Ilveksen tasoitusta ennen Davista huitaistiin mailalla päähän ja sitä ei vihelletty mutta seuraavassa sitten Junnila sai vastaavasta jäähyn.
Jatkoaika rankkia ennen Davikseltä vedittiin kypärä päästä mutta tästä ei sitten tullut jäähyä mutta sitten rankkaria kyllä vihellettiin sääntöjen mukaan, mutta sitä ei olisi varmaan tullut jos Ilvekselle olisi annettu jäähy siitä kypärän päästä vetämisestä.
Taisi olla se tilanne, missä Välimaan maila osui Kalpalaista päähän, jäähyn paikkahan sekin oli. Ihmettelin tuota Kalpalaisten protestointia ennen rankkaria, ilmeisesti siinä sitten viitattiin tuohon kypäräepisodiin. Mutta koko pelin ajanhan Kalpan vaihtoaitiosta kuului ärsyttävää mussutusta joka tilanteesta, kai siinä tuomaritkin jo sulkee korvansa siltä.
Muuten peli alkoi toisessa erässä kääntymään Ilvekselle, mutta kolmannen erän jäähymaalien jälkeen saa olla tyytyväinen kahteen pisteeseen, eihän Ilves saanut oikein minkäänlaista kiriä aikaiseksi. Kalpa pystyi pitämään maalintekosektorin aika hyvin kurissa ja ohjaamaan pelin kulmiin. Ja kyllähän jatkoajalla Kalpalla paremmat paikat oli, mutta Toivonen oli maaginen. Mieleen jäivät tämä kaksi vastaan nolla tilanne, sekä vaihto missä Ilveksellä oli kolme hyökkääjää ja kaikilta unohtui puolustaminen, Kalpalainen yksin Toivosta vastaan.
Jälleen kerran pistän perinteisen kritiikin Tuokkolan peluuttamista kohtaan. Byers pihalle ja tilalle laitetaan Veistola ykkösketjuun, en ymmärrä. Pitäisi olla tulosta tekevä ketju, eiköhän Veistolan vahvuudet ole jossain muualla. Tilalle olisinkin ehdottanut yllättäen... Suomea... Eikö kaveria voitaisi koittaa ajaa pikkuhiljaa isompaan rooliin? Ei ne tehot heti välttämättä näy mutta kasvaisi korkoa kevättä ajatellen.