Kyllähän kolmen voiton viikkoon voi olla tuloksellisesti tyytyväinen, kun varsinkin ensimmäinen haettiin vaikeaksi tunnetusta Helsingistä ja vielä ilman maajoukkuemiehiä. Ylivoima alkaa hiljalleen löytää uomiaan ja Mingoia-Galló-Platzer-Oden-Pelli-viisikolla alkaa näkyä jo ihan sovittujakin kuvioita eli kiekkoa ei vain kierrätetä mieheltä toiselle, kuten alkukauden ykkösylivoimalla.
Tänään fokuksen katoaminen oli lähellä toisen erän lopun tapahtumien ja kolmannen erän alun koomailun kohdalla, mutta hienosti joukkue kuitenkin kokosi itsensä ja pakotti pelin väkisin tasoihin.
Jos tältä viikolta pitäisi nostaa jotkut pelaajat esiin, niin Oden ja Galló. Denssi sai selkeästi itseluottamusta tiistain kahdesta maalistaan ja alkukauden tahmeus vaikuttaisi talttuneen. Galló pelasi myös loistavan viikon. Paljon vastuuta (hieman alle 20 minuuttia peliaikaa tiistaina ja tänään), 2+1-tehot, voittomaali eilen, tänään teki loistavan maskin Odenin maalissa ja hankki 2-2-tasoitukseen johtaneen ylivoiman. Ihan ylikylän ukko. <3