Huh, paljon on hyvää. Esimerkiksi Ramun aivan jäätävä vire, Goldin ja Zabon taitotaso ja Hankin (!) yletön pelivarmuus. Jumalauta, nyt pystyy pelaamaan yhdellä viivapakilla. Kaikki hyvä on HIFK:lle epätyypilliseen tapaan taitopuolella. Huonouksia on sitten pelin fyysisellä osa-alueella. Lämsä pisti Pelsut paiskomaan HIFK-pakkeja Husson syliin ja punapaitaiset seurasivat katseella komeasti vierestä. Mä en kyllä hirveän hyvin jaksa joukkuetta, jolta puuttuu fyysisyys. Sori, vanhan liiton jäbä oon silleen. Mutta se ei estä mua ihastelemasta joukkueen taitosiiven huikeutta! Lasini on puoliksi täysi. Eikun tyhjä. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Keskityn nyt vain toivomaan pojoja jokaisesta ottelusta ja yritän katsoa läpi sormien sitä, että HIFK on taklauksia vastaanottava joukkue. Mutta siis, kaikki kunnia joukkueen taito-osastolle, mä tykkäsin jopa sinänsä päämäärättömästä yyveestä. Nautin siitä, että kiekko pysyi punaisilla koko ajan, ihan vitun siistiä! Ei silti ole tietääkseni kiellettyä yhdistää taitoa ja kovuutta yhteen joukkueeseen. Tätä ainutlaatuista menetelmää on kokeiltu Helsingissä mm. 97-99 ja 2010/11.