Tämän iltainen Blues-matsi on toivottavasti Törmäselle hyvä opetus siitä, mitä pleijareissa tuleman pitään. Kun mikkihiiripitoinen joukkue pelaa liigan ehkä vauhdikkainta kiekkoa, on se viihdyttävää ja helvetin usein myös voittavaa lätkää, kuten olemme tällä kaudella nähneet. Mutta kun noita matseja tulee liian taajaan, on tulos nähdyn kaltaista: Vauhti hiipuu ja jengillä ei ole oikeastaan mitään aseita kääntää ottelua. Tämän kauden IFK on-kuten aiemmin kirjoitin- Helsingin Kalpa.
Tammikuussa 2015 on liian myöhäistä kääntää junaa enää tätä kautta ajatellen, mutta toivon todellakin, että ensi kaudeksi Stögö ymmärtää hankkia tuohon jengiin hieman ulottuvuutta fyysisen pelin ja fyysisetn pelaajien muodossa. Ja joo, eilen Honkaheimo taklaisi kaksi kertaa ja oli kerran ärhäkkäänä oman maalin edessä, ja Micke-Max taisi taklata kaksi kertaa. Mutta ei tuo ole mitään fyysistä peliä. Se on muutama satunnaisotos fyysisestä pelistä.
IFK:n pelissä on perustavanlaatuinen ongelma pleijareita ajatellen ja se on ns. sähly-moodi. Eli Stögö kuvittelee, että sählyn/jääpallon säänöillä voi voittaa jotain Liigassa. Jääkiekon onneksi näin ei ole, vaan kyllä tuolla kentällä saa ja pitää edelleen taklata , olla ilkeä ja omata fyysistä voimaa. Ja fyysisyyttä ei harrasteta lätkässä sen takia, että katsojilla olisi kivaa, vaan sen takia, että vastapuolen pelaajien energiataso tippuisi.
Toivottavasti kalakukkokiekko ei ole tullut stadiin jäädäkseen, olkoonkin että siinä on paljon hyviä elementtejä.