Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 189 874
  • 1 138

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kyllä on elämä täynnä yllätyksiä, Taipalus sai ainakin neljä (4) syöttöä omille, muutenhan peli oli hänen osaltaan tuttua potaskaa, vastustajan maalille ja maalin taakse nousuja, siellä kiekon menetys ja ulkona puolustuskuviosta. Omalla puolustusalueella ja oman maalin ympäristössä tuttua epävarmaa työskentelyä ja hasardisyöttöjä, eli ei mitään parannusta entiseen, jääkiekon alkeita opettelemaan uudelleen.
Onko kenellä tietoa, miksi Carson oli pois, sairaanako vai loukkaantunut Oulussa?
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
2p jee. Mutta tämän ei saa antaa hämätä, schaisseahan tuo peli oli edelleen. Puolustaminen nyt suht ok, mutta hyökkäyspeli aivan karmeaa, sitä ei juuri ollut. Järvise KAHDEKSAN torjuntaa varsinaisella peliajalla kertoo olennaisen...,Tuohimaan torjunnoilla ja tuurilla saatiin 2p, mutta isoa kuvaa se ei muuta. Edelleen herrat Santanen & Viljakainen joutaa kilometritehtaalle...
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
En ole Facebookissa, mutta pisti silmään tuolta SaiPan Facebookista olikohan Jussi Sairasen kommentti, että on fani vuodesta 1948, ompa vitun vanha äijä.
Kerrohan syntymävuotesi, vaikkapa siellä naamakirjassa, niin tiedetään kuinka kauan olet ollut se ns. fani.
 

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS
Onko nyt siis käynyt niin että Tuomenoksan maaginen vainu on pettänyt, ja markkinoilta on naarattu 3 tyhjää ulkkariarpaa?
Mitä itse olen nähnyt, niin aivan kelpo kavereita ovat Trotter, Hamilton ja McFarland. Osa on näyttänyt selkeämmin potentiaalinsa, mutta ei kai tuossa suossa rypemällä kukaan onnistu näyttämään maagiselta. Monen hehkuttama Järvinenkään mikään uskomaton maagi ole. Paskoissa joukkeissa aina joku tekee pisteitä ja monet ei. McIntyre oikeasti oli sellanen seppä, että hänen kanssaan tuolta suossa rämpivältä joukkiolta voisi odottaa parempaakin tulosta.
Olen myös ihan rehdisti sitä mieltä, että Kohon puuttuminen päivittäisestä tekemisestä sataprosentuaalisella tekemisellä, vaikuttaa koko joukkueen tekemiseen negatiivisesti. Ei Koho auta akuuttiin maalinteko-ongelmaan tai muihin hyökkäyspään juttuihin. Puolustukseen ja alivoimalle varmaan jotain toisi, mutta lähinnä se olisi se henkinen tarmo, mitä hän toisi. Ville Hämäläisenkin panoksen puute voi näkyä myös.
 

Ralph

Jäsen
Kerrohan syntymävuotesi, vaikkapa siellä naamakirjassa, niin tiedetään kuinka kauan olet ollut se ns. fani.
Jos sinua oikeasti kiinnostaa, niin kannattaa kysyä jotain muuta kautta häneltä kuin Jatkoajan keskustelupalstalla.

Tosin hänen Facebook-tiliään katsottuani sain selville, että on syntynyt vuonna 1948.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Nyt on sitten otettava kahdesta seuraavasta matsista täydet 6p, niin toivoa ois vielä. Jukurit ja Kookoo on niitä vastustajia, jotka pitäisi kyllä pystyä
voittamaan. Pitkästä aikaa tulee lähdettyä hallillekin perjantaina, toivottavasti saa rahalle vastinetta.

Herrojen Hamilton & Trotter nimet odotan pikkuhiljaa näkeväni maalintekijöiden joukossa. Josko ykkösketju ois tänään liekeissä...
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Onhan se nyt kahden ottelun voittoputki, mutta ei vaan kyetä kunnolla avaamaan hanoja. Ei sillä, voitto on voitto, mutta kaikki nämä voitot jäävät yleensä tämmöisiksi 1-0/2-1-nilkutuksiksi. Järvinen varmisti pisteet, mutta hieman ristiriitaiset fiilikset kaverista, kun toki pelaa elämänsä kautta, mutta jatko meillä on hyvinkin epävarmaa. Jokainen maali/piste vie periaatteessa yhä kauemmaksi SaiPasta, mutta mättäköön niitä pojoja ihan vapaasti, kun on vainun kerta löytänyt. Toivoisin vaan sormet ristissä jatkoa Massille.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onhan se nyt kahden ottelun voittoputki, mutta ei vaan kyetä kunnolla avaamaan hanoja. Ei sillä, voitto on voitto, mutta kaikki nämä voitot jäävät yleensä tämmöisiksi 1-0/2-1-nilkutuksiksi. Järvinen varmisti pisteet, mutta hieman ristiriitaiset fiilikset kaverista, kun toki pelaa elämänsä kautta, mutta jatko meillä on hyvinkin epävarmaa. Jokainen maali/piste vie periaatteessa yhä kauemmaksi SaiPasta, mutta mättäköön niitä pojoja ihan vapaasti, kun on vainun kerta löytänyt. Toivoisin vaan sormet ristissä jatkoa Massille.
Massi on jo menetetty jatkoa ajatellen. Ei sitä kannata liikaa ajatella. Pysytään tässä hetkessä.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
En minäkään nyt vielä teilaisi (halua teilata!) Järvisen jatkoa täällä. On se sentään mahdollisempaa kuin Mc:n tai Raun jatko, jotain posia.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
SaiPalla ei toimi mikään ketju kunnolla, Järvisen ketju kuitenkin jotenkin, loput sekoilee todella pahasti. Toivon todellakin suuresti, että Koho ja Koski palaisivat mahdollisimman nopeasti, saataisiin rakentaa ketjuja hiukan uusiksi.
Järvisen ketju voisi olla ennallaan ja Leivo- Koski- Kuronen palauttaa, kolmoseen Strömberg- Koskiranta- McFarland, neloseen Kaksonen- Koho- Vainikainen/Virkkunen.
Ja puolustuksesta mahdollisimman nopeasti Taipalus pois ja alennusmyyntitavaraksi.
Olen iloinen Tuohimaan onnistumisista, eiköhän epäileväisimmätkin ala hiljalleen saada luottoa häneen.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Itse näin taas, että hiukan parempaan on menty. Hyökkäykseen lähdettäessä ensimmäinen syöttö on ollut SaiPalle ylivoimaisen vaikeaa ja se lähes poikkeuksetta jää taakse tai liikaa eteen. Nyt kuitenkin hitusen paremmin nämä meni tänään kohdilleen. Myös ylivoima edes pyöri ja saatiin maaleja.
Olisikohan johtunut sitten vastustajasta?
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pelissä oli tänään paljon hyvää ja ihan positiivinen fiilis jäi ottelusta. Etenkin lämmittää Tuohimaan otteet loukkaantumisensa jälkeen. Järvinen sekä Trotter luovat paikkoja hyvin ja saavat onnistumisiakin, mutta apuja olisi hyvä saada muiltakin

Nonyt 2 pelin voittoputki haluan nauttia tästä.:)

Onko kellään mitään tietoa Carsonista onko ihan kuvattava vamma kyseessä?

En vaan siinä yhdessä pelissä nähnyt sellaista tilannetta mistä olisi tullut ja mielestäni oli aluksi laitettu kokoonpanoon edelliseen peliin, muttamyöhemmin poistettu.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Joo eihän tolla pelillä vielä kuuhun mennä, mutta 3p ja yv maali maistuu. Hyökkäyspeliin pitäs kyllä saada eloa, nytkin sitä löytyi ekaan erään kohtuullisen hyvin, mut siihen se sitten jäikin.

Vastustajien maalivahtien torjunnat kolmen viime pelin osalta osalta ovat 15, 8 ja 16. Aika vähän, sanoisin...

Trotter oli hyvä, mutta Hamiltonin ja McFarlandin pitäs parantaa menoa ja heti. Varsinkin McFarlandin.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Kyllä tuolla yksilöt jaksavat tsempata silloin tällöin jopa voittoon asti, mutta mistään pelisysteemistä ei vaan näy juuri mitään merkkejä. Uskoisin, että tuollaiseen pelilliseen kehityskaareen tuo joukkue pystyisi jopa ilman minkäänlaista valmentajaa (huom. peli ei ole kehittynyt edelleenkään juuri ollenkaan).

Kiva kun voittivat, mutta kuvitelkaa SaiPa pelaamassa jotain Tapparaa vastaan playoffeissa tällä pelillä. Heh heh.
 

Bacon

Jäsen
peli ei ole kehittynyt edelleenkään juuri ollenkaan).
Kyllä tuo omastä päästä lähtö on sentään mennyt eteenpäin. Alkukaudella oli aina paniikki ja kiekko viskottiin ränniin. Nyt sitä sentään yritetään pelata syöttämällä pois.

Ihan kelpo vieraspeli. Jukurit pyöritti näennäisesti, mutta ei ne montaa hyvää tilannetta saanut aikaiseksi. Ihan ansaittu voitto oli.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kausi on nyt puolivälissä, joten jotain yhteenvetoa voi tehdä. Vuosi sitten SaiPalla oli kaikki ihan helvetin hyvin. Peli kulki, joukkue teki tulosta ja kaupungissa oli buumia. Mietin, että tuon ilmiön rakentamisessa oli neljä kivijalkaa. Tässä ne tärkeysjärjestyksessä:

1. Toimitusjohtaja Riku Kallioniemi (Se tärkein palanen, joka osaltaan kasasi kaikki muut palaset ja veti konkurssin partaalla olleen seuran voitolliseksi)

2. Päävalmentaja Pekka Tirkkonen (Sai joukkueen pelaamaan jopa materiaaliaan paremmin. Itävallan liigan flopista Rau muuttui Liigan maalikuninkaaksi, puolustava hyökkääjä McIntyre Liigan ehkä parhaaksi pelintekijäksi, ym)

3. Urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa (Pikkuseuralla ei ole varaa tehdä pelaajahankinnoissa huteja. Tuomenoksa käytti kaikki käytössä olleet eurot niin hyvin, että Tirkkonen sai resursseihin nähden mahdollisimman kovan kokoonpanon)

4. Yhteyspäällikkö Mikko Pehkonen (Pehkosen tausta oli SaiPan faniporukoissa ja yhteyspäällikkönä hän säilytti yhteydet faneihin. Pehkonen myös on käsittääkseni ollut tärkeässä roolissa, kun SaiPan viestintä muuttui koko Liigan parhaaksi - oli kyse sitten somepäivityksistä, harkkapelien liveseurannoista, jne. Pehkosen panos auttoi luomaan kaupungilla nähtyä fanibuumia)

Tällä kaudella moni asia on muuttunut ja ikävä kyllä huonompaan suuntaan. Tuo ei kuitenkaan ole ihme, kun katsoo, että noista neljästä kivijalasta kolme on lähtenyt lyhyen ajan sisään. Nyt tilanne on tämä:

1. Toimitusjohtaja Marko Ek (Ei ole varmasti helppo paikka hypätä Kallioniemen saappaisiin. Fakta kuitenkin on se, että mainosmyynti on jäänyt budjetista. Lappeenrannan kaukalossa oli ainakin vielä marraskuussa myymättömiä mainospaikkoja, mikä ei todellakaan ole hyvä asia. Touhussa on näkynyt myös pientä huolimattomuutta, sillä esimerkiksi Chad Rauta mainostavat SaiPa-kyltit olivat katukuvassa pitkälle syksyyn, vaikka Rau oli aikoja sitten siirtynyt Kiinaan ja uusi kausi käynnissä. Pistetään alkuvaikeuksien piikkiin)

2. Päävalmentaja Ari Santanen (Ei ole saanut joukkuetta pelaamaan toivotulla tavalla ja se näkyy sarjataulukossa. Olen nähnyt tällä kaudella SaiPalta ehkä noin 10 ottelua, mutta noista kertaakaan SaiPa ei ole pelannut ehjää 60-minuuttista, vaan joka kerta on jouduttu luottamaan vastustajaa parempaan maalivahtipeliin, että ylipäätään voidaan taistella pisteistä. Peleissä voi olla hyviä jaksoja, mutta ne voivat milloin tahansa loppua ja vaihtua täydeksi kaaokseksi. Tirkkosen aikana SaiPa pystyi tsemppaamalla nousemaan takaa-ajoasemasta tasoihin tai voittoon ottelun loppuhetkillä, mutta nyt on tuntunut siltä, että tänä syksynä SaiPa on pystynyt lähinnä sulamaan. Muutos on hämmentävän suuri, sillä Santanen oli kuitenkin Tirkkosen kakkosvalmentaja ja olisi odottanut, että hän voi helposti jatkaa samaa tietä. Mutta ehkä pitääkin katsoa kuviota laajemmin. Jos valmennustiimejä tarkastelee kokonaisuuksina, niin aiemmin SaiPan valmentajat olivat siis Santanen ja Tirkkonen, nyt Santanen ja Viljakainen. Eli tavallaan Tirkkonen on vaihtunut Viljakaiseen. Vuosi sitten työnjako oli se, että Santanen vastasi hyökkääjien peluutuksesta ja Tirkkonen peluutti puolustajia. Ehkä tuo on koettu luontevaksi, koska Tirkkonen oli itsekin puolustava hyökkääjä. En tiedä, mikä on työnjako nyt, mutta onko niin, että Viljakainen ei ole voinut tuoda valmennustiimiin samanlaista puolustuspelin ymmärrystä, minkä Tirkkonen vei mukanaan. Nimenomaan puolustuspeli SaiPassa näyttää täysin erilaiselta kuin vuosi sitten. Syksyn aikana on nähty erikoisia kiekonmenetyksiä, surkeaa avauspeliä, merkkausvirheitä ja muita täydellisiä nukahduksia liikaa. Vilkaisu tilastoihin kertoo myös samaa. Ennen tätä iltaa SaiPa on tehnyt 71 maalia eli 7:nneksi eniten liigassa. Eli hyökkäyspeli on kuitenkin toiminut kohtalaisesti vaikka esim ylivoima on yskinyt. Mutta omiin on samassa ajassa mennyt 88 kertaa ja tuo päästettyjen maalien määrä on koko Liigan suurin. Näin siitä huolimatta, vaikka maalivahtipelin pitäisi olla meidän vahvuus, eikä veskareita voi rumista lukemista syyttää.

3. Urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa (On tehnyt taas resursseihin nähden hyvää työtä. Hamilton oli ennen loukkaantumistaan Liigan maalipörssin kärjessä. McFarland oli CHL:ssä maalitykki, mutta loukkaantuminen on sotkenut hänen syksyään. Trotter oli hyvä reagointi loukkaantumisiin, vaikka hänkin on sittemmin ollut loukkaantuneena. Ja KalPasta napattu Nikko oli loistava low risk - high reward -hankinta. Tehot ovat tänä syksynä jääneet puuttumaan, mutta hyvillä raameilla varustettu potentiaalinen hyökkääjä on kiinnitetty 2019 asti ulottuvalla sopparilla, joten palkinto tästä tullee myöhemmin.

4. Viestintä- ja markkinointijohtaja Jussi Viljakainen (Myyntipäällikkönä SaiPassa työskennellyt Viljakainen sai Pehkosen vastuualueet, mutta jatkaa myös myyntiryhmässä. Pehkonen tuntui työskentelevän 24/7, joten hänen suoritustasoonsa yltäminen on Viljakaiselle iso haaste - varsinkin, kun Viljakainen tulee jatkamaan myös myyntitehtävissä, eli hän hoitaa Pehkosen pestiä ikään kuin puolipäiväisesti. Iso muutos on se, että SaiPa tiedotti vahvistavansa myyntipuoltaan uudella ihmisellä. Jos näin tapahtuu, niin tuo on myynnille iso plussa. Aikaisemmin myynnistä vastasi yksi ihminen (Viljakainen), jatkossa ikään kuin 1,5 ihmistä (Uusi ihminen ja Viljakainen osittain). Se on hyvä reagointi alkukauden mainosmyyntihaasteisiin.

Kohta alkaa KooKoo-ottelu ja voitolla SaiPa nousisi mukavasti taisteluun säälipleijariviivasta. Tappio taas olisi katastrofi, sillä kotiyleisön edessä paikalliskilpailijalle häviäminen olisi todella lannistavaa. Tappiolla SaiPa saattaisi pudota toiseksi viimeiseksi ja mikään ei enää voisi pelastaa sitä, etteikö joulutauolle lähdettäisi synkissä tunnelmissa.
 
Viimeksi muokattu:

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Kausi on nyt puolivälissä, jotein jotain yhteenvetoa voi tehdä....

Äärettömän hyvä yhteenveto, vielä jos tekstin jäsentely olisi ollut yhtä hyvää niin oikoluku olisi ollut myös helpompaa. Näin siinä tosiaan on käynyt, nyt täristään ja odotellaan mihin suuntaan höyhen leijailee.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Pyyhkii todella hyvin! Ollaan jo hopeasijalla ja kohta kenties kirkkaimmassa kärjessä. Ehkä toimistolla luotetaan, että Liigassa pomot kolauttavat päänsä ja päättävätkin kääntää taulukon toisinpäin.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Olipa taas jäätävä kotiesitys ja korostan sanaa TAAS....pikku tilastokatsaus: Nyt on hävitty kolme kotipeliä putkeen, tehtyjä maaleja näissä peleissä KOLME.
Kahdeksaan viime peliin tehtyjä maaleja on 14, reilut 1,5 per peli, eipä sekään oikein hurraa huutoja aiheuta. Kun puolustaminen on saatu edes vähän parempaan kuosiin, niin tuo hyökkääminen on sitten vastaavasti mennyt entistäkin huonompaan suuntaan.

Kai siellä jotain liikettä ja jonkinlaista yritystäkin on, ainakin osan peliä, mutta ei se mihinkään johda, eikä se parempi ilme kestä koskaan koko peliä. Syötöt menee kaks metriä ohi, yv:llä ei tule tehoja, tilanteita saadaa luotua turhan harvoin (ainakaan laatutontteja) ja jos joskus saadaankin, niin vedot vedetään pitkin pleksejä, logoon tai ekan vastustajan polveen. Tai jotain saatanan ripuliranteita, jotka torjuu e-junnukin.

Tänään tuli käytyä hallilla pitkästä aikaa, olikohan kolmas peli vasta tällä kaudella. Kaikki on SaiPa hävinnyt surkeilla esityksillä. Kyllä pitää paljon tapahtua, että seuraavan kerran alan edes harkita sitä, että maksaisin tuosta paskasta. Telkusta kyllä katson matsit aina kun voin jatkossakin, mutta ei tuonne hallille ole enää mitään hinkua, valitettavasti....ai niin joo, piti se kotisaldo vielä mainita: 5 voittoa, 11 tappiota. Aivan järkyttävän paska saldo, kotona se pitäisi olla päinvastoin.
 

ahal

Jäsen
Mirasanen kooste ynnää hyvin syksyn (ja kesänkin) saldon ja tapahtumat. Tamia siteeraten ja muunnellen SaiPa koki kovia jo ennen kauden alkua ja ensimmäistä peliäkin, kun tuloksentekijöistä tj vaihtui, valkut vaihtuivat ja iso osa pelaajista vaihtui. Ainoat pysyvät olivat kirstunvartijat ja utj. Yksistään vaihdosten määrän perusteella oli perusteetonta odottaa jälleen huippusaavutusta eli paikkaa kuuden sakissa. Itse olen povaillut koko kauden 7-10-sijoja, sen alle meno on kieltämättä paha pettymys. Joskaan ei vielä kirkossa kuulutettu.

Suurin pettymys on, kun pelillinen identiteetti hakee yhä uomiaan. Nykyilmeestä ei ota erkkikään selvää, mitä sillä halutaan. Illasta toiseen armotonta raatamista ja selviytymistä. Hyvän veskarin avulla pisteitä on rapissut, mutta ehjiä pelejä on perin harvassa. Sellaisia, joissa SaiPa on ollut kuskin pukilla alusta loppuun.

Olen yrittänyt lukea pelaajien ilmeistä, miltä pelaaminen tuntuu. Iloisia virneitä ei kovin usein näe. Enemmänkin tuskaa. Mikähän tuskan aiheuttaa?

Yritysmaailmassa on tapana sanoa, että vaikeinta on uusien ideoiden myynti omassa organisaatiossa. Ja se pitää paikkansa. SaiPan edarijoukkuetta (ja miksei yhdessä seurajohdonkin kanssa) voi pitää keskisuurena yrityksenä, jolle pv Santanen, tj Ek ja utj Tuomenoksa ovat loihtineet uuden tuoteidean: SaiPan pelikirja kaudella 2016-2017. Näin olettaisin. Laajana versiona se kertoo kaiken tarvittavan seurasta ja joukkueesta toukokuusta 2016 huhtikuuhun 2017. Tiivistettynä: miten SaiPa pelaa ja käyttää resurssejaan mahdollisimman tehokkaasti saavuttaakseen tavoitteensa, jonka se itse (ml. pelaajat) on asettanut.

Nyt näyttää, että sisäinen markkinointi ei ole onnistunut. Suuri osa pelaajista ei tiedä, miten tavoitteeseen päästään eikä ole siten toimiin täysin sitoutunut (vrt. ulkkarit). Sitouttaminen merkitsee mm. jokaisen kanssa käytäviä kehityskeskusteluja, jotka parhaimmillaan selventävät vaikeatkin asiat. Porukka ostaa ja oppii "tuoteajatukset" sekä sitoutuu niiden toteuttamiseen. Joukkue on kaiken keskiössä, sillä sen menestys heijastuu suoraan koko organisaation toimintaan nyt ja tulevaisuudessa.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensinnäkin kun sitä ykkössentteriä ei ole
Olihan tämä vitsi? Jo vilkaisu Liigan pistepörssiin auttaa, mutta voin spoilata: Matti Järvinen sijalla 9, senttereistä kolmanneksi tehokkain.

Haaste kaikille jotka kertovat ettei ykkössentteriä ole: ketkä liigasenttereistä mielestänne sitä olisi?
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Massimo on mahtava sentteri, ei siitä ole kysymys. Parempia maalineduspelaajia hyökkäyssuuntaan puuttuu, tyyliin Green tai Kantola. Niistä on pulaa. Toinen asia on arkuus: ylivoimapeli pyörii toisinaan hyvin jne. mutta kiekkoa siirrellään mieheltä toiselle ja lopulta koko paska kuivuu kokoon. Eli itseluottamus on kehno, no tottakai on! Tarvitaan hahmoja jotka saavat joukkueen luottamaan itseensä, tai ainakin pelaamaan rohkeammin. Ei saisi pelätä liikaa epäonnistumista. Onko valmennuksesta siihen? Ei tuossa joukkueessa nyt todellisuudessa ole kovin paljon voittamisen kulttuuria. Tuolla joukkueella pitäisi olla järjettömän kova luotsi. Toki Yhtälö on haastava. Todellisuudessa on pakko myöntää, että rosteri on aika helvetin keskinkertainen tai jopa sen alle.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Saksa
  • 1.95
  • 4.20
  • 3.10
Sveitsi vs Norja
  • 1.16
  • 7.50
  • 13.00
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös