Mainos

Pelicans kaudella 2017–2018

  • 402 228
  • 1 433

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hyvä että muutkin on huomannut että tappioista huolimatta joukkue pelaa hyvin ja luo paikkoja. Huolta kyllä aiheuttaa se ettei Borna pääse maalipaikoille muuten kuin yrittämällä kikkailla itse itseään esiin. Tähän Pereskokov voisi olla ratkaisu.. Joel Mustonen vaipuu yhä syvemmälle massaan, kenties siirto neloseen ja Lahtinen farmista kokoonpanoon kokeilemaan tulosketjun laitaan? Ei ainakaan paljoa Mustosta näkymättömämpi voisi olla..
Kun Sulak tulee, kenet pitää teidän mielestä pistää syrjään? Kousa, Leimu ja Lassen pelaa aina kun pystyvät, mielestäni. Manelius edustaa taistelutahtoa ja soturikulttuuria, jota ei puolustuksessa ole liikaa. Rowley on varsin mainio all-around puolustaja, vaikkakin hieman tasapaksu pelityyliltään. Jürgens on ollut hyvä, hieman varovainen, mutta on noussut usein maalille asti kun hyökätään, muttei ole silti omissa viimeisenä. Hän saattaa olla eräänlainen Leimun manttelinperijä, joten en häntä siirtäisi syrjään, ainakaan pitkäksi aikaa.
Mitä muut on mieltä?
Jonkinlaista rotaatiota Rowleyn, Jürgensin ja Maneliuksen välille varmaan virittelisin. Tai sitten 7 pakkia kokoonpanoon ja kaikille peliaikaa tilanteen ja suoritusten mukaan.

Bornasta ja Mustosesta samaa mieltä, mutta vieläkin voisi mielestäni muutaman pelin antaa aikaa ennen suurempia toimenpiteitä. Lahtisen kohdalla olisi sitten kysymysmerkkinä kokonaisvaltaisen pelin laatu varsinkin omassa päässä. Vaikka hyökkäyspäässä kiekollisena toimisikin, ei tuolla oikein voi pitää mukana pelaajia, jotka ovat junnutasoa muilla osa-alueilla. En sano, että Lahtinen tätä olisi, mutta siinä voisi olla yksi selitys, miksi Lahtista ei ole käytetty.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Rowleyhan tuossa ensimmäisenä on liipaisimella vaikka miehestä pidänkin. Manelius on erittäin tärkeä omassa päässä ja Jürgenshän on erittäin hyvä molemmissa päissä.
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itsekin usko Rowleyn siirtyvän seiskapakiksi kunhan Sulak saapuu.

Kuten paljon puhuttu, on Joel Mustonen tällä hetkellä suurin murheenkryyni. Haluaa hanakasti ratkaista hyökkäyksiä ja vetää paljon, valitettavasti vedot ovat pääasiallisesti suhteellise surkeita ja tekee kaikenlisäksi huolimattomia ratkaisuja kiekon kanssa. Omaan silmään ei ole Jolle kehittynyt edellisen visiitin jälkeen yhtään. Toivottavasti saisi hanat auki niin olisi edes kohtuullinen kakkos-kolmoskentän pelaaja.
 
bastor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pereskokov pelasi siis eilen harjoitusottelun Peliittojen paidassa.
Merkintöjä jos jonkinlaisia:
09:24 0-1 Pereskokov Vadim (KIVELÄ Niko,SALONEN Samuel)
37:38 5 min Pereskokov Vadim - Korkea maila
37:38 20 min Pereskokov Vadim - PELIRANGAISTUS - Korkea maila

5-7 voittoon päättyneessä ottelussa myös Samuel Salonen tehot 1+4
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Meidän ykkössentterihankintamme ongelmat eivät eskaloidu pelkästään hyökkäyspäässä 0+0 vaan myös puolustussuunnassa pitää hyvin puoliaan -3, toiseksi huonoin. Nämä tilastot heijastuvat myös sinne erikoistilannepelaamiseen jossa miestä roikotetaan ja ketjukavereidensa tilastoihin.

Hyvä jos jossain vaiheessa piristyy. Aikaahan hänelle siihen on vaadittu.
 
Hockey-65

Jollella on tällä hetkellä liian painava reppu! :) Taitaa olla ladannut itselleen ihan ylisuuret odotukset ja eiköhän pohjakosketuksen ole pikku hiljaa jo saavuttanut, joten keskittyminen perusasioihin ja sitä kautta onnistumisiin olisi hänelle tie parempaan huomiseen. Sen tiedän, että noin huono hän ei todellakaan ole mitä nyt on nähty! Riittääkö siihen mihin hänet on hommattu, todennäköisesti ei mutta kyllä hänestäkin vielä iloa tulee olemaan. Apina pitäisi saada karistettua niin Siikosen, Kousan kuin Bornankin ja kun peli alkaa olla uomissaan niin eiköhän se homma pian aukea yksilötasollakin. Itse asiassa, siihen ei mene enää kauaa, se on ihan lähellä, uskokaa pois! :)
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Meillä on tällä hetkellä ihan riittävästi kelpoja 3-4 ketjun senttereitä. Ykkösketjun sentteriä ei ainoatakaan, ei lähelläkään. Ehkä siihen ei sitten ole katsottu tarpeelliseksi panostaa tai rahaa ei yksinkertaisesti ole.

Mielenkiintoista sinänsä seurata kuinka kauan Jollea näillä esityksillä rosterissa roikotetaan.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Meillä on tällä hetkellä ihan riittävästi kelpoja 3-4 ketjun senttereitä. Ykkösketjun sentteriä ei ainoatakaan, ei lähelläkään. Ehkä siihen ei sitten ole katsottu tarpeelliseksi panostaa tai rahaa ei yksinkertaisesti ole.

Mielenkiintoista sinänsä seurata kuinka kauan Jollea näillä esityksillä rosterissa roikotetaan.
Ei tähän tosiaan mitään 4-senttereitä enää lisää tarvita. Joel Mustonen olisi ihan valmis Peliittoihin. Kovempitasoisessa sarjassa, SHL:ssä kuitenkin n. 0.5 ppg. Onhan tämä alku ollut ihan uskomaton, vaikka moni tälläkin palstalla lähes tällaista uumoili kun Mustosen hankinta julkistettiin.

Kyllähän rahaa palaa Heinonkin palkkaan niin kauan kun kaveri seuran löytää. Näin olettaisin, varmuutta ei toki ole. Jossain taidettiin mainita että pelaajabudjetti tälle kaudelle on jokseenkin käytetty.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
. Mikä itseäni ihmetyttää suuresti on tuo ylivoimaprosentti, joka on Liigan heikoimpien joukossa. ....?

Pieni tilannepäivitys. Pelicansin ylivoimaprosentti tällä hetkellä liigan toiseksi paras. AV taisi olla kuudenneksi parasta.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Tiistaina on Kerhoa vastaan tiedossa se kuuluisa kuuden pisteen matsi. Molemmat joukkueet on nyt tasapisteissä, kolmen pisteen voitolla kuuden sakkiin.
 
Mettis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & Pelicans
Meillä on tällä hetkellä ihan riittävästi kelpoja 3-4 ketjun senttereitä. Ykkösketjun sentteriä ei ainoatakaan, ei lähelläkään. Ehkä siihen ei sitten ole katsottu tarpeelliseksi panostaa tai rahaa ei yksinkertaisesti ole.

Mielenkiintoista sinänsä seurata kuinka kauan Jollea näillä esityksillä rosterissa roikotetaan.
Kuten Tapparalla on paljon huippuja ja on sarjataulukossa järkyttävän hyvin sijoittunut? Niillä nimillä ole mitään väliä, jos tulos on hyvää. Täällä vain haahuillaan jotain ihan muuta..
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos oikein katsoin, niin NHL-kausi alkaa 5.10. Entäs milloin nuo harjoitusottelut loppuvat ja Sulak olisi valmis suuntaamaan Suomeen? Tarvetta olisi varsinkin, jos Kousa on loukkaantuneena.
 
FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Jos oikein katsoin, niin NHL-kausi alkaa 5.10. Entäs milloin nuo harjoitusottelut loppuvat ja Sulak olisi valmis suuntaamaan Suomeen? Tarvetta olisi varsinkin, jos Kousa on loukkaantuneena.

Syyskuun lopusta on ollut puhetta, että Sulak saapuisi Lahteen. Viime yönä Red Wings pelasin harjoitusottelun Bostonia vastaan eikä Sulak ollut siinä ottelussa enää kokoonpanossa. Tuleva viikko varmasti viisastaa meitä!
 
LKKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Meillä on tällä hetkellä ihan riittävästi kelpoja 3-4 ketjun senttereitä. Ykkösketjun sentteriä ei ainoatakaan, ei lähelläkään. Ehkä siihen ei sitten ole katsottu tarpeelliseksi panostaa tai rahaa ei yksinkertaisesti ole.

Mielenkiintoista sinänsä seurata kuinka kauan Jollea näillä esityksillä rosterissa roikotetaan.

Ymmärrykseni mukaan sentteri-osastolle ei ole apua tulossa lähiaikoina. Ja kyllä, syy on se yksinkertainen.

Jotenkin on sellainen fiilis että nyt ei ole se kuuluisa vaatimustaso kaikkia kohtaan samanlainen. Onko reservissä parempaakaan sentteriä Joellen korvaajaksi on lienee makuasia. Laiturin tontilta siirrettäviä kyllä.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson

Onko tämä nyt ymmärrettävä niin, että mielestäsi ei ole ok jos tulosyksikköön hankittu pelaaja saa paskaa niskaansa siitä, että ei ole onnistunut tekemään kentällä sitä roolia mitä varten hänet on hankittu? Ei tuolla kyllä kukaan muu ole noin vihkoon kauden alkua vetänyt kuin Joel Mustonen.
 
Öööö....Ilmeisesti ilmaisin itseäni huonosti, sillä tarkoitin päinvastoin. Eli valmennuksen kuuluisa vaatimustaso J.Mustosta kohtaan ei ole sillä tasolla kuin pitäisi. Muutoinhan kaveri ei tuota jääaikaa saisi, kun ei sitä ansaitse.

Ajattelen itse niin, että "nimi selässä" antaa anteeksi suoritustasossa, valitettavasti. Ja kuten @Jari66 aiemmin mainitsi, kyllä aikaa on jo annettu. Varmasti Jolle parantaa, muttei tule lunastamaan 1.sentterin kriteereitä.

En tosiaan tiedä onko sitä parempaakaan tarjolla, mutta esim omat nuoret ei pelaisi tuolla suoritustasolla minuuttiakaan. Mahdollisuuden ainakin Lahtiselle antaisin.
 
Detski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toivottavasti Jolle laitetaan jo heti perjantaina Peliittoihin hakemaan onnistumisten kautta kadonnutta itseluottamusta. Jospa ukko lähtisi siitä sitten uuteen nousuun ja olisi myöhemmin ihan käyttökelpoinen osa joukkuetta.
Asiasta toiseen, onko muuten kellään tietoa, miten pitkälti Pelicansin ja Peliittojen pelitapa/pelikirja on synkronoitu? Onko ollenkaan? Entä A-juniorit?
 
Anselmoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaakonkulma
Miksiköhän muuten Jürgens ei mahdu teillä enää pelaamaan ylivoimaa? Pelasi mielestäni ekoissa peleissä hyvin ja pääsi hyvin pisteillekkin. Kyseessä kuitenkin pakki jonka suurimmat avut hyökkäyspäässä ja yyveellä.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Miksiköhän muuten Jürgens ei mahdu teillä enää pelaamaan ylivoimaa? Pelasi mielestäni ekoissa peleissä hyvin ja pääsi hyvin pisteillekkin. Kyseessä kuitenkin pakki jonka suurimmat avut hyökkäyspäässä ja yyveellä.

Varmasti saa vielä tilaisuuksia yv:llä. Tällä hetkellä joukkueessa on se tilanne, että ylivoimalle on tarjontaa vähän kaikkialta. Lassen ja Manelius ovat oikeastaan ainoat, jotka ei ylivoimalla ole juuri pelanneet. Kousa ja Leimu pelaavat toisessa viisikossa ja Rowley toisessa. Sulakin mahdollinen tulo tuo lisää kilpailua tähän. Jürgensin potentiaali on valtava ja todennäköisesti häntä halutaan ajaa sisään puolustuspelaamisen kautta juurikin siksi, että kun tuon puolen saa hiottua viimeisen päälle niin sitten tehopisteita alkaa rapisemaan kovempaan tahtiin. On kuitenkin ollut osissa peleistä joukkueen paras pakki. Tekee pienet asiat oikein kovalla prosentilla ja liike on todella hyvää. Toivottavasti optiot käytetään mahdollisimman pian.
 
EinoKeisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miksiköhän muuten Jürgens ei mahdu teillä enää pelaamaan ylivoimaa? Pelasi mielestäni ekoissa peleissä hyvin ja pääsi hyvin pisteillekkin. Kyseessä kuitenkin pakki jonka suurimmat avut hyökkäyspäässä ja yyveellä.

Voisi omasta puolestani hyvin korvata Rowleyn toisessa YV-kentässä. Rowley ei ole juuri minkäänlainen pelote viivalla, vaikka ihan hyvin kiekkoa siellä siirteleekin. Väittäisin, että Jürgens ajaisi saman asian.
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans

Molemmat ovat pelanneet mielestäni erinomaisesti liigan alun. Jürgens on erityisen hyvä heittämään kiekkoa maalille. Suosikkini joukkueessa.
Leimu ja Kousa sinne ylivoimaan viivapelotteena totta kai kuuluu (terveinä), mutta pitäisikö miehet olla eri yv-kentissä takaiskujen välttämiseksi .. (?).

Plus-miinus saldot (siis tasakentin)
Jürgens +2 Rowley +2 Kousa -4, Leimu -5
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kousa ja Leimu on yhdessä siksi, että ei voi pelata vaan jompaakumpaa pois ja se riittäisi. Kyllä tuohon joku muu lääke olisi keksittävä.
 
LKKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kun Sulak tulee, kenet pitää teidän mielestä pistää syrjään? Kousa, Leimu ja Lassen pelaa aina kun pystyvät, mielestäni. Manelius edustaa taistelutahtoa ja soturikulttuuria, jota ei puolustuksessa ole liikaa. Rowley on varsin mainio all-around puolustaja, vaikkakin hieman tasapaksu pelityyliltään. Jürgens on ollut hyvä, hieman varovainen, mutta on noussut usein maalille asti kun hyökätään, muttei ole silti omissa viimeisenä. Hän saattaa olla eräänlainen Leimun manttelinperijä, joten en häntä siirtäisi syrjään, ainakaan pitkäksi aikaa.
Mitä muut on mieltä?

Mietin tätä samaa jo aiemmin ja tänään yritin katsella "sillä silmällä" tätä Sulak ->7.pakki dilemmaa.

Minunkin mielestä Manelius alkaa olla varma valinta kuuden joukkoon tällä hetkellä, kuten tietty Lassen ja Kousa. Sitten mennään siihen mielipide-osastoon, jossa vaihtoehtoja on useampia. Toki yksikin loukkaantuminen "helpottaa" tilannetta.

Leimu on onneksi pelannut "terveenä" alkukauden. Mutta väistämättä tulee mieleen sekin vaihtoehto, että se olisi nimenomaan Lepa joka putoo seiskapakiksi.
Ja ennen kuin joku suu vaahdossa huutaa et mitä sä höpiset, niin onhan tuo edelleen 5vs5 pelissä kahteen suuntaan tasolla keskinkertainen. Okei ehkä Rowley tai Jurgens ei oo sen parempia. Kaksi jälkimmäistä kuitenkin vetää kykyjen ylärajoilla myös omassa päässä, mutta Lepa selkeästi varoo vielä.

Olisiko jopa seitsemän pakin peluutus mahdollinen jolloin Lepa ei vedä montaa vaihtoa 5 vs 5. Ja fokus on edelleen YV:ssa. Tai kuuden pakin variaatio, jossa Rowley, Jurgens ja Leimu on rotaatiossa. Toki toi Leimu YV:lla tarvittais.

Moni ajattelee Rowleyn kohtalon olevan se 7.pakki, mutta semmoisia silmään pistäviä virheitä ei montaa tule, jos ei loistakaan. Ylivoimasta hänet voidaan kyllä pitää poissa. Vaikea, mutta positiivinen pähkinä valmennukselle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös