Mainos

Pe 4.1.2013 KalPa - HPK

  • 10 993
  • 61

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Laukaukset 63-26 ja torjunnat 10-34. Ois kai tuon pelin voinut ratkaista jo ennen rankkejakin mutta 1:llä maalilla harvoin voitetaan. Eli siis rankeilla 2 pojoa, enempää ei sitten ansaittu.

Koko peliä en nähnyt eli heitetään sitten lyhyesti muutama kommentit matsita.
  • Masuhr jatkoi hienoja taklauksia
  • Hienoa että edes jotkut onnistuvat rankeisssa. Putki jatkukoon...
  • Kyllä tuolle Ikoselle jo toivois onnistumisia. Pelistä toiseen huippupaikoissa mutta ratkaisut "jäätyviä".

Jokatapauksessa 5 voittoa putkeen, tästä on hyvä jatkaa varsinkin kun jotain parannettavaakin matsista jäi.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pelissä nähtiin yksi sääntöjen rikkomisesta seurannut loukkaantuminen, eli Miettinen huitoi Saarista käsille sen verran kovasti että Ossin peli loppui siihen. En tiedä miksi tuomari sitä edes kävi katsomassa, jos kuitenkin vihelsi kakkosen. Ei tule verta, ei voi sattua? Ehkä munat loppuivat kesken kun Kerho pelasi jo entuudestaan yv:tä.

Hävitty piste. Kauppisen ylärima, Hentusen nokikkain pääseminen, 5vs3 yv, Kerälän maali ja suhteellisen monta muuta. Kyllä noista olisi joku maalikin pitänyt taulullekin saada aikaiseksi. Peli olisi hyvällä viimeistelyllä ollut 4-1.

Periaatteessa kumpikin nähdyistä maaleista oli heikkoja pelaamisia maalivahdeilta.
 
VP78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pari ranskalaista pelistä:
- Voutilainen on heräämässä, alkaa pikkuhiljaa löytämään liikkeensä ja maalivainunsa Sakke the Greatin rinnalla
- Hentunen on jo herännyt! Täytyy sanoa, että pidän siitä, että Hentu on viivassa yv:lla, tulee laukauksia ja maailnedushässäköitä! Ja se laukaus! Käytä sitä Hentu!!!!
- Kaikenkaikkiaan olen hyvilläni siitä pelaamisen tasosta mitä KalPa on viimeisissä peleissään esittänyt. Mielestäni otteista näkee, että kevät on tulossa!
- HPK: n puolelta en osaa sanoa juuri muuta kuin sen, että Rendulicin vml -yritys oli todella ponneton; sanoin jo vierustoverille katsomossa, että tuo poika se vaikka saattaa tehdä maalin. Ja ratkaisu oli mitä oli; huutonaurua!
- Fehr yritti, mutta oli silti yössä
- Järä on aina Järä. Hyvin pelasi taas.
PS. Komeat rankkarit/VML Velho+Toma!
 
JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Minullekin tuli Andrijevski mieleen Fehristä tänään. Rikkoa ja roikkua saa miten paljon lystää. Ei ihme jos mies välillä turhautuu.

Miettisen huitominen ei ollut yllätys. Iljettävää touhua ylipäätään. Mun mielestäni saisi kitkeä kaiken tuollaisen kokonaan. Miksi siihen mailaan pitää edes saada lyödä? (itkisin tähän perään muutakin sm-liigan pelistä) Änäristä oppia tähän kiitos.

- HPK: n puolelta en osaa sanoa juuri muuta kuin sen, että Rendulicin vml -yritys oli todella ponneton; sanoin jo vierustoverille katsomossa, että tuo poika se vaikka saattaa tehdä maalin. Ja ratkaisu oli mitä oli; huutonaurua!

Miksi se oli ponneton? Teki Ässiä vastaan maalin samanlaisesta. Tällä kertaa meni ohi.
 
VP78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miksi se oli ponneton? Teki Ässiä vastaan maalin samanlaisesta. Tällä kertaa meni ohi.

Katsomoon yritys näytti samalta kuin Kristian Ruutulla aikanaan. Eli heti sinisen jälkeen lämäri (Borna ampui tänään rannelaukauksen). Olisin odottanut jotain hiukan luovempaa ratkaisua. Vaikkakin, maalia kohden osuessaan, tämäkin olisi saattanut upota. Kaikkihan on mahdollista, mutta Koskiselle epätodennäköistä ;)
 
Viimeksi muokattu:

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Johtuu ehkä osittain siitä, että käytän vertailukohtana keskiviikkoista SaiPa-Jokerit ottelua, mutta tänään kyllä nähtiin todella väsynyt kiekkomatsi. Ei mitään tunnetta ja molempien joukkueiden liikekin tuntui ihmen tahmealta. KalPalle riitti pieni rutiinineppailu ponnettoman HPK:n kaatoon.

HPK toki yritti keskialueen sumppua, ja onnistuikin siinä kohtuullisesti kun KalPan pojilla ei tuntunut mikään onnistuvan. Kuitenkin yksilötaito voitti tässäkin ottelussa ja ansaitut 2 pinnaa jäi Kuopioon. Toki keltamustat olisivat ansainneet täydet 3 pistettä, mutta Järvinen hoiti pisteen Hämeenlinnaan.

Olisi kyllä kiva saada ihan selvä linjaus näistä maalinedusnyhjäyksistä. Toisessa erässä vain KalPan pelaaja sai jäähyn, kun "huitoi mailalla" vastustajan maalivahtia. Kuitenkin siinä oli hämeenlinnalaisten puolustaja aika ahkerasti murjomassa KalPa-hyökkääjän naamaa, jossa kyllä täytettiin ihan kunnolla väkivaltaisuus -jäähyn tunnusmerkin. Joskus noista saa molemmat, joskus vain toinen. Tänään sai vain tämä hyökkäävä maalivahdin hakkaaja. Milloinkohan tähän saadaan jonkinlainen linja?
 
Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat

Tämä oli se kuuluisa "paikkausjäähy". Aleksi Laakso sai hetkeä aiemmin heppoisen jäähyn ja tuomari sai aiheen puhaltaa toisen munattoman kakkosen. Jos OPG ei olisi käynyt oikaisemassa maalille ajanutta Riekkistä, ei tilanteesta olisi vihelletty Riekkiselle mitään. OPG:n reaktio antoi mielestäni tuomarille "ahaa"- elämyksen. Näistä numeroista taas osaa sanoa yhtään mitään, mutta keskialueella ollut tuomari vihelsi Riekkiselle jäähyn ja vieressä tilannetta katsonut kaivoi nenää.

Toinen huvittava episodi oli KalPan hylätty maali, kun maali siirtyi paikoiltaan. Tuomari kävi videolta tarkistamassa oikeaoppisesti, oliko maali siirtynyt ennen kuin kiekko ylitti maaliviivan. Tässä vaiheessa kumpikaan seeproista ei ollut nostanut kättään rangaistuksen merkiksi ylös, mutta videotarkistuksen jälkeen Järälle annettiin kakkonen. Sääntökirjaa paremmin tietävät voisivat avata: voiko tuomari tarkistaa videolta maalin ja lisäksi tehdä jälkikäteen tuomion tilanteesta videotarkistuksen perusteella? Paikan päältä katsottuna tuomarikaksikko ei osoittanut minkäänlaista elettä rangaistukseen tilanteessa ennen videotarkistusta.

Ja näin yleisenä heittona suomalaisten tuomareiden vertaus NHL:n vastaaviin on naurettavaa, koska kyseessä on eri kaliiberin jannut: toiset on ammattilaisia ja toiset itsekritiikittömiä narsisteja (vai mitä sanoo ihmiset Tom Laaksosen kommenteista JYP - Ilves -pelin tapahtumien tiimoilta). Yle Puheelta kuultuna kommentti oli "Suurin osa suomalaisista paskoisi housuunsa, jos joutuisi jäälle viheltämään", kun Tompalta kysyttiin pelin lopussa tapahtuneesta tuomarivirheestä.
 
Viimeksi muokattu:

avt84

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Näistä numeroista taas osaa sanoa yhtään mitään, mutta keskialueella ollut tuomari vihelsi Riekkiselle jäähyn ja vieressä tilannetta katsonut kaivoi nenää.

Toinen huvittava episodi oli KalPan hylätty maali, kun maali siirtyi paikoiltaan. Tuomari kävi videolta tarkistamassa oikeaoppisesti, oliko maali siirtynyt ennen kuin kiekko ylitti maaliviivan. Tässä vaiheessa kumpikaan seeproista ei ollut nostanut kättään rangaistuksen merkiksi ylös, mutta videotarkistuksen jälkeen Järälle annettiin kakkonen. Sääntökirjaa paremmin tietävät voisivat avata: voiko tuomari tarkistaa videolta maalin ja lisäksi tehdä jälkikäteen tuomion tilanteesta videotarkistuksen perusteella? Paikan päältä katsottuna tuomarikaksikko ei osoittanut minkäänlaista elettä rangaistukseen tilanteessa ennen videotarkistusta

Tuohon Riekkisen jäähyyn liittyen, käsittääkseni tuomareiden työnjako on juuri tuo, että keskialueella oleva keskittyy maalinedushässäköihin. Jostain muistan näin lukeneeni joskus.

Maalinsiirtotilanteessa meni vihellys jo sikälikin väärin, että jäähy tuli väärälle henkilölle. Paikan päällä näytti sille, että jäänpinnassa ollut HPK-pelaaja olisi aiheuttanut maalin siirtymisen, mutta Nelosen maalikoosteesta tulkitsin tilanteen siten, että Laakson mailan lapa osuu sivuverkkoon siirtäen samalla maalia. Tahallisuudesta voi olla sitten eri mieltä, sillä Laaksolla oli tuossa vaiheessa meneillään kaksinkamppailutilanne Harjaman kanssa. Tosin niinhän sanotaan, että pelaaja on vastuussa mailastaan.

Pakollinen sääntölainaus vielä loppuun. Mitä olette mieltä, täyttyikö tuossa tilanteessa tämän kohdan kriteeristö:

c) Jos maalivahti tai kenttäpelaaja tahallisesti siirtää maalin tilanteessa, jossa vastustajan pelaajalla
on kiekko hallussaan, eikä hänellä ole vastustusta itsensä ja vastustajan maalivahdin
välillä, ja hänellä on kohtuullinen maalintekotilaisuus, ei-rikkoneen joukkueen hyväksi
tuomitaan:
Rangaistuslaukaus (RL)?

Mielestäni kyllä.
 
Viivelähtö

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Dynamo
Maalinsiirtotilanteessa meni vihellys jo sikälikin väärin, että jäähy tuli väärälle henkilölle. Paikan päällä näytti sille, että jäänpinnassa ollut HPK-pelaaja olisi aiheuttanut maalin siirtymisen, mutta Nelosen maalikoosteesta tulkitsin tilanteen siten, että Laakson mailan lapa osuu sivuverkkoon siirtäen samalla maalia. Tahallisuudesta voi olla sitten eri mieltä, sillä Laaksolla oli tuossa vaiheessa meneillään kaksinkamppailutilanne Harjaman kanssa. Tosin niinhän sanotaan, että pelaaja on vastuussa mailastaan.

Tuossa tilanteessa tosiaan maali siirtyi Laakson mailasta, joka taas painiessa Harjaman kanssa tökkäsi maaliverkkkoon. Tahallisuus mielestäni varsin kaukana, ja enpä ole koskaan nähnyt, että jäähyä annetaan tilanteesta, jossa kaksi painii ja maali siirtyy. Tosin tuomareilla oli paineet antaa jotain, kun kerran kiekko olisi maaliin mennyt mikäli siirtymistä ei olisi tapahtunut. Ja parastahan oli, että tuomarit eivät edes tienneet mistä se maali siirtyi, vaan antoivat jäähyn Järviselle, joka ei ollut lähelläkään tolppaa.

Mutta tosiaan ei se jäähy maailman suurin vääryys ollut, mutta tahaton maalin siirtyminen se mielestäni oli.

Itse pelistä, KalPa oli huomattavasti edellä, mutta kyllä Kerhollakin oli omat paikkansa, hyviä jaksoja sillon tällöin ja jotenkin tuo Toivosen torjuntamäärä tuntuu pieneltä, mutta ehkä se näin oli.
 
Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
KalPa oli huomattavasti edellä, mutta kyllä Kerhollakin oli omat paikkansa, hyviä jaksoja sillon tällöin ja jotenkin tuo Toivosen torjuntamäärä tuntuu pieneltä, mutta ehkä se näin oli.

Mitä itse radiosta kuulin niin kerho pääsi kyllä ajoittain vetämään, mutta helvetisti vetivät ohi maalista.
 
Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
KalPa jatkoi eilen taas näitä tiukkoja 2-1 voittojaan ja voittoputkessa on tosiaan jo vähän yllättäen 5 voittoa. Nämä Miettisen useat ja upeat voittomaalit lämmittää kyllä mieltä, mies alkaa löytämään niitä kadoksissa olleita tehoja!

Kiitos ja näkemiin HPK:lle.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olisi kyllä kiva saada ihan selvä linjaus näistä maalinedusnyhjäyksistä. Toisessa erässä vain KalPan pelaaja sai jäähyn, kun "huitoi mailalla" vastustajan maalivahtia. Kuitenkin siinä oli hämeenlinnalaisten puolustaja aika ahkerasti murjomassa KalPa-hyökkääjän naamaa, jossa kyllä täytettiin ihan kunnolla väkivaltaisuus -jäähyn tunnusmerkin. Joskus noista saa molemmat, joskus vain toinen. Tänään sai vain tämä hyökkäävä maalivahdin hakkaaja. Milloinkohan tähän saadaan jonkinlainen linja?
Totta. Lisäksi tilanne meni vielä niin, että tuomari katsoi tilanteen rauhassa ja käsi pysyi alhaalla. Siinä vaiheessa kun HPK-pelaaja alkoi takoa isoa ja ilkeää Riekkistä käsi nousi. Kohtuullinen yllätys oli että jäähy tuli Kalpalle. Ilmeisesti logiikka oli, että ei kai se Kerho-pelaaja olisi tuolla tavalla tehnyt jossei jotain sääntöjen vastaista olisi tapahtunut.
Kysyinkin siinä vieruskaverilta, että HPK pelaaja olisi murjonut vielä enemmän, niin olisiko Kalpan pelaajalle annettu 2+2.

keskialueella ollut tuomari vihelsi Riekkiselle jäähyn ja vieressä tilannetta katsonut kaivoi nenää.
Tuomareilla on selvä työjako ja se on nimenomaan keskialueella "taustalla" olevan tuomarin tehtävä nuo jäähyt viheltää.

Toinen huvittava episodi oli KalPan hylätty maali, kun maali siirtyi paikoiltaan. Tuomari kävi videolta tarkistamassa oikeaoppisesti, oliko maali siirtynyt ennen kuin kiekko ylitti maaliviivan. Tässä vaiheessa kumpikaan seeproista ei ollut nostanut kättään rangaistuksen merkiksi ylös, mutta videotarkistuksen jälkeen Järälle annettiin kakkonen. Sääntökirjaa paremmin tietävät voisivat avata: voiko tuomari tarkistaa videolta maalin ja lisäksi tehdä jälkikäteen tuomion tilanteesta videotarkistuksen perusteella? Paikan päältä katsottuna tuomarikaksikko ei osoittanut minkäänlaista elettä rangaistukseen tilanteessa ennen videotarkistusta.
Tässä huvittavassa episodissa tuomari kävi ennen videotarkistusta HPK:n penkille kertomassa, että maalivahti siirsi maalin ja että nyt tarkistetaan että ehtikö kiekko maaliin. Rangaistus oli siis selviö.

Sitä en tiedä, että miten käsimerkkien pitäisi mennä. Näytetäänkö jäähyä, maalia vai videotarkistusta vai kaikkia yhtäaikaa. Omana mielipiteenä näkisin että tuomareiden pitäisi muodostaa sellainen YMCA-tyyppinen rivistö, jossa noita näytetään vuorottelen rivissä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös