Pelaajaliikenne kauden 08/09 aikana

  • 171 742
  • 799

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Meinasitko että näin:
Korhonen Sapko -> SaiPa
Tarkki SaiPa -> Blues
Brücks Blues -> ulkomaat

Täähän olis kyllä paras mahdollinen skenaario, mutten mitenkään pysty uskomaan, että SaiPa päästäisi Tarkin menemään.

Tässä se suurin haaste varmasti on. Luulen, että Bluesin johdossa on mietitty ja mietitään kuinka paljon Saipalle ollaan valmiita tarjoamaan Tarkista. Tilanne olisi aivan eri, jos Saipalla ei olisi juhlakausi menossa ja tänä vuonna ei pelattaisi noita Mestis karsintoja. Siirto olisi ollut muuten selvä jo joulutauolla. Tässä harmittaa, että Koskiranta ja Nöyränen menetettiin Lappeenrantaan "ilmaiseksi". Nyt kavereista olisi saanut hyvät neuvotteluvaltit.

Riski on lähteä pudotuspeleihin Korhonen, Koskinen kaksikolla on varsin iso. Tätä ei Bluesissa mielellään haluttaisi tehdä ja siksi seura on ollut veskari markkinoilla aktiivinen. Hyviä kotimaisia ei saa helposti irti tässä vaiheessa kautta, joten Nikkari saattaa olla oikeassa. (mahdollinen skenaario, mutta toivon Ramirezin osuvan oikeaan. Kolmas vaihtoehto on tietysti, että Brykler jää kauden loppuun(mitat täyttävää tuuraajaa ei saada, eikä riskiä haluta ottaa.)

Bryksin tilanne ei ole kovin helppo. Mies haluisi pelata, mutta pelikunto ja motivaatio ei ole ihan parasta luokkaa. On tällä hetkellä selkeästi heikompi kun Koskinen. Eavesin palatessa tilanne on entistä vaikeampi.
 

Fordél

Jäsen
Ryhänen - Oksa?

Entäs jos Eavesin paluun jälkeen Blues ja KalPa jatkavat pelaajakauppoja vaihtokaupalla Ryhänen - Oksa? KalPa tarvitsee kipeästi sentteriä ja Bluesille Oksa olisi hyvä tuki Koskiselle sikäli mikäli kun Brückleristä luovutaan.
 

Länäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
No tuohon sladdin viestiin, että en todellakaan ole luopumassa Ryhäsestä. En sitten niin mistään hinnasta. Mutta Holtari on tällä kaudella tehnyt jo älyttömän siirron vaihtamalla Töykkälän pois.

Mun puolesta ensi kauteen olisi pitänyt lähteä - ja tämä kausi vetää loppuun - kaksikolla Koskinen-Korhonen/Härmä. Ei me mitään Tarkkeja tarvita. Pysykööt poissa. Jotenkin niin vastenmielisiä kavereita nämä Tarkin veljekset.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ihan hyvä treidi. MUTTA näissä vaihtokaupoissa kanattaa muistaa se fakta että myös pelaajien on niihin suostuttava. Kuulin että Ryhänen on jo kerran tällä kaudella kieltäytynyt siirosta, joten en tiedä onko Ryhänen kovin halukas siirtymään takaisin seuraan josta on jo kerran potkittu pois.

Ihan paska treidi enkä voi kun ihmetellä jos Ryhästä oikeasti kaupiteltaisiin. Meillä ei ole Iiro Tarkille mitään käyttöä tällä kaudella, Ryhäselle kyllä on. Ja tulevina myös.

En muutenkaan ymmärrä tätä "pakkoa" vaihdella pelaajia - vaikka toki taas fantasialätkästä täällä puhutaankin. Jos joku riittävän hyvä, takuuvarma vahvistus on tarjolla paikalle, jossa sellaista oikeasti tarvitaan (katson sinua puolustus), voidaan toimia. Bluesin tilanteessa mitään välttämätöntä tarvetta siirroille ei ole, vaikka fanit kuinka itkisivät. Itse en missään nimessä luopuisi Brückleristäkään tällä kaudella, jostain Ryhäsestä nyt puhumattakaan. Ihan sama kuka olisi tulossa tilalle.
 

theref

Jäsen
Korhonen ja Ryhänen -> SaiPaan

I. Tarkki ja joku nelosketjun jämä joka on ehkä vuonna 2018 kova nimi -> Espooseen.

Joku roti pitäisi näihin fantasiointeihinkin saada. Tuskin nyt helvetti Kokosta luovutaan kun kaverilla on 3 vuoden pahvi!

Ja johan sen voi suoraan arvata, että SaiPa ei missään tapauksessa olisi valmis maksamaan Kokosta enempää kuin Tarvaisesta. Ei kun siis Toporowskista. Eiköhän Kokon liksa kuitenkin sellaista luokkaa ole.

Ilmeisesti tässä on taustalla jotakin tietoa, kun kaikki tyrkyttävät jotakin Korhosta SaiPaan. Miksei samantien Koskista? Puhuttaisiin edes vähän saman luokan molareista.

Muutenkaan en näe tällaista kauppaa vaihtoehtona, jossa SaiPa luopuisi maajoukkuemaalivahdista vaihtokaupassa johonkin Mestis-molariin ja seurasta kertaalleen poispotkittuun ukkoon.

Ihan hyvä treidi. MUTTA näissä vaihtokaupoissa kanattaa muistaa se fakta että myös pelaajien on niihin suostuttava. Kuulin että Ryhänen on jo kerran tällä kaudella kieltäytynyt siirosta, joten en tiedä onko Ryhänen kovin halukas siirtymään takaisin seuraan josta on jo kerran potkittu pois.

Mielestäni pointti ei tässäkään kohtaa ole se, "onko Ryhänen halukas siirtymään seuraan josta on jo kerran potkittu pois."

Pointti lienee siinä, onko SaiPa edes halukas miettimään Ryhäsen ottamista takaisin, kun herra on kertaalleen viskattu helvettiin huonon asenteen ja "pukukoppipelaamisen" takia.

Tässä se suurin haaste varmasti on. Luulen, että Bluesin johdossa on mietitty ja mietitään kuinka paljon Saipalle ollaan valmiita tarjoamaan Tarkista. Tilanne olisi aivan eri, jos Saipalla ei olisi juhlakausi menossa ja tänä vuonna ei pelattaisi noita Mestis karsintoja. Siirto olisi ollut muuten selvä jo joulutauolla. Tässä harmittaa, että Koskiranta ja Nöyränen menetettiin Lappeenrantaan "ilmaiseksi". Nyt kavereista olisi saanut hyvät neuvotteluvaltit.

SaiPalle pitää tarjota paljon. Kenties liikaa. Veikkaisin että rahaa sekä pelaajaa, joka voisi auttaa joukkuetta loppukaudella sekä on valmis sitoutumaan SaiPaan 1-2 kaudeksi tämän jälkeenkin. Ja homma riippuu varmaan siitäkin, saisiko SaiPa riveihinsä jo tässä vaiheessa tuon tulevan Hostikan aisaparin.

Eli ensi kauden molari + rahaa + esim. Kurki/Miettinen SaiPaan, niin tuossa tapauksessa Tarkki voisi liikahtaakin. Kurjen ja Miettisen otin vain esimerkiksi pelaajista, jollaisia SaiPa etsii.

Loppuosaa en ymmärrä. Koskiranta ja Nöyränen pelaavat SaiPassa koska Bluesilla ei ollut heille käyttöä. Bluesissa he eivät olisi saaneet näyttöpaikkaa samalla lailla ja heillä ei olisi mitään markkina-arvoa. Koskiranta tuli SaiPaan omasta tahdostaan try-outille ja nappasi sopparin. Nöyränen kaivettiin pahassa pelaajapulassa Mestiksestä ja mies on paikkansa täyttänyt. Ei ole loistanut, mutta hoitanut oman ruutunsa.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
SaiPalle pitää tarjota paljon.

Eli ensi kauden molari + rahaa + esim. Kurki/Miettinen SaiPaan, niin tuossa tapauksessa Tarkki voisi liikahtaakin.
Oletuksena näissä Tarkki-spekuloinneissa on kuitenkin hänen jo valmis sopimuksensa ensi kaudeksi, joten ei siihen loppukevääksi liikahtelemiseen ihmeitä tarvita. Kyse on kuitenkin Tarkista, jolla ei ole vielä mitään meriittejä.
 

pete666

Jäsen
Suosikkijoukkue
BLUES
Loppuosaa en ymmärrä. Koskiranta ja Nöyränen pelaavat SaiPassa koska Bluesilla ei ollut heille käyttöä. Bluesissa he eivät olisi saaneet näyttöpaikkaa samalla lailla ja heillä ei olisi mitään markkina-arvoa. Koskiranta tuli SaiPaan omasta tahdostaan try-outille ja nappasi sopparin. Nöyränen kaivettiin pahassa pelaajapulassa Mestiksestä ja mies on paikkansa täyttänyt. Ei ole loistanut, mutta hoitanut oman ruutunsa.

Juurikin näin. Heitä ei todellakaan menetetty. Koskiranta mahtuisi edelleen meikäläisen Bluesiin, mutta minkäs teet jos omasta halustaan lähtee kokeilemaan siipiään. Hienoa, että mies on onnistunut todella hyvin Saipassa. Nöyrästä en takaisin kaipaa.

Jokatapauksessa mielenkiintoinen viikko tulossa. Sitä ei koskaan tiedä miten asiat voivat mennä...Voi tulla totaali penailua tai sitten kyykytetään ja alistetaan oikein kunnolla pelaajamarkkinoilla. En uskalla lähteä arvailemaan kumpaa tulee tapahtumaan, mutta väkisinkin alkaa jännäkakkaa puskemaan...
 

theref

Jäsen
Oletuksena näissä Tarkki-spekuloinneissa on kuitenkin hänen jo valmis sopimuksensa ensi kaudeksi, joten ei siihen loppukevääksi liikahtelemiseen ihmeitä tarvita. Kyse on kuitenkin Tarkista, jolla ei ole vielä mitään meriittejä.

Eli koska Tarkilla on ensi kaudeksi sopimus Bluesiin, SaiPan tulisi laskea mies sinne jo nyt ja saada vastineeksi ämpärillinen kiekkoja sekä käytetty bussilippu?

Kyseessä on SaiPan juhlakausi ja lisäksi liigasta on mahdollisuus tippua. SaiPa on jumbopaikalla sarjataulukossa. Tarkki on noussut EHT-tason maalivahdiksi. Kiistämättä, Tarkki on ainakin kotoisessa liigassa huippumaalivahti.

Loppukevääksi liikahtamiseen tarvitaan ihmettä. Ihmeen voi korvata rahalla + tulevaisuuden toisella maalivahdilla + jollakin muulla mahdollisella kompensaatiolla joka auttaa SaiPaa tulevaisuudessakin.

Vaikka Espoosta katsottuna Lappeenranta on ehkä joku peräkylä, jossa ei ole kiekkokulttuuria, voittamisen kulttuuria eikä menestyvää joukkuetta, niin silti Lappeenrannassa pelataan pääsarjakiekkoa. Ja halutaan pelata tulevaisuudessakin. Enkä millään usko, että SaiPa lähtisi tuota pääsarjapaikkaa riskeeraamaan tai puolustamaan (saati vielä pudotuspelipaikkaa jahtaamaan) pelkästään Hostikalla ja jollakin junnarimolarilla.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Enkä millään usko, että SaiPa lähtisi tuota pääsarjapaikkaa riskeeraamaan tai puolustamaan (saati vielä pudotuspelipaikkaa jahtaamaan) pelkästään Hostikalla ja jollakin junnarimolarilla.
Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon mahdollinen motivaation lasku Tarkilla, jos joutuu vastoin tahtoaan loppukauden SaiPassa pelaamaan. Vähän niinkuin Brüksilla Bluesissa.
 

pete666

Jäsen
Suosikkijoukkue
BLUES
Vaikka Espoosta katsottuna Lappeenranta on ehkä joku peräkylä, jossa ei ole kiekkokulttuuria, voittamisen kulttuuria eikä menestyvää joukkuetta, niin silti Lappeenrannassa pelataan pääsarjakiekkoa. Ja halutaan pelata tulevaisuudessakin. Enkä millään usko, että SaiPa lähtisi tuota pääsarjapaikkaa riskeeraamaan tai puolustamaan (saati vielä pudotuspelipaikkaa jahtaamaan) pelkästään Hostikalla ja jollakin junnarimolarilla.

En usko, että kukaan tätä kyseenalaistaakaan. Itse ainakin sympatiseeraan Saipaa helvetisti ja toivon sen pelaavan liigaa myöskin ensi kaudella ja tulevaisuudessakin. Homma vaan tuntuu lähtevän lapasesta joillain kirjoittajilla, kun jotain on tapahtumassa pelaajamarkkinoilla. Heti on fantasiarosterit mielessä. Kyllähän meikäläinenkin Tarkin mieluusti näkisi Bluesin paidassa jo tällä kaudella (ensi kausihan on jo luotettavien tietojen mukaan varma), mutta en usko sen olevan todellakaan realismia. En itsekkään usko, että Saipa alkaa penailemaan juhlakaudellaan kun kuitenkin on tippuminen vaarana. Sitä riskiä tuskin edes ThePena ottaisi, että vaihtaisi ehkäpä tärkeimmän yksittäisen pelaajan pois.
 

theref

Jäsen
Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon mahdollinen motivaation lasku Tarkilla, jos joutuu vastoin tahtoaan loppukauden SaiPassa pelaamaan. Vähän niinkuin Brüksilla Bluesissa.

Ymmärrän tämänkin kohdan, mutta sama koskettaa varmasti kymmeniä muitakin liigapelaajia. Sopimus ensi kaudeksi on jo muualle, mutta eivät hekään välttämättä siirry minnekään jo tammikuussa.

Tilannehan menisi melkoisen hassuksi, jos sopimuksen muualle tehnyt pelaaja pitäisi samantien laskea seuraavan kauden joukkueeseensa.

Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta silti en käsitä, miksi SaiPan pitäisi vaarantaa loppukautensa ilman oman persauksen turvaamista.

Kuten sanottua, jos SaiPan tulevaisuuden toinen molari haluaa tulla Lappeenrantaan jo loppukaudeksi, näkisin mahdollisena, että Tarkki jopa voisi isoa rahatukkua + muuta kompensaatiota vastaan liikahtaakin Espooseen.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Kuten sanottua, jos SaiPan tulevaisuuden toinen molari haluaa tulla Lappeenrantaan jo loppukaudeksi, näkisin mahdollisena, että Tarkki jopa voisi isoa rahatukkua + muuta kompensaatiota vastaan liikahtaakin Espooseen.
Itse kyllä toivon, ettei Tarkilla olisi Bluesiin sopimusta ensi kaudeksi. Mieluummin näkisin Korhosen tai Härmän ensi kaudella ja kaiken riskin uhalla vaikka tälläkin kaudella.
 

Fordél

Jäsen
Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon mahdollinen motivaation lasku Tarkilla, jos joutuu vastoin tahtoaan loppukauden SaiPassa pelaamaan. Vähän niinkuin Brüksilla Bluesissa.

Jos näin on asian laita niin sitten SaiPan kannattaa luopua Tarkista saman tien. Itse en taas usko tähän skenaarioon, sillä Tarkilla on varmasti motivaatio kohdillaan vaikka loppukausi menisi SaiPassa. Se on kuitenkin se joukkue, joka nosti miehen suuren yleisön tietoisuuteen ja SaiPan maalivahtivalmennus kehitti miehestä jopa EHT-tason veskan. Vastapalvelukseksi tälle kaikelle Tarkki varmasti pelaa SaiPalle niin kauan kuin seurajohto sitä edellyttää. Tarkin näytöt eivät ole kuitenkaan niin kovat, että miehellä olisi varaa mitenkään löysäillä. Ammattimies.
 

Kapo

Jäsen
Minä en ainakaan ole ihan vakuuttunut että Tarkki on minkäänlainen parannus Kossusta. Ei Tarkillakaan kokemusta pleijareista ole ja ikääkin vasta 23 vuotta. Saisi mieluummin käyttää ne rahat ykkössenaan joka pelaa enemmän kuin joka toisen ottelun.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Minä en ainakaan ole ihan vakuuttunut että Tarkki on minkäänlainen parannus Kossusta. Ei Tarkillakaan kokemusta pleijareista ole ja ikääkin vasta 23 vuotta.
Niin, kyseessähän olisi silloin kaksikko kokematon - kokemattomampi. Tarkilla on kuitenkin enemmän näyttöjä sm-liigasta kuin esimerkiksi Korhosella tai Härmällä, joten siinä mielessä riski olisi kai pienempi.
Saisi mieluummin käyttää ne rahat ykkössenaan joka pelaa enemmän kuin joka toisen ottelun.
Juurikin näin. Eaves ja Öhman ovat molemmat melkoisia kysymysmerkkejä.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minä en ainakaan ole ihan vakuuttunut että Tarkki on minkäänlainen parannus Kossusta. Ei Tarkillakaan kokemusta pleijareista ole ja ikääkin vasta 23 vuotta. Saisi mieluummin käyttää ne rahat ykkössenaan joka pelaa enemmän kuin joka toisen ottelun.

Olen samaa mieltä. Varsinkin kun ottaa huomioon Tarkin hinnan. Lisäksi jos Tarkki ostettaisiin jo tällä kaudella, niin SaiPa ei varmasti ilmaiseksi miehestä luopuisi kuten Theref kirjoittikin.

Miettikää nyt miksi SaiPa suostuisi johonkin Korhonen + "nöyräpena 2" <=> Tarkki vaihtoon? Ja varmasti eivät Ryhästäkään sinne halua kun sen kerran pois potkivat, sinäänsä hyvä koska toivon miehen jatkavan Bluesissa.
 

trap

Jäsen
Ihmettelen miksi täällä täytyy edes spekuloida, suostuisiko Ryhänen menemään SaiPaan tai SaiPa ottamaan Ryhästä. Ryhänen on Bluesin 3. paras pistemies ja hieno pelaaja, olisi täysin älytöntä sillä hinnalla hankkia joku Tarkki loppukaudeksi.
 

MacLean10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terveet pelaajat, Espoo Blues
Kyllä on täälläkin taas karannut jutut käsistä, huh huh. Joku järki noihin fantasiasiirtoihinkin on laitettava. Masohockey manageri pelissä nämä.

Enkä tajua mitä järkeä siinä on, että Brucks myydään, mutta tilalle hankitaan suhteellisen kovalla rahalla joku helvetin Tarkki. Myöskään rotaatioon ei voida vedota. On turha nimittäin kuvitella, että Ben pystyisi oikeasti pelaamaan yli 10 ottelua putkeen, saati kokonaisia poffeja. Myös Clarkella on karu loukkaantumishistoria, joten hänkin tulenee menemään vielä tällä kaudella rikki. Playoffeissa on muutenkin niin kova tahti, että rotaatio on ihan hyvä asia pelaajienkin terveyden kannalta.

Mielummin sitten pidetään vaikka Brucks täällä ja laitetaan jannu kuntoon, kun se, että tänne hankitaan jotain ihmeellisiä Tarkkeja. Muutenkin koko Tarkin sopimus oli ankara virhe, jossa ei ole mitään järkeä. Meillä on omasta takaa liigan parhaimmat maalivahdit eikä tänne tarvitse raahata tällä hetkellä ketään. Toisaalta, Holtarille tulee välillä mustia hetkiä, kuten Pliskaukset sun muut fetissit, joten kai Tarkki voidaan laittaa sitten sen piikkiin

Koskinen ykköseksi ja Korhonen kakkoseksi. Siinä olisi kaksikko, joka olisi ehdottomasti liigan parhaimpia kassaripareja. Jos tänne nyt kuitenkin päätetään hankkia Tarkki kuluttamaan penkkiä, niin siitä vaan. Saadaan sekin sitten myytyä ennen ensi kauden alkua pois peliajan puutteen takia.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Koskinen ykköseksi ja Korhonen kakkoseksi. Siinä olisi kaksikko, joka olisi ehdottomasti liigan parhaimpia kassaripareja.
Osaisitko hieman perustella tuota väitettäsi? Koskinen on pelannut 21 liigaottelua urallaan ja Korhonen käsittääkseni pyöreät nolla. Koskisella on kyllä hyvät tilastot ja pelaaminen on varman oloista. En kuitenkaan millään voi ymmärtää miten tuollainen kaksikko voi lähtökohtaisesti olla liigan parhaimmistoa. Kaiken mennessä täysin nappiin näin voi olla, mutta lähtökohtaisesti ei kai kuitenkaan. Luottoa nuoriin pitää olla, mutta realiteetit pitää muistaa.

Tarkkia sen enempää hehkuttamatta, mitä jos Koskinen lähtee rapakon taakse kauden jälkeen? Onko Tarkki siinä vaiheessa "Holtarin musta hetki"?
 

MacLean10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terveet pelaajat, Espoo Blues
En kuitenkaan millään voi ymmärtää miten tuollainen kaksikko voi lähtökohtaisesti olla liigan parhaimmistoa. Kaiken mennessä täysin nappiin näin voi olla, mutta lähtökohtaisesti ei kai kuitenkaan.
En tajua mitä tarkoitat sanalla lähtökohta. Tilannehan on tällä hetkellä se, että Koskinen on osoittautunut varmaksi ja loistavaksi maalivahdiksi. Mistä siis kiikastaa? Toki on aina sitten näitä yltiöpäisiä negailijoita, jotka aina ajattelevat kaiken pahimman mahdollisen mukaan. "Entä jos Koskinen romahtaa" "Entä jos tulee maailmanloppu ennen kevättä" jne.

Voin sanoa, että Koskinen ei tule romahtamaan niin pahasti, että joukkue tippuisi sen takia. Maailmanlopusta en tiedä, mutta tuskin sekään tulee. Pikemminkin pitäisi tällä hetkellä pelätä sitä, että keväällä nähdään jälleen loukkaantumissuma ja mestaruus kuivuu jälleen siihen.

Ja Korhonen on myös loistava maalivahti. Usko tai älä. Tai jos ei ole, niin ainakin hieno mies.

Tarkkia sen enempää hehkuttamatta, mitä jos Koskinen lähtee rapakon taakse kauden jälkeen? Onko Tarkki siinä vaiheessa "Holtarin musta hetki"?
Tällä perusteella meillä pitäisi olla ainakin kolme ykkösmaalivahtia ennen kauden alkua. Ja jos Koskinen lähtee, niin nostetaan sitten vaikka Korhonen tai Härmä ykköseksi. Tai jos tähän ei ole "munaa" niin eiköhän Hole jostain uuden ykkösen kaiva.
 

Fordél

Jäsen
Koskinen ykköseksi ja Korhonen kakkoseksi. Siinä olisi kaksikko, joka olisi ehdottomasti liigan parhaimpia kassaripareja.

Parhaimmillaan ehkä liigan kärkipäätä, mutta melkoisen riskialtis ja kokematon kaksikko. Varsinkin kakkosveskan ollessa täysi kysymysmerkki, laskee tuon parin arvo melkoisesti. Itse rankkaisin toisen kokemattoman eli SaiPan Tarkki-Hostikka kaksikon kovemmaksi sekä Riksman-Vuorio (jos saadan kasaan), Wallinheimo-Tuokkola, Tarkki-Koivisto, Nikkilä-Hovinen, Järvinen-Oksa, Säteri-Lehto ja miksei myös Lassila-Strömberg kaksikot kokonaisuudessaan Koskinen-Korhonen kaksikkoa paremmiksi. Huom, nyt puhun koko ajan kokonaisuudesta. Jos Koskinen pysyy terveenä ja polla kestää, on em. vertailu turhaa ja Bluesilla on maalivahtiosasto kunnossa.

Edelleen toisin esille, että oiskikohan mahdollista vaihtaa KalPan Oksa johonkin sentteriin, jota kuopiolaiset taas tarvitsevat. Jos Ryhäsestä ei aiota luopua (joka on ihan ymmärrettävää) ei vaihtokauppaa oikein taida syntyä ellei sitten laiteta jotain pakki-sentteri yhdistelmää Kuopioon.
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tarkkia sen enempää hehkuttamatta, mitä jos Koskinen lähtee rapakon taakse kauden jälkeen? Onko Tarkki siinä vaiheessa "Holtarin musta hetki"?
Tämä "Holtarin musta hetki" on juuri valittu Jukka Jalosen toimesta EHT-turnaukseen Ruotsissa. Kun katsoo joukkueen nimilistaa kokonaisuudessaan, ei sinne aivan turhia kavereita ole edes otettu mukaan. Kuten täälläkin on moneen kertaan todettu, on maalivahti niin tärkeä pelaaja, ettei sen kohdalla kannata ottaa riksejä.

Kaksi lupaavaa ja uransa alkuvaiheessa olevaa, kotimaista, veskaria on erittäin hyvä parivaljakko ensu kaudelle. Etenkin, kun toinen heistä on jo ennestään EHT-tasoa.
 

MacLean10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terveet pelaajat, Espoo Blues
Tuli muuten mieleen, että kuinka moni näistä fantasiarostereista haaveileva on ajatellut taloudellista tilannetta? Toki jos tässä heitetään ihan läskiksi ja talous laitetaan retuperälle, niin tottakai voidaan ottaa Tarkki tänne, maksoi mitä maksoi. Myös Bruckler voi jäädä varmistamaan, että ei ainakaan tule keväällä negatiivista maalivahtiongelmaa.

Myös Kontiola olisi ihan jees. Pilluakin voitaisiin koitaa ostaa ulos.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
... Toki on aina sitten näitä yltiöpäisiä negailijoita, jotka aina ajattelevat kaiken pahimman mahdollisen mukaan. "Entä jos Koskinen romahtaa" "Entä jos tulee maailmanloppu ennen kevättä" jne.

Voin sanoa, että Koskinen ei tule romahtamaan niin pahasti, että joukkue tippuisi sen takia. Maailmanlopusta en tiedä, mutta tuskin sekään tulee.
Negailusta en tiedä tai romahtamisesti en osaa sanoa, mutta fakta on se, että Koskinen on nyt pelannut koko urallaan 36% ensi kauden runkosarjan ottelumäärästä. Suoritustason tasaisuudesta on toistaiseksi aika vaikea sanoa mitään. Toinen asia mitä ei vielä ole päästy testaamaan on paineen alla pelaaminen. Tätä vasten mietin tuota "liigan parhaita kassaripari" -kommenttia.
Ja Korhonen on myös loistava maalivahti. Usko tai älä. Tai jos ei ole, niin ainakin hieno mies.
Miehen "hienouteen" en ota kantaa, mutta edellisen kerran kun näin Korhosen pelaavat, oli se a-junnujen finaalissa Pelsuja vastaan (voi toki olla, että muistan väärin). Tällöin Korhonen oli vähintäänkin epävarma. Kyseessä oli varmasti huono päivä ja kundi on epäilemättä kehittynyt huimasti, mutta edelleen puuttuvat ne näytöt liigatasolta. Toivon toki, että Korhonen vielä Bluesissa nähdään.

Edelleenkään en näe perusteita väitteellesi, mutta ihailen luottamustasi nuoriin "prospekteihimme".
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Entäs jos Eavesin paluun jälkeen Blues ja KalPa jatkavat pelaajakauppoja vaihtokaupalla Ryhänen - Oksa? KalPa tarvitsee kipeästi sentteriä ja Bluesille Oksa olisi hyvä tuki Koskiselle sikäli mikäli kun Brückleristä luovutaan.
Miksi KalPa vaihtaisi toisen maalivahtinsa pois?
Täysin hullua tähän aikaan vuodesta tuollainen kauppa KalPan kannalta.
Siihen, että Oksa siirtyy pois KalPasta tänä keväänä tarvitaan vähintään saman tason veskarin siirto myös toiseen suuntaan ja tällä tasolla ei Korhonen vielä ole ja Brücklerin palkkaa KalPa ei varmasti ota maksettavakseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös