Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

  • 111 434
  • 845

Dr_Faustus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olipahan mahtava matsi eilen! Edelleen hymyilyttää, ulkona paistaa aurinko ja lumet sulaa silmissä. On tää vaan käsittämättömän hienoa aikaa. Sellaista, jota tulee mietittyä vuosien päästä haikeana ja sellaisten kokemusten keräämisessä tässä elämässä kaiketi on kyse.

Hyvä fiilis jo valtasi eilen kolmannen erän aikana. Oli jotenkin niin hienoa, että oltiin tasatilanteessa ja taisteltiin armottomasti. Tuota fiilistä ei koskaan tullut Kuopion pelejä katsellessa, vaan se oli silkkaa tuskaa alusta asti. Äärettömän hieno sarja oli sekin, tämä on vain vähän erilainen ja hyvä niin.

Ei tässä leijumaan sovi ryhtyä yhtään, mutta nauttia pitää. Koko ajan joudun itseltä kysymään, että miksi Pelicans voittaa? Nää Pelsun pelit on sellaisia, että voisi sanoa et tuolla pelin hallinnalla voi voittaa yhden kerran kymmenestä parempansa, mutta me voitetaan enemmän kuin hävitään. Jos tämä Pelicans kannattajaa hämmentää niin voin vaan kuvitella kuinka se vastustajaa vituttaa ja onhan se kyllä vähän aistittavissa.

Ollaan me vaan vittumainen jengi, kaikella rakkaudella sanottuna!
Tätä samaa pohtinut. Onko niin syvällä sellainen altavastaaja-asetelma kannattajalla. Ettei uskota, että voidaan enemmän voittaa muuta kuin yllätyksellä silloin tällöin. Ja nyt kun matseissa ollaan välillä pitkiä aikoja kovan paineen alla, niin tulee mielikuva että ollaan selvästi huonompia. Nyt yrittänyt tuota tarkemmin katsella, niin on tuo peli aika hyvin hallussa silloinkin kun kaveri painostaa. Alkanut tulla pikku hiljaa luotto, että tuossa paineen allakin voidaan vaan olla ja kaveri siitä vaan tuurilla sitten tekee maalin. Ja tuota paineen alla puolustamista jaksetaan jatkaa koko ottelun ajan.
 
Cinderblox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Blue Jackets & Kraken
Suoraan C Moren lähetyksestä eiliseltä napattu kuva. Eemeli Suomi rähmällään ja Patrik "Muuri" Bartosak ja Veri-Pena alistaa.
 
Liitteet

  • Polish_20230407_131756207.jpg
    Polish_20230407_131756207.jpg
    518,1 KB · kertaa luettu: 212

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Tsemppiä Pelicansille Porista! Itsellä meni toi Ipa ja esim. Suomi sen verran yli ekassa sarjassa, että taidan jatkaa ainakin tässä sarjassa pussinokkien bandwagonissa.

Toivottavasti Veri-Pena ratkoo myös jatkossakin!
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Näyttäisi kentät olevan tismalleen samat kuin toissapäivänä eli Eronen edelleen mukana. Toivottavasti voisi pelata jo enemmän kuin torstaina. Langhamer Ipalta edelleen pois.
 
SSAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Paikanpäällä tänään. Olisihan se mukavaa päästä tuulettelemaan tanperelaisten keskellä ainakin pariin kertaan :)
 
Kuulin juttua, että Ertsi pelaisi sormi murtuneena. En tiedä onko mitenkään mahdollista, mutta kova soturi on mikäli paikkansa pitää ja hattua täytyy isosti nostaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J-H

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuulin juttua, että Ertsi pelaisi sormi murtuneena. En tiedä onko mitenkään mahdollista, mutta kova soturi on mikäli paikkansa pitää ja hattua täytyy isosti nostaa.

Sopisi aika hyvin tuohon peluutukseen.

Piikin kanssa ei oo kauhia ongelma jollei isompia kontakteja tule
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Kyllä mä vaan olen tosi ylpeä tästä joukkueesta. Vielä on mahdollisuudet vaikka mihin. Sarja on oikeasti tasainen ja viihdyttävä. Isossa kuvassa sarja on 2-2 ihan syystä. G7 ei ole kaukana tässäkään sarjassa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Kyllä mä vaan olen tosi ylpeä tästä joukkueesta. Vielä on mahdollisuudet vaikka mihin. Sarja on oikeasti tasainen ja viihdyttävä. Isossa kuvassa sarja on 2-2 ihan syystä. G7 ei ole kaukana tässäkään sarjassa.
Ei ole G7 kaukana ei, mutta kiekkoromantikko minussa sanoo että Pelicans menee kotiyleisön edessä jatkoon kuudessa :) Ennen sarjaa en olisi todellakaan sanonut näin, mutta niin hyvin on Pelicans pelannut tässä sarjassa, ja nälkä kasvaa syödessä.

Tiistaina aika hemmetin iso kolmas kiinnitys otettavissa, taas. Minä uskon että se myös otetaan. Ei ollut tänäänkään kaukana että sarja olisikin 3-1 meille. Vitun Rantala.
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Sopisi aika hyvin tuohon peluutukseen.

Piikin kanssa ei oo kauhia ongelma jollei isompia kontakteja tule
Tosiaan sormimurtuma ei estä pelaamista. Tämä saattaa olla tottakin, kun sen verran varovaista oli viivapelaaminen. Sormimurtuma ei kuitenkaan estä lämäreitä, sen voisi joku vielä kertoa Ertsille itselleen.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ilveksellä tänään kaksi ylivoimaa ja niistä kaksi maalia, mutta Pelsuilla kaksi ylivoimaa ja yksi maali ! Siitähän se ero tuli !

Ero tuli siitä, että 0-2 johdossa meidän kärkiketju päätti pelleillä. Ilman täysin turhaa kavennusta tuo olisi varmaan hoidettu. Jasek ja Kelleher vuoronperään päätti olla tekemättä mitä olisi pitänyt.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ja vaikka ilman Bartosakia ei todennäköisesti oltaisi edes mukana näissä peleissä, niin olisihan se eka veto pitänyt saada räpylään siinä tilanteessa, missä Ipa iski torjunnasta kavennuksen.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Niin, vähän uhkaavastihan tässä on Bartosakille mennyt noita helppoja maaleja vaikka mies onkin pääsyy sille, että yhä edelleen ollaan pelaamassa näitä pelejä ja että sarja on 2-2. Eilen Barto pudotti hieman helposti sen ensimmäisen, ja se vanhanaikainenkin olisi mennyt Barton piikkiin mikäli kiekko olisi kameroista näkynyt. Torstaina puolestaan lurahti se Haapalan epäonnistunut veto puikoista sisään. Toisaalta kun ottaa tusinan game savereita joka ilta, niin välillä saattaa virheitäkin tulla.

Eilen ei jostain syystä osattu pelin sisällä käsitellä sitä johtoasemassa pelaamisen painetta kun Ilves mylläsi kavennuksen jälkeen päälle täysillä, mikä on ihme koska kahdessa edellisessä ottelussa tämä kuitenkin onnistui erinomaisesti vaikka oltiin alusta lähtien täysin vastaantulijoita. Eilen lurahti sitten useampi tuokkonen mämmin kaltaista eritettä housuun sen väsyneiden pelaajien tekemän vaihtovirheen ansiosta ja peli karkasi käsistä täysin. Olisi kyllä mukava tietää, mitä helvettiä Saku Salminen ajatteli taklatessaan kiekotonta pelaajaa, tai mitä Toppari ajatteli siinä 1-2 maaliin johtaneessa hyökkäyksessä alibipuolustaessaan.

Eipä siinä, ensimmäinen 30 minuuttia oli Pelicansilta hyvää tekemistä, taisi olla jopa sarjan parasta tekemistä. Toki tuollainen 0-2 —> 3-2 nousu voi nyt lyödä Ilvekselle kovan hengen päälle niin, että Pelicans on täysin vastaantulija lopuissa peleissä. Tosin tällaiset pelit tämä Pelicans-joukkue yleensä kääntää voitoiksi, joten onko se niin huono asia sitten kuitenkaan. Sen aika näyttää, mutta hienosti joka tapauksessa tuo joukkue vääntää tuolla rajallisella materiaalilla.
 
FastEnd

Muutoin olen samaa mieltä näistä asioista mutta tuo Barton tiputtama rebound oli vaikea tilanne. Terävä ja nopea laukaus läheltä, johon ei ollut juurikaan aikaa reagoida kuin olemalla vedon tiellä. Samanaikaisesti oli myös syöttöuhka, joka piti ottaa huomioon sekä Bloodin heittäytyminen. Nollapeli-illassa kiekko olisi jäänyt räpylään; koska veto tulisi suoraan siihen tai pakki olisi pitänyt irtokiekon tavoittelijan kiinni. Kolmas vaihtoehto olisi ollut kiekon kulkusuunnan muuttuminen nurkkaukseen mutta nyt se tipahti siihen edustalle, josta Ilves-peluri löi sisään. En ole perillä veskareiden maailmasta mutta ei tuo silmääni kovin helpolta tilanteelta vaikuttanut mutta olisi toki voinut monien tekijöiden johdosta mennä toisinkin.
 
Ei todellakaan ollut Bartosakin maali
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös