Mainos

Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 189 457
  • 987

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ammattimaisuutta pitäisi tällä tasolla löytyä sen verran että menee edes lehdistön eteen pelin jälkeen. Ei voi valmentajalla mennä noin pahasti tunteisiin tappio. Nyt pelaajat joutuu hoitamaan kommentoinnin valmentajan puolesta. Ei se tulos itkemällä ja kiukuttelulla mihinkään muutu.

Eikä se nyt valmentajan vika pelkästään ole jos pelaajat jäätyy noin pahasti kahdessa pelissä peräkkäin. Ammattimaisuuden perään kyselen jälleen kerran. Henkinen kantti on aivan yhtä oleellinen osa ammattimaisuutta kuin pelitaidot. Ei voi olla noin vaikeaa puolustaa johtoa yhden minuutin verran tasavahvaa vastustajaa vastaan.

Näihin HPK ja KooKoo tappioihin se playoffs-paikka kustiin tällä kaudella.
 
kende

Jäsen
Suosikkijoukkue
sport
Niin sä meinaat, että muuten vaan on viikkojen saatossa tippunut koko ajan alempiin ketjuihin lopulta seiskapakiksi ja lopulta poppareille. Vaikka pelaa niin helvetin hyvin!?

Kai sullakin silmät on päässä ja näet mitä jäällä,tapahtuu?

Ainut mikä merkitsee on päivän pelikunto. Siinä ei vaikuta viime kauden, tai tämän alkukauden plusmiinus tilastot.

No minkäs Pukka peluutukselle voi. Alkukauden tilastot ei merkkaa heh, tässä nyt alkukautta (1/2) kuitenkin pelattiin ennen tän päiväistä peliä... Fakta on se, että joka kuukausi Mikko on tasaisesti lasketellut plussalle. syyskuussa +3, lokakuussa +2, marraskuussa +2... Joulukuun pelatut 3 peliä ovat vielä nollassa. Sehän tietää poppareille joutumista! Mikko on näissä 29 pelissä huonoimmillaan saanut teholukeman -1. Onneks sä ja Tomek löydätte puolustajia, jotka pystyy suoriutumaan paremmin kuin tuo. Sitä kai toivoisi nimenomaan näkevänsä Mikon virheiden kostautumista, joita ilmeisesti kuitenkin tulee liukuhihnalta. Jännä ettei ne ole kertaakaan näkyneet edes yksittäisessä pelissä -2 teholukemana... Kärpät-pelinkin päästetty maali (Muistan jotain pukkakitinää), johtui täysin kahden hyökkääjän jäämisestä nukkumaan hyökkäysalueelle. Ilman tätä maalia myös tämä kuukausi olisi siis plussalla.

Pukka oli marraskuun otteluissa _yhden_ tasalukuisesti päästetyn maalin aikana kentällä. Tämäkin Blues-peli kuitenkin päättyi Mikon osalta teholukemaan 0. Kerro mulle vähä päivän kunnosta...
 
Viimeksi muokattu:

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT

Kovin on valikoivaa tekstiä. Mites esim TPS pelin loistava viivapelaaminen? Päästettiin Tepsi peliin mukaan Pukan koomailun ansiosta, ja niinhän sekin peli lopulta hävittiin. Sitten vielä, kun itketään, ettei Tomek reagoi mihinkään. Onhan se aikamoinen kynnys pudottaa kapteeni poppareille, joka ei ihan kevein perustein tapahdu.

Mä olen nähnyt todella epävarman pelaajan Pukassa pitkän aikaa. Hyvä pakki kun on itseluottamus kunnossa. Mutta nyt se ei sitä ole ollut.

Jännä kyllä miten voi nähdä noin helvetin erilailla.
 
Tuima

Tästä ihan sama mielipide itsellä.
Pukka ei ole ollut omalla tasollaan. Viime kaudella oli vielä itse varmuus omassa päässä ja piti myös viivan kiinni hyökkäyspäässä. Pelit ennen poppareita kusi täydellisesti. Vitun turhia pitkiä kiekkoja omalta alueelta, vaikka mahdollisuus olisi ollut muunkinlaiseen ratkaisuun. TPS-pelin tapahtumia en halua edes muistella, niin hirveää se oli.
mm. Manninen oli alkukauden poppariosastolla hakemassa vauhtia, nyt pelaa suhkoht tasapainoisesti Brennanin kanssa. Joten ehkä Pukkakin tuosta vielä piristyy.
 
kende

Jäsen
Suosikkijoukkue
sport
Kovin on valikoivaa tekstiä.

Jännä kyllä miten voi nähdä noin helvetin erilailla.

No vaatii sinultakin aikamoista valikointia, koska Pukalla on niitä kentälläoloja päästetyn maalin aikaan marras-joulukuussa yhteensä se kolme... Sulla ei todellakaan vain ole niitä PukkaPelasPaskasti-referenssipelejä tarpeeksi, että ostan sun muminat. Siellä mm. Newton saa spesiaali yv-ulkkarioikeudella free passia kokoonpanoon, vaikka ottaa tasaisesti miinusta. Ei siinä, ei ole Pukan kanssa samassa roolissa, mutta minusta on vain vääryys, ettei Pukka pelaa edes rotaatiossa.
 
Sporttia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportin puolustuspelissä sama "tauti" jatkuu. Jokaisessa KooKoon maaliin johtaneessa tilanteessa puolustaja pääsi laukomaan ilman pelkoa siitä, että Sportin laitahyökkääjä pääsisi blokkaamaan laukauksen. En ole vähään aikaan nähnyt, että YV:llä pakki pääsisi noin läheltä vetämään one-timerin kuin oli 1-1 maalissa. Se johtui siitä, kun Vänttinen ylipelasi tilanteen hetkeä aikaisemmin ja O'Connor jäi ihan vapaaksi parhaalle vetosektorille.

Se on pistänyt silmään koko kauden ajan kuinka YV tilanteissa vastustaja on pystynyt syöttämään Sportin ryhmityksen läpi. Yksi karmaiseva esimerkki on se, kun Tappara pelin 6-6 maalissa Haapalan syöttö meni oikealta laidalta 3 Sportin pelaajan läpi Kuuselalle vasemmalle laidalle.

Valmennukselta toivoisi reagointia tähän, koska vastustajat ovat varmasti huomanneet Sportin puolustuspelin heikkoudet. Sportin puolustuspäässä pystyy syöttelemään poikittain ja pakeilla on aikaa ja tilaa laukoa. Tähän päälle se että Järvinen ja Niemi eivät ole huippuiskussa. Ei ole oikein toivoa, että tappioputki päättyisi ennen kuin valmennus rauhoittaa puolustuspään pelaamisen. Tällä hetkellä se on aikamoista juoksemista ja ylipelaamista.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kyllä tuo johtavien pelaajien puute on myös iso ongelma, jos siis katsoo koko Sportin kautta ja noita tappioita, esim. KooKoo eilen, samat johtavat kaverit siellä painaa pelin tasoihin ihan lopussa ja rankuilla ratkaisee voiton:

Eklund 1 + 1
Green 0 + 2
Haataja 1 + 1
Malinen 0 + 2
O'Connor 1 + 0
 
Scaleo666

Jäsen
Suosikkijoukkue
Eiskrazer Chargers
No minkäs Pukka peluutukselle voi. Alkukauden tilastot ei merkkaa heh, tässä nyt alkukautta (1/2) kuitenkin pelattiin ennen tän päiväistä peliä... Fakta on se, että joka kuukausi Mikko on tasaisesti lasketellut plussalle. syyskuussa +3, lokakuussa +2, marraskuussa +2... Joulukuun pelatut 3 peliä ovat vielä nollassa. Sehän tietää poppareille joutumista! Mikko on näissä 29 pelissä huonoimmillaan saanut teholukeman -1. Onneks sä ja Tomek löydätte puolustajia, jotka pystyy suoriutumaan paremmin kuin tuo. Sitä kai toivoisi nimenomaan näkevänsä Mikon virheiden kostautumista, joita ilmeisesti kuitenkin tulee liukuhihnalta. Jännä ettei ne ole kertaakaan näkyneet edes yksittäisessä pelissä -2 teholukemana... Kärpät-pelinkin päästetty maali (Muistan jotain pukkakitinää), johtui täysin kahden hyökkääjän jäämisestä nukkumaan hyökkäysalueelle. Ilman tätä maalia myös tämä kuukausi olisi siis plussalla.

Pukka oli marraskuun otteluissa _yhden_ tasalukuisesti päästetyn maalin aikana kentällä. Tämäkin Blues-peli kuitenkin päättyi Mikon osalta teholukemaan 0. Kerro mulle vähä päivän kunnosta...

Oliskohan syytä joskus katsoa itse peliä eikä tuijottaa tilastoja. Pukka ollut selkeesti pelillisesti eniten hätää kärsimässä koko pakistosta, joku +/- tilasto nyt ei vaan aina kerro koko totuutta.
 
mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Kyllä tuo johtavien pelaajien puute on myös iso ongelma, jos siis katsoo koko Sportin kautta ja noita tappioita, esim. KooKoo eilen, samat johtavat kaverit siellä painaa pelin tasoihin ihan lopussa ja rankuilla ratkaisee voiton:

Pitäisikö koittaa ostaa kaikkien joukkueiden johtavat pelaajat Sportiin vai mikä on ratkaisuehdotuksesi?

Mitä jos näiden jengien uudet ratkaisupelaajatkin on Sportin vastaavia parempia? Ostaa nekin?

Ostetaan kaikki maailman ratkaisupelaajat Sportiin!
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Pitäisikö koittaa ostaa kaikkien joukkueiden johtavat pelaajat Sportiin vai mikä on ratkaisuehdotuksesi?

Tuskin tässä kukaan nyt ostoksille on lähdössä, vaikka joulu onkin. Sport on aika pahasti myöhässä jos vasta nyt meinataan alkaa tämän kauden joukkuetta rakentamaan. Vastakysymyksenä esittäisin kuitenkin, että voisitko mainita ne pelaajat, jotka ovat Sportissa erinomaisia pelillisiä johtajia otteluiden ratkaisevilla hetkillä, mikäli olet sitä mieltä ettei mitään ongelmaa tässä suhteessa Sportin materiaalissa ole?

Vänttinen ja Immonen nyt ehkä lähinnä ovat sellaisia pelaajia, jotka kokemuksensa ja peliälynsä ansiosta voidaan heittää pelaamaan esim. nollanollaa ottelun lopussa johtoasemassa. Mutta kuten tulokset kertovat, ei heidänkään johtajuus ja kommunikointi kentällä ole näköjään riittävää.

Mitä johtavalla pelaajalla tarkoitetaan? Ennenmuuta kykyä rauhallisuuteen, kykyä säilyttää maltti ja viileys ratkaisuissa, oli tilanne mikä tahansa. He ovat niitä pelaajia, jotka osaavat rauhoittaa muitakin siten, että keskittyminen oman pään aloituksissa ja merkkauspelissä säilyy. Heillä on kokemuksen tuomaa pelisilmää tiukassakin paikassa katsoa ja miettiä ennen purkukiekon tai paineen purkavan syötön antamista. Puhutaan pelaajista kuten esimerkiksi Toni Sihvonen aikoinaan Sportissa. Mitä tässä on niin vaikeaa? Nythän suurin osa pelaajista on kokemattomia koohottajia, joiden kyky rytmittää pelaamistaan ja reagoida tilanteen vaatimalla tasolla on paikoin heikkoa. Tätä ei suinkaan auta se, että valmennus on täysin samalla tasolla.

Kyllä Sportin ailahtelevien esitysten taustalla yksi merkittävä tekijä on nimenomaan johtajuuden puute niin kaukalossa kuin vaihtoaitiossa. Liian myöhäistä tosin sitä on enää tämän kauden osalta korjata.
 
keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Laakso aiheuttaa turhia riskitilanteita maalin edustan kurvailelemisillaan....jaha...kiekon menetys ja maali!
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Peli on paljon virtaviivaisempaa ja järkevämpää, kun Komu ei pelaa. Taas kerran!
 
everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Tarpeetonta dissata komua. Pelannut kuitenkin nousujohteisesti sairastelun jälkeen. Ei Sportissa liikaa taitoa ole. Ensi kaudella pistää sullekkin jauhot suuhun. Toivotaan ainakin näin.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Komulaiselta odotetaan edelleen liikoja. Itse kyllä pidän häntä ihan selkeänä vahvistuksena pelkkien kiekonkäsittelytaitojensa puolesta ja on tehnyt paluunsa jälkeen 12 peliin hyvät tehot 1+8.

Körköltä sen sijaan jälleen ihan päätöntä koohotusta ja ainakin pari hyvää hyökkäystä meni pilalle, kun ei osaa tehdä muuta kuin laukoa. Ärsyttää, kun on ilmeisesti jokin Tomekin suosikkipelaaja ja sen takia sai jo kesken viime kauden pitkän jatkosopimuksen.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Tarpeetonta dissata komua. Pelannut kuitenkin nousujohteisesti sairastelun jälkeen. Ei Sportissa liikaa taitoa ole. Ensi kaudella pistää sullekkin jauhot suuhun. Toivotaan ainakin näin.
Mielestäni aiheellinen huomio, mutta todellakin toivon myös itse, että laittaisi jauhot suuhuni. En vaan jaksa uskoa tällä meidän pelityylillä tapahtuvan.

Valitettavasti saattaa aikakin loppua kesken, sillä aika harvoin ykkösentterin statuksella palkatut pelaajat istuu katsomossa. Syytä siis dissatakin, kun peli ei kulje, mutta edelleen tietenkin toivon hänelle menestystä.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Manninen-Brennan pari on alkanut ihan ansaitusti saamaan lisää vastuuta viime aikoina ja ovat mielestäni olleet viime pelit meidän varmin pakkipari. Brennan on tarjonnut muutaman kerran kovuutta kiekolliselle pelaajalle, joka on ollut suojaavinaan kiekkoa, mutta lentänytkin sitten vain turvalleen. Mannisen kiekollinen peli on mennyt parempaan suuntaan vastuun myötä ja tehojakin on tullut viime peleissä jonkin verran. Tämä on hyvä asia, koska Laakso-Newton parilla on ollut viime aikoina selviä vaikeuksia.

Laskin puolustajille pyöristetysti heidän peliaikansa per päästetty maali alkukauden osalta:

Rich (BB code):
Pukka      60,0
Gröndahl   43,9
Laakso     31,2
Peltola    30,0
Manninen   29,0
Newton     28,5
Brennan    26,8
Salo       22,0
 
t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Noin! Tulihan se sieltä! Tämä ei sinänsä eroa juurikaan näistä havityistä peleistä, muuten kun ei jäädytty tällä kertaa. ->Luottavaisin mielin eteenpäin kohti playoffeja.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Hyvä Sport! Kyllä joukkue osaa voittaakin näitä hyviä pelejä. Nyt on joukkueen ja kannattajien paljon helpompi olla taas ainakin hetken. Heti alkoi tuo välipäivien HIFK-pelikin kiinnostaa uudella lailla.

Tämän kauden SaiPa vaikuttaa hiukan hengettömältä nipulta ja viimeinen puristus jäi heiltä näkemättä, mutta Sport pelasi tänään ehjän pelin ja puolusti uhrautuvasti. Myös Järviseltä nähtiin tänään se miehen paras kattaus. Blomqvistille 2 maalia kahteen peliin tekee varmasti hyvää. Eihän hän mikään maalintekijä ole, mutta ok kausi IFK:ssa on ainakin nostanut omaa luottamustani hänen mahdollisuuksiinsa yhä kehittyä. Laakso pelasi sitten varmaan kauden heikoimman pelinsä. Karmeita kiekon menetyksiä omalla alueella ja viivassakin kunnon mokailua.

E: Niin joo, Ja Tomek nöyrtyi ja teki muutoksen: Otti aikalisän, oho. Kypsymistä havaittavissa.
 
Viimeksi muokattu:

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
@MrMacmanaman :in koodeista täytyy kommentoida sen verran, että kyllä on Raaka-Arska mennyt eteenpäin viime kaudesta. Olin itsekin dumaamassa jo alimpaan lämmittäjien osastoon...Nostaisin pienellä varauksella Pukan Mikonkin takaisin pelaavaan miehistöön Körkön tilalle.
 
mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Tuskin tässä kukaan nyt ostoksille on lähdössä, vaikka joulu onkin.

Lukuisat nimimerkit kertovat ratkaisevansa Sportin ongelmat sillä, että hommataan "vielä yksi snaipperi", "johtava pelaaja" ja "iso ruma kanukki". Tämä on itsensä pettämistä! Sportilla on pelaajabudjetti x ja se käyttää sen niin optimaalisesti kuin se osaa ja pystyy. Mikä tahansa jääkiekkojoukkue muuttuu (materiaaliltaan) paremmaksi, jos siihen hommaa uuden vahvistuksen. Tämän tajuaa idioottikin, mutta ratkaiseeko se ongelmia? Jos Sportilla olisi tässä putken aikana ollut yksi "johtava pelaaja" lisää, ei ole mitään takeita, että se olisi ottanut pistettäkään enempää.

Sitten on vielä se pelaajabudjetti. Jos ja kun kannattajat painostavat seuraa jatkuvasti hankkimaan lisää pelaajia, rahaa palaa. Toinen porukka on tämä "laitetaan Komulainen lihoiksi ja ostetaan Ramstedt" tai "vaihdetaan Henrik Koivisto Patrick Davisiin". Vaihtaisitko itse ison uuden Mersun vanhaan Corollaan?

Joukkue on enemmän kuin osiensa summa. Tulos syntyy muustakin kuin pelkästä pelaajien tasosta.

Sportilla on johtavia pelaajia, montakin. Muistan kuinka Tomek hehkutti kauden alla mm. Vänttisen ja Komulaisen(!) johtajaominaisuuksia. Toinen on vastannut loistavasti huutoon. Tämän kauden hankinnat on pääosin onnistuneet. Tottakai hutejakin löytyy. Ennemmin pitäisi kysyä, miksi Koivisto ei ole viime vuoden tasollaan tai miksi Komulainen ei ole tuonut sellaisia tehoja hyökkäyspelaamiseen kuin oli ajateltu. Kun näihin löydetään vastaus, voidaan asia muuttaa/parantaa/kehittää ja samalla joukkuekin paranee. Se että kärrätään aina uusi pelaaja sisään, ei vie kuin konkurssiin.
 
Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaksi viimeistä, KooKoo ja SaiPa, pelit katselleena sanoisin että Sport pelaa kyllä mielestäni ihan hyvää peliä. Jotenkin nämä pelit nähneenä olen yllättynyt ettei ole tarttunut enempää pisteitä matkaan. Mutta toisaalta se on välillä pienestä kiinni jos maalilla häviää. Väittäisin silti, että jos pelaaminen jatkuu samalla tasolla niin pisteitäkin tulee. Ja todellakin, Tomek otti aikalisän!
 
muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Kaksi viimeistä, KooKoo ja SaiPa, pelit katselleena sanoisin että Sport pelaa kyllä mielestäni ihan hyvää peliä. Jotenkin nämä pelit nähneenä olen yllättynyt ettei ole tarttunut enempää pisteitä matkaan.

Pelillisesti Sport on edistynyt valovuosia viime kaudesta ja myös tämän kauden aikana, mutta joukkue vasta opettelee voittamisen kulttuuria. Haasteet ovat siis enemmänkin henkisellä puolella kuin itse pelissä. Joukkue on nuori, valmentaja on nuori ja joukkueen runko on ollut yhdessä varsin rajallisen ajan. Suurimman osan tästä ajasta joukkueen on odotettukin häviävän suurimman osan otteluista. Odotusten kasvaessa paineet pelaajien - ja valmentajan harteilla kasvaa. Paineita täytyy vain opetella käsittelemään. Vänttinen Ylen haastattelussa mielestäni kiteyttää asian hyvin:

– Osataanhan me kaikki pelata tätä eihän se siitä ole kiinni. Alkukaudesta me tultiin tappioasemasta aina ja tultiin voittoonkin. Kyllä nyt pitää saada tavallaan rintakarvat taas äijille esiin! Turhaan me pelätään, kyllä me tiedetään miten tätä lajia pelataan mut se vaan pitää saada iskostettua noihin nuorempiinkin äijiin ja niille, joilla sitä itseluottamusta ei välttämättä niin paljon ole, sanoo Vänttinen.

Omalta osaltani olen erittäin tyytyväinen Sportin valitsemaan polkuun ja osaan samaistua siihen identiteettiin, mitä organisaatio yrittää luoda, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Kunnioitan Kookoon valitsemaa tietä, mutta en todellakaan toivo Sportin ottavan heistä mallia. Häviäminen on syvältä ja kärsin aivan varmasti samalla tavalla kuin jokainen muu sportin kannattaja, mutta on kuitenkin hyvä asettaa katse riittävän kauas. Sportin tavoitteena on olla voittava joukkue viiden vuoden sisään. Yksittäiset, pitkätkin tappioputket ovat osa oppimisprosessia joka vie kohti lopullista päämäärää.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Pannaas välitodistus, kun kerran lukukausikin on puolillaan.

Järvinen 7,5
Niemi 7

Newton 9
Laakso 8,5
Brennan 7
Manninen 7
Gröndahl 8
Peltola 8
Salo 8,5
Pukka 7

Bertrand 9
Blomqvist 7
Immonen 9
Karvinen 8
Kiviranta 7
Koivisto 6,5
Kokkala 9
Komulainen 7,5
Koskiranta 6,5
Kärkkö 6,5
Leskinen 10
Riska 8
Tallberg 6,5 <- Tale, mitä vit...?
Tikka 9

Vänttinen 10+ <- Håkan Hjerpe stipendi hyvästä käytöksestä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös