Pelicans kaudelle 2013–2014

  • 738 344
  • 2 174
Jutta Urpilaista lainatakseni: Aivan aluksi haluan kiittää muutamaa palstaveljeä loistavista puheenvuoroista. Tiivistetty koko vänkääminen asiallisesti ja fiksusti. Kiitos

Vai miten sä kelasit toteuttaa tuon sun aina 100% onnistuvan pelaajatarkkailun ulkomaan sarjojen osalta? Vanhoille frendeille ei vissiin ainakaan saanu soitella.

Ja sitten tullaan taas takaisin tähän samojen levyjen soittamiseen.

Olen tähänkin jo vastannut. Floppaamisen riski on aina - myös kotimaisten pelaajien kohdalla. Hyvällä pelaajatarkkailulla voidaan tätä riskiä kuitenkin laskea merkittävästi. Pelaajatarkkailun ei tule olla arpajaispohjaista toimintaa.

Mika Saarisen tulee luoda suhteita ulkomaille, jotta tarkkailu voidaan tehdä verkoston kautta. Mikäli Saarinen ei pysty itselleen ammattimaista verkostoa luomaan, niin hän ei välttämättä ole oikea mies tehtävään. Eli jos vaivautuisit lukemaan, niin vanhoille frendeille pitää soitella ja uusia frendejä pitää hankkia. En siis kuvittele, että Saarinen lentäisi yksityiskoneella ympäri maailmaa.

Ja jos Saarisen verkostosta tulisi viesti takaisinpäin, että nyt ei ole oikein ketään, niin sitten voidaan rakentaa koskenkorvien varaan. Tällä kaudella on vain auttamatta sellainen fiilis, että päätös tästä "tyytymisestä" on tehty jo hyvissä ajoin.

Mä väitän, että jossain tilanteissa se voi olla jos ei mahdotonta, niin ainakin erittäin vaikeaa.

Minäkö sanoin, että se on helppoa?

Ja se on Pelicansin onni, että päätöksiä ei tehdä pelkällä rahalla. Me voidaan olla se seura, joka pitää pelaajista ja heidän perheistään hyvää huolta. Pelaajat kysyvät lähes aina kollegoiltaan, että kannattaako tonne mennä. Maine on järjettömän tärkeä asia.

Jotenkin nyt Silverstein sun puheille/kirjoituksille ei löydy pohjaa. Tämä ketju käsittelee (tai ainakin pitäisi) tämän kauden jengiä ja eipä toi nyt hirveen "väärinkasatulta" vaikuta. Pitäisköhän perustaa joku "Missä olet viiden vuoden päästä Pelicans?"-ketju?

Olet täysin oikeassa, että keskustelu on ajautunu OT-puolelle.

Tämä lähti liikkeelle siitä, että mielestäni tämän kautinen joukkue ei istu siihen strategiseen ilmeeseen, jonka toivoisin seurassa olevan. Siitä on sitten ajauduttu tähän pisteeseen.

Tämä oli viimeinen viestini asiaan liittyen, sillä olen kyllästynyt jauhamaan samoja asioita. Loppujen lopuksi meillä on kaikilla kuitenkin sama päämäärä, eli pyrkiä kehittämään Pelicansia seurana. Tämä jankuttaminen ei kehitä mitään.

Pyydän anteeksi, jos joku on vetänyt herneen nokkaan viesteistäni. Nämä ovat monikulmaisia juttuja, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta. Nyt nautitaan menestyksestä ja palataan tähän keskusteluun keväällä, kun aletaan tekemään päätöksiä tulevaisuudesta.

ps. Ei hiljennytä nyt kuitenkaan kokonaan, sillä nämä keskustelut on mukavaa viihdettä arjen keskellä. (hymiö)
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nuohan ovat loppujen lopuksi pelkkää sanahelinää. Nimenomaan mielikuvia ihmisten päissä, ja näillä mielikuvilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Esimerkiksi HIFK:ta ei pelätä, eikä se pelaa kovaa oikeasti. SaiPa on se pelkkä "taistelujengi" niin kauan, kunnes saavat budjetin hilattua korkeammalle ja pääsevän altavastaajan asemastaan. Nykyinen Tappara on ihan eri Tappara, kuin kaksi vuotta sitten. Rautakorven jälkeen todennäköisesti taas erilainen.

Kaudet ja joukkueet eivät ole kopioita toisistaan, vaikka haluttaisiin, joten on aivan turha hirttäytyä joihinkin mielikuviin tai "brändiin". Kulloisellekin kaudelle ja valmennukselle sopivan joukkueen kokoaminen on itsessään jo niin haastavaa ja entistä haastavampaa siitä tulee, jos sitä yritetään tehdä vielä jotain brändiä silmälläpitäen.

Toki toki.. Tosta samaa mieltä että ei täysin samalla kaavalla kuulu mennäkkään ja ajatella pelkästään sitä Brändiä jne.. Mutta mitä Pelicans edustaa muiden joukkueiden faneille, pelaajille jne.. Tää on se mitä tässä tarkotin..

Se mitä tarkoitin on että pelaajat varmasti tietävät mihin mennään kun paikkana on Jyväskylä, mitä Jyp edustaa ja mitä organisaatio edustaa. Kun pelaaja tulee Lahteen en näe että siitä voi pelaajana ajatella yhtään mitään. Ja tarkoitan nimenomaan sitä että tämä oma asema on kuitenkin luotu pitkäjänteisellä työllä. On jypissä sitten valmentanut itse Dufva, Aho tai Virtanenko tämä uusi valmentaja on niin pelaaja varmasti tietää mitä organisaatiossa tehdään ja miten siellä toimitaan ja mihin suuntaan peliä pyritään viemään.. Toista se on täällä Lahdessa melkein jokakautisen arpomisen suhteen..

Se mitä Lahdesta ja Pelicansista on sanottu "organisaatio on mennyt eteenpäin ja puitteet isku-areenassa on hyvät"... Tämä on toki todella hyvä asia, mutta riittääkö se pelkälleen..

Summasummarum : Kun me ei olla se ostojengi millä on rahaa millä mällätä ja ostaa pelaajia ja uusia kokoonpanoja melkein tahdon mukaan niin eikö silloin ole tärkeää nimenomaan se pitkäjänteisyys ja sitä kautta muutaman täsmähankinnan hommaaminen vuosittain.. Tästä esimerkkinä juuri Jyp ja vaikka HPK joka on melkein jokavuosi "nimettömästä" ryhmästä huolimatta Playoff-jengi ja porukka joka "yllättää" vuosittain.. Jotain noissa jengeissä tehdään oikein ja en jaksa uskoa että se on vain valmennuksesta kiinni tai siitä että heillä on paremmat pelaajat kun meillä.. Vai?

Tietty sapluuna millä mennään ja siitä valmentaja muokkaa peliään hänenlaisekseen..

Ei ole valmentajan tehtävä muuttaa valmentamistaan organisaation mukaiseksi, mutta eikö itse organisaation tehtävä ole hankkia näköisiään valmentajia. Ajatellaan vaikka että joka vuosi jengistä jää se n.10pelaajan runko seuraavalle kaudelle, eikö tällöin ole jotain jonka päälle rakentaa kun "kaikki" ei muutu vuosittain ja aina haetaan uusia ilmiöitä peliin jne..

En kykene asiaa sen paremmin tässä nyt selventämään, tai oikeastaan en edes jaksa yrittää mutta ymmärtänette mitä tässä ajan nyt takaa..
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Pekkala ei sitten kuitenkaan taida olla loukkaantunut kun kävi Pelittoissa pelaamassa.
Missäs tälläistä huuhaata on liikkunut? Pekkala ei vain yksinkertaisesti ole mahtunut kokoonpanoon ja voittavaa joukkuetta on turha kauheasti sekoitella.

Pekkalan vahvuudet on hyökkäävässä roolissa eikä TOP4 laitureihin ole tällä hetkellä asiaa. Huomenna tosin Pekkala päässee irti, samoin Pietilä. Ritamäki ja Raumalla varmaan uran huonoimman pelin pelannut Hurri tekevät tilaa.

Nämä aamupäivän tiedon mukaan.
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Missäs tälläistä huuhaata on liikkunut? Pekkala ei vain yksinkertaisesti ole mahtunut kokoonpanoon ja voittavaa joukkuetta on turha kauheasti sekoitella.

Pekkalan vahvuudet on hyökkäävässä roolissa eikä TOP4 laitureihin ole tällä hetkellä asiaa. Huomenna tosin Pekkala päässee irti, samoin Pietilä. Ritamäki ja Raumalla varmaan uran huonoimman pelin pelannut Hurri tekevät tilaa.

Nämä aamupäivän tiedon mukaan.

Hieno juttu jos on kunnossa! Minähän tuon sanoin tuolla aikaisemmin, että Pekkalalla huolia jalan kanssa. Tämän itse kuulin ruutu.fi lähetyksestä, jossa ottelun selostaja sanoi, että Pekkalalla ollut jalan kanssa vähän häikkää jo harkka matseissa, mutta ei mitään hirveän vakavaa. En muista oliko sanantarkasti tuo, mutta noin muistelen kuulleeni selostajan sanovan. :)
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Hieno juttu jos on kunnossa! Minähän tuon sanoin tuolla aikaisemmin, että Pekkalalla huolia jalan kanssa. Tämän itse kuulin ruutu.fi lähetyksestä, jossa ottelun selostaja sanoi, että Pekkalalla ollut jalan kanssa vähän häikkää jo harkka matseissa, mutta ei mitään hirveän vakavaa. En muista oliko sanantarkasti tuo, mutta noin muistelen kuulleeni selostajan sanovan. :)
Muistaakseni selostaja kertoi Pekkalan kärsivän nilkkavammasta.
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Muistaakseni selostaja kertoi Pekkalan kärsivän nilkkavammasta.

Joo, juuri noin se taisikin sanoa! Kiitos muistutuksesta. Eipä noi paljoon ole ilmotellut joukkueen osalta edellisistäkään loukkaantumisista mitään, tai sitten on itseltä mennyt ohi. Ainakaan Tylerin poissa olosta en kuullut mitään joukkueelta, vaan joltain hyvät tietolähteet omaavalta jatkoajan kirjoittelijalta.
 

NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Nyt on pakko tulla huutelemaan vieraisiin pöytiin. Onnea Leimun hankinnasta. Muistuttaa eniten nyt sitä avauskauden Leimua, kuin millään muulla Tappara-sesongilla. Varmaa pelaamista viivalla ja pelaamisesta näkee, että itseluottamus on korkealla.

Tuo coast-to-coast Lukkoa vastaan käsittää hyvin Leimun tämän hetken vireen. Ei pelkää tehdä ratkaisuja ja on kiekkovarma. Tänään päättyi pisteputki Juhalla (välissä toki poissaolo JYP-pelistä), mutta hienoa nähdä Leimun onnistuvan Pelsuissa. Jätti silloin avauskaudellaan lähtemättömän vaikutuksen meikäläiseen, jotta pakkohan sitä on Leimua nytkin seurata, vaikka pelipaidan väri ei olekaan enää oranssi. ;)
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Nyt on pakko tulla huutelemaan vieraisiin pöytiin. Onnea Leimun hankinnasta. Muistuttaa eniten nyt sitä avauskauden Leimua, kuin millään muulla Tappara-sesongilla. Varmaa pelaamista viivalla ja pelaamisesta näkee, että itseluottamus on korkealla.

Tuo coast-to-coast Lukkoa vastaan käsittää hyvin Leimun tämän hetken vireen. Ei pelkää tehdä ratkaisuja ja on kiekkovarma. Tänään päättyi pisteputki Juhalla (välissä toki poissaolo JYP-pelistä), mutta hienoa nähdä Leimun onnistuvan Pelsuissa. Jätti silloin avauskaudellaan lähtemättömän vaikutuksen meikäläiseen, jotta pakkohan sitä on Leimua nytkin seurata, vaikka pelipaidan väri ei olekaan enää oranssi. ;)
Odotin puheiden perusteella puolustussuuntaan paljon hasardimpaa pakkia Leimusta, puheet kun olivat sen mukaiset.
Toki siellä löytyy tiettyjä puutteita oman pään pelaamisesta ja jokusia virheitä sattuu, mutta positiivisesti on yllättänyt sillä osa-alueella. Yleisilme on aktiivisempi kun vertailukohta Seikolalla ja hoitaa purutkin varmasti omista pois.

Hyökkäyspäässä ja kiekon ylöstuonnissa on aika hyvä. Pelihabitukseltaan on täysin erilainen kuin Seikola, sanoisinko että tyyli on kulmikkaamman näköinen kun Seikolla, muttei se ole ratkaisevaa. Laukaus lähtee aika räväkästi.

Joukkueella kun menee hyvin ja pelaaja saa isoa roolia, niin se ruokkii onnistumaan ja siitähän kasvaa itseluottamus. Siinä on resepti tämänhetkiseen Juhaan.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Itekin odotin Tappara-fanien puheiden perusteilla jotain Seikola 2.0 tyyppistä oman pään koheltajaa. Leimu on kuitenkin ollut raikkaimpia yllätyksiä tämän kauden Pelicansin kokoonpanossa. Mielestäni johtavana hyökkäävänä pakkina täysin toista maata kuin aina yhtä virhealtis flegu-Seikola. Pisteet Saariselle tämän miehen kairaamisesta Pelicans-nuttuun. Ei ole pettänyt, ei pätkääkään.

Allekirjoitan myös Arsi Haakanan viestin kaksi viimeista lausetta täysin. Kun joukkueella menee lujaa, se ruokkii aina uusia yksilöitä nousemaan esiin. Mielestäni tästä ovat parhaita esimerkkejä juuri Leimu sekä hyökkääjistä Vili Sopanen joka on tekemässä lopullista läpimurtoaan Liigan hyökkääjien kirkkaaseen elittiin.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olen nähnyt paikan päällä vasta kaksi pelsupeliä. Sekä SaiPa-, että eilisessä HPK-pelissä ensimmäisen erän pelaaminen oli mykistävän hienoa peliä. Taitoa, fyysisyyttä, hienoa pelin lukua ja nöyrää joukkuepuolustusta yhdessä paketissa.

Vaikka toisessa ja kolmannessa erässä peli hieman hajosi, niin haluan uskoa, että pussinokkien peli tästä van eheytyy. Ainakin haastatteluissa Ara on sekä kehuva, että kriittinen joukkueensa edesottamuksiin.

Jos Aran toiveet 60:n minuutin paineesta toteutuvat, niin kevällä on vain kaksi ongelmaa: Pidetäänkö mestaruusjuhlat satamassa vai mäkimontussa?
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pakko sen verran huudella vieraisiin pöytiin, että Giliatti herää vasta viikon päästä. Jos ja kun kone lähtee käyntiin niin veikkaan että pelastaa vielä oman kautensa eikä saa flopin leimaa osakseen. Pakko kuitenkin ihailla teidän jengin sitoutuneisuutta peliin. Tuo "has been joukkue" onkin kääntänyt kaikki spekuloidut heikkoudet vahvuuksiksi. Tuo "järjettömästi rakennettu" joukkue on ollut alkukaudesta täysin suvereeni. Ja mä olen siitä kyllä hiton iloinen. Mitenhän hyvin te vetäisitte jos teillä olisi tähtipelaajia tai huippulöytöjä rapakon takaa? Pakko nostaa hattua Lahden suuntaan, jotain on tehty oikein.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Olen nähnyt paikan päällä vasta kaksi pelsupeliä. Sekä SaiPa-, että eilisessä HPK-pelissä ensimmäisen erän pelaaminen oli mykistävän hienoa peliä.

Heh, vähän OT mutta oot sit näköjää nähny paikan päältä just ne kaks peliä jotka ite oon puolestani jättäny välistä.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Pakko kuitenkin ihailla teidän jengin sitoutuneisuutta peliin. Tuo "has been joukkue" onkin kääntänyt kaikki spekuloidut heikkoudet vahvuuksiksi. Tuo "järjettömästi rakennettu" joukkue on ollut alkukaudesta täysin suvereeni. Ja mä olen siitä kyllä hiton iloinen. Mitenhän hyvin te vetäisitte jos teillä olisi tähtipelaajia tai huippulöytöjä rapakon takaa? Pakko nostaa hattua Lahden suuntaan, jotain on tehty oikein.

Juuri tuo joukkueen "tähdettömyys" on todennäköisesti se suurin syy, miksi tämä tiimi pelaa joka tilanteessa Joukkueena. Okei, tietysti Smolenak kantaa kyllä ehdotonta tähtipelaajan statusta, johan sen voi lukea maali- ja pistepörssistä. Kaveri ei kuitenkaan ole kentällä se näyttävin pelaaja ja haahuilee välillä parikin ekaa kentällä päämäärätiedottomasti vain iskeäkseen pari maalia kolmannessa erässä. Toinen mielestäni varsin hyvä syy nykykunnolle on Aravirran pelitapa ja siihen sopivat pelaajat, vai voiko joku väittää että esimerkiksi. Jesse Niinimäki ja Tyler Redenbach olisivat yhtä kovassa iskussa pelillisesti vaikkapa Raimo Summasen valmennuksessa? Tuskin. Kuuluin ennen kauden alkua niihin, jotka hieman epäilivät Aravirran pelillistä antia, mutta olen saanut olla iloisesti väärässä. Kokenut joukkue on näyttänyt kovan asenteen lisäksi myös hieman epä-Aramaista puolustuspelaamista johtoasemassa, toki muutama läheltä piti-tilanne on käynyt, esim. Oulussa.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Sen enempää analysoimatta mistä Pelicansin nykyinen flow johtuu on pakko omalta osaltaan perua puheitaan Aran osalta. Hyvin on liidannut ja ansiokkaasti käsittelee tätä pientä menestystä. Katsellaan kuinka pitkälle näillä resepteillä päästään.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sen enempää analysoimatta mistä Pelicansin nykyinen flow johtuu on pakko omalta osaltaan perua puheitaan Aran osalta. Hyvin on liidannut ja ansiokkaasti käsittelee tätä pientä menestystä. Katsellaan kuinka pitkälle näillä resepteillä päästään.

Täysin samaa mieltä! En pitänyt Aran valinnasta, ja olin erittäin skeptinen hänen kyvystä luotsata enää menestyksekästä joukkuetta. Tähän asti olen ollut totaalisen väärässä, ja lupaan, etten ole heti mahdollisen heikomman jakson jälkeen lyttäämässä miestä.

Hienoa työtä on Ara tehnyt! Tuskin kukaan olisi parempaa tulosta saanut 10 pelin jälkeen. Ja kun joukkue ja muutamat pelaajat ovat saaneet paljon kehuja, niin vähintään yhtäkkiä Ara ansaitsee omansa.

Ja tähän asti joukkue on hyvin käsitellyt myös menestyksen! Blues peli oli heikohko, mutta siinäkin täydet pisteet olivat alle 2 min päässä. Ja aina ei vain voi kulkea. Toivottavasti osaavat myös seuraavien pelien aikana käsitellä tilannetta samalla tavalla kuin tähän asti, tällöin taistellaan voitosta illasta toiseen jatkossakin.

Onhan tämä ollut hienoa kun kierroksesta 1 alkaen on työpaikalla kuullut, että kohta putoatte... Ja keula on vain kasvanut :)
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Vanhan totuuden mukaan 10 kierrosta kertoo runkosarjan tilanteen, joten voimme hiljalleen alkaa kyttäilemään kuka tulee ensimmäisellä kierroksella vastaan jatkopeleissä. Toivottavasti nälkää riittää vielä runkosarjan voiton jälkeenkin.
 
Vanhan totuuden mukaan 10 kierrosta kertoo runkosarjan tilanteen, joten voimme hiljalleen alkaa kyttäilemään kuka tulee ensimmäisellä kierroksella vastaan jatkopeleissä. Toivottavasti nälkää riittää vielä runkosarjan voiton jälkeenkin.

Kyllä sieltä vielä alaspäin tullaan. Onneksi on sen verran kokenut jengi että tuskin mitään kierrettä nähdään. Tietysti Myllyniemi on sellainen lenkki mihin ei ihan täyden kauden luottoa löydy. Mutta tokkopa sekään mitään rantapallo vaihdetta saa lytyä silmään.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toriparkin valmistumisen aikataulusta ei kannata kantaa vielä huolta, mutta onhan tuossa joukkuessa jotain hyvin erikoista.

Sopanen, Niinimäki ja Leimu ovat "pihapelin" harvoja edustajia Liigassa nykypäivänä. Leimu viilettää hyökkäyksen kärkenä ja jallittaa vastustajan pakkeja kärkiveivillä, Sopanen leikittelee vastustajan kanssa yhdellä kädellä kiekkoa pitäen, old school meininkiä ja meikä ainakin tykkää kuin hullu puurosta. Kun tulostakin tulee näiden taiteilijoiden luovaa peliä ja iloa on mahtava katsella. Robottikiekolla saatetaan mennä helpommin päätyyn asti, mutta Aran sallima "aistien varainen" pelaaminen saa ainakin edellämainituista pelaajista enemmän irti.

Sitten on vielä herra Smolenak, tämä muutoin keskinkertainen pelaaja, joka on kuitenkin yhdessä asiassa yksi kaikkien aikojen parhaita Liigassa eli MAALIN teossa.

Pelsuilla on kasassa joukkue, jonka erityisosaamista(jos KHL ei vie) löytyy harvalta joukkueelta. Ennustamaan en ala, mutta sanottakoon ettei nyt kyseessä ole todellakaan mikään välikausi.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Sitten on vielä herra Smolenak, tämä muutoin keskinkertainen pelaaja, joka on kuitenkin yhdessä asiassa yksi kaikkien aikojen parhaita Liigassa eli MAALIN teossa.
Näin se on, vaikka Liigan yksilöiden taso onkin laskenut parin viime kauden ajan. Lahen oma Dany Heatley, laiskan pulskea isovartinen maaliniskijä. Tosin Heatley taitaa nykyään olla "kuollutta painoa" Wildin veneessä.
 

Team Tölkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suljettu liiga ja Kummola
Niko Tuhkanen ei ole liiga pelaaja. Ei lisättävää.
 

Team Tölkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suljettu liiga ja Kummola
Anteeksi että pahoitin mielesi huolimattomalla kirjoitusasulla. Anteeksi.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Niko Tuhkanen ei ole liiga pelaaja. Ei lisättävää.
Niko Tuhkanen on parempi kuin Pietilä, eikä jää juurikaan nykytasoisesta Hurrista kakkoseksi.

Ensimmäinen peli Nikolta, vie oman hetkensä ennenkuin pääsee sinuiksi uuden joukkueen pelityyliin. Se harvoin tapahtuu vajaassa 20 minuutissa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Niko Tuhkanen on parempi kuin Pietilä, eikä jää juurikaan nykytasoisesta Hurrista kakkoseksi.

Tämä. Omaan silmään Niko on ihan riittävän hyvä hoitamaan kutospakin roolia siihen asti kun Hemu on taas pelikuntonen. Niin kauan kun Pietilä on virhealtis ja omassa päässä jatkuvasti pulassa, ajaa Niko kyllä heittämällä J-P:n ohi ketjuhierarkiassa, siis näin ainakin omasta mielestäni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös