Mainos

Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 602 002
  • 4 204

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Silmin nähden peloissaanhan tuo joukkue on, epätoivoisesti roikutaan kiinni siinä yhdessä tehdyssä maalissa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on siis niin, että jos HIFK:n verkkoon onnistutaan tekemään maali, peli on menetetty. Kolme viimeisintä voittoa: 4-0, 1-0, 1-0, ellen ole jotain unohtanut. Joo, ei ollut taaskaan hääppöstä, mutta jos nyt ensi viikon kotipeleistä vähintään 4-5 pistettä plakkariin, niin edes säälipaikka rupeaa varmistumaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
VOITTO!!!

No joo eka erä oli ihan hyvää säpinää, mutta loput sitten aika tasapaksua puurtamista.
Kolme pistettä ja polakin vittuuntunut naama kuitenkin lämmittää.

Ei tällä kuuhun mennä ja kuten @Pärde sanoi, niin todella säikky ja pelokas joukkue. Ikään kuin odoteltiin vain pelokkaina, että milloin se takaisku ja tasoitus tulee, kun itseluottamus on nollissa ja luottamus omaan touhuun ei riitä.
Hyvä juttu että nyt ei takaiskua tullut ja Lankinen oli hyvä.

Mutta joo ei tässä tosiaan riemusta hypitä. Kolme pistettä ja voitto silti kelpaa, nekin kun on harvinaista nykyään.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Voitto an aina voitto. Pleijarit alkaa näyttää aika varmalta. Kausi jatkuu siis noin 2-8 peliä arviolta.
Olisihan se jotenkin siisyiä, että nyt kerrankin ylisuoritettaisiin play offseissa ja mentäisiin ekalta kierrokselta jatkoon.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoista, että Ruudun hemmot mainitsivat oikein erikseen, ettei Törmänen oli pystynyt kehittämään pelaajista mm. Ikosta ja Puustista. Ymmärrän, että heidän tehtävänsä on olla raflaavia, mutta olisihan ne voineet varmaan oikeita esimerkkejä mainita? Jos on yhtään kummankaan pelaajan otteita kentällä seurannut, niin kyllähän sekä Ikonen että Puustinen ovat pelanneet täysin luokattomasti ja noin kokeneiden pelaajien amatöörimäisistä ja surkeista ratkaisuista on turha valmennusta syyttää. Varsinkaan, kun kumpikin on saanut jostain syystä pelata, vaikka tulosta ei tule.

Peli itsessään oli epätoivoinen taistelu. Ristiriitaiset fiilikset pisteistä: toisaalta olis hyvä jos tiputtaisiin sääleistä, mutta toisaalta sitä on vaikea toivoa omalle jengille epäonnistumisia.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Voi, multa jäi tänään lumous väliin. Pystyin siis vastustamaan tätä efektiä yhden ottelun verran ainakin. Eilen päätin, että tänään en katso enkä kuuntele matsia. Äsken tsekkasin lopputuloksen ja jumalauta - mehän on naarattu sieltä ihan rökälevoitto! Ja Lankinen pelasi nollapelin, mikä on ehdoton perusedellytys sille, että voitetaan. Ollaanks me varmistettu sääläripaikka jo? Voi tätä riemua!

PS. Ihan aikuisten oikeasti on aina siistiä kun HIFK saa 3p. Mussa on jotain vikaa.
 

Stigu

Jäsen
Jos on yhtään kummankaan pelaajan otteita kentällä seurannut, niin kyllähän sekä Ikonen että Puustinen ovat pelanneet täysin luokattomasti ja noin kokeneiden pelaajien amatöörimäisistä ja surkeista ratkaisuista on turha valmennusta syyttää. Varsinkaan, kun kumpikin on saanut jostain syystä pelata, vaikka tulosta ei tule.
.

Ihan mielenkiinnosta kysyn seuraavat kysymykset:

a) onko IFK:ssa joku pelaaja , joka EI ole alisuorittanut viime kauteen verrattuna?
b) onko tällä kaudella alisuorittaneissa pelaajissa joitain pelaajia, joiden alisuorittaminen ON Stögön vika?
c) voiko pelikirjattomassa jengissä olla ei-alisuorittavia pelaajia?

Koko jengi ja kaikki sen pelaajat ovat alisuorittaneet viime kauteen nähden. Sen takia on ihmeellistä, että täällä nostetaan yksittäisiä pelaajia esille ns. paskoina pelaajina, joiden paskuus ei ole pelikirjan puutteen syytä. Olen bongannut ainakin Puustisen, Ikosen, Hintzin, Aaltosen, Partasen, Johanssonin , Kantolan ja Erosen nimet, jotka itse olisin valmis pitämään jengissä, jos penkin takana olisi oikea valmentaja.

EDIT: Haggelström: Hakeudu hoitoon.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paskasta kunnosta kun on puhuttu niin ei kolmas erä näyttänyt siltä että jätkiltä olisi kunto loppunut. Tämän päiväinen oli kuitenkin toinen peli 24h sisään.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Tällä kaudella ei ole olemassa yhtään itsestäänselvää pistettä. 3 pojoo maistuu eritysesti hyvältä kun ne tulee Vaasasta.
Sarjaohjelma on ensi viikolla sen verran helppo, että kyllähän me sääleihin venytään. Ja kohdataan ensimmäisellä playoffs kierroksella Tappara.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
EDIT: Haggelström: Hakeudu hoitoon.

Heti maanantaina! Mutta samaa mieltä olen siitä, että pelisysteemin puute on se suurin syy, joka tekee pelaajasta kuin pelaajasta huonon tämän kauden HIFK:ssa. Mäkin pitäisin monta jäbää vielä jengissä ja muistutan esim. siitä, että Hintz oli EHT-matseissa selvästi parempi kuin HIFK:ssa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tämän päiväinen voitto ei vielä tarkoita sitä, että antaisin kumikanani koiramme leluksi...
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan mielenkiinnosta kysyn seuraavat kysymykset:

a) onko IFK:ssa joku pelaaja , joka EI ole alisuorittanut viime kauteen verrattuna?
b) onko tällä kaudella alisuorittaneissa pelaajissa joitain pelaajia, joiden alisuorittaminen ON Stögön vika?
c) voiko pelikirjattomassa jengissä olla ei-alisuorittavia pelaajia?

Tässäpä vastaukseni, arvon Stigu:

A) kyllä on. Lankinen, mutta hänhän on maalivahti ja ehkäpä häntä ei kuulu laskea mukaan. Puolustajista Salmi on pelannut vähintään samalla tasolla kuin viime kaudella, samoin Generous. Harmi, että kumpikaan ei varsinaisesti ole sellaisia pelaajia, jotka ratkovat pelejä. Hyökkääjistä Elkins, varauksin Tamminen, Saarelainen, Mieho ja Åsten. Kaikki Elkinsiä lukuunottamatta ynnämuut-osaston jäbiä, joilla toki olisi nyt ollut mahdollisuus nousta esiin. Mutta itse en varsinaisesti heiltä juuri mitään ole odottanut, koska kaikilla oli omat pelilliset rajoitteensa jo viime kaudella.

B) jos joukkueen alisuorittaminen johtuu siitä, ettei valmennus ole ollut näkevinään fokuksen menemistä vääriin asioihin eikä ole yrittänyt puuttua niihin, vastuu on valmennuksella. Viime kädessä siis Törmäsellä.

C) Kyllä voi. Katsomoon asti voi nähdä, onko pelaaja hereillä, seuraako peliä, puhuuko ketjukavereilleen, onnistuuko esim. saamaan laadukkaan laukaisun aikaan avopaikassa, vai sutiiko lumet kiekosta, laittaako itsensä likoon jokaisessa tilanteessa, pelaako fiksusti ja varmasti vai alkaako riplailla, pelaako loppuun asti täysillä vai meneekö heti vaihtoon, kun vain on mahdollista, vaikka pelitilanne ei sitä mahdollistaisikaan, jne. Siellä on kuitenkin pelaajia, jotka kykenevät olemaan (ainakin ajoittain) ihan perseilemättäkin ja peli näyttää jopa ihan hyvältä, kun em. asiat tehdään huolellisesti. Mutta sitten siellä on löysäperseitä, jotka tössivät ja omissa soi.

Kauden aikana suuri ongelma on ollut myös siinä, ettei löysäilijöitä ole voitu heittää katsomoon, kun loukkaantumisia on ollut runsaasti. Tämä taas on omalta osaltaan "mahdollistanut" sen, että vähän vähemmälläkin panoksella pääsee pelaamaan ja löysäily tarttuu kovin nopeasti ympärillä oleviin. Vuosien varrella on oppinut erottamaan harjaantuneella silmällä, milloin kaikki jätetään askiin, vaikka olisi kuinka paskaa tahansa. Nyt siellä on ollut liikaa jätkiä, jotka syystä tai toisesta eivät sitä tee tai siihen pysty. Ei toki koske kaikkia.

Mä en tiedä, mikä on joukkueen pelaajien oikea todellinen taso. Mutta sen tiedän, että aika moni taisi ylisuorittaa viime kaudella. Taisi olla Joonas Järvisen merkitys muutakin kuin pelillinen johtajuus. Hän nimittäin on yksittäinen tekijä joka erottaa Törmäsen ekan, tokan ja kolmannen kauden jengit. Ja tokalla kaudella mentiinkin finaaliin...
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mäkin pitäisin monta jäbää vielä jengissä ja muistutan esim. siitä, että Hintz oli EHT-matseissa selvästi parempi kuin HIFK:ssa.

Mutta miksi? Miksi huuliaan lipova Hintz on habitukseltaankin jo paljon enemmän hereillä kuin HIFK:ssa? Eikö kehtaa, kun vanhemmat pelaajat tiputtaisivat maan pinnalle? En täysin osta pelkän pelisysteemin merkitystä, vaan mielestäni kysymys on monen asian summasta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan mielenkiinnosta kysyn seuraavat kysymykset:

a) onko IFK:ssa joku pelaaja , joka EI ole alisuorittanut viime kauteen verrattuna?
b) onko tällä kaudella alisuorittaneissa pelaajissa joitain pelaajia, joiden alisuorittaminen ON Stögön vika?
c) voiko pelikirjattomassa jengissä olla ei-alisuorittavia pelaajia?

Vastaan kohtaan a). Lankinen, joka yksin on pelannut öpaut 10-25 pistettä meille. Värilaseista riippuen. Kauhean vaikeaa olisi enemmän vaatia. Muita ei kyllä ole. Finley ja Heiskanen toki, mutta he eivät viime kaudella pelanneet.

Samalla toivotan Kevinille hienoa matkaa rapakon taakse. Onnea sata astetta kovempaan kisaan.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Kolme bojoo, jee! Kyllähän tämän joukkueen itseluottamus on niin nollissa kuin voi olla. Meni alku miten hyvänsä, loppupelissä pelataan selviytymistaistelua, aina. Kahdenmaalinjohtokin useammin ryssitään kuin pidetään: Onko tämä porukka noussut kertaakaan voittoon tappiolta tälläkaudella, vrt Tappara joka ottaa yleensä vähintään kaksi pistettä vaikka olisi 2-3 maalia takana kymmenen minuuttia ennen loppusummeria? Valitettavasti taisi tulla niin paha ohikausi että mieluiten vain unohtaisi.
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Silmin nähden peloissaanhan tuo joukkue on, epätoivoisesti roikutaan kiinni siinä yhdessä tehdyssä maalissa.

Samaa mieltä. Yhden maalin henkinen merkitys on valtava. Nyt ollaan maalin johdossa ja jotenkin peli on heti varovaisempaa pelataan "varman päälle". Vastaavasti jos vastustaja tekee pelin alussa maalin niin lamaannutaan, vaikka eihän alun yksi eteen tarkoita oikeastaan vielä mitään: Voittaakseen on kuitenkin tehtävä maali.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mitenhän pitkään vie ennen kuin elkins palaa sairastuvalta?
Puheiden mukaan 1-2 viikkoa. Viikko sitten oli arvio 2 viikkoa joka tekisi saikun pituudesta yhteensä 5 viikkoa. Loukkaantumisen jälkeenhän arvio oli 6 viikkoa.
 

Stigu

Jäsen
C) Kyllä voi. Katsomoon asti voi nähdä, onko pelaaja hereillä, seuraako peliä, puhuuko ketjukavereilleen, onnistuuko esim. saamaan laadukkaan laukaisun aikaan avopaikassa, vai sutiiko lumet kiekosta, laittaako itsensä likoon jokaisessa tilanteessa, pelaako fiksusti ja varmasti vai alkaako riplailla, pelaako loppuun asti täysillä vai meneekö heti vaihtoon, kun vain on mahdollista, vaikka pelitilanne ei sitä mahdollistaisikaan, jne. Siellä on kuitenkin pelaajia, jotka kykenevät olemaan (ainakin ajoittain) ihan perseilemättäkin ja peli näyttää jopa ihan hyvältä, kun em. asiat tehdään huolellisesti. Mutta sitten siellä on löysäperseitä, jotka tössivät ja omissa soi.

Kauden aikana suuri ongelma on ollut myös siinä, ettei löysäilijöitä ole voitu heittää katsomoon, kun loukkaantumisia on ollut runsaasti. Tämä taas on omalta osaltaan "mahdollistanut" sen, että vähän vähemmälläkin panoksella pääsee pelaamaan ja löysäily tarttuu kovin nopeasti ympärillä oleviin.
Allekirjoitan tuon kaiken. Ja olen myös samaa mieltä, että kun katsoo tämän hetken räpellystä tässä ja nyt, niin syitä on monia: valmennus, löysäperesily, epävarmuus maalintekotilanteessa, kuppikuntia jengin sisällä, huono henki jengissä, loukkaantumiset, jne, jne.

Olen sitä mieltä, että nuo kaikki syyt juontavat juurensa hetkestä 0, kun tämän kauden treenit alkoivat. Kesätreeneistä on vaikea sanoa mitään, mun mielestä pelaajien kunto on ihan samalla tasolla muiden jengien kanssa. Sen sijaan treeneissä tehtiin heti alusta alkaen jotain väärin, koska

1) IFK:n saikkulista on ollut koko ajan pitkä, parhaimmillaan muistaakseni 9 pelaajaa.

2) IFK:lla ei ole vielä tänäkään päivänä selkeää pelisuunnitelmaa. Puolustuspeli on toiminut ajoittain, hyökkäyspeli ei kertaakaan. IFK laukoo keskimäärin 22 laukausta maalia kohden, aika-ajoin (kuten eilen) tulee näitä 30 laukauksen matseja. IFK on ylivoimissa Liigan toiseksi paskin ja alivoimassa Liigan paskin.

Kakkoskohdan osalta, jos miettii, että systemaattinen pelikuvio on puuuttunut IFK:lta päivästä 0 lähtien, eikä sitä ole sen takia myöskään harjoiteltu, on helppo johtaa kaikki nuo muut ongelmat.

- yksittäiset pelaajat (varsinkin hyökkääjät) ovat kaikilla mittareilla järjestään paskempia kuin edelliskausilla
- peli näyttää katsomoon fleguilulta, mutta suurempi syy on, että pelaajat eivät tiedä, mitä tehdä kentällä
- jengi kokee vain tappioita, jolloin oman suorituksen lisäksi aletaan etsiä syyllisiä myös muista: Syntyy kuppikuntia
- valmentaja haluaa uskoa loppuun asti pelaajien vapauksiin eikä ryhdy ajamaan missään vaiheessa kautta kunnollista pelitaktiikaa sisään, vaan sen sijaan muuttaa jatkuvasti ketjujen kokoonpanoja

Me kaikki tiedämme, että Stögöllä on ihan hyvät meriitit, mutta täytyy muistaa, että hän on myöskin kaksi kertaa saanut kenkää valmennusuransa aikana. Itse olisin ollut valmis vapauttamaan Antin jo aikoja sitten, uskon että hänellä on parempi menestys tämän lajin parissa (linkki vie Antti Törmänen-nimisen henkilön ATK-sivulle)
Tanssikoulu Antti Törmänen - Tanssikoulu Antti Törmänen

Tästä tulleee piakkoin tiedote IFK:n nettisivuille. Noita tanssikoulujahan on markkinoilla pilvin pimein, mutta tämä koulu on siitä erikoinen, että tanssijoille annetaan vapaat kädet löytää oikeat kuviot. Esim. valssitreeneissä mies saattaa muistaa cha-cha-chaan askeleet, kun taas nainen vetää rock'n rollia. Bossanovassa karatetaustan omaava nainen (ruskea vyö) ja doggy-styleä harrastava seksiaddikti saavat 40 tanssituntia aikaa luoda oman versionsa Bossanovasta. Ja Antti katsoo vierestä , hymyilee salaperäisesti ja toteaa itselleen: Perkele, meikäläinen vie tanssin aivan uudelle aikakaudelle.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Mutta miksi? Miksi huuliaan lipova Hintz on habitukseltaankin jo paljon enemmän hereillä kuin HIFK:ssa?
Yksi syy on ainakin Nybondaksen kyvyttömyys koota joukkuetta. Meillä on kyllä nimekkäitä pelaajia mutta ei ehjää joukkuetta. Heiskanen-Finley on ainoa pelaajapari joka toimii hyvin yhdessä. Aaltoselle ei koskaan hankittu sopivaa sentteriä jne. Koska lätkä on joukkuepeli, ei Hintzin kaltaiset lahjakkuudet pääse esiin ja kehittymään niinkuin pitäisi. Kokeilisin Hintziä laidassa Elkinsin ja Raskin kanssa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi syy on ainakin Nybondaksen kyvyttömyys koota joukkuetta. Meillä on kyllä nimekkäitä pelaajia mutta ei ehjää joukkuetta...

No, höpö höpö. Nybondasta voi ja saa syyttää paljosta, mutta Hintzin fleguilua ei kyllä Nybondaksen niskaan voi kaataa. Ei edes sillä verukkeella, että joukkue on huonosti kasattu.

Hintzin kaltaisilla lahjakkuuksilla on myös itsellään vastuu, itseasiassa suurin vastuu, omasta kehittymisestään. Ei mitenkään voi olla, että Hintz ei oikeasti tiedä, missä hänen pitäisi esim. puolustuspäässä olla. Ja pitkin kauttahan hän on ollut omissa varmaan enemmän väärässä kuin oikeassa paikassa. Olen aivan varma, että hänen kanssaan on käyty asioita videoiden avullakin läpi. Mutta silti mikään ei muutu. Valmennuksen vika? Ehkä, kun peluuttaa yhä vain. Vaan mikä on Dallasin rooli pelipaikan suhteen? Entäpä, jos Törmänen ei saakaan itse täysin päättää, millä paikalla Roope pelaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös