Toki tappio on näillä voimasuhteilla täysin mahdollinen sekä välierässä että loppuottelussa, mutta etenkään välierässä se ei ole se todennäköisin vaihtoehto. Pitäisikö jo päästä eroon siitä pessimismi edellä ajattelusta, mikä tulostenkin valossa osin oikeutetusti vallitsi ennen 2010-lukua? Nyky-Suomi ei ole enää se vanha Suomi, jota Anders Masken Carlsson et al pelottelivat aikoinaan. Tappioita tulee tärkeissä peleissä, mutta tuleepa voittojakin, ja vieläpä sangen säännöllisesti. Emme enää ole se kovan kohtalon orpolapsi, joka jinxautuu pienestäkin optimistimin häivästä, ennen kuin about minuutti ennen loppua johdetaan kolmella maalilla.
Vahva peukku ylläoevalle!
Kyllä Leijonien pelejä saa nykyään katsella ihan kaikissa turnauksissa, kokoonpanojen näennäisistä voimasuhteista riippumatta, sillä ajatuksella, että aina on erinomainen mahdollisuus voittaa ja ei ole jatkuvaa pelkoa perseessä, että kohta varmaan helähtää ja Suomi sulaa. Kiva, että uskallus ja halu voittaa on viimein ihan säännöllisesti suurempi asia kuin häviämisen pelko.
Suomella on erinomainen mahdollisuus kultaan - tälläkin kertaa. Ruotsi sisuuntui tuosta tappiostaan meille, mutta kyllä Leijonatkin siitä parin erän hölmöilystä opiksi otti, joten varmasti ryhdikäs esitys tulossa, jos länsinaapuri finaalissa vastaan asettuu. Revanssihenkeä heillä toki varmaan on aika isolla kauhalla. Yhtälailla sieltä voi toki se ROC tulla vastan.
Nii ja tietysti ensiksi pitäisi selvittä se Slovakia, mutta kyllähän Leijonat sen selvittää.
Vielä viikonloppuna ajattelin, että ei se ois huono idea kokeilla Aaltosta keskellä ja Ojamäkeä vielä kerran siinä tutulla paikallaan, mutta Nättinen on pelannut niin ryhdikkäästi, että tuskin tuota koostumusta ja kokoonpanoa ylipäätään lähdetään enää veivaamaan.
Eteenpäin.