Pelaajaliikenne 08 / 09

  • 853 084
  • 2 838

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
ei ole paskapuhetta, kyllä tämä ihan totta on viime kauden osalta. Varmasti pelillisesti viihtyi AHL:ssä mutta muut olosuhteet eivät niinkään olleet mieleen. Kyllähän pillu sopisi pelityyliltään IFK:hon kuin.. no.. kulli pilluun.

Aiheesta toiseen, mielenkiintoista muuten kun tuolla otteluseurantaketjussa mainittiin Tepsifanin toimesta että IFKn isot miehet eivät pysyneet liukkaiden TPS miesten perässä. Itse asiassa katselin samaa jo hieman Lukko-pelissä, IFKlaiset näyttivät ajoittain pujottelukepeiltä "liukkaiden lukkolaisten" rinnalla.

Olisiko niin, että monien riemulla vastaanottama "iso" IFK joukkue olisikin täynnä liian samankaltaisia, isoja ja omalla tavallaan hieman kankeita pelaajia? Mietin jo ennen kauden alkua miten isojen miesten joukkue pärjää varsinkin isoissa kaukaloissa vai olisiko pari nopeaa, liukasta "mikkihiirtä" kuitenkin ollut paikallaan? Ovathan Lennu, Luttinen, Pesonen ja Pikkarainen ainakin omalla tavallaan melko samankaltaisia pelaajia, hieman kankeita..?

Lennuhan on sinänsä pelaajana huikea, Luttinen nyt vireeseen päästyä loistava maalineduspelaaja, Pesonen.. itselleni valitettavasti jotenkin näyttää että Pessin ura valitettavasti laskussa. Pahaa tekee taas katsoa kun Piku pääsee maalintekopaikkaan, poikkeuksetta ratkaisuna on veto suoraan maalivahdin syliin. toista oli esim JHagin vähättelemä Vesce joka laittoi paikat ihailtavalla prosentilla sisään. Joku viisas sanoi aikanaan että maalintekijä (Vesce jne) näkee paikat mistä laittaa sisään, Piku taas näkee ison, peittävän maalivahdin ja koittaa vetää siitä läpi. Pikun maalithan ovat usein juuri Turussa nähdyn kaltaisia one-timereita hieman kauempaa tilanteissa joissa ei ehdi "hätääntyä". Kun tulee avoin paikka tyyliin läpiajo, menee sormi sitten suuhun. Itse olen sitä mieltä että juuri Vescen kaltainen pelaaja IFKlta puuttuu.

Porthen toki samaa hidas mutta kankea tasoa, hyvä nelosen puolustava sentteri muttei muuta.

Niin no samainen ongelma eli pelaajien jonkinlainen hitaus on vielä hälyttävämpi, kun mietitään puolustusta.
Kankaanperä, Majesky, Honkanen, Turunen, Heikkinen ja vielä H.Pikkarainen ovat kaikki kookkaita enemmän tai vähemmän hitaita ja kankeita puolustajia.
Ei siis ihme, jos isossa kaukalossa jtn. Bluesia vastaan joukkueella pitää kiirettä, kun molemmissa päissä ollaan pari askelta vastustajaa jäljessä.
 
Valtteri

Jäsen
Jopa tolla vitun housullakin voi pärjätä, kausihan on siis pitkä. Vain Bruckleria kehtaa sanoa hyväksi veskariksi.

Mestaruutta tavoitteleva jengi hankkii ykkösveskariksi keskinkertaisen Juha Pitkämäen.. tämä herätti ihmetystä keväällä ja nyt vain naurua. Nybari jatkoi Penan perinnettä - älä tuhlaa liikaa rahaa maalivahtiin, eihän se ole kuin puoli joukkuetta. Pitkämäki on liigassa alempaa kastia ja edelle menevät Vehanen, Bruckler, Wallinheimo, kummatkin Tarkit, Toivonen, Riksman, Lassila, Lehto. Eikä veskarien taso liigassa ole mikään surkea, vaan täällä on monia jotka ovat kirkkaasti EHT-tasoa. Ei yllätä kun liigan veskarien tasoa vähättelee juuri hifk-fani.. pakkohan se on vähätellä, kun omassa maalissa seisoo tämä nobody.

hifk ei ole maaleilla juhlinut viime matseissa ja se vähän ihmetyttää kun joukkueessa pelaa pelaajia kuten Kuhta, hirso, Loppi, Pesonen.. Aikamoista alisuorittamista nähtävissä. Eikä tuo pakistokaan mikään huono ole, sillä kaksi ekaa paria ovat kovaa tasoa. Heikkinen ja Majesky ovat EHT-tasoa ja Kankaanperä ja Pikkarainen ovat hyvää laatua tässä liigassa.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Paastainen;

Minusta IFK:hon oli enemmän imua tänä vuonna. Moni nimenomaan kotimainen huippupelaaja tuli tänne, esim Kankaanperä joka olisi varmasti ns päässyt "parempaankin" joukkueeseen esim Jokerit. Lopit&Hirsot ja muut takaisin.

Ja minusta tämä organisaatio hakee uutta nousua, ja nousevassa tiimissä on aina kiva pelata?

Mutta nyt en oikein ymmärtänyt, olitko samaa mieltä vai oliko tuo joku naurun aihe tjs?
 
Älä nyt unohda, että kyseessä on suuren ja mahtavan JYPin fani. JYPiin kaikki haluavat hyvinä esimerkkeinä toimivat superpelaajat, kuten Malmivaara, Koskinen, Mäntyvaara, Vaaramaa, Välimaa, Pihlmaa ja Kaijovaara.
 
Viimeksi muokattu:

Ajaja-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin no samainen ongelma eli pelaajien jonkinlainen hitaus on vielä hälyttävämpi, kun mietitään puolustusta.
Kankaanperä, Majesky, Honkanen, Turunen, Heikkinen ja vielä H.Pikkarainen ovat kaikki kookkaita enemmän tai vähemmän hitaita ja kankeita puolustajia.
Ei siis ihme, jos isossa kaukalossa jtn. Bluesia vastaan joukkueella pitää kiirettä, kun molemmissa päissä ollaan pari askelta vastustajaa jäljessä.

Olin kirjoittamassa samaa mutta en sitten viitsinyt kun olisi tullut liian pitkä vuodatus.. Kankaanperä mielestäni aika lailla yliarvostettu, ihmettelin kun fanit täällä hehkuttivat lähes vuosisadan signauksena. Honkanen nyt täysi turhake, naurattaa nämä miliisihehkutukset, olisi kiva nähdä kaveri ottamassa myllyä edes kerran tai tekemässä jotain muuta "miliisimäistä". Itse en harkkamatseissa tai alkukauden matseissa ole mitään kovan kundin otteita nähnyt. Heikkinen toki liigan kärkipakkeja ellei kärkipakki mielestäni muttei toki mikään Zidlicky liikkeeltään.

Saataisiinkohan me ostettua Kovanen takaisin lukosta? :)
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kankaanperä mielestäni aika lailla yliarvostettu, ihmettelin kun fanit täällä hehkuttivat lähes vuosisadan signauksena.
Laittakaa pakettiin ja takaisin areenalle. Meille kelpaa kyllä, toiseen suuntaan voisi liikahtaa vaikkapa Louhi ja jonkun onnistuneen veskarin (Make, Sulo, Nupe, Tim, Kari...) käyttämä räpylä.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mielenkiinnolla olen lueskellut näitä juttuja mahdollisesta Pillun saannista(ai että kun saa yhdestä sanasta paljon naurua irti). En tiedä itse tapauksesta mitään, mutta AHL ei tosiaan ole suomalaiselle huippupelaajalle mikään mieluisa paikka. SM-liigassa saisi kovan vastuun laadukkaiden pelaajien seassa. Palkka täällä olisi todennäköisesti huomattavasti kovempi. Perhe ja ystävätkin olisivat lähellä ja puitteet todella hyvät. Pihlström myös kehittyisi täällä enemmän pelaajana. Eli ei siis mielestäni mikään mahdoton yhtälö, että ilman suoraa änäripaikkaa hän meille tulisi. Varsinkin jos herra on vielä itse aiemmin halunnut tänne tulla(oletetaan, että täällä ei muut käyttäjät puhu paskaa).

...Ja näin on syntynyt jälleen eräs HIFK-puolen legendaarisista Varmoista Tiedoista(tm).
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
...Ja näin on syntynyt jälleen eräs HIFK-puolen legendaarisista Varmoista Tiedoista(tm).

Jep, jälleen. Näinhän se menee. Joku laittaa huhun, siitä aletaan kirjoittaa täällä, kohta se on jo totuus ja sitten kun osoittautuu että se on täysin perätön aletaan huutaa toimiston suuntaan "vittu, me ei saada ketään".

Nojoo, katotaan nyt. Mutta tosiasia on että me tarvitaan maalivahti, pakkeja ja hyökkäykseen apuja. Helppo homma Nybondaksella.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jep, jälleen. Näinhän se menee. Joku laittaa huhun, siitä aletaan kirjoittaa täällä, kohta se on jo totuus
Jos minä nyt tähän kirjoitan että Päällikkö, Rafalski ja Ruudun veljekset saattavat tulla HIFKiin, niin kohta jo aletaan vääntää ketjusommitelmia. Laitetaanko Ruudut samaan? Mistä Ollille laiturit?
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Jep, jälleen. Näinhän se menee. Joku laittaa huhun, siitä aletaan kirjoittaa täällä, kohta se on jo totuus ja sitten kun osoittautuu että se on täysin perätön aletaan huutaa toimiston suuntaan "vittu, me ei saada ketään".

Nojoo, katotaan nyt. Mutta tosiasia on että me tarvitaan maalivahti, pakkeja ja hyökkäykseen apuja. Helppo homma Nybondaksella.
Kyllähän tästä vielä saadaan ihan "pikkuisen " hyvä ykköskenttä aikaiseksi:

Peltonen-Caloun-Bednar-Pihlström
Fahey-Lupaschuk

Ei kait tossa sitten enää paljon veskaria tarvitakaan, rupeaa meinaan sen verran vastustajan maaliverkko pölisemään...
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllähän tästä vielä saadaan ihan "pikkuisen " hyvä ykköskenttä aikaiseksi:

Peltonen-Caloun-Bednar-Pihlström
Fahey-Lupaschuk

Ei kait tossa sitten enää paljon veskaria tarvitakaan, rupeaa meinaan sen verran vastustajan maaliverkko pölisemään...

Jep. Niin tuo on ykköskenttä? Laittaisin kakkoseen Bednarin Ruudun veljesten väliin ja pakeiksi Rafun ja Zidden. Mitä sitten vaikka ulkomaalaiskiintiö meni pitkäksi?

Täytyy muistaa että ystävämme pohjoisesta, Kärpät, on myös pakkeja etsimässä sekä muita vahvistuksia. Joten ei kovin helppoa tule olemaan.
 
wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täytyy muistaa että ystävämme pohjoisesta, Kärpät, on myös pakkeja etsimässä sekä muita vahvistuksia. Joten ei kovin helppoa tule olemaan.
Myös Jokerit on ollut jo viikonpäivät aktiivisena puolustajamarkkinoilla, ja verorajan jälkeen tulee varmasti ulkomaalainen pakki rosteriin kun Kuparista ei täksi kaudeksi saada teipattua kasaan. Jännä nähdä ketä vetää pisimmän korren, vai jääkö kaikille suomalaisjengeille se lyhyin.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mahdollisuus saada Pihlström tänne on varmaan jotain 5% luokkaa. Jos miehestä ei kiinnostu Nashville, niin takuu varmasti perässä juoksee sitten moni muu NHL joukkue. Itse en ainakaan herättele minkään näköisiä toiveita Antista, koska se on jo aika varmaa että mies kiekkoilee taala liigassa ensi kaudella. Minusta se olisi jo huutava vääryys jos ei saisi paikkaa sieltä, niin hienosti pelasi MM-skaboissa, toki MM-kisat ja NHL on vähän eri maailma.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Myös Jokerit on ollut jo viikonpäivät aktiivisena puolustajamarkkinoilla, ja verorajan jälkeen tulee varmasti ulkomaalainen pakki rosteriin kun Kuparista ei täksi kaudeksi saada teipattua kasaan. Jännä nähdä ketä vetää pisimmän korren, vai jääkö kaikille suomalaisjengeille se lyhyin.
Vanhan tavan mukaan meille jää luu käteen.

Pakit tuntuvat olevan kovin uhanalainen luonnonvara nykyään. Mistäköhän moinen johtuu?
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Myös Jokerit on ollut jo viikonpäivät aktiivisena puolustajamarkkinoilla, ja verorajan jälkeen tulee varmasti ulkomaalainen pakki rosteriin kun Kuparista ei täksi kaudeksi saada teipattua kasaan. Jännä nähdä ketä vetää pisimmän korren, vai jääkö kaikille suomalaisjengeille se lyhyin.

Toisaalta kun katsoo minkä tasoinen puolustaja nostaisi nykykalustoa, niin markkinat ovat pullollaan. Sitä paitsi kun NHL leirit päättyvät markkinoilla yllinkyllin hyviä NHL tasoisia puolustajia, jotka eivät mahdu jengien kuvioihin juuri nyt. Mutta eivät varmasti tahdo lähteä farmisarjoihin bussimatkailemaan vielä huonommalla palkalla kuin täällä. AHL:ssä viihtyäkseen täytyy olla vähän sekaisin etenkin, jos on eurooppalainen. Huonompi palkka, huonommat ehdot, huonompi pelin taso ja ennenkaikkea reilusti huonommat mahdollisuudet kehittyä, koska valmennuksen taso on lievästi kirjavaa.
 
Stigu

Jäsen
Näkyy löytäneenkin; Iltiksen mukaan Justin Forrest on jäänyt oululaisten haaviin.

Kärpät jatkaa pro-meiningillä: Kun avainpelaaja loukkaantuu, hankitaan tilalle uusi. Uskon, että IFK:ssa on tänä vuonna ainakin yritystä samansuuntaiseen toimintaan, hankittiinhan esim. Majesky nopeasti Walshin tilalle. Perkele, pitääkö tässä ruveta toivomaan IFK:nkin avainpelaajien (Loppi, Hirso, Kanki, Heikkinen) loukkaantumisia, että saataisiin uutta verta kehiin?
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
No tottakai jatketaan perinteitä ja hankitaan hyökkääjä, kun tarvittaisiin maalivahti ja ainakin yksi pakki. God I love this team. Ja kiitos korjauksesta, 4 matsissa 9 maalia tietenkin. Jos Pihlström saadaan, Pesonen tai I.Pikkarainen pitää myydä / vuokrata ehdottomasti jonnekin. Tai sitten kylmästi Kuhta ja tietenkin Cipruss-malliin eli maksetaan osa liksasta. Yksikin maajoukkuetasoinen laituri jos tulee, niin hänen on pakko mahtua kahteen ekaan ketjuun ja Piku / Pessi pelaa nyt jo kolmosessa.

Oliko Juhaht vai kuka huumorituulella veskarien suhteen? Joo, myönnän, Brucklerin lisäksi Wallinheimoa voidaan pitää oikein leveää haravaa käyttämällä kv. tason veskarina. Vehanen ja Tarkit? He ovat yhtä kovia kansainvälisesti kuin Kimmo Kuhta hyökkääjänä. SM-liigassa ei tarvitse kuluttaa aikaansa kenenkään kv. tason pelaajan, ei varsinkaan maalivahdin tai pakin. Lopetetaan tämä itsepetos ja myönnetään, että NHL, AHL, Sveitsi, Ruotsi ja Venäjä - näistä liigoista löytyvät kv. tason maalivahdit ja pakit. Kohta meidän 2-divarissa väitetään pokkana, että siellä pelaa SM-liigatason veskareita. SM-liigasta ei tule mahtumaan yhtäkään veskaria ns. isojen maiden pelaavaan MM-miehistöön.
 
Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Käykää joku siellä toimistolla ja hävittäkää antiikkinen faxi pian. Kun tuuletetaan organisaatioita voisi nykyaikaistaa myös tekniikkaa toimistolla. Paperiteollisuudellahan menee jo niin huonosti Suomessa että ei siihen faxiin saa edes halpaa suomalaista paperia. Ei mutta asiaan. Tuolla maalin suulla on ihan sama kuka siellä seisoo niin tulos on aina negatiivinen. On siellä kovemmatkin hemmot epäonnistuneet. Pitkämäki housuista v..... ja Nieminen nostetaan kakkoseksi. AA ja Nieminen hoitaa yhtä hyvin hommat kuin kallis Pitkämäki. Nuokin rahat voidaan käyttää pakkeihin. On panostettava puolustukseen ja rajusti.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Pitkämäki housuista v..... ja Nieminen nostetaan kakkoseksi. AA ja Nieminen hoitaa yhtä hyvin hommat kuin kallis Pitkämäki. Nuokin rahat voidaan käyttää pakkeihin. On panostettava puolustukseen ja rajusti.
Täsmennätkö hieman. Mitkä nuokin rahat?
 
Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Pitkämäestä aiheutuneet palkkakustannukset tietysti, vai pelaako se silakkapalkalla? Annetaan mahdollisuus Niemiselle.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Pitkämäestä aiheutuneet palkkakustannukset tietysti, vai pelaako se silakkapalkalla? Annetaan mahdollisuus Niemiselle.
Ja meinaat että noilla näytöillä joku ottaa Pitkämäen ja maksaa vielä liigatasolla (mitä luultavimmin) kovan palkan tästä ja seuraavasta kaudesta?

***
Vaikka kyllä HIFK:lla ainakin päästettyjen maalien perusteella on ongelmia molarin lisäksi myös puolustuksessa. Kangen miinussaldo, Lukon maalit maalin edestä, Jokereiden maali taisi myös mennä maalinedestä re-boundista yms.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitkämäestä aiheutuneet palkkakustannukset tietysti, vai pelaako se silakkapalkalla? Annetaan mahdollisuus Niemiselle.
Tämän skenaarion toteutumiseen vaaditaan a) Pitkämäen suostumus vaihtaa seuraa, jos siirto tapahtuu pk -seudun ulkopuolelle. Jokerit tai Blues häntä tuskin huolii. b) Jos uusi seura löytyisi ja Pitkämäki suostuu siirtymään, niin sillionhan uuden seuran pitää ottaa myös palkkakulut sellaisenaan kontolleen.

Mahdollista tietysti on, että Pitkis suostuisi johonkin kertakorvaukseen, joka sopimuksen purkamisesta aiheutuisi, mutta siitä nyt ei juurikaan säästöä tulisi.

Nieminen on täysi raakile maalivahtina ja mv -valmennuksemme tason tuntien myös sellaisena pysyy.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ja meinaat että noilla näytöillä joku ottaa Pitkämäen ja maksaa vielä liigatasolla (mitä luultavimmin) kovan palkan tästä ja seuraavasta kaudesta?

***
Vaikka kyllä HIFK:lla ainakin päästettyjen maalien perusteella on ongelmia molarin lisäksi myös puolustuksessa. Kangen miinussaldo, Lukon maalit maalin edestä, Jokereiden maali taisi myös mennä maalinedestä re-boundista yms.

Sepäs se. Mikään suomalainen seura ei ainakaan Pitkämäkeä osta sellaiseen hintaan mitä HIFK maksaa. Sen verran vahvat näytöt on antanut. Ruotsi/Sveitsi ainoat paikat minne saisi ehkä kaverin lähetettyä.

Samaa mieltä pakeista. Sinnekin tarvitaan kipeästi miehiä!
 
Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Laittakaa pakettiin ja takaisin areenalle. Meille kelpaa kyllä, toiseen suuntaan voisi liikahtaa vaikkapa Louhi ja jonkun onnistuneen veskarin (Make, Sulo, Nupe, Tim, Kari...) käyttämä räpylä.
Kankaanperän miinustilastoa (-8) enemmän maaleja on päästänyt joukkueista vain 4 muuta: (Ilves, Kärpät, Kalpa ja SaiPa). On siinä hurja pelaaja, kun on pörssin kärjessä ja kilpailee kokonaisten joukkueiden kanssa kärkisijoista.

Känkaanperän tilasto on siis vain tasakentällisin päästetyistä maaleista!

Varmasti Ilmalassa otettaisiin mielellään tällainen sankari takaisin? Toisaalta, kunnon räpylällä olisi HIFK:ssa tällä hetkellä paljon käyttöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös