Mainos

Pelicans-huhut – onko niitä?

  • 3 479 818
  • 15 625

Lihamuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Isot saappaat jää jäljellä oleville hankinnoille, jotta löytyy sitä Taipaleen mainostamaa "rouheutta" ensi kaudella. Jos siis Kangasniemi on tulossa. Toki sitä rouheutta täytyy kaivaa jokasesta nykyisestä jätkästä myös esiin.
 
Kankolan Kane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä siinä neljäntenä kangasniemi hyöri ja ihan hyvin hyörikin.

Allekirjoittanut ottaisi kangasniemen ilolla vastaan sillä edellytyksellä, että sisään tulee vielä ketjun kolmanneksi lenkiksi joku kamppailuvoimainen ja hyvin aloittava sentteri tasapainottamaan kokonaisuutta. Nyt puhutaan kuitenkin kaverista joka painoi meillä viimeiset kolme kautta noin 0,85 pinnan keskiarvolla ja paransi vielä siitä playoffeissa. Lisäksi mies istui varsin hyvin hölön pelitapaan ja olisi ominaisuuksiensa (nopea pelinrakentaja) puolesta paperilla erinomainen tutkapari Horkylle.

En minä ainakaan oikein osaa edes odottaa isompaa vonkaletta, ottaen huomioon sen kuinka paljon laatua, potentiaalia ja sitä kautta luultavasti myös rahaa tuossa hyökkäyksessä on jo nyt kiinni. Kiekollisen kärkipakin soisi olevan sitten vähän isompi saalis.
 
Marshall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jotenkin sellanen kutina ettei noita senttereitä olis enää tulossa. On kuitenkin Carlsson sekä Vilen, jotka eivät varmasti alaketjuissa pelaa. Kumpulaiselle on myös varmasti myös luvattu muuta kuin nelossentterin rooli. Ja neloseen on sitten jo Tyrväinen ja Väänänen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: LKKK

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Toivon todella ettei Kangasniemi tulisi. Haluan nähdä intohimoa kentällä ja Kangasniemen maalituuletuksetkin ovat niin flegmaattisia etteivät ainakaan nosta kenenkään mielialaa kentällä tai katsomossa.
Kova ukko tekemään sen 40 pistettä mutta pysyykö kunnossa jne.
 
Nikez4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,Boston,Newcastle
Toivon todella ettei Kangasniemi tulisi. Haluan nähdä intohimoa kentällä ja Kangasniemen maalituuletuksetkin ovat niin flegmaattisia etteivät ainakaan nosta kenenkään mielialaa kentällä tai katsomossa.
Kova ukko tekemään sen 40 pistettä mutta pysyykö kunnossa jne.
Itselle kyllä Iikka kelpaisi. Ymmärrän tuon tuuletus homman mutta en usko kuitenkaan että se mikään ilmapiirin tappaja myöskään on.
 
Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Iikka olisi loistava hankinta. Tiedetään, että saadaan kärkiosaamista tähän Liigaan ja kaiken osuessa nappiin on koko pistepörssin top10 mahdollista.

Ilmeisesti kuitenkin joillekin hankintana tuntematon herra X jostain päin maailmaa on aina seksikkäämpi, jonka kanssa jännitetään syys-lokakuulle, että sopeutuuko Liigaan.

Mutta eniten tässä kaipaisi niitä kärkipuolustajia.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itselle kyllä Iikka kelpaisi. Ymmärrän tuon tuuletus homman mutta en usko kuitenkaan että se mikään ilmapiirin tappaja myöskään on.
Iikkakin varmasti aikuistunut matkalla. Silloin Petun aikana varmasti oli niitä ongelmia ja penkitettiinkin. Oli silloin myöhässä treeneistä jne. Silloin kun lähti toivoin ettei enää koskaan palaa. Toisella visitiillä osoitti kyllä että on kehittynyt pelaajana ja ihmisenä. Toki lasinenhan se aina vähän on ollut ja loukkeja ollut matkalla.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toivon todella ettei Kangasniemi tulisi. Haluan nähdä intohimoa kentällä ja Kangasniemen maalituuletuksetkin ovat niin flegmaattisia etteivät ainakaan nosta kenenkään mielialaa kentällä tai katsomossa.
Kova ukko tekemään sen 40 pistettä mutta pysyykö kunnossa jne.
Tehnyt kerran urallaan 40 pistettä. Tullessaan odotusarvo olisi 30-35 pistettä.

Ei Iikka ole kyllä sitä, mitä tämä joukkue nyt kaipaa. Nyt tarvitaan enemmän rouheutta ja asennetta hyökkäykseen.
 
sensori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Saas nähdä minkälainen yllätys sieltä tänään tulee.
Jokuhan voisi ajatella 2011-2012 hengessä että kakkosketju on
Horky (Luttinen) - Väänänen (Koskiranta) - Kangasniemi (Lasch) ?

Toivoisin kuitenkin että löytäisimme Iikan sijasta jonkun toisen taikurin. Samoin kun Bloodin on hyvä antaa mennä, niin tällä hyökkäyssetillä myös Iikan voi passata. Jos ei olisi pellaajaa yms rosterissa niin sitten ehkä eri juttu.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Tehnyt kerran urallaan 40 pistettä. Tullessaan odotusarvo olisi 30-35 pistettä.

Ei Iikka ole kyllä sitä, mitä tämä joukkue nyt kaipaa. Nyt tarvitaan enemmän rouheutta ja asennetta hyökkäykseen.
Tehnyt urallaan Liigassa pisteitä 0,7 keskiarvolla peliä kohti eli noin 40 pisteen tahdissa per kausi. Siksi pistinkin että pysyykö kunnossa. Useinhan kaveri on ollut menossa pisteperpeli tahdissa kunnes hajoaa ja loppukausi menee enemmän tai vähemmän vihkoon joko sen takia tai muista syistä.
 
Kankolan Kane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos ei olisi pellaajaa yms rosterissa niin sitten ehkä eri juttu.
Ymmärrän periaatteessa tämän huolen, mutta ei sen nyt ihan niinkään kuuluisi olla, että ykkösketjuun ei voida hankkia hyökkäysorientoituneita pelaajia, koska kolmosessa pelaa kohta 40 vuotias läänintaiteilija. Mielestäni viime kevät osoitti aika hyvin sen, että ykkösketju ei voi koostua pelkästään tunnollisista työmyyristä. Aika yhdellä sylinterillä se hyökkäyspeli satunnaisia välähdyksiä ja vastahyökkäyksiä lukuun ottamatta pyöri ja nyt se sylinteri on taas vuoden vanhempi.

Minä lähestyisinkin tätä potentiaalista ongelmaa vähän eri kulmasta ja näkisin, että ykköseen hankitaan mitä hankitaan ja jos joukkueen tasapaino siitä järkkyy niin ensimmäisenä karsitaan jma:sta. Annetaan nyt hänellekin vielä reilu mahdollisuus, mutta kyllä minä edelleen hänen tämän vuoden sopimusta hieman ihmettelen.
 
Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei huhuketjuun, mutta näillä merkeillä jotenkin näin:

Lasse-Purre-Lasch
Horky-Elias-Iikka
Enlund-Kumpulainen-Juhis
Tyrsky-Väänänen-Roine/Hirvonen

Ja nuoret pelaavat sitten runkosarjassa itsensä tuohon sisään. Kahtiajakoinen fiilis olisi Iikan tulosta, yksi kaikkien aikojen omista Pelicans-suosikeista, mutta…
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans

Iikan viime visiitistä sen verran, että puoli runkosarjaa meni pikkuneppailessa. Siinä ohessa toki syntyi myös pisteitä. Pleijareissa taikuri pisti ihan eri vaihteen silmään ja oli joukkueen parhaimpia. Jos ei ole täysin klesana, niin heikkouksia on vaikea löytää. Erityisesti kiinnostaisi nähdä Horkyn vierellä, jos tulisi.

Mikäli Iikka tulisi, niin ihmettelen vieläkin enemmän Juhamatin sainausta. Saa kyllä treenauttaa itsensä huippukuntoon mikäli meinaa paikan löytää jengissä. Viime kaudella ei ihan vahvin sisääntulo.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24

Mun mielestä Horky ja Iikka vois sopia ihan hyvin yhteen. Horkysta ei tullut mielestäni viime kaudella neppailu viboja kuten esim Jasekista, mikä saattoi edesauttaa Iikan fleguilua ja altistaa siihen.
 
Suosikkijoukkue
Pekon muuvit
Iikkuli voi omasta puolesta jatkaa jossain muualla. Vähän turhan pehmeä kaveri, joka parhaimmillaan jakelee kyllä namupasseja. Osa kaudesta menee aina jossain varjojen mailla hiihdellessä ja pahimmillaan se on sitten ratkaisupelien aikaan. Pikkunätinlätyn jakajia on jo ihan tarpeeksi ja kysyntää on enemmän sille joka laukoo suoraan, tai runnoo sen väkisin maaliin. Vaihtoehtoisesti koodinimi:"Juha Leimu" olisi aika namia välillä.
 
Körtti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ben Blood
Itse ilmoittaudun mukaan Iikan falangiin. Ei noita tuon tason kiekkoilijoita kuitenkaan ihan jonoksi asti kävele kadulla vastaan. Tänne vaan.

Kriittisin osa-alue on kuitenkin edelleen puolustus. Ja sinne nimen omaan tarvitaan joku 100 kiloinen sika pitämään oman maalin edusta puhtaana. Blood tai vastaava.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös