Mainos

Pekka Virta – Lukon päävalmentaja

  • 669 346
  • 3 411

Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minusta parasta olisi jos RB ryhtyisi jälleen tukemaan joukkuetta kotipeleissä. Silloin aikoinaan oli upeaa kun halli raikui ja tunnelma oli katossa.

Joukkueen tukeminen kotipeleissä ja tunnelman nostaminen kattoon olisi varmasti hieman helpompaa ja mukavampaa, jos joukkue joskus esiintyisi kotona sen tuen arvoisesti.

Yksi eniten itselleni harmistusta aiheuttavista asioista Pekka Virran aikakaudella on se, mistä jo Roku taisi jossain ketjussa mainita, että ennen Äijänsuo tunnettiin todella pahaksi paikaksi vierailla ja pisteet saatiin vain todella onnistuneen pelin jälkeen. Nykyään Äijänsuo on paha paikka vain Lukolle ja vieraat saavat pisteet, kunhan vain muistavat ilmestyä paikalle. Että ei ihme, jos tunnelma ei ihan nouse niihin korkeuksiin kuin ennen.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tämä. Lisäisin vielä sen, että aika usein ainoastaan vierasjoukkue on ollut valmis pelaamaan, kun kiekko tippuu jäähän. No paranemisen merkkejä on toki ollut ilmassa.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joukkueen tukeminen kotipeleissä ja tunnelman nostaminen kattoon olisi varmasti hieman helpompaa ja mukavampaa, jos joukkue joskus esiintyisi kotona sen tuen arvoisesti.
Minä taas alan uskoa siihen, että se RD:n aikoinaan junailema välirauha RB:n ja seurajohdon kanssa on lusittu loppuun ja ollaan jälleen alkutekijöissään koko hommassa. Käydään muualla näyttämässä sitä kannustusta mutta kotona vastaava ei kiinnosta, vaikea sitä joukkueen hylkäämistä pelkillä peliotteilla on ymmärtää.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Menee aika OT:ksi, mutta olin katsomassa avausottelua ja rehellisesti sanottuna tuntui välillä siltä, että Ässien kannattajat piti kovempaa meteliä. Kyseessä oli kuitenkin kauden avausottelu niin luulisi, että edes kauden alussa annetaan joukkueelle täysi tuki ja unohdetaan viime kausien munailut. Eli tuo perustelu, että kotona pelataan huonosti on vähän huono pelkästään, vaikka totta sekin on. RD:n aikana Lukko tuli ryminällä kaukaloon ja oli ihme, jos verkko ei ollut kireellä ensimmäisen 10 minuutin aikana. Nykyään Lukko saa nippa nappa tehtyä maalin koko ottelussa niin kyllä se on oikeasti aika helvetin uuvuttavaa kannattajan näkökulmasta ottelusta toiseen.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
En juu hyökkää RBn kimppuun. Ei tuolla kukaan muukaan huuda ja kannusta. Pieni porukka rummun tahdissa siinä lauleskelee mutta aika olematonta on sekin touhu nykyään.

Luulin, että ne taas tälle kaudelle innostuisivat kun seisomakatsomokin on nyt siinä mihin he sen halusivat. Mutta aika kuluu ja RBn aktiivit on jo aikuisia ja perheellisiä. Semmost se on.

Uutta matoa koukkuun ja kohti uusia tuulia.
Ensin tosin kannattaisi kotijoukkueen voittaa useammin kuin kerran vuodessa.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Menee aika OT:ksi, mutta olin katsomassa avausottelua ja rehellisesti sanottuna tuntui välillä siltä, että Ässien kannattajat piti kovempaa meteliä. Kyseessä oli kuitenkin kauden avausottelu niin luulisi, että edes kauden alussa annetaan joukkueelle täysi tuki ja unohdetaan viime kausien munailut. Eli tuo perustelu, että kotona pelataan huonosti on vähän huono pelkästään, vaikka totta sekin on. RD:n aikana Lukko tuli ryminällä kaukaloon ja oli ihme, jos verkko ei ollut kireellä ensimmäisen 10 minuutin aikana. Nykyään Lukko saa nippa nappa tehtyä maalin koko ottelussa niin kyllä se on oikeasti aika helvetin uuvuttavaa kannattajan näkökulmasta ottelusta toiseen.

Tämä on Pekka Virran lätkää. Saatetaan pelata paljon tasapäisiä tylsiä otteluita kotonakin jotka päättyvät tyyliin 1-0, 2-1 tappioihin. Mennään järki edellä, tunne puuttuu ja alussa ei tulla lujaa vaan kattellaan mitä tapahtuu.

Jollain tavalla toivoisi, että satakunnan joukkueiden valmentajat olisivat tyyliin Petri Matikainen ja Kai Suikkanen. Luulisi paikallisissa olevan tunnetta ja joukkueiden pelaavan vähän fyysisempää yleisöä herättävää hokia.
Tänäänkin nähdään todnäk alle 10 taklausta ja luistellaan rusettiluistelua ja vähemmän huono voittaa.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Lisäksi jos runkosarjassa kohdattaisiin max 4 kertaa kauden aikana ja pelit olisivat back-to-back. Eli perjantaina ja lauantaina. Kausi olisi hienoa avata tällä tavalla ja sitten keväämmällä uudet kohtaamiset.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lisäksi jos runkosarjassa kohdattaisiin max 4 kertaa kauden aikana ja pelit olisivat back-to-back. Eli perjantaina ja lauantaina. Kausi olisi hienoa avata tällä tavalla ja sitten keväämmällä uudet kohtaamiset.

Jep. Olisihan se hieno tilanne. Nykyisellään näitä pelejä ei erityisemmin edes odota. Vähän turhan hengetöntä. Parasta olisi jos satakunnan molemmat jengit pärjäisivät.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Pekka Virralla on aika paljon tekemistä joukkueen kanssa.

Onko vika Pekassa, vai joukkueessa? Jotain täytyy tapahtua. Puolustuspeli on surkeaa, paikoista ei saada kiekkoja sisään, Setänen on aivan seula. Jotain kallonkutistajaa joukkue kaipaa.

Eikös se vanha totuus ole, että laitetaan puolet rahoista maalivahtiin, loput pakkeihin ja hyökkääjät kerätään kadulta.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Oisko ollu haaston paikka toi 4-2 maali?

En kiinnittänyt tuohon edes huomiota pelin aikana, mutta olihan tuo selkeämpi hylkäyksen paikka kuin Lukolta aiemmin tällä kaudella haastoissa hylätyt. Iso miinus valmennukselle tästä.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kyllä tässä itsekin miettii kun katsoo tuota Lukon materiaalia että siellä on joukkueita joilla ON SELVÄSTI heikompi rosteri.
Ihan joka alueella. Poikkeus maalinsuulla.
Ne lienee paremmin valmennettu?

Kun katsoo vaikka Sportin tai Kerhon joukkuetta niin tuskin kukaan olisi ennen kauden alkua pitänyt Kerhon puolustusta melkein mitenkään liigatasoisena. Edes suvereenia ykköspakkia, Lehtivuorta ei varsinaisesti korvattu millään. Siellä on pakit nostaneet tasoaan laadukkaassa valmennuksessa.

Yksinkertaisesti Lukko alisuorittaa mielestäni ja surun syy tähän on Päävalmentaja. Ei taida riittää. Enkä usko että vahvistukset (poislukien uusi ykkösvahti) merkittävästi parantaisi Lukon sijoitusta.
 
Viimeksi muokattu:

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Mun mielestä hyvä ja rohkea ratkaisu. Nyt kävi näin, mutta olisi käynyt monen muunkin pelaajan kohdalla.
 
Kuusnolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
VGK, Korven Honka, Kuivalahden Kiri
Minä kyllä luulen, että Virran tavoite tällä hetkellä on saada vapautus työtehtävästään ja siirtyä parin vuoden palkalla Sapatille hetkeksi.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Minun puolestani Peksi voisi alkaa pakkaamaan kamojaan. Eihän tuosta hommasta tule lasta eikä paskaa.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Ei mopolla mahdottomia. Minun mielestä Lukko pelaa rosteriin nähden ihan hyvää peliä. Ainoa vaan ettei se rosteri taida riittää, kun A-junnuja on kokoonpanossa enemmän kuin tarpeeksi ja maalivahtiosasto on vajaa. Sieltä puuttuu nyt Gordon, Vahalahti, Tukonen, Marttinen ja Ahonen ja sentteriosasto oli jo valmiiksi vajaa. Lisäksi esim. Niskala peeloilee pääosin varjojen mailla. Rosteri on pahasti vajaa ja käsittääkseni sen pitäisi olla kaikkien tiedossa.

Kallen ja kumppanien pitää vaan päättää pidetäänkö täysi välikausi ja kasvatetaan pelaajia vai koitetaanko vähän pärjätä.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei mopolla mahdottomia. .Kallen ja kumppanien pitää vaan päättää pidetäänkö täysi välikausi ja kasvatetaan pelaajia vai koitetaanko vähän pärjätä.
Välikausi, voi nyt vittu Lukon kohdalla se on aina, ihan aina. No tähän on jo tottunut, RD.n aika oli spesiaalin mukavaa mutta noin muuten tulee enemmän hävetttyä tuon joukkueen esityksiä. Tästä paskasta maksaa 20 egeä per kuukausi niin siinä ollaan, ollaan kierteessä tai missä vitussa tahansa mutta se kun se viimeinen kiljaisu on Lukko niin se on siinä.
 
Äksönn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
«Samaa mieltä, vaikka kaikki viikon pelit hävittiin, niin kaikissa oltiin kuitenkin pelillisesti mukana. Ennenkuin joku aloittaa taas päänaukomisen, niin en - en ole tyytyväinen - koska pisteistä pelataan ja vain voitot merkitsevät.

Koitan kuitenkin katsoa kokonaiskuvaa ja rosteria. Periaatteessa Lukolta puuttuu ensimmäisen-toisen ketjun pelaajia (laatu) ainakin kolme kappaletta(1kh, 1p, 1lh). Junnuja ajetaan samalla sisään, mikä on ainoa oikea tapa ja palkitsee tulevaisuudessa.

En odottanut kauden alla mitään. Pidin itse tätä vuotta välivuotena (ehkä jopa seuraavaa). Pitkäjänteinen työ palkitaan vasta 2020-luvulla jos strategiaa nyt noudatetaan ja toiminnassa ei poukkoilla. Tällaiset isot muutokset vievät aikaa, eikä kuuta voi hakea taivaalta edes miljoonilla. Vanha tapa on nähty, joten annan tälle strategialle nyt työrauhan.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Tällä kaudella maksellaan edellisten kausien typeristä pelaajasopimuksista. Kaiken kukkuraksi näyttää vielä sille, että tälle kaudellekin saatiin yksi idiottisopimus Setäsen myötä ja kahden vuoden riesa siitä. Puntaroitavaa varmasti riittää, kun kuitenkin maalivahti ja pari hyökkääjää (siis todellisia vahvistuksia) toisi tällekin kaudelle edes jotain jännitettävää.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Strategiaa pitää noudattaa kyllä. Mutta puheet välikausista ja mahdollisista lisävälikausista kuulostavat erittäin oudolle. Ei tässä sarjassa jumalauta mitään välikausia kuulu pitää. Ja varsinkaan resursseilla, jotka Lukolla on käytössä. Ei tässä kannata alkaa vertailemaan Lukkoa mihinkään Virran aikaiseen KalPaan. Pikkaisen eri liiduilla piirrellään tauluun taloudellisella saralla. Lukon kuuluisi taistella uskottavasti joka kausi suorasta pudotuspelipaikasta. Eikä koko ajan voida mennä vanhojen virheiden taakse. Ei ainakaan vuotta kauempaa. Aikaa on ollut kyllä reagoida. Sitä paitsi vajaalla hyökkäysrosterilla lähdettiin tähänkin kauteen. Aina joku osa-alue jää vajaaksi.

Ymmärrän täysin uuden rakentamisen, mutta selittäkääpä välikausien välikaudet yleisölle (jota kohta ei ole) ja sponsoreille (joita ei kohta kiinnosta sijoittaa rahojaan paikallaan lilluvaan suvantoon).
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tällä kaudella maksellaan edellisten kausien typeristä pelaajasopimuksista.
Ja vitut. Tällä, viime ja ensi kaudella maksetaan vain siitä että Pekka on päävalmentaja. Kaikki muu on itsensä pettämistä.

Mä lyön 100 000 euroa vetoa että Lukko ei ole pudotuspeleissä tällä eikä ensi kaudella, jos Pekka jatkaa nämä molemmat kaudet päävalmentajana loppuun asti. Kerroin on 10, eli jos minä voitan niin saan 1 000 000 euroa. Ottakaa yhteyttä niin käydään pankissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös