Peliesitykset harjoituspeleissä syksy 2010

  • 79 778
  • 155

JesterJr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, ManU
Itse en peliä nähnyt, mutta silti Nokelaisella oli kuitenkin vasta ensimmäinen harjoitusottelu ja sekii päättyi harmittavasti kesken.. Kyllä Noksu sieltä vielä tulee kunhan saa treenejä ja pelejä alle. Luottavasin mielin siis olen vielä Noksun suhteen..
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
95% keskittyminen...

Tänä aamuna ton pelin katselin ja olihan kuraa.

Keskittyminen oli jengillä jäänyt jonnekin Saksan rajalle, niin puolinaista kaikki tekeminen oli. Syöttelyssä hirveästi huolimattomuusvirheitä, luistelusta ja maalinteosta puuttui kiima ja lataus täysin, lisäksi yv oli aivan viimekauden tasolla.

Toivottavasti jengi ei vaan jaksanut latautua tällaisen harkkapeliin, koska tolla tekemisen tasolla ei liigassa saada muuta kuin viimekauden toisinto.

Plussia ei voi jakaa kuin maalivahtipelille ja Lahdelle.

Ihmettelen myös miksi Jortsu aina niin kärkkäästi hyökkää junnuja kohtaan. Nytkin kolmannessa erässä 3 ja 4 ketjut olivat ainoat jotka edes saivat pelin vastustajan päätyyn ja yrittivät jotain. Meidän ykkönenhän oli läpi ottelun ja varsinkin yv:llä aivan tajuttoman huono ja löysä.

Noh toivottavasti tämä oli vain yksittäistapaus, jota se voi hyvin ollakin koska kyseessä oli ensimmäinen peli jonka allekirjoittanut näki. Eli toivotaan liiga-avaukseen sitä kuuluisaa 100 % keskittymistä.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tänä aamuna ton pelin katselin ja olihan kuraa.
Olen samaa mieltä. Kauheeta kuraa. Veskari meillä on, se on selvää, joten jotain hyvääkin pelissä oli. Kaikki muu olikin sitten vähän hakusessa. Liike, syötöt, maalille ajo, taklaukset. Huhuu, ei näkynyt. Onneksi oli vain yksi treenipeli, mutta ei peli ainakaan kehittynyt ole sitten Tikkurilan kaukaloiden. No, tänään on uusi sauma, joten eteen päin.
 

mfish

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No eipä tuossa paljoa ole hurraamista. Tps:ltä lähes kaikki parhaat sairastuvalla, etenkin puolustuksen osalta. Onhan se ihan jees, mutta varovaisen iloinen olen kyllä.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lahti-Kerälä-Pulkkinen kenttä ilmeisesti ollut jälleen huippuvireessä. Kyllä mielipide vaan vahvistuu siitä, että tätä ketjua pitää kokeilla myös liigan alkukierroksilla. Jos tulosta e itule niin sitten ketjurotaatiota peliin, mutta luulen kyllä, että tulosta tulee.

Positiivista on myös Hentusen herääminen, vaikka eipä mies taida oikein koskaan olla ollut harkkapeleissä hyvässä vedossa.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
European Trophy on nyt siis meidän osalta paketissa. Kyllä voi hyvällä omatunnolla sanoa suorituksen olleen vähintäänkin tyydyttävä.

Summasummarum:

- Turnauksen paras suomalaisjoukkue.
- Kaikki pelit voitettiin muita liigaporukoita vastaan.
- Tehoja tuli mukavan laajalla rintamalla läpi turneen. Kirkkaimpina valopilkkuina Pulkkinen ja Lahti.

Kyllä tämän jälkeen voi lähteä varsin luottavaisin mielin liigapeleihin.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
siiretty ET ketjusta

Bern pelin jälkeen;

"- Alussa oli vähän ylilatautumisen merkkejä. Koko pelissä emme päässeet sektoriin maalintekoalueelle, vaan kiertelimme laidoilla, jokerivalmentaja Hannu Jortikka sanoi."

Ja hämärästi muistelisin lukeneeni jostain muistakin peleistä samantapaisia kommentteja Jortikalta.

Tämä Djurgården pelin jälkeen.

"Pystyttiin pitämään sama taso kuin aiemmissakin otteluissa. Maalinteko oli jälleen vaikeaa, mutta tärkeintä on päästä maalipaikoille. Jossain vaiheessa onnistumisia kyllä tulee", Jortikka sanoi.

Färjestad pelistä.
"Erä oli täysin meidän. Siellä oli läpiajoa ja ylivoimahyökkäyksiä. Ei vaan saatu millään sisään", Jortikka kertoi.

Linköping pelin otsikko
"Norrena torjui Linköpingille voiton"

Tuolta voi lukea vanhoja raportteja .

Eli kyllä mä tulkkaan noi jutut ennemminkin niin, että ollaan luotu paikkoja joista ei ole tehty maaleja kuin, että ei olisi luotu edes paikkoja.
 

mfish

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Okei, hyvä niin! Toivottavasti tuohon maalintekoon tulee parannuksia. Toisaaltaan, ei meillä kovinkaan montaa ns luontaista maalintekijää ole. Ja puolustus huutaa kyllä kiekollista liideriä!
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuohon Ikijokerin listaan voi lisätä, että finaalin toinen osapuolikin kaatui alkusarjassa selvin numeroin 7-2.

Kaikin puolin onnistunut turnaus, vaikka terävimpään kärkeen ei päästykään. Kakkoskentän loistavat otteet ilahduttaa ehdottomasti mieltä ja junnuosastokin pelasi mukiinmenevästi. Ykköskenttä + Kauppinen olivat alusta pimennossa, mutta loppua kohden nostivat huomattavasti tasoaan ja saivat mukavasti pisteitäkin kasaan.

Puolustuspeli toimi mielestäni aika hyvin, vaikka siellä pyörikin paljon junnuja; 2 päästettyä maalia per peli antaa aika hyvät lähtökohdat liigaan. Toisaalta se kertoo, että meillä on pienoisia maalinteko-ongelmia, koska 4 peliä hävittiin tuosta keskiarvosta huolimatta. Luotan kuitenkin siihen, että ykköskenttä nostaa vielä tasoaan kun tosipelit alkaa.

Järvinen antoi mahdollisuuden voittaa(1,86 maalia/peli) eikä Ströbäkään huonosti pelannut(2,25) eli MV-osastoon voidaan lähtökohtaisesti luottaa.

Nyt sitten odotellaan josko Jarmo taikoo meille jonkun kovan puolustajan :)
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Harkkapelit on harkkapelejä, mutta kyllä voitot Hifkistä, Tepsistä ja Kärpistä tuntuu aina hyvältä.

Hyvä turnaus Jokereilta kaikenkaikkiaan ja tämä toivottavasti lisää terveellä tavalla joukkueen itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

Kyllä tälläiset oteet luulisi kasvattavan porukan yhteishenkeä entisestään. Nyt joukkueen kesken muutamat hyvin ansaitut palautusjuomat.

Tästä on hyvä jatkaa!
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Merkillepantavaa lienee myös se, ettei Jokereille ole tehty yhdessäkään pelissä (11 kpl) enempää kuin 3 maalia. Lisäksi Jokerit oli koko ET:n vähiten maaleja päästänyt joukkue. Kai tämä kertoo jotain puolustuksen ja maalivahtiosaston toimivuudesta.

Eipä silti, kaipaisin joukkueeseen vielä yhtä puolustajaa ja toista asiallista maalivahtia. Lienee myös melkoista realismia odottaa, että nämä liittyvät joukkueeseen jossain vaiheessa kautta.
 

Ikuri

Jäsen
Viikonloppuna pelattiin Trophyssa 3 ottelua kaikki peräkkäisinä päivinä. Itse tervehdin ainakin ilolla sitä asiaa, että kahdessa jälkimmäisessä pelissä vastassa oli SM-liigajoukkue ja voitettiin kolmannet erät näissä otteluissa yhteismaalein 9-1. Ilmeisesti jotain on kesällä tehty, ei olisi vastaavia tuloksia viime syksynä syntynyt.

Turnaushan alkoi suomalaisjoukkueilta loistavasti, johtuen osaksi kotiedusta, osaksi suomalaisten aikaisemmin aloitetusta jääharjoittelusta. Kyllä Jokerien Ruotsissa pelatuista peleistä jäi sellainen maku, että hieman sveduja jäljessä oltiin.

Itselle jäi myös positiivinen vaikutelma kyseisestä harjoitusturneesta, jota seurasin enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
 

yyz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Team Korak, Tapanilan Erä
Tilastoja

Katselin noita European Trophyn tilastoja ja huomasin, ettei ne ainakaan turnauksen omilla sivuilla pidä Jokereiden kohdalla lähellekään paikkaansa.
Esimerkiksi Hentuselle on merkitty vain tehot 1 + 4, vaikka kaveri nakutti Tepsiä vastaan hattutempun (josta tosin yksi maali merkittiin Ölanderille)...

Niinpä laskeskelin itsekseni uudelleen noita tehoja ja päädyin alla oleviin tuloksiin.
Näistä ainakin näkee, että kaksi ekaa kentää on tehnyt ihan mukavasti pisteitä.

Lahti 5+4
Hentu 4+5
Pulkkinen 3+6
Kerälä 2+4
Väänänen 0+5
Eaves 2+3
Kauppinen 1+4
Juutilainen 4+0
Niemi 3+0
Pirnes 2+1
Ben Amor 2+1
Vauhkonen 1+2
Saarinen 1+2
Dehner 0+3
Hämäläinen 1+1
Ölander 0+2
Koivisto 0+2
Mäki 1+0
Gallagher, Pallassalo, Helenius, Kovanen 0+1
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Ihan positiivinen fiilis jäi harjoituskaudesta. Vaikka aina sanotaan, ettei harkkapeleillä ole merkitystä ja varsinkaan kokeneet pelaajat eivät niihin jaksa syttyä kertovat harkkapelit monesti kuitenkin aika paljon siitä missä kunnossa joukkue on ja mitä voidaan kauden alulta odottaa. Totuus on kuitenkin se, että kautta ei ole varaa aloittaa esimerkiksi kolmella tappiolla, voi nimittäin olla, että siinä tilanteessa lentää pitkäjänteisyys romukoppaan. Mieltä lämmittää varsinkin se, että kaikki matsit sm-liigajoukkueita vastaan voitettiin.
 

JesterJr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, ManU
Löytyykö mistään kahdesta edellisestä ottelusta (TPS, Kärpät) maalikoostetta tms?
 

Filosofem

Jäsen
Kiitti yyz tilastokorjauksista! Tässä eräänlainen kooste tilastoista. Pelaajat ovat merkitty kokoonpanoon viimeisimpien harkkamatsien roolitusten perusteella ja tämä antaa jonkilaista osviittaa, minkälaisella koostumuksella jengi starttaa liigan. Samalla näkee, mitkä pelaajat ovat minkälaisessa roolissa saanet minkälaisia pisteitä. Turhaa oli, mutta elämä on:

Pirnes (6. 1+2=3) - Eaves (7. 2+3=5) - Hentunen (11. 4+5=9)
Lahti (11. 5+4=9) - Kerälä (11. 2+4=6) - Pulkkinen (8. 3+6=9)
Mäki (5. 1+0=1 ) - Nokelainen (1. 0+0=0) - Ben-Amor (11. 2+1=3)
Saarinen (11. 1+2=3) - Hämäläinen (8. 1+1=2) - Vauhkonen (11. 1+2=3)

Juutilainen (11. 4+0=4), Koivisto (10. 0+2=2), Rita (1. 0+0=0)

Väänänen (11. 0+5=5) - Kauppinen (11. 1+4=5)
Niemi (11. 3+0=3) - Dehner (11. 0+3=3)
Kivistö (7. 0+0=0) - Eronen (7. 0+0=0)

Ölander (11. 0+2=2), Manelius (4. 0+0=0)

Järvinen (7.)
Strömberg (3.)

Maalivahtien torjuntaprossiakaan ei mielestäni ole päivitetty ET-sivuille, mutta pelit jakaantuivat noin ja Järvisellä ilmeisesti torjunta% yli 92 ja Ströballa yli 91%.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Itse tervehdin ainakin ilolla sitä asiaa, että kahdessa jälkimmäisessä pelissä vastassa oli SM-liigajoukkue ja voitettiin kolmannet erät näissä otteluissa yhteismaalein 9-1. Ilmeisesti jotain on kesällä tehty, ei olisi vastaavia tuloksia viime syksynä syntynyt.

Tuloksista viis, tämä oli ilman muuta harjoitusotteluiden tärkein anti ja lupaa hyvää tosipeleihin. Nyt voimme ehkä jo toivoa että Jokerit jaksaa pelata to-la-ti-kokonaisuuksia ja jopa ottaa pisteitä raskaista putkista. Viime kaudellahan joukkue oli ihan puhki toisen ottelun toisesta erästä (!) lähtien.

Lisäksi erikoistilannepelaaminen rupesi näköjään toimimaan kahdessa viimeisessä matsissa. Lupaava asia sekin.
 

Jof

Jäsen
Pulkkinen pelasi siis kahdeksan harkkapeliä ja sai kasaan yhdeksän pistettä. Yli piste per peli noinkin monesta pelistä on ihan hyvä saavutus ja pisteetkin taisivat jakautua aika tasaisesti eri peleihin. Tästä on hyvä lähteä liigakauteen vahvalla itseluottamuksella.

Vauhkonen taisi tehdä kaikki pisteensä jo ensimmäsissä peleissä. Hyytyikö vauhti viimeisimmissä peleissä vai mistä kiikasti? Itse en viime pelejä nähnyt.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Vauhkonen taisi tehdä kaikki pisteensä jo ensimmäsissä peleissä.

Muistaakseni teki tuon ainokaisen maalinsa toiseksi viimeisessä pelissä, eli TPS:aa vastaan. Niin se ainakin teksti-tv:ssä näytti silloin olevan. Olisiko ollut vielä Jokerien viimeinen, eli 8. maali?

Enempää en Vauhkosen suorituksista osaa sanoa. Kaikista peleistä näin vain puolivälierän Berniä vastaan ja se taisi olla Jokerien heikon peli koko turnauksessa, kuinkas muuten.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pulkkinen pelasi siis kahdeksan harkkapeliä ja sai kasaan yhdeksän pistettä. Yli piste per peli noinkin monesta pelistä on ihan hyvä saavutus ja pisteetkin taisivat jakautua aika tasaisesti eri peleihin. Tästä on hyvä lähteä liigakauteen vahvalla itseluottamuksella.

Vauhkonen taisi tehdä kaikki pisteensä jo ensimmäsissä peleissä. Hyytyikö vauhti viimeisimmissä peleissä vai mistä kiikasti? Itse en viime pelejä nähnyt.

Erinomainen suoritus Pulkkiselta harjoitusmatseissa, varsinkin kun loukkaantumisen jäljiltä pelituntuma ei takuulla ole vielä se aivan huipuin. Paljon on muuten puhuttu kakkosen hienosta "kemiasta", mutta en jaksa uskoa että sellainen noin vain muutamassa pelissä löytyy. Toki joidenkin pelaajien tyylit sopivat paremmin yhteen kuin toisten, mutta katsotaan vaikka joulukuussa uudestaan jos kenttä on edelleen kasassa. Itse laitan kakkosketjun onnistumisen hyvin pitkälti Janne Lahden ansioksi. Mies oli näkemissäni matseissa pitelemätön ja ei olisi vääryys iskeä Lahtea ykköseen Eavesin/Pirneksen ja Hentusen kanssa. Siinä olisi meillä se kädellinen laituri.
(On toki hyvä jos meillä on kaksi maalintekoon pystyvää kenttää.)

Vauhkonen oli ilmeisesti ekoissa matseissa huippu, mutta omasta mielestäni edelleen liian kiltti. Jos otteisiin saataisiin sellaista tappamisen meininkiä ja ilkeyttä ja luisteluun vielä yksi vaihde lisää niin tämä kaveri olisi maskimies/kulmavääntäjä numero uno. Nyt uhkaa kadota massaan pitkässä juoksussa.

Sellainen huomio vielä että toivottavasti Saarinen saa diilin johonkin muuhun liigaseuraan, jossa pääsee uusiin ympyröihin. Viime kauden alussa kundi väläytteli osaamistaan, mutta nyt miehen peli on täysin sekaisin ja potentiaalinen pelimies on menossa aivan hukkaan. Vielä kun selvästi Jortsun kanssa eivät kemiat pelaa, on kaikkien kannalta parempi että peliaikaa haetaan muualta ja tarjotaan Jokereissa paikkaa muille pelimiehille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös