Use the Force, Ika.
Vaikea paikkahan tuo Lahden lätkäpyhättö on ollut. Viime kaudella saatiin sentään yksi hieno voitto 3-4 numeroin. Tosin vastaavanlaiseen jäähyilyyn tuskin on varaan kuin tuossa voittopelissä.
Uskaltaisin kuitenkin toivoa parempaa tämän vuoden Kaani-matseista. Lukon peli näyttäisi olevan jo kauden tässä vaiheessa huomattavasti kontrolloidumpaa ja järjestelmällisempää kuin viime kauden lopussa. Olisiko Ika kumminkin kunnon koutsi. Toivossa on ainakin hyvä elää...
Ennen kaikkea hyökkäyksiin lähteminen on tuntunut paljon paremmalta kuin mihin on viime kausina totuttu. Kiekkoa todellakin on kuskattu sinne vastustajan päätyyn eikä ole tyydytty vain roiskimaan sitä kikeä sinne päätyyn. Varsinkin vauhti, jolla keskialue ylitetään, on parantunut huimasti viime kaudesta. Ja ne kiekonkuskaajat, esim. 2-ketjussa on kaksi todella loistavaa kiekon ylöstuojaa (Tähtinen, Luovi). Myös Hancock on osoittanut merkkejä kiekollisesta tulemisestaan. Luultavasti pussileuat pyrkivät tukkimaan keskialueen, mutta saas nähdä, eipä Tapparakaan järin hyvin siinä onnistunut.
Joukkueiden tasoerosta sen verran, että jos esim. haetaan potentiaalisia 15 maalin tekijöitä, niin Lukolla on aika reilu etu. Ykkösketjun miehiltä (Torkki-Hancock-Saarela) odotetaan kaikilta tuollaista 15 maalia vähintään. Viime kaudellakin Toke ja Pahi tuon maalimäärän iskivät ja täksi kaudeksi kehittynyt Hancock jäi 3 maalin päähän. Sen sijaan Pelicansin miehistöstä ei löydy ketään, kuka olisi viime kaudella 15 maalia iskenyt, Kauppila ja Keinänen lähimpänä 12 pussia. Toki potentiaalisia maalipyssyjä ovat mm. Toporowski, Mäkiaho, Setzinger. Mutta myös Lukosta löytyy tuota potentiaalia ja vieläpä enemmän; Tähtinen, Luovi, Murphy, Viinanen tahi Koivisto iskee tuon maalimäärän takuuvarmasti.
Puolustuksen pitäisi olla Lukon heiniä. Pelsujen pakkikalustosta Lukkoon mahtuisivat Cech ja ehkä Philipp tulevista näytöistä riippuen. Hämäläinen, Porkka, Niskala tai Harikkala mahtuisivat kaikki Lahtelaisten ykköspakkipariin.
Maalivahtiosaston pitäisi myös olla Lukolle kallellaan. Vehanen on jo kokenut ja jopa Raumallakin hyväksytty kassari, Grahn ja Rämö ovat vielä ainakin jollain tavalla kääntämättömiä kortteja.
Valmennuksen suhteen kummankaan joukkueen koutseilla ei ole esittää mitään todellisia näyttöjä. Lehkonen on sentään ollut play-offeissakin päävalmentajana. Ja HIFK ei silloin esiintynyt kaukalossa yhtään heikommin kuin näinä Matikaisen-Mälkiän-Suhosen (unohdinkohan jonkun) vuosina. Joten jokin ylempi voima saa minut vielä luottamaan Ismoon.
Nämä pelit olisi siis syytä klaarata, vaikka kausi onkin vasta näin nuori. Yksi voitto lisää lahtelaisista olisi viime vuonna riittänyt loppupeleissä. Pelicans on siinä mielessä Lukon päävastus, että nämä pelit on opittava voittamaan, ennen kuin todellinen menestys voi saavuttaa ketturykmenttimme. Ässiä vastaan epäonnistuttiin, jatko on luvannut parempaa. Jospa Lahdesta tulisi ne 2 pistettä ja jospa saisimme huomata joukkueen todella kasvaneen menestysodotusten mukaan...