä niin olisin kuvitellut olevan viihteellä koko loman. Laiskaa puolustamista ennen edelsi jo ihmeellisiä tilanteita. Häntä rikottiin kerran niin lopetti pelaamisen kokonaan, kun ei vihelletty jäähyä.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
DeFazio oli Sportia vastaan mielestäni ihan pihalla. Jos ei olisi perheen kanssa täällä niin olisin kuvitellut olevan viihteellä koko loman. Laiskaa puolustamista ennen edelsi jo ihmeellisiä tilanteita. Häntä rikottiin kerran niin lopetti pelaamisen kokonaan, kun ei vihelletty jäähyä.
Oli kyllä todella löysää pelaamista siinä Sportin avausmaalissa. Olisi käytännössä kolme kertaa voinut estää sen maaliin, täysin hänen piikkiinsä menee. Ensin kierretään helposti laidassa, sitten keskellä Sportin kaveri saa katsella ja syöttää laitaan aivan vapaana ja syöttö maalinedustalle osuu DeFazion lapaan, mutta kun ranteet on yhtä löysässä kuin selkäkin niin maalihan siitä tuli.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Ottelunolis pitänyt naulata ekassa erässä, kun peli kulki. Toinen erä perinteistä tervan juontia. Ässät puolustaa oman maalin edustan kyllä hyvin ja kotijoukkueella on paremmat paikat ollut koko pelissä. Haisee jatkoajalta.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun marras-joulukuun vaihteessa Lukko ja TPS pelasivat back-to-back pelit, niin kukapa olisi uskonut, että vajaan kuukauden kuluttua samat joukkueet kohtaavat Liigan kärkikamppailussa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko pelaa hemmetin ilkeästi sääntöjen rajamailla. Tänäänkin vedettiin kaksi erää jäähyittä, vaikka tuntui, että koko ajan ollaan huitomassa ja koukkimassa.

Selkein ero syksyn Lukkoon ja tähän nykyiseen kärppämäiseen pisterohmuiluun on puolustuspelissä. Edelleen tulee virheitä, mutta nyt niitä paikkaillaan ahnailla mailoilla ja periksiantamattomalla estopelillä.

Krejcik on ollut vähän vaisu viime aikoina (lieneekö väsymystä taustalla). Onneksi Reunanen on hypännyt lennosta hänen saappaisiin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitenkähän on huomisen pelin maalivahtiasia? Olisko Pekka Tuokkolan vuoro aloittaa ensimmäinen pelinsä Lukon paidassa?

Hyvinhän Osku on pelannut, ei siitä ole kyse mutta tulipa tämmöinenkin mahdollinen turkulaisten hämäys mieleen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Semmoinen asia vielä ennen sammumista että jokohan huomenna tulisi 4000 katsojaa, kun on sentään joulu lusittu, voittoputki alla, vastustaja suht läheltä ja iltapelikin. Mä häpeän niinkuin Juhani Tamminen, jos 4000 katsojaa ei tule.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mitenkähän on huomisen pelin maalivahtiasia? Olisko Pekka Tuokkolan vuoro aloittaa ensimmäinen pelinsä Lukon paidassa?

Hyvinhän Osku on pelannut, ei siitä ole kyse mutta tulipa tämmöinenkin mahdollinen turkulaisten hämäys mieleen.
Ei. Kyllä Oskulla pystytään ihan hyvin hämäämään. Turussahan luulevat edelleen, että Setänen on sysipaska. Meiltä vaan löytyy Vuorio, joka on yllättävän nopeasti saanut korjattua nuo kaksi välivuotta huonossa valmennuksessa.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Otin DeFazion silmätikuksi edellisessä. Nyt pelasin hyvin, että ei hätää. Luotan Lukon tekemiseen.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitää kehua naapuria. En ole nähnyt Duffan alkuaikojen noin yhteen hiileen puhaltavaa Lukkoa. Tekevät hyvin töitä ja taistelevat suurella sydämellä joukkueen eteen. Hyökkäyssuuntaan ei ollut eilen varmaan paras ilta, mutta puolustivat hyvin. Puolustamalla voittoja tulee.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitää kehua naapuria. En ole nähnyt Duffan alkuaikojen noin yhteen hiileen puhaltavaa Lukkoa. Tekevät hyvin töitä ja taistelevat suurella sydämellä joukkueen eteen. Hyökkäyssuuntaan ei ollut eilen varmaan paras ilta, mutta puolustivat hyvin. Puolustamalla voittoja tulee.
Hyökkäämällä voitetaan pelejä, hyvällä puolustamisella on helpompi rakentaa hyvää hyökkäystä, viisikkopeli jne...

Tällä hetkellä tosiaan näyttää siltä että Lukossa aika moni pelaaja kentällä katsoo vähän pidemmälle kuin tilipäivään. Ehkä se palkitaan vielä joku päivä joukkueenakin. Ei välttämättä ensi keväänä vielä, mutta lähitulevaisuudessa. Joukkue on enemmän joukkue kuin ehkä koskaan mun silmin. Katotaan sitten kun tulee vaikeeta, niin miten jätkät sen kääntää. Positiivisesti ajatellen se vaikea jakso oli ekat 20 peliä.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ei. Kyllä Oskulla pystytään ihan hyvin hämäämään. Turussahan luulevat edelleen, että Setänen on sysipaska. Meiltä vaan löytyy Vuorio, joka on yllättävän nopeasti saanut korjattua nuo kaksi välivuotta huonossa valmennuksessa.

Ei kyllä ollut Setänen huonossa valmennuksessa kahtena viimekautena. Jonka tilastotkin osoittavat.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuosta legendaarisesta voittoputkesta syksyllä -94 ollut juttua, niin laitetaan tännekin:

9.10. Lukko-Tappara 9-1
13.10. Lukko-JyP HT 7-1
16.10. K-Espoo-Lukko 1-4
20.10. Lukko-Ässät 2-1
23.10. TuTo-Lukko 3-7
27.10. TPS-Lukko 3-4 (voittomaalin teki Tomas Kapusta)
29.10. Lukko-Ilves 5-2
30.10. KalPa-Lukko 1-4
10.11. Lukko-Jokerit 4-2
13.11. Tappara-Lukko 2-5

Ja voittoputki katkesi 17.11. ottelussa TPS-Lukko 5-1.

Samalla kaudella oli myöhemmin 12 ottelun tappioton putki vuoden 1995 alussa:

8.1. Ilves-Lukko 7-7 ja.
12.1. Lukko-HPK 5-2 (Glenn Andersonin viimeinen peli)
14.1. K-Espoo-Lukko 2-6
15.1. Lukko-JyP HT 7-1
19.1. Lukko-Tappara 9-3 (Toni Koivusen ensimmäinen peli)
21.1. Jokerit-Lukko 2-2 ja.
24.1. Ässät-Lukko 4-4 ja.
26.1. Lukko-TuTo 9-2
29.1. Lukko-TPS 3-1
2.2. KalPa-Lukko 1-1 ja.
5.2. Lukko-HIFK 4-1
12.2. HPK-Lukko 3-3 ja.

Ja putki katkesi 16.2. ottelussa TPS-Lukko 7-3.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvää peruspeliä.

Valitettavasti kärkijoukkueita ei voiteta keskinkertaisella maalivahti- ja erikoistilannepelaamisella. Etenkin ylivoimaan on saatava jotain tolkkua. Ei voi olla niin, että jokaisesta kaksiminuuttisesta yli puolet pyöritään jossain muualla kuin hyökkäyspäädyssä.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Ihan hyvä yritys. Tänään vain ei riittänyt. Nyt näkyi Keräsen poissa olo, vaikka Ilomäen ketju suoriutui ihan ok, mutta vain yksi kenttä pystyi luomaan paikkoja.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Halli täynnä ja Lukko pelasi tappiosta ja poissaoloista huolimatta hyvin. Vähän huonoa tuuria Setäsellä ja parempana päivänä olisi torjunut ainakin 2 noista kolmesta.

Ikävästi se silti näkyy, kun Keräsen tasoinen ukko jää pois. Tuntui ettei Lukolla oikein ollut tänää kuin Danforthin kenttä, jolta saattoi maalia odottaa, vaikka muutkin hyvin pelasivat.

Nyt on putki sitten poikki. Mutta samalla ilmeellä, kun jatketaan niin pisteitä tulee jatkossakin. Ylivoima on edelleen mielestäni heikkoa.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Olihan se hyvää taistelua. Tosiasia on se, että Petman, Ruotsi ja Ylitalo ei vaan riitä. Eikä ykkösessä Liedes ja Kanaali. Heihin peli ei missään nimessä ratkennut mutta ei noista juuri uhkaa ole vastustajille hyökkäyspäässä.

Keränen takaisin ja Liedeksen tilalle oikea hyökkääjä. Sellainen jolta voi odottaa tulosta.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvä taistelu, mutta ilman palkintoa. Hieman playoffs henkinen kamppailu.

Muutama fakta (omasta mielestäni)
- Killerin pitää kevättä varten löytää se tulosyksikön mies, jotta Ganahl ja Liedes saadaan energiaketjuihin ja pois ylivoimista.

- Setänen ei ollut tänään kärkipään ottelun tasolla. Keväällä ei saa maalin peleissä helppoja mennä, avausmaali etukulmasta oli hörppy.

- Toisessa erässä, kun TPS sai pitkiä hyökkäyksiä, näkyi esim. Laitisen voiman puute räikeästi.

- Ylivoima on saatava kevääksi kuntoon, liian kauan menee aikaa saada edes kuvio pyörimään.

- Ruotsi, Ylitalo ja Petman. Taso ei vielä aivan riitä Liigassa, peli lähinnä selviytymistä. Ruotsi ei tahdo kiekolla saada edes helppoja syöttöjä omille.

- Tästä on kuitenkin erittäin hyvä jatkaa.
5 vs 5 peli on hyvällä mallilla, kiekko ja miehet liikkuvat. Voittoja on jatkossakin luvassa, Lukko ei tänään hävinnyt huonolle joukkueelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös