Nyt kun pahin vitutus on jo haihtunut, voin ehkä linjata hieman ajatuksiani muutamasta valmennusta ja pelaajistoa koskevasta aspektista kautta 21-22 koskien - pahoitteluni jo etukäteen pitkästä viestistä, ja muistattehan, että kyseessä ovat valtaosin omat näkemykseni ja mielipiteeni.
Valmennus
Vaikka olen itsekin pettynyt Hölön pelin kehittymättömyyteen, en silti millään pysty ajattelemaan, että hänen kenkimisensä olisi hyvä idea. Päinvastoin, ensimmäisen kauden onnistuminen vaikuttaa olevan enemmänkin trendi Pelicans-valmentajilla Suikkasesta lähtien (Matikainen ja Nieminen kokivat saman).
Pelaajamateriaali oli yksi kovimmista kautta aikojen, mutta niin oli myös kausien 16-17 ja 18-19, ja tarvitseeko muistuttaa, miten näillä kausilla kävi? Nemo ja Petu saivat joukkueen voittamaan yhteensä kolme ottelua ja peli oli aivan hirveää katsoa. Toki tällöin pelattiin kvartseja, mutta en menisi takuuseen, että Petun joukkue olisi sääleissä kyennyt kaatamaan ainakaan IFK:ta tai Kärppiä, niin pahasti joukkue lähti näpeistä.
Todettakoon siis loppukaneettina, että Hölölle pitää antaa ensi kaudella aikaa syistä, joista seuraavaksi…
Pelaajat
Pelaajiston osalta toteutui se pahin skenaario, eli nuoret pelaajat, joiden kehittymiseen ja suorittamiseen luotettiin, eivät pahemmin kehittyneet tai suorittaneetkaan. Tämä toki pätee myös osittain vanhempaan kaartiin. Huomautettakoon, että omasta mielestäni nuorista puhtaat/puhtaahkot paperit voidaan antaa Tukiaiselle, Utuselle ja myös T. Vilénille, vaikka kauden loppu jälkimmäisen osalta menikin heikommin - nämä kolme pelaajaa kykenivät kehittymään ja/tai suorittamaan. Samoin Hämäläinen ja Haatanen suorittivat roolinsa vaatimalla tasolla, vaikka heiltäkin toivoisi tehoja selvistä maalipaikoista.
Tästä päästäänkin ykköskorin pelaajiin, joista jätetään Björninen (vähäinen pelimäärä) sekä Eronen ja Kangasniemi (hyvin neutraalit pelaajat kansalaispalautteen osalta) ja maalivahdit (selviä onnistujia) käsittelemättä. Jasek ja Smejkal jakoivat mielipiteitä, ja huomasin itsekin välillä vittuuntuvani heidän välinpitämättömältä vaikuttaneesta asenteestaan. Päivän ja kauden päätteeksi kuitenkin he olivat ne, jotka saivat pelin vastustajan päätyyn ja ratkaisivat valtavan määrän pelejä (Iikan ja Erosen lisäksi), eikä takaa apuja tullut. Tästä kertoo myös tehotilasto, olkoon hyvä tai huono mittari tahansa - Jasek oli yli 50 tehdyn maalin aikana kentällä, ja Smejkal olisi yltänyt tähän pelatessaan kaikki matsinsa.
Tästä päästään myös viimeiseen aiheeseen, eli logolle pelaamiseen ja ”turkoosin sydämen” käsitteeseen. Pelicans ei valitettavasti ole tilanteessa, jossa ykköspelaajiltamme voidaan edellyttää täysipäiväistä, kaudesta toiseen ulottuvaa turkoosia sydäntä, vaan tähtemme lähtökohtaisesti ovat yhden kauden palkkasotureita, jotka etsivät paikkaa isommista seuroista/liigoista kauden jälkeen. Tässä ei myöskään ole mitään pahaa - se, että Tyrväinen pelaa logolle täydellä turkoosilla sydämellään ei tehnyt hänestä Jasekia tai Smejkalia tärkeämpää pelaajaa Pelicansille. Tämä tulisi myös muistaa tulevina kausina: vaikka en haluaisi Åstenia omaan jengiini, menee hän papereissani esimerkiksi saman roolin Vartiaisen edelle, ja vastaavasti jos löytyy Tyrväistä halvempi työmyyrä, joka kykenee tuloksentekoon, ei Tyrväisen lahtelaisuuden tulisi olla seikka, joka hänet pitää kokoonpanossa illasta ja kaudesta toiseen. Tarkennettakoon toki, että omien kasvattien pelaaminen Pelsuissa merkitsee paljon, mutta kun katsoo esimerkiksi Kärppien kokoonpanoa ja peliä, voi nähdä, miltä näyttää se, kun omat kasvatit tuovat kentälle myös muuta kuin sen routasydämensä.
Näillä ajatuksilla tosiaan eteenpäin - diskurssi ajatuksiani koskien on enemmän kuin tervetullutta. Odottakaamme pelaajauutisia (tai ainakin -huhuja), niitähän varten kesä on. Nauttikaamme myös kesästä ennen kovaa seuraavaa kautta, kun idästä saapuu Liigaan hyvän tason pelaajia.