Koitin äsken kirjoittaa jotain älyllistä tarinaa Suomen joukkueesta alla olevaan linkkiin, mutta ehkä tuosta on älyllisyys kaukana. Sekavat kisat, sekavat tuntemukset. USA:n voitto ei kauheasti yllättänyt henkilökohtaisella tasolla, koska mielestäni kaksi edellistä peliä olivat todella huonoja vaikka toisesta pelistä voitto tulikin. Laitetaan nyt kuitenkin tästä pelistä muutamia huomioita:
Vaikka voitto ei yllättänyt, tuo tapa millä se tuli oli tietysti valtava yllätys. Eihän kukaan voi ennustaa tuollaisia lukemia, kun pelataan pelejä, jotka ovat monelle pelaajalle uran tärkeimpiä pelejä. On puhuttu latauksesta, valmistautumisesta ja ties mistä. Hienoja sanoja, mutta mitä ne oikeastaan tarkoittaa? Selänne ja kumppanit on keitetty niin kovissa liemissä, ettei tuollaisessa tilanteessa voi enää mentaalipuoli levitä. Ei heikolla pääkopalla olisi pelattu tuollaisia peliuria. Ymmärtäähän sen, jos 18v juniorille tulee moka tuollaisessa tilanteessa, mutta kaikki tuolla joukkueessa on kuitenkin melkoisia ammattilaisia.
Tuo matsin alku vaikutti vähän siltä kuin suomalaiset olisivat olleet eilen Vancouverin yössä ja päällä oli vielä pienoinen kohmelo. No eihän näin tietenkään(toivottavasti) ole, mutta siltä se vaikutti.
Ensimmäiseksi Kipperin ja puolustajan totaalinen kommunikaatiokatkos ja siihen täydellinen lahjamaali. Ei mikään helppo alku matsiin. Tuon olisi ainakin pitänyt olla sellainen herätys, että mitäs tässä nyt touhutaan; pari minsaa takana ja perässä ollaan. Mutta mitäs vielä, sama koomailu sen kuin jatkui. Suomipoika oli jo valmiiksi monta potkua perässä ja vielä piti peli tehdä peli entistä vaikeammaksi ottamalla pari jäähyä. USA teki maalit jokaisesta paikastaan ja peli oli pelattu.
Ei tuossa loppujen lopuksi mitään ihmeitä. Puolustus oli jo ennen kisoja se heikoin osa-alue ja nyt se on selvillä myös isolle yleisölle. Hyökkääminenkin oli todella munatonta ja kertoohan se jotain, jos taas saatiin vain ja ainoastaan yksi maali aikaiseksi. Sekin pomppi jenkkipakin jalasta ylänurkkaan. Kipperi olisi ottanut hyvänä päivänä monta kiinni, mutta nyt kävi vähän heikommin ja yhden virheen lisäksi jäi pari torjumatta. En kyllä lähtisi Kipperiä tappiosta syyttämään, kun ei noita aina saa kiinni edes Brodeur. Onhan se jo nähty.
Valmentajalla on vastuu viime kädessä ja minulle jäi Jalosen haastattelusta aika munaton vaikutelma, ei ottanut itse vastuuta mistään, jos oikein muistan. Pelinaikainen reagointi myös ilmeisesti aika nollissa, jos taululle mätetään tuollaiset luvut ensimmäisessä erässä. Pelikirjasta on ollut paljon puhetta, mutta oma mielipide on, ettei siellä kovin kummaista pelikirjaa ole olemassa. Tai pelaajat eivät osaa toteuttaa sitä tällaisella parin viikon keikalla. Tarvitsisi paljon pidemmän ajan opetteluun.
Paljon on Kukkonen, Kipperi sun muut saaneet paskaa niskaan, mutta Janne Niskala, anyone? Peliaikaa tänään 6:11, saldona -3 ja yksi 2min rangaistus. Nojoo, ei mitään järkee kaataa koko soppaa yhden pelaajan niskaan. Joukkueena voitetaan, joukkueena hävitään.
Vastassa Ruotsi, Tshekki, USA. Peliaikaa yhteensä 180 minuuttia. Tuloksena yksi tehty maali Vokounin ohi, yksi Tshekkien tyhjään maaliin ja yksi USA:n verkkoon. Siinä se Jalosen kuuluisa ja paikoin ylistetty pelikirja. Olisikohan nyt aika heittää ne pelikirjat, USB-muistitikut sun muut sinne kisakylän takkaan ja sanoa pelaajille, että pelatkaa niinkun pelaatte. Joukkueessa on muun muassa Saku Koivu, Teemu Selänne, Jere Lehtinen, Ville Peltonen, joten kyllä sitä kokemusta ja tahtoa voittaa löytyy ihan riittävästi. Kaikki edellä mainitut jätkät vetää taatusti viimeisiä olympialaisiaan, joten eiköhän halu voittaa ole kova. Ei niitä olympiamitaleita ole koskaan liikaa.
