Pelicans kaudella 2021–2022

  • 355 673
  • 1 525

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ympyrä sulkeutuu ja ehkä hyvä niin. Lambert saa Lahdessa laadukasta valmennusta ja varmasti paluu kotikylään tuo tietynlaista rauhaa myös kaukalon ulkopuolelle. Asuuko muuten Bradin äiti Lahdessa vai onko perhe kiertänyt mukana?

Jälkikäteen ajateltuna Lambertin ei olisi koskaan pitänyt Lahdesta edes lähteä. HIFK-sopimus oli sinänsä ihan kunnianhimoinen yritys lähteä hakemaan vähän suurempia kuvioita ja paineita matkalla kohti maailman kärkeä, mutta Lamberteilla ei sitten jänne riittänyt edes vähää alusta. Meillä olisi ollut tarjolla hyvää valmennusta jo Pikkaraisen aikakaudella ja paljon kokeneita pelimiehiä, joiden rinnalla olisi voinut rauhassa keskittyä olennaiseen. Mutta jonkun, oman käsitykseni mukaan isän, pitkäjänteisyys ei riittänyt, vaan kaikki piti saada heti. Siinä ei vain poika ihan pysynyt mukana. Siirto Jyväskylään olikin sitten kaikin puolin virhearvio.

Toivottavasti Brad onnistuu, ihan itsensäkin takia. Sen verran paljon on ehtinyt tapahtua parin viime vuoden aikana, että takaisin ei palaa sama nuorimies vain vähän kasvaneena ja kokeneena, vaan omalla tavallaan silmätikuksi joutunut pelaaja, jolla on nyt todella paljon todistettavaa. Mua kiinnostaa kehittyminen aina pitkällä tähtäimellä, ei mikään yksittäinen kausi. Bradissa on kaikki eväät olla huippupelaaja, mutta tilanne pitää nyt rauhoittaa. Itse toivon, että tämän kaiken takana on Bradin oma tahto ja hän on itse tehnyt päätökset sen mukaan, mikä on hänelle itselleen parasta. Täysi-ikäisyys tuo myös valtaa, mikä varmasti Bradin kohdalla on hyvä asia.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Menikö tuo pelimäärän mukaan? Lambert on pelannut JYP:ssä tällä kaudella 24 matsia.
Täytyy sanoa, että nyt on ollut niin monenlaista kirjoitusta korvauksista, etten uskalla sanoa tuohon mitään... Kun ei tiedä purettavista sopimuksistakaan, niin parempi varmaan olla hiljaa, vaikka tekisi mieli viisastella, että itse olisin varmistanut tältä kaudelta vähintään 50% osuuden mahdollisista kasvattajakorvauksista.
 

Turkoosilintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat savolaesjoukkueille
Kaikenlaista odotin Pelicansin ympärillä vielä tällä kaudella tapahtuvan, mutta en tätä.

No ei mitään, posin kautta ja toivotaan että Bradi tuo joukkueeseen maalintekouhkaa. Vaikea uskoa että viimeaikaisia esityksiä huonommin menee ainakaan jos saa mahiksen näyttää.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Ympyrä sulkeutuu ja ehkä hyvä niin. Lambert saa Lahdessa laadukasta valmennusta ja varmasti paluu kotikylään tuo tietynlaista rauhaa myös kaukalon ulkopuolelle. Asuuko muuten Bradin äiti Lahdessa vai onko perhe kiertänyt mukana?

Jälkikäteen ajateltuna Lambertin ei olisi koskaan pitänyt Lahdesta edes lähteä. HIFK-sopimus oli sinänsä ihan kunnianhimoinen yritys lähteä hakemaan vähän suurempia kuvioita ja paineita matkalla kohti maailman kärkeä, mutta Lamberteilla ei sitten jänne riittänyt edes vähää alusta. Meillä olisi ollut tarjolla hyvää valmennusta jo Pikkaraisen aikakaudella ja paljon kokeneita pelimiehiä, joiden rinnalla olisi voinut rauhassa keskittyä olennaiseen. Mutta jonkun, oman käsitykseni mukaan isän, pitkäjänteisyys ei riittänyt, vaan kaikki piti saada heti. Siinä ei vain poika ihan pysynyt mukana. Siirto Jyväskylään olikin sitten kaikin puolin virhearvio.

Toivottavasti Brad onnistuu, ihan itsensäkin takia. Sen verran paljon on ehtinyt tapahtua parin viime vuoden aikana, että takaisin ei palaa sama nuorimies vain vähän kasvaneena ja kokeneena, vaan omalla tavallaan silmätikuksi joutunut pelaaja, jolla on nyt todella paljon todistettavaa. Mua kiinnostaa kehittyminen aina pitkällä tähtäimellä, ei mikään yksittäinen kausi. Bradissa on kaikki eväät olla huippupelaaja, mutta tilanne pitää nyt rauhoittaa. Itse toivon, että tämän kaiken takana on Bradin oma tahto ja hän on itse tehnyt päätökset sen mukaan, mikä on hänelle itselleen parasta. Täysi-ikäisyys tuo myös valtaa, mikä varmasti Bradin kohdalla on hyvä asia.
Sehän tässä kaikista hauskinta onkin, että alkujaankin Brad itse olisi käsittääkseni ollut ihan valmis ja halukas jatkamaankin Lahessa. Mutta isä ei tätä nähnyt mahdollisuutena, ilmeisesti valmennuksellisten asioiden tähden.

Ja sitten alkoikin sellanen vuoristorata että oksat pois, joka on varmasti vaikuttanut kehitykseen negatiivisesti.
 

Coutinho

Jäsen
Onnea Brädille takaisin Lahteen! Ei jäänyt ainakaan tänne mitään hampaankoloon. Sai pelata sen minkä ansaitsi ja selkeä muutos näkyi pelaamisessa siitä päivästä eteenpäin, kun ei tullut aluksi valituksi Ruotsin U-20 turnaukseen. En olisi yllättynyt jos pelaisi teillä loppukauden piste/ottelu tahdissa jos pääsee hyvien ketjukavereiden kanssa pelaamaan.

JYP sopimuksessa on varmasti ollut joku purkupykälä, ei Viitanen niin tyhmä voi olla, että pelaaja voisi sopimuksesta ilmaiseksi kävellä pihalle. Sen takia varmaankin noin mittava tukijoukko rahoittamassa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sehän tässä kaikista hauskinta onkin, että alkujaankin Brad itse olisi käsittääkseni ollut ihan valmis ja halukas jatkamaankin Lahessa. Mutta isä ei tätä nähnyt mahdollisuutena, ilmeisesti valmennuksellisten asioiden tähden.

Ja sitten alkoikin sellanen vuoristorata että oksat pois, joka on varmasti vaikuttanut kehitykseen negatiivisesti.
Ja samahan se taisi olla myös HIFK:ssa. Tykkäili vielä pitkään HIFK:n somepostauksista ja esiintyi kuvissa HIFK-kamat päällä tyyliin edellisenä päivänä ennen kuin siirtyi Jypiin. Että jos siitä voi vetää jotain johtopäätöksiä, niin Brad itse ei ole missään vaiheessa ollut minkäälainen ongelmatapaus, vaan sitä on vain tämä ylimääräinen kuhina ympärillä.

Jos jotain hyvää näistä kokemuksista hakee, niin jos Brad oikeasti on tervepäinen kaveri ja ovat osanneet panostaa henkiseen valmennukseen, kovin moni ulkopuolinen asia ei välttämättä häntä hetkauta. Toisaalta sitten taas, harvemmin tällainen rumba pelkästään postiivista on herkässä iässä olevalle nuorelle ihmiselle.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sehän tässä kaikista hauskinta onkin, että alkujaankin Brad itse olisi käsittääkseni ollut ihan valmis ja halukas jatkamaankin Lahessa. Mutta isä ei tätä nähnyt mahdollisuutena, ilmeisesti valmennuksellisten asioiden tähden.

Ja sitten alkoikin sellanen vuoristorata että oksat pois, joka on varmasti vaikuttanut kehitykseen negatiivisesti.

Jotenkin olisin taipuvainen tästä yhdistämään tuon täysi-ikäisyyden ja yllättävän siirroon Lahteen, että nyt on napanuora katkaistu ja poika tekee itsenäiset päätökset. Eli haluaa todella Lahteen palata ja isä ei seuraa mukana ja saadaan tilanne rauhoitettua. Noh aina saa toivoa.

Kyllähän tämä piristystä ainakin toi tähän ankeuden keskelle.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan sympaattisia tälläiset kotiinpaluut kun on käyty välillä muualla isommissa seuroissa kiertämässä. Mieleen tulee esim. Jantunen, Kakko ja nyt tietysti 18-vuotias Brad Lambert.
Pari kautta himassa, hokkarit naulaan ja sen jälkeen ehkä vähän jotain duuneja toimistolla? Tai mahdollisesti junnuvalmennuksessa?
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Sehän tässä kaikista hauskinta onkin, että alkujaankin Brad itse olisi käsittääkseni ollut ihan valmis ja halukas jatkamaankin Lahessa. Mutta isä ei tätä nähnyt mahdollisuutena, ilmeisesti valmennuksellisten asioiden tähden.

Ja sitten alkoikin sellanen vuoristorata että oksat pois, joka on varmasti vaikuttanut kehitykseen negatiivisesti.
Ihan hyvältä kuulostaa tämä siirto. Uuteen nousuun vaan Lahdessa ja vuoristorata seis.
 

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koronan takia seuran rahat loppu, mutta aina löytyy 21 yhteistyökumppania että saadaan 18v jääkiekkoilijan raakile roudattu takaisin kotia :D tämä kertoo koko SM-liigan tilanteestakin jotakin.

Kyllähän sitä rahaa sitten löytyy vähän muuhunkin..
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En nyt oikein innostu Lambertista viime vuosien sekoilujen jälkeen, mutta nyt kun kerran täällä pelaa, niin toivotaan parasta totta kai. Piste per peli loppukausi ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Eiköhän mahdollisesta ensi kaudestakin ole puhuttu, mutta mitä se Lambertin kohdalla merkitsee...
 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Saa nähdä mihin pystyy, potentiaalia löytyy ja roolia on ainakin tarjolla. Uskon, että jos jatkaa ensi kaudella Lahdessa niin luvassa +40p kausi. Mutta jotenkin vähän ehkä turha hankinta, kun noin iso duuni piti tehdä pelaajan eteen, joka tehnyt 2+4 tällä kaudella.
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä on tuo pinna per peli toive/odotus/mahdollisuus pulpahtanut useaan kertaan esille. Pitäisi kuitenkin muistaa, että tällaiset pelaajat ovat ihan niitä huipun huippuja, jotka saisivat liigassa tulosta aikaa ihan missä kentässä ja joukkueessa tahansa. Eivät tietenkään pinna per peli mutta enemmän kun 2+4. Lambert ei tässä kastissa vielä ole. Toivotaan uutta nousua, mutta kova työ on olla kärkijätkä tässä liigassa. Aikaa kuitenkin on vaikka kuinka.
 

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Missähän Brädi ois tällä hetkellä jos ei ois ikinä lähtenyt Lahdesta. No mutta mies oli ihan pirteä tyngäksi jääneissä junnu kisoissa, joten jotain odotuksia tässä voi asettaa mutta katsellaan.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Tämä tuli puskista.
Se on Lambertilla nyt vähän sellainen klassinen The Hetki, jolloin pitäisi alkaa miesten tasolla tapahtumaan, jos meinaa ykköskierroksen kärkisijoilta löytyä. Mallia Aatu Rädystä ja piste-per-peli niin siellä alkaa Wright jo pelkäämään ykköspaikkansa puolesta.

Oikea valmentaja Bradille tässä vaiheessa ja vastuuta on tiedossa. Jollei ykkösessä, niin kakkosketjussa Kangasniemen kanssa vauhtia voi riittää, vaikkakin jokseenkin samanlaiset pelitavat voivat myös syödä toisiaan.

Tervetuloa Brad, no hard feelings!
 

FastEnd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pidän Brad Lambertin kotiin paluuta loistavana juttuna. Kuitenkin seura tarvitsee nyt kipinää kun ei ole voittoja tullut ja Smejky olympialaisissa. Brad saa uuden startin ja nosteen uralleen sekä samalla seura saa hyvän ja taitavan pelaajan, jolla on varmasti näytettävää sekä annettavaa kasvattajaseuralle. Nyt on eri lähtökohdat kun on pari vuotta kierrelty muualla. Uskon vahvasti tähän hommaan ja tässä ei ole kasvattirahoilla niin suurta merkitystä kuin sillä, että Pelsut ja Brad saa buustin peleihin ja positiivista energiaa seuran imagoon. Ja toki onhan se hienoa päästä kuitenkin suht korkealta varatuksi joukkueesta-Pelicans...
 
Viimeksi muokattu:

NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Lahen toiseksi tunnetuimman Brädin kotiinpaluu! Näin tämän pitikin mennä, urheiluromantiikkaa parhaimmillaan. Vielä kun nähtäisiin kunnon onnistuminen. Ei ole varmaan jääkiekko ihan kauhean hauskaa viime vuosina ollut. Turkoosissa Brädi on aina ollut hyvä. Toivotaan vaikka Sopas-Vilin malliin, että kotona vaan kulkee.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Koronan takia seuran rahat loppu, mutta aina löytyy 21 yhteistyökumppania että saadaan 18v jääkiekkoilijan raakile roudattu takaisin kotia :D tämä kertoo koko SM-liigan tilanteestakin jotakin.

Kyllähän sitä rahaa sitten löytyy vähän muuhunkin..
No tuskin on kauhean kallis pelaaja. Eiköhän Lambert tuskastunut tehottomuuteensa sekä niukkaan peliaikaa jonka takia halusi vaihtaa maisemaa.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sitä päivää odotellessa, kun Lahdessa oltaisiin tyytyväisiä edes yhteen hankintaan.

Mikä tässä kommentissa oli pointtina?

Tähän hankintaan kohdistuvat antipatiat on ymmärrettäviä, vaikka itse suhtaudun siihen varsin positiivisesti.
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Jos parin viime vuoden virheistä on otettu opiksi, niin Helsinki-Jyväskylä -kierros ei ole ollut turha. Taustajoukot ovat toivottavasti ymmärtäneet sen, että joukkueen menestys ja oppiminen pelaamaan joukkuepelaajana on paras tae eteenpäin tuleville tähdillekin.
Pelicansin onni on, että tämä opettelu on tapahtunut muualla kuin Lahdessa. Tämä sillä varauksella, että opiksi on otettu.
Ehkä meidän ei kannata surra, jos oppia on haettu muualla.
 

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Millaisia ketjukoostumuksia palstaveljet saavat aikaiseksi Bradin tulon myötä? Eikö Brad ole pelannut sentterinäkin niin itse lähtisin kokeilemaan kakkosen keskellä ja Nikkasta herättelisin siirrolla Peliittoihin. Nordgren voisi löytää maalivainunsa kakkosessa Iikan ja Bradin vierellä, jossa ei pitäisi ainakaan tarjoilusta olla kiinni. Mutta onko tuossa sitten liikaa taiteilijoita? Vaihtoehtoisesti Tyrväinen kakkosen keskelle ja Lambert laitaan.

Smejkal-Jasek-Kivenmäki
Kangasniemi-Lambert-Nordgren
Roine-Vilen-Haatanen
Tyrväinen-Hämäläinen-Hirvonen
Nikkanen, Tukiainen, J. Jämsen

Muutaman hyökkääjän sijoittaisin pysyvästi Peliittoihin jotta kokoonpano liigassa ei eläisi niin paljon päivästä toiseen kun kaikille pyritään antamaan peliaikaa. Tässä tapauksessa ne olisivat A. Jämsen ja Forslund.

Kokoonpanossa on hyökkääjiä paljon ja puolustajia vähän niin nähdäänkö mahdollisesti vaihtokauppoja toisen seuran kanssa hyökkääjästä puolustajaan? En kyllä osaa sanoa kenestä haluaisi luopua kun katsoo parin vuoden päähän tulevaisuuteen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J-H
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös