Mainos

Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 189 470
  • 987

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Olen erittäin pettynyt päivän tulokseen. Siis todella todella pettynyt.

Jos unohdettaisiin se eläkeläishyökkääjien roudaaminen ja hankittaisiin 1-2 miehekästä peruspakkia jotka iskee vastustajaan kiinni eikä anna heidän liihotella ympärriinsä.

Nyt pitäisi pelityylissä palata pari napsua entiseen....ei ole paljon rytinää ollut vastustajan maalin edustalla viime aikoina.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Toimiston pelaajarekrytoinnit ovat jotenkin hirveän levottomia, kiireellä tehtyjä, vailla suunnitelmallisuutta. Olisiko kuitenkin ison kokonaisuuden kannalta järkevämpää paikata loukkaantumisia omilla junnuilla kuin naarata kaiken maailman kiertolaisia kokeilemaan.

Ei tuo peli hioudu koskaan uomiinsa, jos ovet paukkuu kaiken aikaa molempiin suuntiin. Sekä A:n että edustuksen pitäisi perustaa pelaamisensa yhtenäiseen pelitapaan ja loukkaantumisia paikataan omilla pelitavan sisäistäneillä nuorilla.

Tällaiset KK -tappiotkin olisi helpompi hyväksyä, jos seuran urheilullinen toiminta perustuisi johonkin pitkäjänteiseen, suunnitelmalliseen ja jatkuvuutta tuottavaan toimintatapaan.

Tällä hetkellä seuran urheilutoimi on ihan järkyttävää puuhastelua tai siltä se ulospäin ainakin näyttää ja siten se näyttäytyy tekojen valossa.
 
Viimeksi muokattu:

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ensimmäisen kolmanneksen ongelma ei ole pistemäärä eikä sarjasijoitus. Tilanne sarjassa on Sportin osalta kohtuullinen ja vielä ei olla mitään menetetty.

Joka ilta ei tietenkään tässä sarjassa voi voittaa kukaan, MUTTA se peli-ilme vaan on välillä järkyttävän huono. Epätasaisuus ihmetyttää ja suututtaa. Ja välillä viisikkopeli näyttää jo toimivan, kunnes taas yhtäkkiä nähdään jotain F-junnujen sekoilua kiekon kanssa ja ainoat maalipaikat saadaan yksilösuoritusten kautta. Haluttomuus ja pelikurin puute olennaisesti pahentavat suoritusta kaukalossa. Anteeksiantamatonta tuollainen, että eilenkin lopetettiin pelaaminen johtomaalin jälkeen ja annettiin peli KooKoolle. Pelin jäädyttäminen ja pelaamisen lopettaminen ovat kaksi eri asiaa. Luulisi nyt, että se Sportin joukkueessakin tajuttaisiin. Valmennuksen vastuulla keskittymisen säilyttäminen tietysti on. Eilinen myös todisti, miten hidasta ja passiivista ylivoima onkaan, kun KooKoon neliö antoi kaiken ajan ja tilan pyörittää.

Vuodenvaihdetta kohden mentäessä saadaan toivottavasti viisikkopeli, keskittyminen sekä pelinopeus ylivoimalla kuntoon.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jo-o, on se kova duuni olla Sport kannattaja :)

On se kuuluisa taivas tai helvetti. Eilen oli klassinen helvetti, tänään taas...no, ei nyt ehkä taivas sentään, mutta klaarattiin se tärkein juttu, eli voitto. Oli kyllä
aivan perkulen tärkeä voitto tämä.

Kumma juttu muuten, aina kun Sport on edes vähän "ennakkosuosikki", niin turpiin tulee, esim HPK peli ja nyt 2 x KooKoo. "Under-dog"-asetelma sitten taas sopii paremmin, Saipa x 2, Kärpät, Tappara jne.
 
Viimeksi muokattu:

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On monen muun tavoin todettava, että heviä hommaa tämä Sportin kannattajana oleminen. Kai siitä sitten myös sen takia diggaa. Etukäteen kun ajattelee joitakin joukkueita vastaan, että voisi olla jotakin mahiksia niin tukkaan tulee varmuudella. Sitten kun ei odota mitään kuten tänään niin yllättäen mun Sport raapii pojot himaan. Pelaajarumba nyt kun hiljalleen rauhoittuisi niin voisi pelikin kehittyä. Tauon jälkeen onkin heti Ipa vastassa kotona. Se on voitettava ja saadaan nauttia kun Ilves vajoaa taas shalalallaalaalaa.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tauon jälkeen onkin heti Ipa vastassa kotona. Se on voitettava ja saadaan nauttia kun Ilves vajoaa taas shalalallaalaalaa.
On tosiaan ihan pakko voittaa ja kun usko vielä nousee lukiessa noita Ilves fanien negailuja omasta joukkueestaan, niin eiköhän tässä voi jo alkaa asennoitua häviöön, ettei sitten silloin pää räjähdä kuten perjantaina.

Seuraavat viisi peliä ovat muuten kaikki näitä samoilla sijoilla keikkuvia joukkueita vastaan, joten luvassa on todellinen The Testi. Sitä ennen vielä tämä lähes kahden viikon tauko, jonka aikana ehtii pelaajat ja valmennuskin vähän nollata ja saada treenattua peli uuteen nousuun.

Nuo viisi peliä pelataan yhdeksän päivän sisään ja vastustajat ovat Ilveksen lisäksi Ässät (kotona), Blues (vieraissa), JYP (vieraissa) ja HPK (kotona). Kyllähän sitä jo tuota rupeamaa odottaa, vaikka tauko alkoikin vasta tuossa muutama tunti sitten. Noista peleistä kun saisi ainakin 10 pistettä, niin johan alkaisi luotto playoff paikkaan nousemaan. #realistisetodotukset
 

Kapinalätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotkat, Tähdet, Saarelaiset ja Pantterit (UK+US)
Laitetaan nyt tähän sektoriin: Robin Salo onnistui tänään maajoukkueessa tehden toisen maaleista Venäjää vastaan! Voittivat siis 2-0.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Bertrandin poissaolo taisi olla just se mitä tuo porukka tarvitsi. Hyökkäyksellisesti mieletön tasonnosto. Pouolustuspelissä tuli aika paljon virheitä, mutta onneksi Järä tänään huikeella pelipäällä. Päivän paras ketju hieman yllättäen Komulainen-Koskiranta-Koivisto. Toki Koivisto pääsi jo ennen mj-taukoa paremmin ja paremmin pelin sisälle, mutta tätä en osannit odottaa. Toivottavasti nyt lähti gorilla selästä. Tästä on hiton hyvä jatkaa, kun Charles palaa Kokkolan rinnalle. Leskinenkö toiseen laitaan? Immosen ketju myös tututun vahva. Tänään Blomqvist suoriutui mainiosti, mutta jotenkin sellainen tunne, että Vänä ja Jake saa tulosta aikaan riippumatta siitä, kuka kolmantena linkkinä viilettää. Kysymys kuulu siis: kannattaako Blomqvistille tehdä jatko?
 

Sergei#91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Detroit Red Wings, Hermes
Kysymys kuulu siis: kannattaako Blomqvistille tehdä jatko?
EI kannata. Ottelusta senverran että ei tuo peli ole vieläkään sellaista jota voisi rosterilta odottaa, Ilves oli vaan tänään umpisurkea. Pisteet kelpaa tyylistä viis.
Manninen ja Brennan ei vaan toimi, olenko ainut joka sen huomaa?
Koskiranta on vahvistus.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tänään Blomqvist suoriutui mainiosti, mutta jotenkin sellainen tunne, että Vänä ja Jake saa tulosta aikaan riippumatta siitä, kuka kolmantena linkkinä viilettää. Kysymys kuulu siis: kannattaako Blomqvistille tehdä jatko?
Ei Blomqvistissä ole muuta hyvää kuin rannelaukaus. Tänäänkään ei onnistunut tekemään juurikaan peliä edistäviä ratkaisuja, joten mielestäni ei tuo lisäarvoa Sportin peliin, kun rooli tulee muutenkin putoamaan ihan lähiaikoina. Toivottavasti tämä maali ei nyt sekoittanut Jämsän päätä.

Muuten tuo Komu-Koski-Koivisto vaikutti aika valmiilta ketjulta ja yllättäen Koiviston pirteät otteet jatkuivat myös laidalla. Komu tosin hautoo kiekkoa vieläkin ihan liikaa, mutta toivottavasti on nyt terve ja peli alkaa kehittymään.

Itse peli oli alussa melkoista sähläystä, kun kiekkoa taas kadotettiin ihan itsestään. Eikö keskittyminen ole kunnossa vai onko jää ihan perseestä? Vastushan oli odotetun heikko, vaikka toisen erän lopussa lopetettiin pelaaminen ja meinattiin turhaan tehdä pelistä tiukka. Peltolalta muuten loistava blokki lähes varmaan maaliin tuossa toisessä erässä. Kolmannessa erässä näytti ettei oltu valmiita Ilveksen hyökkäykseen ja oltiin jatkuvasti aivan kusessa, kun ei saatukaan nousta rauhassa kiekon kanssa pois omista. Varsinkin Laakso kunnostautui noissa vaarallisissa kiekon menetyksissä. Kuitenkin tuolla pelillä neljä tehtyä ja nolla päästettyä, joten ei voi olla kuin tyytyväinen, koska paljon parempaankin pystytään.

Muuten Gröndahl ja Newton totutun vahvoja (missä jatkosopparit?) ja Manninenkaan ei ainakaan kovin heikosti pelannut. En tiedä onko sitten hyvä vai huono juttu ettei juuri erottunut kentältä. Brennan saisi tehdä rohkeampia ratkaisuja kiekon kanssa. Nyt jää turhaan leipomaan viivaan, kun voisi vain pistää maalille tai yrittää jopa niitä viime kaudella nähtyjä nousuja etukulmalle. Järvinen teki jälleen selvää jälkeä noista kaukaa tulleista laukauksista ja otti päälle tarvittavat huipputorjunnat.

Näyttäisi siltä, että nyt saadaan ainakin kaksi hyvään hyökkäyspeliin kykenevää ketjua. Kolmonen oli tänään hyvä shut down -ketju, mutta Bertrand palautettaneen Kokkalan ketjuun sen sijaan, että laitettaisiin Immosen ja Vänttisen kanssa. Nelonen oli aivan pihalla ja siihen pitää saada muutos. Reksi keskelle ja Riska+Tikka laitureiksi.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hyvä peli aina kun vastustaja jää nollille ja Järälle ansaitut loppukehut Sundomin stondikselta. Kaipaan kuitenkin Sporalle pakin/pakkeja (viimeistään ensi kaudeksi), jotka saavat lauottua syötöstä kiekon siniviivalta vastustajan mv:lle asti, ei kolmea metriä ohi tai niin, että keppi katkeaa. Tänäänkin useampi pakki veteli ties minne niitä vastapalloja. Kuinka se voi olla niin vaikeaa osua sinne keskustaan?
Blomqvistin maali hieno, mutta muuten ei mielestäni erottunut. Komulainen ok, mutta ei sekään sen enempää. Olinpa nega, kun kuitenkin selkeä voitto tuli. Joukkueelle upea päänahka vaikeasta Ilveksestä. Hyvä Sport! Lauantaina niistetään Ässät kaukalossa ja hörpätään Karhua laidan toisella puolella ja kusastaan ne Kuparisaareen pisuaariin. Ben-Apinalle heti alusta alkaen hiillostusta.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Aina tämä joukkueeni osaa yllättää. Olin jo valmiiksi masentunut kun luin että Calle ei ole kokoonpanossa. Niin vain muut onnistui nostamaan tasoa ja viemään voiton Sportille erittäin tärkeästä ottelusta. Loistavaa. Nyt kunnon luukutus lauantain matsista ja mökki täyteen. Sen verran vähän oli tänään hallissa porukkaa. Sport kyllä otteillaan ansaitsisi paljon suurempia katsojalukuja.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Teki varmasti joukkueen itseluottamukselle hyvää huomata, että voivat voittaa ilman Bertrandiakin. Tosin vastus oli tänään sen verran telineissä, että mikään muu tulos ei olisi ollut edes hyväksyttävä. Tiesihän sen, että vielä tulee Sportin vuorokin jyrätä Ilvestä takaisin oikein kunnolla, mutta en olisi uskonut sen vielä tänään tapahtuvan. Noh, tokikaan ei voitto mitään ihmeellistä Sportilta vaatinut. Kuitenkin sellainen ehjä kokonaisuus nähtiin. Varsinkin avauserässä syöttöjen vastaanotto oli kuitenkin kuin f-junnuista. Siihen ei voi olla tyytyväinen. Poltteleehan se kiekko joskus mestarinkin lavassa, mutta se että joko joukkue ei saa kiekkoa haltuun koko erän aikana... Muuten kyllä kypsää pelaamista nähtiin tänään, ja Järä se vaan näyttää epäilijöille.

Komulainen-Koskiranta-Koivisto, eli KKK-ketju näytti heti jotenkin loksahtavan, mutta katsotaan nyt vielä muutama peli, ettei tarvitse taas myöhemmin ottaa sanojaan takaisin. Komun ja Koskirannan tutkaparissa on myös viihdearvoa, kun ovat niin erityylisiä pelaajia. Siinä oli kun majakka ja perävaunu vauhdissa. Ihmeellinen pelaaja tuo Koskiranta. Aina jotenkin flegmaattisen näköinen jäällä, mutta silti oivallista sijoittumista ja pääosin tekee hyviä ratkaisuja. Paremmalla onnella olisi kirjannut heti kypärätempun tänään.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Nyt meillä alkaa olemaan kolme hyvää toimivaa kentällistä:
Vänttinen-Immonen-XXX
Tässä ketjussa on ihan sama kuka siellä on kolmantena.

XXX-Kokkala-Bertrand
Sama juttu, että kolmas lenkki voi olla kuka tahansa. Rajala? Kiviranta?

Komulainen-Koskiranta-Koivisto
Todella hyvä ketju nopeilla laitureilla ja Tero on ollut loistava.

Olisiko sitten neloseen legendaarinen
Tallberg-Riska-Karvinen, ja väliaikaisesti Karvisen tilalle Rajala.

Oops! Olikin peliesitykset ketju.
 

Scaleo666

Jäsen
Suosikkijoukkue
Eiskrazer Chargers
Itse peli oli alussa melkoista sähläystä, kun kiekkoa taas kadotettiin ihan itsestään. Eikö keskittyminen ole kunnossa vai onko jää ihan perseestä?

Tämä otti silmään, tuntui että molemmilla joukkueilla hirveä ongelmia saada ne kiekot pysymään lavassa joten tuo jään laatu voisi olla syy siihen.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Komulainen ok, mutta ei sekään sen enempää.

Minun mielestäni Komulainen pelasi parhaan pelinsä Sport-paidassa. Pelasi suoraviivaisemmin kuin ennen sairauslomaa ja oli luomassa ison nipun maalipaikkoja. Teki siis enemmän peliä edistäviä asioita kuin aikaisemmin. Veikkaan, että sairausloma on sujunut ahkerasti videoita katsellessa. Laukaushan Komulla on varsinainen nallipyssy, mutta kuitenkin toimitti kiekkoa muutamaan otteeseen hyvällä ajatuksella maalille. Toki koko ketju olisi voinut laukoa enemmänkin, sillä sen verran näyttävää oli pyöritys ajoittain. Silti, kahden pisteen ilta, niin ei voi olla kuin tyytyväinen.

Koivisto on löytänyt jostain sellaista röyhkeyttä mitä laiturilta vaaditaan, varsinkin kun on yksi sarjan parhaista luistelijoista. Eilisen pelin perusteella Koskirannan hankinta oli neronleimaus. Sormet ristiin, ettei ollut vain yhden illan suonenveto.

@Raju Erkki n kanssa täysin samoilla linjoilla kolmesta ylimmästä ketjusta. Ykkösketjuun voisi sovitella Talea kun Blomqvist lähtee. Olen palstaveljien kanssa samaa mieltä siitä, että Blomqvist ei tuo sellaista lisäarvoa, ettei häntä voisi korvata jo olevilla sopimuspelaajilla. Jos fyrkkaa on, niin sitten vaan uutta matoa koukkuun ja todellinen vahvistus sisään. Kakkosketjun puuttuva linkki on Leskinen. Kiviranta tai Rajala voi tuurata kunnes Leskinen palaa. Jos Leskisen kunto ei kestäkään pelaamista joudutaan ehkä kaupoille. Kolmosketju lukkoon. Neloseen keskelle Rekonen. Laiturit löytyy joukosta Riska/Tale/Jolle/Körkkö/Tikka. Westermarck takaisin Hermekseen. Karvisen varaan ei voi laskea pitkään aikaan.

Ihmettelen hieman, ettei Rajala pelannut eilen, vaikka tietojen mukaan majailisi vielä Vaasassa. Mikäli Bertrand pelaa Ässiä vastaan, niin kokeilisin Rajalaa hänen ja Kokkalan ketjussa. Nelonen muotoon Jolle - Rekonen - Tallberg. Saako Riskan lyödä vilttiin? Muuten 13. hyökkääjä.

EDIT: Rekonen takaisin Hermekseen (linkki Sportin sivuille), joten se siitä. Riska siis jatkanee nelosen keskellä. Olen lievästi pettynyt.
 

Rocco

Jäsen
Komulainen tuntuu olevan hyvin riippuvainen ketjukavereistaan. Koskiranta ja Koivisto tuntuu osuvan siihen muottiin hyvin. Täydentävät toisiaan todella mainiosti. Komulaisen kiekkotaito ja kyky pelata aikaa kiekon kanssa on arvokkaita, silloin kun ketjussa on liikettä ja vääntövoimaa ja suoraviivaisuutta. Toisten puhtaasti taitopelaajien kanssa, kuten Bertrandin kanssa, tuntuu ettei yhteistä säveltä löytynyt missään vaiheessa. Nyt kun Kokkaja ja Bertrand ovat löytämässä toisensa jäällä, olisi Sportilla koossa kolme hyvää ja tasaista kentällistä. Yksi Immosen ja Vänttisen ympärillä, yksi olisi KKK-ketju, sekä Kokkalan ja Bertrandin ympärille kolmas.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Kyllä kyllä. Alkaisiko vitjat loksahtamaan kohdilleen? Komulainen-Koskiranta-Koivisto oli kova eilen. Lisäksi meillä on kaksi hyvin kimpassa pelaavaa kaksikkoa: Vänttinen-Immonen ja Bertrand-Kokkala. Voiko tätä enää munia?

Näkisin, että paikoista toimivien kaksikoiden kanssa kilpailee Kiviranta, Leskinen ja Tallberg.

Kiviranta oli hyvä eilen. Varmaan se olkapäävamma vähän jarruttanut suurinta energisyyttä alkukaudelle. Tallberg on vähän semmoinen liimapelaaja. Ei missään erinomainen, mutta ei missään huono. Voisi sopia Vänttisen ja Immosen rinnalle, joka on pelannut hyvin, vaikka kolmas lenkki on ollut kuka. Leskinen oli tosi hyvä viime kaudella sen pätkän mitä sai pelata Bertrandin ja Immosen kanssa. Ehkä kannattaisi silti tulla sisään nelosketjun kautta.

Neloseen jää - ikävä kyllä - Riska, joka on ollut pettymys. Koohottaja-Körkkö ja Westermarck, jolla ei ole mitään annettavaa liigapeleissä. Rekonen on näköjään koirankopissa. Rajala oli hyvä siinä yhdessä matsissa, mutta pitää huomioida, että tuolloin muu jengi oli aika maissa. En usko, että Rajala on pitkässä juoksussa kummoinen liigapelaaja, mutta kai se pitäisi antaa näyttöpaikka. Neloseen runnomaan maalille?
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Riska ja Tallberg vaatisivat ilmeisesti sen Karvisen tai hänen tyylisensä pelaajan onnistuakseen parhaiten.
Muistatte kai alkukaudesta miten mukavaa oli seurata kyseisen kentällisen peliä kun oli ainoa koostumus joka säännöllisesti pystyi siirtämään pelin painopistettä vastustajan puolelle.
Onnistuisiko jos tuohon nostaisi Rajalan?

Mukavaa nähdä,että myös rymistelijä kentällisillä voi saada tulosta aikaan....joskus sen näppärän neppailun katselu kyllästyttää.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Leskinen oli tosi hyvä viime kaudella sen pätkän mitä sai pelata Bertrandin ja Immosen kanssa. Ehkä kannattaisi silti tulla sisään nelosketjun kautta.

Olen vähän eri mieltä Leskisen sisäänajosta. Nyt hakee ottelukuntoa junnuista, mikä on hyvä asia. Edustuksessa näkisin että täytyy heti laittaa siihen roolin mihin hänet on ajateltukin. Jos kunto ei kestä 20 minuuttia, on aina olemassa se vaihtoehto, että käytetään ylimääräistä höykkääjää vetämässä jonkun vaihdon aina välillä. Erikoistilanteissa pitää käyttää myös säästäväisesti.

Sen verran korjaan vielä itseäni, että voihan Tikkakin hoitaa nelosketjun sentterin tontin, niin ei tartte Riskaa pitää väkisin kokoonpanossa, ainakaan joka pelissä.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
EDIT: Rekonen takaisin Hermekseen (linkki Sportin sivuille), joten se siitä. Riska siis jatkanee nelosen keskellä. Olen lievästi pettynyt.
En voi kyllä ymmärtää näitä Valtosen suosimisia/koirankoppeja joita on nähty nyt koko tämä ja viime kausi. Rekonen kelpasi Kärppiinkin nelosen keskelle, mutta ei näemmä Sportiin. Mennään mieluummin Riskalla, joka ei pysty hyödyntämään kaikkia vahvuuksiaan keskellä ja täydennetään ketju Mestistason laitureilla.

Muistatte kai alkukaudesta miten mukavaa oli seurata kyseisen kentällisen peliä kun oli ainoa koostumus joka säännöllisesti pystyi siirtämään pelin painopistettä vastustajan puolelle.
Tuo ketju oli hyökkäyspäätyyn kova, mutta otti myös eniten maaleja omiin. Tehoja ei kuitenkaan tullut tarpeeksi, jotta puolustuksen mokailut olisi niillä korvattu.
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Tuo ketju oli hyökkäyspäätyyn kova, mutta otti myös eniten maaleja omiin. Tehoja ei kuitenkaan tullut tarpeeksi, jotta puolustuksen mokailut olisi niillä korvattu.[/QUOTE
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Oho...oliko noin?
Harmillista kun muutoin oli niin mukava seurata tuollaista ryskyvää ja taistelevaa menoa.
Yleisönkin sytytti koomasta.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
En kyllä voi ymmärtää tuollaista löysäilyä. Puolitoista erää kauden paras peliä, mutta sitten luovutettiin ja pelistä jäi paska jälkimaku. Nopea analyysi kolmannesta erästä on, että ketään ei kiinnostanut tehdä yksinkertaisia asioita huolella, eikä myöskään hyökkääminen kiinnostanut. Ymmärrän, jos halutaan vetäytyä vähän enemmän turvallisessa johtoasemassa, mutta ei sitä noin tehdä.

Ensimmäinen erä oli alussa melkoista haparointia, mutta onneksi Immosen jäähy käänsi pelin Sportille. Toinen erä oli kauden tähän mennessä paras ja kiekko liikkui kentän jokaisella kolmanneksella lavasta lapaan. Varmaan parasta kiekollista Sportia ikinä, eikä Ässillä ollut mitään saumoja. Ylivoimakin pyöri paremmin kuin milloinkaan tällä kaudella. 5v3 nyt oli aika löysähkön näköistä, mutta onneksi tehtiin se pakollinen maali.

Järvinen ei oikein vakuuttanut tänään. Kolmas maali hänen piikkiinsä ja muutenkin kiekot pomppi epätavallisen paljon. Muuten ei negatiivista sanottavaa pelaajista. Vänttiselle vielä erikseen giganttinen peukku. Ei ole paljon ollut Bertrandia ikävä, vaikka toisin olisi luullut ja tämä on vain hyvä asia. Toivottavasti tulevaisuudessakaan joukkueen ei tarvitse luottaa yksistään häneen pelien ratkaisijana.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Olipa kyllä hienoa lätkää pari ensimmäistä erää, kiitos tästä. Kolmannen erän löysäilyä en hyväksy millään sillä liikaa passivoiduttiin ja annettiin vielä pientä siimaa aivan selkeässä paikassa. Tuleva viikko tulee jälleen olemaan uskomattoman tärkeä Sportin haaveille. Sitä kohti. Nyt on kevyt olo.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mun mielestäni todella hieno juttu tämä kun Sundom Stå huutaa "the man of the match" takaisin kunniakierroksille voitetun matsin jälkeen.
Tuo vois olla ihan normi, aina kun Sportti voittaa, Sundom Stå "valitsevat" yks jätkä, joka on heidän mielestä "man of the match".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös