Peliesitykset kaudella 2008–2009

  • 215 488
  • 747

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ei motivoi, vaan otin kantaa varsin yltiöoptimistiseen näkemykseesi Ässien tilanteesta. Lukosta en täällä maininnut, koska tämä lienee Ässien puoli. Turha myöskään pelkästään Lukkoon verrata, koska on siinä muutama muukin ohitettava joukkue.

Kyllä, toivottavasti Torkki vielä tulee. Varsin tyytyväinen saa olla seurajohdon toimenpiteisiin flopanneiden ulkkareiden paikkaamisessa. Uraman tehtävä on toki saada joukkue pelaamaan.

Noh, se Lukosta kysyttäessä. Tsemppiä vaan jatkoon ja hyvä, että olette tyytyväisiä tähän astiseen menestykseen.

Mihin yltiöoptimistiseen näkemykseen??

Kuvasin useamman negatiivisen Ässäfanin jälkeen realistisesti joukkeen tilanteen eli seitsemän pisteen sisällä on yhteensä yhdeksän joukkuetta, kaikki on vielä mahdollista vielä Ässille. Vieraissa Ässät on ollut liigan paras, mutta kotona on iskenyt jumi. Kun tämä jumi saadaan auki, tilanne voi kääntyä ihan mihin vain. Puhun mahdollisuuksista.

Jos vaikka ajatellaan sellaista tilannetta, että Ässät saa vaikka neljän pelin voittoputken. Tällöin Ässät nousee väkisin viivan päälle, koska sen seitsemän pisteen sisällä on niin monta joukkuetta ja niistä luultavasti joku pelaa Ässiä vastaan ja keskenään. Tästä on kysymys.

Mutta ostakaa te niitä pelaajia, kyllä määrä korvaa laadun. Toisaalta siellä alkaa jopa ne hyvätkin sekoilla, kuten Laaksonen tänään, ilmeisesti se ennustettu 70 pistettä jää haaveeksi...
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Selväähän on se, että Ässien taitotaso (niin ei kuin myöskään noin 10 muulla liigajoukkueella) riitä rakentamaan säännöllisesti rintamahyökkäyksiä omista vastustajan organisointua linjaa vastaan.
Ensimmäinen avaava syöttö lähtee liian hitaasti. Lähdetään viiveellä ja keskialueelta puuttuu porrastus. Hyökkäykset päättyy kiekon ampumiseen ränniä pitkin vastustajan päätyyn tai vastustajan siniselle, koska ei uskalleta haastaa pakkia ja ajaa ohi. Kaikki on itseluottamuksesta kiinni. (Peltsi nyt on ihan legenda näistä yhden metrin syötöistä) On se nyt kumma, kun noita asioita ei saada kuntoon. Muutaman treenin nähneenä ihmettelen, miksi Suhonen ei tee asialle mitään? Se nyt on sanomattakin selvää, että omista lähdetään kuin tykin suusta ja kiekkoa pelataan eteenpäin. Suhosen Ässät lähtee hitaasti ja poikittaissyötöillä. EI ei ei!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensimmäinen avaava syöttö lähtee liian hitaasti. Lähdetään viiveellä ja keskialueelta puuttuu porrastus. Hyökkäykset päättyy kiekon ampumiseen ränniä pitkin vastustajan päätyyn tai vastustajan siniselle, koska ei uskalleta haastaa pakkia ja ajaa ohi. Kaikki on itseluottamuksesta kiinni. (Peltsi nyt on ihan legenda näistä yhden metrin syötöistä) On se nyt kumma, kun noita asioita ei saada kuntoon. Muutaman treenin nähneenä ihmettelen, miksi Suhonen ei tee asialle mitään? Se nyt on sanomattakin selvää, että omista lähdetään kuin tykin suusta ja kiekkoa pelataan eteenpäin. Suhosen Ässät lähtee hitaasti ja poikittaissyötöillä. EI ei ei!

Pelin kääntäminen suoraan puolustuksesta hyökkäykseksi vaatii pelaajilta taitoa ja sitä ei Ässien puolustuksesta löydy. Luultavasti tästä syystä Ässät pelaa välillä kuin 70 -luvulla pakki - pakkia useamman kerran. Ongelma tässä on tietysti vastustajan puolustuksen organisoituminen, mutta ehkä tämä sitten poistaa vastustajan pelin kääntämisen mahdollisuuden.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Mihin yltiöoptimistiseen näkemykseen??

Kuvasin useamman negatiivisen Ässäfanin jälkeen realistisesti joukkeen tilanteen eli seitsemän pisteen sisällä on yhteensä yhdeksän joukkuetta, kaikki on vielä mahdollista vielä Ässille. Vieraissa Ässät on ollut liigan paras, mutta kotona on iskenyt jumi. Kun tämä jumi saadaan auki, tilanne voi kääntyä ihan mihin vain. Puhun mahdollisuuksista.

Realistiseen näkemykseen olisi sisällytetty ottelumäärien erot sekä faktan, että Ässien yläpuolella on monta muuta joukkuetta, jotka voivat kanssa parantaa pistekeskiarvoaan. Yhtähyvin Ässien jumi voi tarttua myös vierasesityksiin. Mikä on sitten aivan turhaa spekulointia kuten sinunkin. Fakta on se, että Ässät on tällä hetkellä liigassa viimeisenä ja se on pelannut enemmän otteluita kuin sääliplayoff tai kuuden joukossa olevat joukkueet. Ässät on myöskin hävinnyt kotonaan 11 ottelua putkeen mikä ei voi olla näkymättä yleisömäärissä ja joukkueen tuessa.

Jos vaikka ajatellaan sellaista tilannetta, että Ässät saa vaikka neljän pelin voittoputken. Tällöin Ässät nousee väkisin viivan päälle, koska sen seitsemän pisteen sisällä on niin monta joukkuetta ja niistä luultavasti joku pelaa Ässiä vastaan ja keskenään. Tästä on kysymys.

Aivan. Taikka voittoputkeen voisi yltää Tappara, Pelicans tai Lukkokin. Näillä
esityksillä Ässien kohdalla se ei ole mitenkään realistisempaa kuin ylläolevilla joukkueillakaan.

Mutta ostakaa te niitä pelaajia, kyllä määrä korvaa laadun. Toisaalta siellä alkaa jopa ne hyvätkin sekoilla, kuten Laaksonen tänään, ilmeisesti se ennustettu 70 pistettä jää haaveeksi...

Ässät on ostanut yhtä paljon pelaajia kuin Lukko. Määrä ollaan oletusarvoisesti ainakin korvattu laadulla Raumalla ja pelaajia ollaan ymmärretty ulostaakin. Laaksosessa olet oikeassa. Teillä taas Salminen toden totta dominoi liigaa. Perskules.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tänne oikeasti taida uskaltaa kirjoittaa, jos ei omista patasydäntä, mutta pakko kyllä sen verran jupsteria "puolustaa", että Kärppien ja 6.sijan vetäminen keskusteluun on yltiöoptimismia puhui sitten Lukon tai Ässien tilanteesta.

Tällä hetkellä karu fakta on se, että kärkikuusikko on jo hieman karannut muilta, ja sinne nousemiseen tarvitaan pitempää kuin neljän ottelun voittoputkea. Realistinen ero kuudenteen sijaan on esim. Ässillä 13 pistettä.

Se on kuitenkin totta, että sijat 7-14 ovat täysin avoinna tällä hetkellä, ja Ässät ei itseasiassa edes ole sarjan jumbona jos katsotaan pisteet/ottelu taulukkoa, vaan surkeasti eilenkin pelannut Tappara pitää sen mukaan perää.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Osaako joku kertoa milloin porukka

Kivenmäki-Damon-Salminen
Uusitalo-Määttä

on tehnyt YV-maalin?? Tällä ketjulla ei varmasti ole kovin korkea prosentti tehdyissä ylivoimamaaleissa ja viime aikoina kuitenkin ollut ylivoiman aloittavana kenttänä. En tiedä tekevätkö sitten harjoituksissa aina maalin vai miksi tuota kenttää ei voida muokata/hajoittaa? Jos tekevät 100 ylivoimasta 3-4 maalia (puhdas MuTu) niin muutoksia tartteis tehdä...

Salminen -> Mäkinen/Huhtala
Uusitalo -> Kuusisto/Sammalkangas tai Kivenmäki pakin paikalle (4.hyökkääjää)

Alkaisiko sitten tämä YV-kenttä toimimaan kunnolla?
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kyllä tässä tilanteessa nyt ainakin riittää spekuloinnille sijaa sillä onpahan kyllä melkoista luettavaa sarjataulukko. Nyt on tosissaan se tilanne että jokainen matsi on, nimenomaan Ässille, pieni "kuolemanpeli".. niin isoksi yhden voiton ja yhden tappion välinen merkitysero muodostuu kun liiga on näin uskomattoman tasainen. Etenkin kun huomioidaan että Ässillä on tosiaan kohtuu paljon pelejä jo pelattuna ja melkein kaikilla päävastuksilla on 1-2 peliä vähemmän alla..

Niin, niitä päävastuksia onkin sitten useita, käytännössä kaikki joukkueet 7. sijasta (tällä hetkellä Ilves) alaspäin. Kuudenteen sijaan on vain 6 pistettä matkaa, mutta tosiaan täytyy huomata että Kärpillä on muhkeat neljä peliä vähemmän pelattuna kuin Ässillä, eikä varmaan voida olettaa että Kärpät häviää ne kaikki =P sanoisin muutenkin että JYP, Jokerit, Blues ja KalPa ovat selvästi muita karussa..

Sanokaa minun sanoneen, tuo kammottava maaliero tulee aiheuttamaan keväällä ongelmia nyt kun homma on näin tasaista.. pahimmassa kauhuskenaariossa jäädään maalieron takia ulos pleijareista. Ja veikkaanpa että tuota miinusmäärää ei plussalle väännetä enää millään..

Ilon aihe on se, että Eero on saanut junan taas raiteilleen, eli veskariosasto saadaan nyt rauhoitettua. Ja sekin on jo paljon se..

EDIT: samoilla linjoilla Zeta03:n kanssa.. on se kumma ettei Huhtala-Kuparinen-Savinainen saa koittaa ylivoimalla lainkaan koska sen ketjun peli kuitenkin toimii kuin ajatus. Vilkaiskaapa muuten huviksenne ko. kolmikon plusmiinus saldoja, aika komeaa luettavaa..

EDIT2: niin, ja ensi viikon molemmat Tappara-ottelut on pakko voittaa, mitään muuta mahdollisuutta ei ole.. Tappara on kuitenkin sen verran heikko ettei tämä ole edes kovin paljon pyydetty. Ja sitten kaikki pisteet mitä vain saadaan Kerholta niin hyvä.. sitten katsotaan missä mennään..
 
Viimeksi muokattu:

Patajukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Perinteiset kilpaurheiluseurat
Tehdäänpä pieni vertailu ja laskenta. Otin Pelicansin. Ässien ja Tapparan kaikki tämän vuoden puolella olevat ottelut. Laskeskelin ja tein jonkilaista analyysia niistä.

Ässien ottelut:

Ässät - Tappara 0-3p.
Tappara - Ässät 3p.
Ässät - HPK 0-1p,
Ässät - Lukko 2-3p.
Ilves - Ässät 3p.

Nykyinen pistemäärä 37. Otteluita 31. Vuoden 2009 alkaessa 47-51 pistettä 36 ottelua.

Tapparan otteliut

Ässät - Tappara 0-3p.
Tappara - Ässät 0p.
KalPa - Tappara 0p.
Tappara - Ilves 1-2p.
Pelicans - Tappara 1-2p.

Nykyinen pistemäärä 37. Otteluita 29. Vuoden 2009 alkaessa 43-44 pistettä 34 ottelua.

Pelsut

Pelicans vs. Jokerit 0-3p.
Pelicans vs. Saipa 0-2p.
Jyp vs. Pelicans 0p.
Pelicans vs. Tappara 1-2p.

Nykyinen pistemäärä 37. Otteluita 30. Vuoden 2009 alkaessa 38-44 pistettä. 34 ottelua.

Tapparalla on minun mielestä pahin vuoden loppu, kun ajatellaan häntäpään taisteluja. Tapparan on pakko saada voittoja Ässä peleistä ja Pelicans pelistä välttääkseen jumbopaikan. Edit: Pikku lisäys
 
Viimeksi muokattu:

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tehdäänpä pieni vertailu ja laskenta. Otin Pelicansin. Ässien ja Tapparan kaikki tämän vuoden puolella olevat ottelut. Laskeskelin ja tein jonkilaista analyysia niistä.

Ässien ottelut:

Ässät - Tappara 0-3p.
Tappara - Ässät 3p.
Ässät - HPK 0-1p,
Ässät - Lukko 2-3p.
Ilves - Ässät 3p.

Nykyinen pistemäärä 37. Otteluita 31. Vuoden 2009 alkaessa 47-51 pistettä 36 ottelua.

Sen enempää ottamatta kantaa muiden joukkueiden tuleviin otteluihin täytyy todeta, että Ässien edessä on nyt erittäin tärkeä pätkä ennen vuoden vaihdetta. Nipussa on kaikkiaan viisi peliä, jotka periaatteessa kaikki ovat voitettavissa hyvällä suorituksella. Toisaalta yhtään voittoa ei tule, jos 1. liike ei ole kunnossa, 2. iskee jännäkakka housuun, 3. sorrutaan suureen määrään henkilökohtaisia virheitä ja 4. ylivoimapeli on yhtä aneemista kuin se viime aikoina on noin keskimäärin ollut. Vähintään kymmenkunta pistettä pitäisi kaapia kasaan ja orastava noususuhdanne saisi jatkoa.

Penalta tai Penan seuraajalta toivoisi nyt myös tiettyjä toimia. Eli ensinnä pitäisi päättää onko Rasmussenista pelimieheksi ja jos on koska. Nythän mies tuntuu olevan joka toinen päivä suurin piirtein kuosissa ja joka toinen ihan paskana. Jos on pienekin epäilys, että tammikuussa mies ei pysty pelaamaan täysipainoisesti ja ennen kaikkea auttamaan joukkuetta, mies kiertoon. Duban voisi joka tapauksessa ulkoistaa, Eero saa pelata niin paljon kuin jaksaa ja Rynnäs hoitaa sitten loput. Tarvittaessa Järvenpääkin lienee valmis muutamaan liigapeliin, joten Dubasta eroon mahdollisimman pian.

Ja vastaavasti hankintalistalle tarvitaan yksi hyvin liikkuva puolustaja ja sitten hyökkäykseen maalintekijä ja yksi aloitustaitoinen pelaaja.

Niin lisätään vielä yksi kommentti tuoreista maajoukkuevalinnoista, olisi voinut ehkä kuvitella, että esimerkiksi jollakulla seuraavista olisi ollut jotain saumaa Moskovaan, eli kandidaatit Kilpeläinen, Kuparinen, Savinainen ja jopa kovasti piristynyt Tähtinen. Nyt mukana kuitenkin noin viiden tehopisteen Anttila, Laaksonen, jolla lähinnä viimeisten parin kuukauden ajalta pöytäkirjoissa erilaisia minuutteja sekä Komarov. No, sinällään Ässien kannalta ihan hyvä, että tauko päästään vetämään koko joukkueella, mutta kuitenkin Jalosellakin näyttää olevan tuttu linja Ässä-pelureita kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Duban voisi joka tapauksessa ulkoistaa, Eero saa pelata niin paljon kuin jaksaa ja Rynnäs hoitaa sitten loput. Tarvittaessa Järvenpääkin lienee valmis muutamaan liigapeliin, joten Dubasta eroon mahdollisimman pian.

Ei Dubasta mitään hyötyä ole tällä hetkellä, mutta jos Eero loukkaantuu, Rynnäksellä ja Järvenpäällä olisi aika kova tehtävä edessään. Siinä tapauksessa Pena hankkisi Karjalaisen varmaan takaisin. Rasmussen hiuksista ulos jos ei ole pelikykyinen.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Duban voisi joka tapauksessa ulkoistaa, Eero saa pelata niin paljon kuin jaksaa ja Rynnäs hoitaa sitten loput.
Hmmm, hoitaako? Rynnäs jouduttiin vuokraamaan Suomi-Sarjaan, kun ei Mestisjengeillekään tunnu kelpaavan. Paitsi luukunavaajaksi. Itse en ihan varauksettomasti suhtaudu miehen kykyihin pelata liigassa vielä.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hmmm, hoitaako? Rynnäs jouduttiin vuokraamaan Suomi-Sarjaan, kun ei Mestisjengeillekään tunnu kelpaavan. Paitsi luukunavaajaksi. Itse en ihan varauksettomasti suhtaudu miehen kykyihin pelata liigassa vielä.

Mestiksen maalivahtitilanteella ei ole välttämättä mitään tekemistä Rynnäksen maalivahdin kykyihin, vapaata paikkoja ei vain ole. Ässien kaltainen joukkue ei voi juurikaan varautua tuleviin pitkiin loukkaantumisiin etukäteen, vaan Eeron jalan katketessa on miettivä mitäs nyt ehdään. Joka tapauksessahan se on nyt nähty, että Eeroa ja Dubaa ei voi peluuttaa vuoroon, koska tällöin Eerokaan ei saa koppeja tarvittavalla tasolla.

Ja joka tapauksessa ainakin yhtä hyvää pakkia huutaa, jonka pitäisi olla 95%:n varmuudella ulkomaalainen ja tällöin nykyrosterissa olevat kaksi turistiluokan ulkomaalaista ovat kyllä liipasimella. Ja se maalintekijäkin tarvittaisiin.
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin lisätään vielä yksi kommentti tuoreista maajoukkuevalinnoista, Komarov.

Hieman OT, mutta mielestäni Leksan valinta jengiin oli jopa odotettavissa. Aravirran luottomies ja todella monipuolinen pelaaja, joka on tällä kaudella osoittanut pystyvänsä tekemään myös pisteitä ja ottamaan vastuuta. Joukkuepelaaja isolla J:llä, jonka rooli Moskovassa lienee nelosketjun ärsyttäjä. Sekin on tosin totta, ettei Ässistä aukene ovi maajoukkueeseen vaikka voitettaisiin mestaruuksia tahi pistepörssejä, mikä on sikäli perin oudoksuttavaa, etten sanoisi jopa hyljeksivää.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Hieman OT, mutta mielestäni Leksan valinta jengiin oli jopa odotettavissa. Aravirran luottomies ja todella monipuolinen pelaaja, joka on tällä kaudella osoittanut pystyvänsä tekemään myös pisteitä ja ottamaan vastuuta. Joukkuepelaaja isolla J:llä, jonka rooli Moskovassa lienee nelosketjun ärsyttäjä. Sekin on tosin totta, ettei Ässistä aukene ovi maajoukkueeseen vaikka voitettaisiin mestaruuksia tahi pistepörssejä, mikä on sikäli perin oudoksuttavaa, etten sanoisi jopa hyljeksivää.

Komarovista voi vielä kasvaa samanlainen kulttipelaaja kuin Tiki ja Rudy... Eli pelaaja, josta mm. Alpo pääsee itkemään, ettei hänestä ole maajoukkueelle(kaan) kuin pelkästään haittaa.
 

Hra Punajuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle
En muista, että olisin koskaan aiemmin kävellyt hallista ulos kesken matsin. Tänään sekin tapahtui. Hurmaannukseni aste Ässien rekrytointilinjaan ja sen realisoitumiseen jäällä ja erityisesti aitiossa estänee uudemmat vierailut kotilehtereillä aivan lähitulevaisuudessa.

Aholalta, Hirsimäeltä & mahdollisilta muilta asianosaisilta voisi kysyä, että onko mahdotonta ajatella, että vielä joskus sekä penkin taakse että pelaajahankinnoista vastaavaksi saataisiin samanaikaisesti henkilö, joka a) osaa ammattinsa nykypäivän vaatimusten mukaisesti ja b) on asiassa täydellä tarmolla mukana. Tällä hetkellä kumpikaan em. kriteereistä ei näytä täyttyvän pestien haltijoilla.

Matikaiselta voisi kysyä, ovatko hänen hankintansa parantaneet joukkueen iskukykyä. Kysymystä voisi laajentaa siihen, onko koskaan hänen kesken kauden tekemillä hankinnoillaan ollut positiivista vaikutusta. HIFK:n otteita aikoinaan tiiviisti seuranneena luulen tietäväni oikean vastauksen.

Suhoselta voisi kysyä, miten joukkueen itseluottamus ja liike on saatu ajettua näin alas muutamassa kuukaudessa, miten erikoistilannepelaamista ei ole sarjan puoliväliin mennessä saatu minkäänlaiseen kuosiin ja miten joukkueen tahmaisimmin liikkuvia ja/tai haluttomimpia hyökkääjiä pitää peluuttaa ykkös- tai kakkoskentässä.

Vaikkapa vain näihin kysymyksiin olisi tällä hetkellä ihan kiva saada rehellisiä vastauksia.

Punis
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uskomatonta aivan uskomatonta. Nyt aletaan vaatimaan jo päitä vadille. Joukkue taistelee vieraissa mutta on kotona kuin lauma lampaita. Jostakin tämä johtuu ja se on valmennuksen työ kaivaa syyt esille. Uskoisin syyn olevan puolustusasenteessa. Vieraissa pelataan tarkasti ja ilman minkäänlaista riskiä. Kotona taas hyökätään avoimemmin ja omissa soi. Pitäisi lähteä tällaisessa tilanteessa kotonakin pelaamaan nöyrästi oman pään kautta tavoitteena pelata 0-0 peli. Iskeä vastaiskuilla. Puolustuspelaaminen on asennepeliä ja vaatii kurinalaisuutta. Kotona tätä kurinalaisuutta ei ilmeisestikään löydy. Kannattaisi esim istuttaa Kivenmäkeä heti alusta asti kotona vilttiketjussa niin saattaisi muilla muistua puolustusasenne mieleen. Antaa miehen sitten pelailla surkeaa ylivoimaa.
 

Tipi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kannattaisi esim istuttaa Kivenmäkeä heti alusta asti kotona vilttiketjussa niin saattaisi muilla muistua puolustusasenne mieleen. Antaa miehen sitten pelailla surkeaa ylivoimaa.

Juu, arvatkaa huviksenne kenellä on KOKO sm-liigan huonoin plusmiinus. On ollut sitä jo pidemmän aikaa. On kyllä ollut uskomattoman kehnoja esityksiä meijän Markolla, mitä nyt muutamia herran esiintymisiä on tullut nähtyä. Tänäänkin muikeat -2.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Uskomatonta aivan uskomatonta. Nyt aletaan vaatimaan jo päitä vadille. Joukkue taistelee vieraissa mutta on kotona kuin lauma lampaita. Jostakin tämä johtuu ja se on valmennuksen työ kaivaa syyt esille.

Nimenomaan se on valmennuksen - eritoten vastuuvalmentajan työ, ja siinä työssään tämä "guru" ei ole onnistunut edes välttävästi. Kiertoon vaan ja Pieniniemi kantakoon vastuun loppukaudesta. Pele toimikoon apuvalmentajana ja kiekkojen kerääjänä. Ensi kauteen vois sit lähtee duolla Kivi & Korppi
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Juu, arvatkaa huviksenne kenellä on KOKO sm-liigan huonoin plusmiinus. On ollut sitä jo pidemmän aikaa. On kyllä ollut uskomattoman kehnoja esityksiä meijän Markolla, mitä nyt muutamia herran esiintymisiä on tullut nähtyä. Tänäänkin muikeat -2.

No jos umpisurkeat kotipelit ovat pelkästään Maven vika niin ratkaisuhan on todella helppo: Mave vetää kotipelit popparia katsomossa ja pelaa vain vieraspeleissä.

En kuitenkaan usko, että tuo pelkästään korjaa Ässäpakan suoritustasoa niin, että kotonakin alkaa 3.pisteen voittoja tulemaan.
 

Mig428

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tältä jengiltä ei voi odottaa enää yhtään mitään, ei todellakaan yhtään mitään. Oon jaksanu käydä katsomassa nämä kaikki 12 kotimatsia ja jokaista ennen olen uskonut Ässien voittoon. Tänään se loppui, enään en usko tämän munattoman jengin esityksiin pätkääkään. Ihan sama mitä paskaa joku Alpo jaksaa syöttää lehdistössä. Jos peliin lähdettäessä et itse usko voittoon niin et voi voittaa. Tässä joukkueessa niitä pelaajia on yli 20 eli voidaan sanoa KAIKKI. Jos joku oikeasti jaksaa mennä vielä hallille katsomaan ja uskomaan siihen, että kyllä Ässät tänään voittaa, älkää ihmeessä menkö ei tosiaankaan voita! Joukkueesta puuttuu kokemus, eikä ratkaisu ole meidän NHL Erik. Vittu mitä paskaa oikeesti! ÄLKÄÄ MENKÖ HALLILLE!!! Oon niin saatanan ilonen siitä, etten ostanu kausikorttia tänä kautena, siinä joululahja teille vitun toimiston Penat, jotka ette ymmärrä mistään mitään. muutan Kuopioon,vedän keltasen päälle ja kommandopipon päähän. Olispa se niin helppoa :)
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Valmentaja tietysti kantaa vastuun joukkueen pelaamisesta, mutta kyllä tänä iltana Damonin ja Tähtisen kentällisen miehet voisivat katsoa peiliin aika pitkään. Ilmeisesti Peltosen seremoniat olivat liian pitkät, koska ensimmäisen kymmenen minuuttia Ässät oli hukassa.

On selvää, että valmentajan/ valmentajien tehtävä on valmistaa joukkue peliin ja tänään se epäonnistui. Samoin on varsin erikoista peluuttamista, että ns. ykkösketjussa kierrätetään laitureita.

Suhosen kanssa täysin samaa mieltä, siitä että ei ole kolmos- tai nelosketjujen tehtävä voittaa näitä pelejä. Sitä voidaan tietysti miettiä, että onko meillä vaan liian heikko ykkönen (Kupariset) ja väärän tyyppiset kolmonen ja nelonen (Tähtiset ja Damonit)...

Rasmussen on turha, mies on ilmeisen heikossa kunnossa ja tällä hetkellä täysin tukossa. Tämän avautuminen vie vähintään kuukauden ja Ässät tarvitsee surkeasti vahvistuksia nopeasti. Pakisto huutaa yhtä kunnon kiekollista pakkia, sillä on surkuhupaisaa, että Tähtinen pelaa viivalla ampujan paikalla. Petre olisi ollut selvä vahvistus pelillisesti Ässille, mutta ilmeisesti herran luonne ei sovi Ässille.

Puolustuksesta täytyy nostaa Kuusisto esille, on esiintynyt positiivisesti, myös tänään.

Penan tekemiset ovat onnistuneet yhden herran kohdalla eli Mäkinen on hyvä vahvistus, muuten ollaan hakoteillä. Duba ja Rasmussen ovat todellisia huteja ja luultavasti vielä kalliita.
 

Hoodee

Jäsen
Kyllä tänään väärä kaveri "vilttiin" joutui. Mave sentään hieman yritti ja jopa taklasi :O Rasmussen sinne penkille kuuluisi. Vai istuiko Mave siksi, että Rasmussen saisi pelituntumaan, kun peli kuitenkin oli "ohi"? Rasmussen hiuksista veetuun ja Duba perässä. Rynnäs kehiin Kilpeläisen pariksi. Kuparisen ja Pellisen ketjuille enemmän peliaikaa, kuin kahdelle muulle ketjulle, kunnes Damonin ja Tähtisen ketju osaa pelata.
 

Salama85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hurmaannukseni aste Ässien rekrytointilinjaan ja sen realisoitumiseen jäällä ja erityisesti aitiossa estänee uudemmat vierailut kotilehtereillä aivan lähitulevaisuudessa.
Punis

Et ole varmasti yksin päätöksesi kanssa. Blues pelin selkäsaunan jälkeen tein itse päätöksen etten mene kotipeliin ennenkuin voittavat edes yhden. Toivoin pääseväni Lukko-peliin mutta taitaa jäädä haaveeksi.

Itse peliä en pysty kommentoimaan edes radiosta kuultuna, koska sekin meni 0-3 tilanteessa kiinni.

Nyt kuitenkin tarvittaisiin jotain mikä saisi pojat voittamaan kotonakin, en ymmärrä miksi se voi olla niin vaikeaa, koska porukalla on varmasti potentiaalia parempaakin, sillä voitetut vierasmatsit Bluesia, Hifk:ta, Jokereita, Kärppiä jne. ei voi olla pelkkää tuuria.

Pelaajista sen verran, että Rasmussen saisi pakata kamansa ja lähteä kauas pois. Positiivista ei löydy vaikka etsisi, olkoonkin kuinka keskenkuntoinen tahansa, mutta seisoo tilanteessa kuin tilanteessa selkäsuorassa ja pelaa kuin veteläräkä.. Maalivahtien piikkiin kuudesta häkistä ei voi kuin EHKÄ laittaa kuin yhden, sen verran puolustus oli hukassa. Hyvin aloittanut Damon on ilmeisesti löytänyt Rasmussenista itselleen idolin, kun esitykset on yhtä veteliä. Tähtinen otti omiin kaksi maalia mallikkaasti, kuten myös pakisto..

Minun mielestäni ongelmat ei ole maalivahdeissa vaikken pahaksi pistäisikään, jos Duban tilalle tulisi hyvä ulkkaripakki..
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Eihän sitä Alpoa voi potkia, se on Penan(ei istuin) kaveri! Siitähän vasta sota syntyisi, kun Pena(istuin) potkii Apen pellolle ja toinen Pena eli fööni suuttuu ja sitten on kaikki palikat sekaisin. Takatukka kuitenkin kasaa seuraavan kauden joukkueen, joten sille ei kannata vittuilla.

Karmeeta todeta, että tällä hetkellä organisaation lätkätietämys makaa föönin viiksien päällä. Iso Pena ja kamut siellä jossain ei kyllä tajua lätkästä hevon vittua, ja välillä tuntuu että Hirsimäki on vielä pahemmin kujalla. "Ei ne divariryssät nyt ainakaan huonompia voi olla tai jotain..."

Faksi vaan hommailee "ison profiilin" pelimanneja, mistä ei oikeasti ole paskankaan hyötyä joukkueelle. Ok, Mäkinen on pelannut ihan hyvin, mutta silti taitaa olla föönin hankinnoista se halvin.

Pena + Pena = ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös