Peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 164 753
  • 796

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Siirretääs tänne, kun ei kuulu Juha Vuoreen mitenkään. Kyseessä on siis Blues-matsin toinen maali.
Mitä mieltä olet Norosen ylipelaamisesta kahteenkin otteeseen kyseisessä tilanteessa. Ei tuonyt toki mikään puolustuksen riemuvoitto Lukolta ollut, mutta maali oli loppujen lopuksi melkoisen halpa nimenomaan Norosen ylipelattua itsensä pihalle kuin lintulauta.
Clarken tilanne näytti vahvasti siltä, että kaveri oli yrittämässä kiekkoa yläkulmaan. Ja uskon että Noronen oli tässä samoilla linjoilla, ja valmistautui sen mukaan. Toki veskari ei saisi koskaan tehdä suuria aavisteluja etukäteen, joten pieni miinus siitä Noroselle. Laukaus itsessään hieman epäonnistui, mutta meni silti maaliin Norosen odoteltua sitä ylös.

Se on kuitenkin sanottava vielä tästä maalista, että kaikki lähti liikkeelle Honkaheimon huonosta pelaamisesta, joka sitten kertaantui useana eri virheenä, kun kaikki muut lähtivät omalta osaltaan paikkaamaan Oton jättämää aukkoa. Hyökkääjät tulivat melkein Norosen syliin jne. Alivoimalla kun ollaan, niin mihinkään höntyilyyn omassa päässä ei ole varaa, koska miesvaje aiheuttaa väkisinkin vaarallisia tilanteita. Kun saat ohjattua hyökkääjän maalin taakse, niin se riittää siltä osin. Ei sinne ole mitään varvetta luistella perään, koska sieltä sitä maalia ei tule.
 
senilix

Jäsen
Katso nyt se tilanne vielä kerran

Siinä mentiin aika lailla lujaa ja aivan maalin kulmalle asti, joten Honkaheimolla ei ollut mitään mahdollisuutta sellaiseen äkkipysähdykseen, että olisi ehtinyt kääntymään maalin eteen. Ja ennakoida ei voinut, siinä tapauksessa Kuuselalla itsellään olisi ollut avoin tie maalille. Ei Honkaheimon, eikä kenenkään muunkaan, luistelutaito rriitä tuollaisiin äkkiliikkeisiin.

Edelleenkin, toisen hyökkääjän olisi pitänyt ottaa nouseva takamies. Aivan riippumatta siitä, mitä maalin lähiympäristössä tapahtui.
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Jos kerran vastustajan oikea pakki tekee maalin, niin missä oli Lukon vasen laitahyökkääjä? Ei ainakaan pitämässä omaa miestään.
 
Reilander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja sen häijyt haittalevyt
Lite bättre

Onhan tuo Lukon peli nyt aivan eri näköistä kuin ennen. Ei siellä mitään taktisia muutoksia ole tehty, mutta kun tahtotaso, keskittyminen ja yritys ovat kunnossa, niin peli muuttuu väkisin paremmaksi.
Ainoa selkeä ero on vaihtojen selkeä lyhentyminen. Nyt vaihto otetaan ensimmäisestä katkosta, ennen saattoi kentällinen jatkaa vielä vaikka olisivat olleet jo 30 sekuntia kentällä.
Saisivat nyt perkele tuon vireen säilymään, niin tästä saattaa sittenkin tulla vielä ihan hyvä kausi.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Clarken tilanne näytti vahvasti siltä, että kaveri oli yrittämässä kiekkoa yläkulmaan. Ja uskon että Noronen oli tässä samoilla linjoilla, ja valmistautui sen mukaan. Toki veskari ei saisi koskaan tehdä suuria aavisteluja etukäteen, joten pieni miinus siitä Noroselle. Laukaus itsessään hieman epäonnistui, mutta meni silti maaliin Norosen odoteltua sitä ylös.

En pitänyt varsinaista torjuntatyötä tuossa ylipelaamisena vaan sitä molempien tolppien ohi liukumista Kuuselan kuljettaessa kiekkoa maalin ympäri. Ensin Nortti lähti etutolpan "yli" vastaan ja Kuuselan ollessa maalin takana Noronen pelasi itsensä ohi toisen tolpan. Varsinaisessa torjunnassa hän oli tämän johdosta sitten auttamatta myöhässä.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Taisi Aalto päästä laukomaan suoraan syötöstä tänään neljännen kerran tällä kaudella. Ja verkko soi komiasti. Mikä ihme siinä yv:ssä on että suoraan syötöstä laukauksia ei edes haeta, kun Aalto ei saa ruoskaansa maalia päin ilman että pääsee laukomaan liikkuvaan kiekkoon?
 
Reilander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja sen häijyt haittalevyt
Taisi Aalto päästä laukomaan suoraan syötöstä tänään neljännen kerran tällä kaudella. Ja verkko soi komiasti. Mikä ihme siinä yv:ssä on että suoraan syötöstä laukauksia ei edes haeta, kun Aalto ei saa ruoskaansa maalia päin ilman että pääsee laukomaan liikkuvaan kiekkoon?
Aalto osaa lämätä pakki - pakki syötöstä kiekon yläpömpeliin. Lukossa on vain kovin vähän pakkeja, jotka osaisivat antaa kunnon syötön.
Tarttis peluuttaa enemmän hyökkääjää toisena viivamiehenä, tyyliin Saarela & Niskala viivassa. Tuolloinhan pojat hymyssä suin hakivat sopivaa syöttöä. Jollei tullut lapaan, niin kauhea vittuilu päälle ja seuraavasta syötöstä kiekko naurun saattelemana Ässien verkkoon.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Taisi Aalto päästä laukomaan suoraan syötöstä tänään neljännen kerran tällä kaudella. Ja verkko soi komiasti. Mikä ihme siinä yv:ssä on että suoraan syötöstä laukauksia ei edes haeta, kun Aalto ei saa ruoskaansa maalia päin ilman että pääsee laukomaan liikkuvaan kiekkoon?

Jokainen jengi tassa liigassa tietaa etta jos Teemu Aallolle antaa tilaa vetaa poikittaissyottoon niin verkko soi hyvin todennakoisesti. Kylla siina Kalpan jannu kovalla kiireella yritti heti Aaltoa blokkaamaan mutta ei ehtinyt. Nyt kun lukolla on heittaa viivaan kaveriksi muutakin kuin Tikkasta tai Honkaheimoa niin Aallon kudistakin tulee olemaan enemman hyotya. Hanet todennakoisesti loydetaan nyt useammin vapaana ja saa virittaa niita vetojakin joskus, ilman etta siihen ehtii hairitsemaan merkittavasti. Lintnerin tulon myota uskalsin odottaa etta Aallon maalisarake alkaa karttumaan, ja uskon etta niin tulee jatkossa kaymaankin.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aalto pääsi Kuopiossa toisenkin kerran vetämään hyvän laukauksen suoraan syötöstä yv:llä, mutta se veto meni vielä päin Koskista. Mutta selvästi nyt haettiin minusta aikaisempaa enemmän tuota että Aalto pääsisi laukomaan suoraan syötöstä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Selkeä muutos on tapahtunut Vuoren saavuttua päävalmentajaksi. Tietysti kun pisteitä tulee, niin se on pääasia. Muullahan ei sinällään ole mitään merkitystä.

Mutta kyllä sekin lämmittää, että laukaisukartat ja maalivahtien torjuntatilastot näyttävät nyt paljon paremmilta, kuin edellisen päävalmentajan aikana. Jyväskylässä joulukuun alussa laukaukset olivat luokkaa 90-30 JYPille ja torjunnat tuosta johtuen luokkaa 15-55 JYP-vahti ensin mainittuna. Nyt jopa Kuopiossa tuo juttu oli toisinpäin, ja se tuntuu hyvältä.

Se on sitten toinen juttu, vieläkö tässä ratsastetaan sillä kuuluisalla buustilla joka yleensä tulee pävalmentajan vaihdoksen myötä esille, vai onko todellakin kysymyksessä pysyvä muutos?

Toivon hartaasti että kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Selkeä muutos on tapahtunut Vuoren saavuttua päävalmentajaksi. Tietysti kun pisteitä tulee, niin se on pääasia. Muullahan ei sinällään ole mitään merkitystä.

Se on sitten toinen juttu, vieläkö tässä ratsastetaan sillä kuuluisalla buustilla joka yleensä tulee pävalmentajan vaihdoksen myötä esille, vai onko todellakin kysymyksessä pysyvä muutos?

Toivon hartaasti että kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto.
Voisi kuvitella, että vaikka tämän hetkinen vire olisi buustia, niin näistä maukkaista voitoista joukkue saa muutenkin uskoa omaan tekemiseen ja itseluottamus kasvaa. Potentiaali on kaikkien tiedossa, joten kun Vuori osaa psyykkauksen ja taktikoinnin, miksi tämä taisteluilme häviäisi jatkossakaan? Uskon yhä luottavaisemmin siihen, että Lukkojuna on nyt kääntynyt. Eilisen kaltainen voitto lisää kannattajien luottoa joukkueeseen valtavasti. Eiköhän lauantaina päästä Äijänsuolla yli 5000 katsojan rajan.
 
Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt täytyy vain toivoa, että tämän hyvän vireen myötä Vuori saa myös joukkueen pitämään siitä kiinni ja jatkamaan nöyrää työntekoa.

Syksyllä tuntui olevan vähän sellainen menininki, että kun joukkue otti pari voittoa, niin porukka otti ylimielisen asenteen ja ajatteli, että homma meneekin siitä lähtien omalla painollaan. Eipä mennyt, turpaan tuli ja sen jälkeen sama ruletti uudestaan.

Josko se vihdoin pidemmän synkän kauden ja valmentajanvaihdon jälkeen olisi painunut syvälle joka jannun kalloon, että tarjolla ei ole yksiäkään ilmaisia pisteitä ja joka pelissä on annettava kaikkensa.
 
Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa

Saiskohan tuosta eilisestä Porin pelistä hyvää nöyryyttä taottua joukkueeseen mikäli sitä ei jostain syystä ole? Ei, en nähnyt peliä mutta raporttien perusteella saattoi palttoon napit olla vähän auki.

Eikä se taannoin Lappeessa kärsitty 1-7-selkäsaunakaan ihan tuosta vaan voi unohtua, eihän. Hitto. Torstai-illan ottelu SaiPaa vastaan ja jo ihan kutkuttaa. Aamukasilta. Tällasta tää joskus sit on!
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Eikä se taannoin Lappeessa kärsitty 1-7-selkäsaunakaan ihan tuosta vaan voi unohtua, eihän.
7-2 se lappeen peli päättyi. Mutta olihan se sellainen nöyryytys koko sakille, että sen kautta luulisi olevan helppo myydä peliä jätkille. Kalavelkoja jäi reilusti maksettavaksi.

Ja kyllä tuo Saipan eilinen esitys Porissa on varmasti joukkueen tiedossa, koska olihan päävalmentaja Vuori myöskin paikan päällä katsomassa tilanteiden kehittymistä.

Jos Lukko lähtee peliin napit auki, niin ihmetellä pitää. Menisi jo siihen kuuluisaan penailun piikkiin.
 
Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Eikä se taannoin Lappeessa kärsitty 1-7-selkäsaunakaan ihan tuosta vaan voi unohtua, eihän....

7-2 se lappeen peli päättyi...
No voi elämä! Ei tosiaan voi unohtua :D Juu, ranskishan sen taisi tasoittaakin.
Hyvä kuulla että Vuori oli katsomossa eilen. Toivottavasti motivointi onnistuu.

Vähän sellainen kutina että nyt saatetaan tehdä SaiPa-otteluiden yleisöennätys. Mitä ikinä tuo sitten onkaan. Onkohan koskaan rikottu edes 3 500 katsojan rajaa?
 
Irtolapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Niämise Ville, Gill,Forss ja Pospisil
LÄPPÄRIT VITTUUN BUSSISTA KOTIMATKALLA! Herran jestas eikö sitä jo tajuta että ostakaa paluu matkaksi joka pelaajalle ja valmentalle vaikka oluet, pistäkää kakka ja porno vitsejä kiertoon ja katsokaa loppuaika vaikka parhaat Kummelit. Jotain on nyt tehtävä ilmapiirin rentouttamiseksi, perkele. Lähesty nyt jo Rale pelaajia muutenkin kuin sen tietokoneen ja + sekä - kanssa. Tunnetta, motivointia, rentoutta ja peli-iloa tässä nyt tarvitaan.

Oli pakko lainata omaa vanhaa kommenttia mutta luin juuri lehdestä miten JOUKKUE oli löytänyt VOITTOISALLA Kuopion matkallaan videotykin hotellista. Olivat porukalla katselleet ja naureskelleet YouTube:sta Norosen kuuluisaa pleksin pesua. Juuri tälläiset pikku jutut saattavat olla hemmetin tärkeitä asioita kun haetaan rentoutta ja hitsataan joukkuetta entistä tiiviimmäksi. Samoin nyt kun näkee joukkueen olevan lenkillä, jätkät ovat naamat klemmarilla ja ollaan porukalla liikkeellä. Mulla on vaan sellainen kutina että tästä kaudesta saattaa tulla sittenkin jotain mitä ollaan pitkään odotettu.

Nyt kun ollaan mukavassa voittoputkessa, on seuraavan tappion jälkeen todella tärkeää miten se käsitellään joukkueessa. Jos niitä nyt ylipäätään enää on tulossa.
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Toivottavasti saadaan tasapainoinen ja pirteä esitys tänään.

Itse reissaan lauantaina elämäni ensimmäistä kertaa Raumalle peliä katsomaan. 300km suuntaansa, niin on Lugun parempi voittaa.

Tänään samalla meiningillä kuin Kalpa-matsin 10 minuutin jälkeen, niin hyvä tulee.
 
Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noniin taas voitto, ja mentaalisesti hankalasta pelistä sarjajumboa vastaan heti Kalpa-pelin jälkeen. Siellä taitaa olla pojilla pikkuhiljaa itseluottamus ja pelihuumori kohdallaan.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Iso muutos on tapahtunut siinä että joukkue alkaa ilmiselvästi uskoa itseensä eikä lamaannu heti jos vastustaja menee johtoon.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähän olen huolissani siitä että Laaksonen-Kauvosaari-Elo kolmikko on nyt ollut koossa neljässä pelissä ja jokaisessa se on päästänyt tasakentällisin maalin. Mikään joukkue ei pidemmän päälle kestä ns. 0-0 ketjun jatkuvaa oman pelinsä häviämistä. Espoossa toki voittivat pelinsä takaiskusta huolimatta, mutta valmennuksen on puututtava tuohon aika pikaisesti jos omissa kolisee jatkossakin.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Näillä otteilla tulee aivan varmasti noutaja karsinnoissa. Ensi kaudella Rauman Lukko pelaa suurella todennäköisyydellä Mestiksessä.
Et ole näköjään kirjoitellut 3.1. olleen Tappara-pelin jälkeen tänne (käsi ylös yllättyneet), mutta allekirjoitatko vieläkin tämän hupaisan väitteesi?
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Et ole näköjään kirjoitellut 3.1. olleen Tappara-pelin jälkeen tänne (käsi ylös yllättyneet), mutta allekirjoitatko vieläkin tämän hupaisan väitteesi?

On jotenkin kasittamatonta miten joku kutsuu itseaan faniksi vaikka silla ei ole koskaan mitaan asiaa tanne kun menee edes kohtalaisesti. Siis ei koskaan. Muistatte varmaan vielakin sen voittoputkiennatyksen, jolloin tama jannu ei ilmaantunut paikalle varmaan kahteen kuukauteen?
 
senilix

Jäsen
Ylivoiman uudesta toimimisesta Lintnerin mukana täällä puhutaan monessa ketjussa. Mutta onnistuu se ilman Lintneriäkin. Aalto ampui eilen kaksi kertaa kiekon viivalta maaliin, joista ensimmäinen tosin hylättiiin. Yksi muutos tuossa kuitenkin oli vanhaan. Molemmilla kerroilla Aalto pelasi maila keskelle päin ja pääsi ampumaan suoraan poikittaissyötöstä.
 
#16

Oikeastaan Aallon laukauksesta tuli eilen kolme maalia (heh melkein siis). Bomersbackin maali vaan tuli jälkitilanteesta ja Aallon maalin lisäksi oli tuo mainitsemasi hylätty hylätty maalitilanne, jolloin Bomersback häiritsi liikaa Myllyniemeä. Tuota Aallon laukausta tosiaan tarvitaan myös keväämmällä, joten on helvetin hyvä, jos Teemu nyt saisi pidemmän onnistumisten putken päälle. Suunta on ainakin hyvä tällä-erää.

Vuoren aikana Lukolla on nyt ollut viisi peliä, tehtyjä maaleja on 17 kpl, joista pakit ovat tehneet viisi. Tämäkin on selkeä muutos alkukauteen. Uraman aikanahan pakit saivat aikaan uskomattomat 9 maalia 33 ottelussa. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta hyvä että myös viivalta on alkanut tapahtua ja nimenomaan niin että maalit ovat syntyneet hyvillä laukauksilla.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Ylivoiman uudesta toimimisesta Lintnerin mukana täällä puhutaan monessa ketjussa. Mutta onnistuu se ilman Lintneriäkin. Aalto ampui eilen kaksi kertaa kiekon viivalta maaliin, joista ensimmäinen tosin hylättiiin. Yksi muutos tuossa kuitenkin oli vanhaan. Molemmilla kerroilla Aalto pelasi maila keskelle päin ja pääsi ampumaan suoraan poikittaissyötöstä.

Eilinen maali ei ollut suoraan syötöstä, eikä edes viivasta, vaan 5-3 yv:llä melkein p-pisteen kaarelta. Mutta se tosiaan on muuttunut että nyt pakit ovat useammin mailat sisään päin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös