Mainos

Peking 2022: Suomi

  • 248 581
  • 1 889
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
PCR testi kartoittaa Koronan geneettistä materiaalia kropasta ja voi olla positiivinen 2-3kk sairauden jälkeenkin. Kun jatkuvasti testataan niin näin voi käydä. Toki uusi tapauskin mahdollinen. Suomihan tuli kisoihin muutaman muun joukkueen kanssa (toki olisi kallista tulla omalla koneella mutta…). NHL teki viisaasti kun ei lähtenyt tuonne pelleilemään.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Signaalit eivät nyt oikein näytä vahvoilta. Ei siinä mitään, että NHL vetäytyi kisoista. Heillä oli syynsä ja he perustelivat kisojen väliin jättämisen. He tekivät päätöksen ajoissa. Joten eipä siinä, mennään tälläkin kertaa eurojoukkueilla.

...paitsi että hiukan heikosti menee näinkin, kun uutiset koronaeristyksistä valtaavat otsikot jo ennen kiekon tippumista jäähän. Isoeleisesti pelaaja ambulanssilla eristykseen, aiemmin jo Jalonen oli ehtinyt ihmisoikeusrikkomuksista saarnaamaan, kun yksi pelaaja ei hotellista pääse pois. Ei se lausunto ihan osunut, mutta kai se positiivista on, että Kiinan ihmisoikeusongelmista puhutaan. Kiinalaisten koronakäytännöt olivat varmasti tiedossa, mutta eihän nämä tartunnat ja siitä seuraavat eristykset oikein hyvää lupaa. Omikronin myötä koronasta on saatu vielä hanakammin tarttuva versio, joten ei tässä joukkueilla liian helppoa ole, kun tartuntoja on nyt jo. Kiinassa vallalla olevat pitkät eristykset huomioon ottaen, tässä on kohtuullisesti riskiä siitä, että tervein voittaa nämä kisat. Noh, toivottavasti ei. Eiköhän pelaamaan päästä jotenkin järkevin kokoonpanoin.

"Urheilu on vain urheilua" ei tässä olympialaisten alkuun ole ainakaan miesten kiekon osalta oikein toteutunut fraasi. Mutta ehkä tää tästä lähtee vielä, kun käynnistymisvaikeuksista päästään. Kiekkoa jäähän vaan.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Signaalit eivät nyt oikein näytä vahvoilta. Ei siinä mitään, että NHL vetäytyi kisoista. Heillä oli syynsä ja he perustelivat kisojen väliin jättämisen. He tekivät päätöksen ajoissa. Joten eipä siinä, mennään tälläkin kertaa eurojoukkueilla.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että NHL teki sitten kuitenkin ihan oikean päätöksen, nämä mahdolliset karanteenithan olivat yksi syy vetäytymiseen. Joo, toki suurin syy oli raha kun otteluita jouduttiin siirtämään NHL:ssä, mutta kuitenkin.

Edit: Lisätään sen verran, että eihän näitä koko kisoja olisi pitänyt nyt edes järjestää, eikä etenkään Kiinassa.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Kyllähän tässä jo haiskahtaa vahvasti lässähdys vol 2 ja u20 kisojen toisinto. Sekoilua tulee olemaan väkisinkin luvassa nyt kun on nähty että maskit saadaan tarvittaessa kaukalossakin naamoille. Ja kyllä tuntuu valitettavasti aika absurdilta puhua mistään olympiavoitosta kenenkään kohdalla kun näin synkät pilvet on turnauksen yllä vain pari päivää ennen kisojen alkua. No, ainakin tulee jännät kisat kun jokaiseen peliin joutuu jännittämään että ketä pelaa, miten pelataan vai pelataanko ollenkaan?
 

NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Tuntuu typerältä jälkiviisastella, mutta kyllä olis varmaan ollut parempi jättää nuo kehitysmaakekkerit väliin. Ihmisoikeusrikkomuksiahan tuolla on räikeämpiäkin ja vaikka millä mitalla, en olisi osannut odottaa että ihan olympiajoukkueisiin kuitenkaan uskalletaan kajota samalla kädellä.

Tulkaa nyt vaan vittuun sieltä suosiolla. Ihan pellekisat muutenkin. Myöskin suomen olympiakomiteat ja Jaloset voi pitää nyt suunsa kiinni etteivät nolaa itseään enempää pöyristelemällä päivänselvää asiaa.
 

nikozwan

Jäsen
Tämähän on varsin kätevä tapa heikentää vastustajia. Kummola ja co. eivät nyt taaskaan ole olleet hereillä kun lahjuksia on jaettu! Massit ovat taas jääneet omaan taskuun. Jos ne olisi ajoissa siirretty järjestäjien tilille Sveitsiin niin kyllä varmasti olisi Ruotsin ykköskassari ja Venäjän kapteenikin karanteenissa! KV-olympiakomitea ei välttämättä ole maailman korruptoitunein urheilujärjestö, mutta ainoastaan siksi että IIHF ja FIFA ovat myöskin olemassa...

Okei, pilke silmäkulmassa mutta kuitenkin... one does wonder.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Valitettavasti tämä menee juuri niin kuin etukäteen ennakoida saattoi. Karanteenit kutsuu yhtä sun toista urheilijaa. Pahintahan tässä on se, että ei tiedä kauan karanteenissa joutuu olemaan.

Ja mitäs sitten jos on karanteenissa, kun turnaus on päättymässä. Muut lähtee himaan ja osa jää karanteeniin ties kuinka pitkäksi aikaa, vai?

Entäs jos huoltajat joutuvat yhtäaikaa karanteeniin? Siinä sitä onkin sitten ihmettelemistä.

Kyllähän nämä kisat olisi pitänyt jättää pitämättä. Ei pelkästään Kiinan takia vaan myös siellä vallitsevan korona tilanteen vuoksi.
 

Pardus

Jäsen
Ei mennyt oma veikkaus aivan penkin alle, kun viime vuonna ounastelin Komarovia olympiajoukkueen kapteenistoon. Silloin tosin luulin, että Komarov pelaa vielä NHL:ssä ja että NHL-pelaajat olisivat mukana kisoissa.

Filppulasta kapteenina en osaa sanoa mitään. Onhan tuolla ainakin pitkä NHL-ura meriittinä, joten kokemusta pitäisi kyllä löytyä. Liekö Mörkö olisi sitten ollut kapteeni ilman tätä koronasekoilua.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Suomalaisten kannattaisi varmaan pitää turpansa kiinni tuolla, tai on pian puoli joukkuetta terveitä ukkoja karanteenissa. Nyt ollaan hei Kiinassa, siellä uikuttajat ja vinkujat hiljennetään heti. Luulisi, että tämä olisi kaikilla tiedossa.

Olisin ylpeä, jos koko Suomen joukkue (kaikki lajit) potkittaisiin helvettiin koko kisoista siksi, että nostaisivat metelin tuosta eristysperseilystä ja samalla kyseisen roistovaltion yleisestä ihmisoikeustilanteesta.

Toivon todellakin, että tämä touhu motivoi eri maiden ja eri lajien urheilijoita avaamaan suunsa. Viitteitä siitä jo on, kun homma alkaa urheilijoiden itsensä mielestä tuntua entistä enemmän pelleilyltä.

Sanottakoon kuitenkin, etten odota tai edellytä urheilijoilta mitään. Nämä ovat silti olympialaiset, joihin erityisesti yksilöurheilijat ovat tähdänneet edelliset neljä vuotta.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Voisin kuvitella, että avautumiset suoritetaan kisojen jälkeen jos suoritetaan. Silloinkin tosin kannattaa miettiä haluaako tuonne diktatuuriin mennä uudestaan. Kiina on melko herkkä kaikelle arvostelulle ja valvontakoneisto huolehtii ettei mikään asia jää unohduksiin.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Juvonen lähtee paikan päälle varavahdiksi.

Jos joku olisi vaikka kuukausi sitten sanonut että Janne Juvonen on kisakoneessa, olisin pitänyt ihan huuhaana.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Suomen olympiajoukkue voisi näyttää hanuria koko Kiinalle ja puoluediktatuurille. Kamat kasaan ja Finnair noutaa oman väen pois.
 

Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Filppulasta kapteenina en osaa sanoa mitään. Onhan tuolla ainakin pitkä NHL-ura meriittinä, joten kokemusta pitäisi kyllä löytyä. Liekö Mörkö olisi sitten ollut kapteeni ilman tätä koronasekoilua.
Kaikki kunnioitus Mörköä kohtaan, josta toki on tullut Mertarannankin myötävaikutuksella jonkinlainen kulttihahmo, mutta ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä onko kapteenina Filppula vai Mörkö. Filppula on ollut niin monissa liemissä, pukukopeissa ja tilanteissa uran aikana lajinsa kärkiliigassa ja on/oli todella arvostettu ja luotettu pelaaja NHL:ssä.
 

Kyle

Jäsen
Ennen kisoja NHL antoi ymmärtää, että yksi syy vetäytyä kisoista oli tuo epäselvä korona-protokolla ja siitä seuraavat karenssi. Sitten Suomi julkisti joukkueen ja muistaakseni ihan otsikko tasolla julistettiin, että ei tullut pelaajilta kieltäytymisiä.

Mun mielestä olisi ihan aiheellista kysyä myös Suomen maajoukkueen päättäviltä tahoilta kuinka perusteellisesti otettiin selvää mitä positiivisen testin antaneille pelaajille tehdään. Koska vaikka en hyväksy esim. Anttilan kohtelua Kiinan suunnalta, niin en myöskään hyväksy sitä että 19.1 ensimmäisen positiivisen testin antanut Anttila valittiin joukkueeseen jos tiedettiin tästä mahdollisuudesta. Kuulostaa myös erikoiselta jos tästä karenssikäytännöstä ei olisi tiedetty, koska osa NHL-pelaajista kerkesi kieltäytyä tähän vedoten, ennen kuin NHL julkisti ettei osallistu kisoihin. On kuitenkin tiedossa, että sairastettu korona voi näkyä kuukausia testissä.

Lisäksi maallikolle lienee selvää, että Suomessa ja Euroopassa oleva käytäntö tulkita tervettä korona pelaajaa eroaa Kiinan kanssa.

NHL silloin kun olivat vielä osallistumassa kisoihin, selvitteli kovasti Kiinan kanssa juuri tuosta positiivisen testin antaneiden pelaajien lennättämisestä kotiin karanteenin sijaan. Älkää nyt sanoko, että Euroopan ja Suomen jääkiekkoliitto ei tätä tehnyt.
 
Viimeksi muokattu:
Ennen kisoja NHL antoi ymmärtää, että yksi syy vetäytyä kisoista oli tuo epäselvä korona-protokolla ja siitä seuraavat karenssi. Sitten Suomi julkisti joukkueen ja muistaakseni ihan otsikko tasolla julistettiin, että ei tullut pelaajilta kieltäytymisiä.

Mun mielestä olisi ihan aiheellista kysyä myös Suomen maajoukkueen päättäviltä tahoilta kuinka perusteellisesti otettiin selvää mitä positiivisen testin antaneille pelaajille tehdään. Koska vaikka en hyväksy esim. Anttilan kohtelua Kiinan suunnalta, niin en myöskään hyväksy sitä että 19.1 ensimmäisen positiivisen testin antanut Anttila valittiin joukkueeseen jos tiedettiin tästä mahdollisuudesta. Kuulostaa myös erikoiselta jos tästä karenssikäytännöstä ei olisi tiedetty, koska osa NHL-pelaajista kerkesi kieltäytyä tähän vedoten, ennen kuin NHL julkisti ettei osallistu kisoihin. On kuitenkin tiedossa, että sairastettu korona voi näkyä kuukausia testissä.

Lisäksi maallikolle lienee selvää, että Suomessa ja Euroopassa oleva käytäntö tulkita tervettä korona pelaajaa eroaa Kiinan kanssa.

NHL silloin kun olivat vielä osallistumassa kisoihin, selvitteli kovasti Kiinan kanssa juuri tuosta positiivisen testin antaneiden pelaajien lennättämisestä kotiin karanteenin sisään. Älkää nyt sanoko, että Euroopan ja Suomen jääkiekkoliitto ei tätä tehnyt.
Hyvin samaa olen ihmetellyt. Eli mikä näissä koronakäytänteissä Pekingissä voi tulla yllätyksenä, kun ne olivat mitä ilmeisimmin tiedossa ainakin NHL:lle (ja siten maajoukkueille)?

Toinen asia mitä olen kummastellut on miten ihmeessä pelaajan, joka antaa positiivisen koronatestin tuloksen, voisi päästää pelaamaan sillä perusteella että joukkue vain ilmoittaa syyn positiiviselle tulokselle? Varsinkin kun tämä ilmoitus on Jalosen aikaisemman avautumisen perusteella tätä luokkaa: "täysin terve urheilija, sairasti jo kauan sitten koronan, sillä nyt vaan on tuo koronatesti positiivinen, ei sillä koronaa ole". Ja mitä ilmeisimmin tämä siis tilanne Olkinuoran kohdalla? Jos järjestäjätaho toteaisi että "aijaa, no kun kerran sanotte" ja koronatestistä positiiviset näytteet antaneet pelaajat pelaisivat toisiaan vastaan, olisivat kisat ohi ennen kuin alkavat. Varsinkin tässä kehittyvien varianttien tilanteessa, jossa lievänä sairastettu versio koronasta ei tuo suojaa taudilta ja sairastanut pian levittää virusta uudestaan.

Pidän ihan mahdollisena monia eri skenaarioita siitä mikä on todellinen tilanne tartuntojen suhteen vs se mitä mediaan kerrotaan. Myös se on mahdollista, ettei koronaprotokolla ole maajoukkueen eristyksessä ollut aukoton, olihan jo esimerkiksi tuo Suomen lentokin muiden maiden urheilijoiden kanssa. Sekin on mahdollista että suomalaisia sorretaan Pekingissä taas kuten Winnipegissäkin suorastaan kiusaten. Totuus lienee jossakin puolivälissä.

Toivon että kisat saadaan pelattua otteluohjelman mukaisesti parhailla nimetyillä kokoonpanoilla. Suomella olisi aito mahdollisuus kultaan ilman muutoksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös