Peksille kenkää!

  • 257 815
  • 1 011
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Jos näin on todella käynyt, rupean minäkin kohta vaatimaan Virralle potkuja. Jos ammattivalmentaja ruuvailee pelikirjaansa kannattajien paineen takia, hänestä ei yksinkertaisesti ole ammattivalmentajaksi. Huvittavaa muutenkin että toisaalta pidät Virtaa jääräpäisenä ketään kuuntelemattomana mulkkuna, mutta samalla väität hänen kääntäneen muutamassa päivässä kelkkaansa kannattajien paineesta. Ja mitään faktaahan sinulla ei Virran mielenliikkeistä tietenkään ole, omia luuloja vain. Vaikka sinä toistelisit käsityksiäsi täällä, ne eivät tule muuttumaan yleisiksi totuuksiksi joiden mukaan koko maailma pyörii. Hyväksy se, pääset elämässä helpommalla.

Jos joukkue olisi pysynyt edes jotakuinkin voittavalla peli-ilmeellä, niin Virran päätä ei pelitavan suhteen ei olisi kääntänyt sen paremmin Toivola kuin maksavat asiakkaatkaan. Mutta kun kuukauteen ei herunut pisteen pistettä ja joukkueen peli-ilme oli täysin alistettu, niin ei Virtakaan ihan niin pösilö ole, että siihen pelikirjaansa olisi hirttäytynyt. Peliä oli ihan pakko yksinkertaistaa.
Mutta noin isommassa kuvassa Virran KalPassa ja Turussa käyttämä pelisysteemi ei sovi Ässille. Joukkueessa ei ole riittävästi yksilötaitoa sen toteuttamiseen ja toisaalta porilaiset lätkäjätkät katsomossa eivät (pääsääntöisesti) halua nähdä mitään viivelähtöjä ja jätönjätönjättöjä hyökkäys sinisellä. Jokaisella joukkueella on oma pelillinen identiteettinsä. Kalpaan ja Jyppiin nuo jättösyöttö- ja viivelähtökikkailut sopii, kun kentällä pitää aina naattia ennenkuin laakasee. Myös Raumalla naatitaan kiemurtelusta a la Mölli Keinonen. Porissa ja Nordiksella peli on aina ollut fyysisempää ja pelkistetyn suoraviivaista ja sellainen kiekkoilu menee siellä myös yleisöön.

Mitä sitten tulee Virran kenkimiseen, niin tärkein kysymys on: kuka tilalle? Kiveä on ihan turha haikailla takaisin. Ei varmasti tule. Myöskään Jortikka ei tule kysymykseen (omien sanojensakin mukaan valmennusura Suomessa on paketissa ja pysyy). Rocky? Tuskinpa vain pääsisi sopimukseen Hirsimäen kanssa ja toisiko Rocky mitään oleellista lisäarvoakaan? Kotkaniemi? Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta ei vielä hetkeen (ellei tee ihmeitä HCK:ssa).
Törmänen voisi olla vaihtoehto, mutta millä muulla kuin Rahalla hän saataisiin kiinnostumaan pestistä?
Mennään toistaiseksi P.Virran vietävänä mutta AP Selin voisi olla tulevaisuudessa se kala, mikä on pakko naarata kun tilaisuus tulee (KHL:ssa se on vain ajan kysymys koska nalli napsahtaa APS:n kohdalla).
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jasseri tuskin olisi lääke mihinkään akuuttiin ongelmaan.

Rocky oli ja meni, siitä on kolme vuotta aikaa. Joukkue on jo eri kuin silloin ja niin on varmasti mies itsekin. Jokainen joukkue on aina sidoksissa siihen aikaan ja tilanteeseen enkä minä ole lainkaan varma siitä kuinka hyvä valmentaja Rautakallio olisi enää kaudella 2013-2014.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kohta lienee Pikkarainen vapaana. Tekojen puolesta ainakin SJS:lle kelpaisi :) Voipi vaan olla että joukkueelle ei.

Ja taisi Pikkaraisen juna muutenkin mennä jo.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kohta lienee Pikkarainen vapaana. Tekojen puolesta ainakin SJS:lle kelpaisi :) Voipi vaan olla että joukkueelle ei...

SJS:n viestejä ei välttämättä kannata hirveän ajatuksella lukea.

Tuossa yllä selittää mm. siitä, miten jättö- ja jätönjättösyötöt sopivat JYPille, vaikka JYP on menestysvuosinaan profiloitunut hyvin pitkälti pystysuunnan pelin kiskojaksi.

Toki tällä hetkellä heidän pelissään on myös kiekkokontrolli-elementtejä.

Tämä kaikki siis sivuhuomiona.
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Ei tästä nyt vaan näytä tulevan mitään. Peli on kaameaa ja Peksin pleksi ärsyttää päivä päivältä enemmän. Pitkävetokertoimetkin niin pieniä ettei niitä raaski pelata...

Sent from my GT-P5110 using Tapatalk 4
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Tässä pelissä Tapparaa vastaan jotenkin tiivistyi kaikki mitä olen Ässien pelissä nähnyt tällä kaudella. Alkukaudesta tuo ei ollut niin näkyvää, kun muillakin oli peli kesken, mutta tuota se nyt vain on.

Täysin häpeällistä peliä. Jos pelissä olisi edes jokin JÄRKEVÄ idea tai tahtoa, niin en olisi täällä jutustelemassa, mutta tuollainen pelitaktiikka sekä Jokerit pelissä, että Tappara pelissä kahdessa ekassa erässä, niin ei voi voitta. Ei ole edes mahdollisuutta. Peli on ihan uskomattoman hidasta ja peruuttelevaa, jonka jälkeen syötetään kaverille, joka on joko seisovilla jaloilla tai kolmen vastustajan pelaajan välissä. Jos näitäkään ei onnistuta tekemään, niin kiekko päätyyn ja kaikki vaihtoon. Kertoo aika paljon tästä pelistä. Oikeastaan kaiken.

Oikeasti mä häpeän. Hallitseva mestari ja nyt ollaan täysin realistisella todennäköisyydellä menossa koko liigan jumboksi. Mestaruuden jälkeisellä kaudella tällaisia esityksiä. Todellakin häpeä on se tunne mitä tunnen Ässiä katsoessani tällä hetkellä. Ja se myös tuntuu itsestäkin huonolta.
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Turha syyttää Porilaisia, etteivät tule hallille. Mulle saa maksaa aika paljon että vaivautuisin paikalle katsomaan noin paskaa peliä. Telkustakin oli tuskaa katso. Täällä sentään ei tarvi keskittyä tuohon munattomuuteen.

Sent from my GT-P5110 using Tapatalk 4
 

Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Tikin sanoin: Ässien peli surkeaa pään seinääh hakkaamista ja sokkosyöttelyä. Kyllä nyt alkaa oleen Peksin lähdön paikka. Eiköhän tästä nollan pisteen viikko ole tulossa ja kymmenessä ottelussa yksi voitto. Tulos tai ulos ja tässä kohtaa se on ulos.
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Vittu häpeä Peksi. Haastattelussa oli tyytyväinen pelitapaan. Vmp, oksettaa, sori.

Sent from my GT-P5110 using Tapatalk 4
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kyllä nyt alkaa oleen Peksin lähdön paikka. Eiköhän tästä nollan pisteen viikko ole tulossa ja kymmenessä ottelussa yksi voitto. Tulos tai ulos ja tässä kohtaa se on ulos.

Joku vastuu niillä pelaajillakin on. Jos Peksi laitetaan pihalle, niin joutaa sieltä x-määrä pelaajiakin muihin maisemiin. Vai luuleeko joku, että homma muuttuu valmentajaa vaihtamalla kuin taikaiskusta ja kaverit alkavat yhtä äkkiä luistelemaan nopeammin sekä tekemään avopaikoista maaleja?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tiki ei ole suuri pelitapojen asiantuntija, mutta tänään puhui täyttä asiaa kuvaillessaan useampaan otteeseen Ässien (ja erityisesti mainitsi Umin) syöttöjä ihan toivotaan, toivotaan-syötöiksi.

Kova on tuska ja tällä viikolla pisteet ovat kyllä niin tiukassa, että aika mielenkiintoista on nähdä Virran asema ensi sunnuntaina?

Mitä mieltä olette, jos joulutaukoon mennessä tulee max yksi voitto, niin pitäisikö antaa Peksille kenkää, vaikka onkin kahden vuoden soppari?
 

Nexra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ne siellä toimistolla ole hereillä... Eivät joko uskalla katsoa totuutta suoraan silmiin tai eivät osaa...mä en tiedä, että kumpi on oikeampi vaihtoehto!
 

Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Joku vastuu niillä pelaajillakin on. Jos Peksi laitetaan pihalle, niin joutaa sieltä x-määrä pelaajiakin muihin maisemiin. Vai luuleeko joku, että homma muuttuu valmentajaa vaihtamalla kuin taikaiskusta ja kaverit alkavat yhtä äkkiä luistelemaan nopeammin sekä tekemään avopaikoista maaleja?

Jos puolen joukkuetta alisuorittaa, niin eiköhän valmennuksella ole suuri osa siinä? Tuolla porukalla pitäisi olla top6.

Vaikka nuo studion asiantuntijat ovat mitä ovat, niin jokainen oli sitä mieltä, että Ässien peli oli kamalaa ja paikkoja ei edes ollut. Virta itse meinas että hyvää peliä ja paljon paikkoja. Kaveri on kyllä aikalailla pihalla.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuinka moni oikeasti uskoo että tulee viime kauden tapainen ryhtiliike taas ilman valmentajapotkuja?

Virta ulos tai Umicevic myyntiin.

Maalinteko on tuskaa, mutta tuo 1-2 maalia/ottelu on ihan hyvä tehokkuusprosentti kun lasketaan ässien hyvät maalipaikat.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Harri Laihon pitää taas kirjoittaa kolumni SK:ssa:

"Ässien kausi on ohi"

Jos se siitä lähtis.

Eipä sitä itsekään viitsis hallille lähteä, mutta siellä näkee tuttuja.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kuinka moni oikeasti uskoo että tulee viime kauden tapainen ryhtiliike taas ilman valmentajapotkuja?

Niinkuin aiemmin illalla sanoin, niin se ei ole realismia, että kaksi kertaa perätysten samanlainen herääminen tapahtuisi. Tosiasiassa tämä kausi alkaa ihan oikeasti olla jo taputeltu. Peli on niin keskeneräistä, että vähintään kuudella vastustajalla on jo monen kuukauden etu pelillisissä asioissa Ässiin nähden. Valmentajan vaihdos tuo parin ottelun boostin, mutta ei uusi valmentajakaan saa peliä yhtäkkiä kääntymään.

Pleijareihin on totta kai vielä realistinen mahdollisuus, mutta sijat 9. ja ylöspäin ovat voitettuja sijoja tämän kauden osalta. Tästä viikosta 0p. joka on todennäköistä, niin sija 10. alkaa sekin jo karata. Hyvin huonolta näyttää ihan mistä kuvakulmasta vain katsottuna.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Homottelu ei paljon keskusteluun tuo uutta näkökulmaa. Kerro nyt, haluatko Peksille kenkää vai et?

Jaa, se ei nyt ole käynyt selväksi vai? Samat nimimerkit kuin vuosi sitten, osa oikein kerääntyy varten vasten tiettyihin ketjuihin. Vittu kun olisikin saanut jalle torijuhlaan porttikieltoja.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jaa, se ei nyt ole käynyt selväksi vai? Samat nimimerkit kuin vuosi sitten, osa oikein kerääntyy varten vasten tiettyihin ketjuihin. Vittu kun olisikin saanut jalle torijuhlaan porttikieltoja.

Jaahas, vellihousu halusikin tulla vain tähän ketjuun purkamaan pahaa mieltään ilman mitään sen kummempaa asiaa. Kaveri tuskin edes näki peliä, teksti-tvstä katsoi lopputuloksen ja tuli tänne ulisemaan samaa paskaa kuin normaalistikin

Onnea valitsemallanne tiellä.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielummin katselen näitä valituksia jotka kohdistuvat joukkueeseen eikä muihin kannattajiin.
Ehkä Vellihousu tänään kotona hyppi lauloi ja taputti samalla kun katsoi peliä, oli varmaankin tänään parempi etäfani kuin me muut.

Vikat 10o 1 voitto. Näillä statseilla kyllä aletaan todella usein kyseenalaistamaan valmentajan tonttia lajissa kuin lajissa. Näin se vaan menee, valmentaja kantaa päävastuun. Tavoitteet asetettiin 6 joukkoon ja nyt sukelletaan pahasti alle tavoitteiden.

Jotain on tehtävä. Joko on alettava voittamaan tai sitten tehtävä muutoksia.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jaahas, vellihousu halusikin tulla vain tähän ketjuun purkamaan pahaa mieltään ilman mitään sen kummempaa asiaa. Kaveri tuskin edes näki peliä, teksti-tvstä katsoi lopputuloksen ja tuli tänne ulisemaan samaa paskaa kuin normaalistikin.

Se on näiden muutaman sankarin kohdalla täysin sama näkeekö pelin vai ei.

Ja kyllä, minä näin pelin. Soita Poriiin Bar Jussikkaan, sieltä voidaan kyllä todistaa.

En kiellä ongelmien olemassaoloa, mutta pahaa oloa tuottaa kannattaa samaa joukkuetta Suomen kaksinaamaisempien kanssa.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Se nyt vielä puuttuisi että suosta noustaisiin toistamiseen. Se saattaisi olla liikaa työkseen valittaville. Tuskin silti... Sama virsi se olisi vuoden päästä. Tänä vuonna on silti ollut jotakin uutta, nimittäin valmentajien uloshuutamisen erikoismies joka ilmoittautui taannoin. Mielenkiintoinen lisävivahde.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä pelissä Tapparaa vastaan jotenkin tiivistyi kaikki mitä olen Ässien pelissä nähnyt tällä kaudella. Alkukaudesta tuo ei ollut niin näkyvää, kun muillakin oli peli kesken, mutta tuota se nyt vain on.

Täysin häpeällistä peliä. Jos pelissä olisi edes jokin JÄRKEVÄ idea tai tahtoa, niin en olisi täällä jutustelemassa, mutta tuollainen pelitaktiikka sekä Jokerit pelissä, että Tappara pelissä kahdessa ekassa erässä, niin ei voi voitta. Ei ole edes mahdollisuutta. Peli on ihan uskomattoman hidasta ja peruuttelevaa, jonka jälkeen syötetään kaverille, joka on joko seisovilla jaloilla tai kolmen vastustajan pelaajan välissä. Jos näitäkään ei onnistuta tekemään, niin kiekko päätyyn ja kaikki vaihtoon. Kertoo aika paljon tästä pelistä. Oikeastaan kaiken.

Oikeasti mä häpeän. Hallitseva mestari ja nyt ollaan täysin realistisella todennäköisyydellä menossa koko liigan jumboksi. Mestaruuden jälkeisellä kaudella tällaisia esityksiä. Todellakin häpeä on se tunne mitä tunnen Ässiä katsoessani tällä hetkellä. Ja se myös tuntuu itsestäkin huonolta.

Katsoin illan pelistä kaksi erää ja Ässät pelasi siihen asti hyvää vieraspeliä liigakakkosta vastaan. Malkamäen koomailu ja Rinteen hätäily antoi Tapparalle maalin. Ässien suurin ongelma on maalin tekeminen, maalipaikkoja oli tarpeeksi.

Jos joku odotti Hakametsässä pelattavasta Tappara pelistä vauhdikasta jääkiekkoa, ei ymmärrä nykyjääkiekosta paljoakaan. Ässät lähti puolustamaan ja Tappara pelaa aina tarkkaa peliä. Ässillä oli paikat ratkaista ylivoimalla, valitettavasti Umicevicin kädet ovat tällä hetkellä jäässä.
 

Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins
Minä uskon. Saa ottaa talteen.

Toki viime kausi oli viime kausi, mutta kuitenkin.

Tässä ketjussa ovat kaikki kitisijät jonossa. Sopikaa treffit, nussikka toisianne ringissä perseeseen js uliskaa, sen te osaatte.

Homot.

Tämä veijari taitaa kuulua Moderaattorien sisäpiiriin? Sen verran härskiä ja häijyä suunsoittoa ketjusta toiseen samalta nimimerkiltä kuukaudesta toiseen ilman kirjoitusoikeuksien poistamista tai "jäähyä"?!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös