Pe 25.8. Ässät - Lukko KK turnaus

  • 22 104
  • 124

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Joo, sellainen peli tuli nähtyä. Kaiken kaikkiaan voin sanoa viihtyneeni ottelussa kaksi ensimmäistä erää. Kolmas erä oli aika huonoa molemmilta, kauheaa sähläystä.

Lukko oli eilen parempi, tuhlaajapoikia löytyi raumlaisistakin, mutta verrattuna padan viimeistelyprosenttiin siellä päin oltiin terävämpiä. Maalivahtipelissä Häkkinen vei Kaltiaista kuin räsynukkea. Kaltiaisuudelle ei ihan tullut onnistunut iltapuhde, mutta eihän nyt tässä vaiheessa kautta kannata ketään vielä romukoppaan heittää.

Platilin pommi Häppölään oli muuten kohtuullisen kova, eikä edes kädet ylhäällä. Painit ovat vähän sellaisia, että niistä saa voittajaksi kumman vaan, mutta Rauman veli jäi alle molemmissa tapauksissa. Crombeenin ei paljoa tarvinnut uurastaa.

Wandellin Tompan kannattaisi pysyä pystyssä, meinasi tehdä jopa oman maalin. Illan ihanimmat suoritukset tekivät Tero Konttinen ja Tuomas Huhtanen. Rauman puolustusta vietiin kyllä ihan kahville, vanhaan kunnon "kis, kis, älä lähre shinne" -tyyliin. Loistavia äijiä, Konttisesta tuli minun suosikki kertaheitolla.

Ykkösketju tulee tekemään tuhojaan varmasti tällä kaudella, Mave on Fakiiri, vaikka ei nyt ehkä ihan kulkenutkaan. Krisu tiesi paikkansa ja pääsi kerran töräyttämään vulgaanisen kumin verkkoon ylivoimalla. Ylivoimassa muuten Forsbackalla on tietyt vahvuudet, mutta myös heikkoudet. Ei ihan ehkä ollut kotonaan siinä kohtaa roolitusta.

Joka tapauksessa voin sanoa, että kannatti ajella Tampereelta Poriin, harvoin noinkaan isoa mökää kuulee harkkapeleissä, ehkä hieman jäi päälle viime keväästä. Tosin vaimenihan se melu iltaa kohden, mutta ei se mitään. Maalivahtitilanteessa on vaan padalla pahimmillaan negatiivinen maalivahtiongelma.

Loppulauselma: Ari Ahonen on tulevalla kaudella liigan TOP 3 -maalivahteja.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Tuomarilinja järkyttävä. Jos uusi linja on tätä, niin intensiteetti kärsii. Aivan olemattomasta kosketuksesta sai penalttia. Täytyisi nähdä metsä puilta. Taklata sai, siitä pisteet Rantalalle.

Ässistä kovasti kehutun Konttisen lisäksi Häppölä oli hyvä. Erinomainen hankinta ykkösen keskelle. Vanhana kissapaitana kesti Platilin kovan ja tyylikkään pommin hyvin. Wandell oli alun epävarmuuden jälkeen hyvä. Kaveri on erittäin taitava, antoi ainakin yhden kovan niitin. Fysisesti vielä raakile, mutta ehdottomasti tulevaisuuden pelaaja. Kuparisen ketjun peli kärsi tuomarilinjasta, koska Forsbacka pelasi ykkösylivoimaa. Pelin kuluessa paukut loppuivat normaaliin "valkoisen intiaanin" peliin. Crombeenin veto jäätävä, ampui ranteella huonostakin asennosta hirvittävän kovaa. Ehdottomasti pitäisi pelata vetopaikkaa BJ::lle.

Sitten yksi pieni episodi, josta ei ole vielä kirjoitettu. Ennen kolmannen erän alkua Platil pyöri keskialueella pukukoppipäätyyn tuijottaen. Äijä odotteli Crombeenia. BJ:n luistellessa jatkamaan jäähyä boksiin, Platil kysyi entsiseltä seurakaveriltaan jotain, johon Crombeen vastasi naureskellen ja päätään pudistellen. Ymmärsin, että kyseessä oli kysymys, joko tässä pelissä annetaan The show. Jäi vielä odottamaan.
 

ÄssÄ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Konttinen!!!

Tasainen vääntö oli, ja olisi voinut päättyä kummalle tahansa. Konttinen oli kentän hahmo, äkkiä sopimusta kouraan, ei tuollaisia mailavirtuooseja ole liikaa tarjolla. Eikä varmasti ole kallis mies.

Maalivahtitilanne huolestuttaa, olen nähnyt kaksi harjoituspeliä Ässiltä ja molemmissa on ollut maalissa Kaltiainen, eikä ole vakuuttanut alkuunkaan. Torjuu ne vedot, jotka isolla koollaan peittää, mutta ei mitään muuta. Mailapeli on Kuivalaisen tasolla ja hanskakäsi on hidas. Toivottavasti Kilpeläinen on parempi.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Roku kirjoitti:
Millaisia rangaistuksia noista Crombeen-Hunkes ja Rahikainen-Heikkinen-kahinoista tuli? Ottelurangaistukset tietysti, arvaan ma.

Tästä ei vielä tainnut olla puhetta, mutta ottelurangaistuksia ei muistaakseni saanut kukaan noista tappelupukareista. Hunkes sai 2+2+10, Crombeen 2+10, Heikkinen 2+5+20 ja Rahikainen 5+20.

Platilin taklaus Häppölään oli kyllä kova, toivottavasti noita nähdään lisää sarjan aikana. Ennen kolmannen erän alkua Platil tosiaan kävi huikkaamassa jotain Crombeenille, mutta eivätpä kyseiset herrat enää erän aikana mitään sen suurempia sanan/iskunvaihtoja käyneet. Platil osasi myös hyvin ottaa taklaukset vastaan, ja muutama Ässäläinen löysikin itsensä jäänpinnasta sen jälkeen, kun oli Platilia taklannut.
 

Nickerson#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä on Rahikaisen ja Heikkisen mylly. Kaverin kuvaamana. Istuttiin kyllä vähän väärässä paikassa, mutta pääasia että jotain saatiin.

Rahikainen vs. Heikkinen: http://rapidshare.de/files/30755950/DSCN0281.MOV.html

Kuvasin Maven rankkarin, mutta tietysti se veti ohi... Tässä:
http://rapidshare.de/files/30755895/Pict5676.avi

Ja sitten itse kämmäämänni Crombeen vs. Hunkes: http://rapidshare.de/files/30797541/Pict5679.avi.html Oltiin niin sairaan kaukana ja enkä kyllä ollut kovin valmiskaan juuri tuossa tilanteessa. Kamerakin heilahtaa vähän alussa. Harmittaa...
 

tulppaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä siinä Platilissa on jotain mikä miellyttää, viime kaudella ainoastaan HIFK:n Tony Salmelainen ja Saipan Kudroc olivat pelaajia joiden otteita ihailin kentällä. Platilissa on nyt jotain samaa makua. Toi joukkuekaveruus menneiltä vuosilta Bloukkarin kaa oli yllätys, en vaan ole yhdistänyt tilastoja kytätessä.

Hyvä että Ässillä on meininkiä tossa hommassa. Crombeen on kyllä hyvä. Crombeenilla on tukeva "hanska" alhainen rasvaprosentti ja räjähtävä lihasvoima. Tollaisia tyyppejä on muitakin mutta lähinnä Pohjois-amerikan sarjoissa, toivottavasti ei tapahdu mitään pahaa jos jatkossa tappelee puhtaasti kiekollisia pelaajia vastaan, muut onkin sitten erikseen.

Hauska ilmiö on se että Ässissä on kaksi TOP-5 tappelijaa tällä hetkellä ja kun huomio keskittyy toiseen, niin toinen ikäänkuin unohdetaan täällä keskustelupalstoillakin. Hauska huomata että Crombeen on "Ässien kovin nyrkkisankari" ja muut tulevat perästä, vaikka juuri Foppa laittoi 105 kiloisen tappelijan 100-0 jäähän ja verta tuli kuin härän kurkusta. Fopan tappeluissa on sekin mielenkiintoinen seikka että suurimmassa osassa niitä se vie niitä aika rajusti, jopa brutaalisti. Luulen että siinä on juuri se mikä tappelussa yleensäkin että Fopalle tappelu ei ole ikinä taktiikkaa vaan puhdasta vihaa ja silloin kaikki kiukku ja testosteroni on pelissä. Foppa aidosti vihaa tappelupariaan ja haluaa alistaa tämän täysin, siitä tulee hyvää jälkeä. Se on vaarallinen jäbä. Eniten pidän kaverin nöyryydestä ja otteiden tasaisuudesta, Fopalla on lähestulkoon aina se perustaso minkä alle ei livahdeta.

Sitten vielä plussana Rahikainen, josta en kykene vielä kommentoimaan yhtään mitään.

Jostain syystä en arvosta Toporowskia yhtään.
 

tulppaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nickerson#50 kirjoitti:
Tässä on Rahikaisen ja Heikkisen mylly. Kaverin kuvaamana. Istuttiin kyllä vähän väärässä paikassa, mutta pääasia että jotain saatiin.

Rahikainen vs. Heikkinen: http://rapidshare.de/files/30755950/DSCN0281.MOV.html

Kuvasin Maven rankkarin, mutta tietysti se veti ohi... Tässä:
http://rapidshare.de/files/30755895/Pict5676.avi

Ja sitten itse kämmäämänni Crombeen vs. Hunkes: http://rapidshare.de/files/30797541/Pict5679.avi.html Oltiin niin sairaan kaukana ja enkä kyllä ollut kovin valmiskaan juuri tuossa tilanteessa. Kamerakin heilahtaa vähän alussa. Harmittaa...

Ihailen sun kaltaisia ihmisiä, mä ainakin diggaan kaikista pelivideoista aivan sairaasti kun Helsinki-Media on mitä on loppupeleissä. Ei auta jos tehdään vähän Ässädokkaria loppukaudesta kun alkukautena 4/5 tulosruudusta päättyy että "Ja Ässät-XXX peli päättyi 3-2, sitten muihin urheilu-uutisiin" aikamoista. Kiitos todella, tälläsen kuvaustoiminnan pohjalle vois oikeesti perustaa jonkun videosaitin.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Tuo Platilin puhdas niitti oli kyllä todella kova ja sen jälkeen Häppölä sai tosiaan kerätä kamppeitaan. Samaan kiinnitin huomiota kuin Johtokin, että Platilia taklaava pleaaja oli yleensä tilanteen jälkeen jäänpinnassa.

Hunkesin "haastosta" en kyllä tiedä, kun toinen hanskakin oli vielä tilanteen jälkeen kädessä :D. Tiedä sitten pudottiko toisen vai putosiko vain muuten tilanteessa .

Heikkinen oli kyllä yllättävän pirteä tuossa toisessa tapluksessa ja saikin mielestäni 1-2 osumaa enemmän perille.

Viitanen oli tosiaan hyvä ja maali oli komea veto ylänurkkaan. Saarenheimo taas ohjasi 1-2 osuman hienosti sisään. Ohjaus kyllä tehtiin ihan mailalla eikä luistimella. Dallara maalin lisäksi taklasi pariin otteeseen mukavasti.

Lukon viisikkopelistä on paha mennä sanomaan mitään, kun saivat pelata suurimman osan aikaa ottelusta vajaalla. Alivoima tosin toimi hyvin ja siitä kertoo hyvin 3-4 kestettyä 5-3 av:ta.

Strakasta voisi todeta sen verran, että oli muutamaan otteeseen todella vaarallinen ja oli tehdä 0-2 maalinkin. Kauvosaari taas voisi opetella ampumaan. Pari selkeää maalipaikkaa, mutta ponnettomia laukauksia tuloksena. Häkkinen pelasi taas maalilla kelpo pelin ja tulee varmasti haastamaan Korhosen ykkösveskan paikasta.

Kova veto muuten Toivolalta pistää nuori junnu ampumaan rankkaria. Tosin Lehtonenhan tilanteen hankki mutta kuitenkin.
 

Animal

Jäsen
tulppaani kirjoitti:
Hauska ilmiö on se että Ässissä on kaksi TOP-5 tappelijaa tällä hetkellä ja kun huomio keskittyy toiseen, niin toinen ikäänkuin unohdetaan täällä keskustelupalstoillakin.

Crombeenin voisin laskea TOP5 jätkäksi. Kuka se toinen on?

Hauska huomata että Crombeen on "Ässien kovin nyrkkisankari" ja muut tulevat perästä, vaikka juuri Foppa laittoi 105 kiloisen tappelijan 100-0 jäähän ja verta tuli kuin härän kurkusta.

Ettei olisi vähän sitä porilaista värikynää mukana? Jos kerran voittaa tämmöisen eurosarjojen kovanaaman, niin ei se nyt vielä paljon mitään kerro.

Fopan tappeluissa on sekin mielenkiintoinen seikka että suurimmassa osassa niitä se vie niitä aika rajusti, jopa brutaalisti. Luulen että siinä on juuri se mikä tappelussa yleensäkin että Fopalle tappelu ei ole ikinä taktiikkaa vaan puhdasta vihaa ja silloin kaikki kiukku ja testosteroni on pelissä.

Ai niin kuin viime kaudella Viinasta, Paukkusta, Grönholmia ja Grönvallia? Näitä yhtäkään minun kuulemani/näkemäni mukaan Forsbacka ei vienyt "rajusti, tai jopa brutaalisti".

Forsbacka on hyvä ja viihdyttävä pelimies, jolle pitää aktiivisuudesta näissä myllyhommissa antaa täydet 10 pistettä, mutta vielä on tietä kuljettavana jotta liigan TOP5:n olisi asiaa. Oikealla tiellä kuitenkin ollaan...
 

Korinekki

Jäsen
Muutamia huomioita, lähinnä pelaajista.

Jan Platil
Ensimmäinen episodi nähtiin, kun Platil poistuu veryttelystä. Kolmen porilaismiehen ryhmä huuteli miehen perään, johon Janppa vastasi keskisormella.
Keskutelu Crombeenin kanssa. Miehet naureskelivat tuomarilinjalle.
Platil on kovalla itseluottamuksella pelaava kaveri. Yllättävän rauhallinen kiekon kanssa, vaikkei todellakaan mikään Coffey. Hakee koko ajan taklauksia eikä todellakaan katsele onko mies irti laidasta. Hyvä pari Martikaiselle.

Maalivahdit
Häkkinen pelasi mielestäni erittäin varmasti. Kaltiainen ei vakuuttanut. Kilpeläinen ykköseksi?

Hunkes&Straka
Straka erittäin taitava ja yllättävän vahva jässikkä. Tarjoili muutamia ovelia syöttöjä ja veto lähtee hanakasti.
Myös Hunkes on pelimies. Taitava. Yrittää rohkeasti pelata eikä roiskia.

Viitanen&Mäkelä
Mäkelä pelasi mielestäni hyvin omilla vahvuuksillaan. Viitanen tekee Pettiset?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
L4E kirjoitti:
Lukon viisikkopelistä on paha mennä sanomaan mitään, kun saivat pelata suurimman osan aikaa ottelusta vajaalla. Alivoima tosin toimi hyvin ja siitä kertoo hyvin 3-4 kestettyä 5-3 av:ta.

Kova veto muuten Toivolalta pistää nuori junnu ampumaan rankkaria. Tosin Lehtonenhan tilanteen hankki mutta kuitenkin.
Ei pelkästään alivoimalla vaan myös ylivoimalla. Kyllä jotain mätää systeemissä on jos ottelusta isompi osa pelataan erikoismiehityksellä kuin tasan 5 vs 5. Ja jumalauta kun nuo ottelut kestää todella kauan noiden jäähyjen takia.

Reiluahan tuo oli tuossa tilanteessa laittaa rikottu pelaaja vetämään. Ässienkin olisi pitänyt antaa Konttiselle mahdollisuus mutta sitten olisi Mave alkanut kuitenkin kiukuttelemaan liikaa. Joukkueen kannalta on parempi että Mave on tyytyväinen, vaikka normaalisti joukkueen kuuluukin olla suurempi kuin yksikään sen yksilöistä.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nick kirjoitti:
Petri Lammassaari eli Lapijoen Lemieux väläytteli jälleen kerran taitojaan. Pojalla on selkeä puute voima- ja massapuolella, mutta kunhan vastustaja ei pääse iholle, erittäin vaarallinen pelaaja. Arvaamaton, taitava ja terävä.

Meinasinkin jo ihmetellä, että eikö täällä ole yhtään komenttia Lampusta. Johdon tapaan toivon, että Lamppu saisi peliaikaa ylempää kuin nelosesta, mutta eiköhän mies näytöillään sinne vielä pääse, jos aihetta on.

Eepistä vielä, jos lainkaan muistan oikein, niin jo edelliset kolme kautta ollaan Eepiä arvoteltu näissä harkkapeleissä, mutta kauden alettua mies on jälleen näyttänyt arvostelijoille närhen munat. Toivottavasti myös tällä kaudella, ja roolikin kolmosparissa Heikkisen "kasvattajana" on oikea.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
korkki kirjoitti:
Ei pelkästään alivoimalla vaan myös ylivoimalla. Kyllä jotain mätää systeemissä on jos ottelusta isompi osa pelataan erikoismiehityksellä kuin tasan 5 vs 5. Ja jumalauta kun nuo ottelut kestää todella kauan noiden jäähyjen takia.

Spekuloitiin kaverin kanssa pelin aikana, että tulevalla kaudella saa jäähallien ravintolapalvelut luvan olla hyvässä kunnossa, sillä tällä menolla kaikki pelit tulevat kestämään vähintään 3 tuntia. Eilinenkin ottelu oli mielestäni kohtuullisen siisti, mutta jäähyjä taidettiin jakaa yli 150 minuuttia. Selkeät koukut ja estämiset tuleekin ottaa pois, mutta ei jumalauta jokaisesta maalinedustalla tapahtuneesta töytäisystä tai ylipäätään vastustajaan koskemisesta voi antaa jäähyä, sillä pelin nimi on kuitenkin jääkiekko, eikä mikään kaukalopallo tai salibandy.

Näkikö kukaan muuten siinä Peltosen ja Topon tilanteessa mitään muuta, kuin pientä tönimistä puolin ja toisin? Itselleni ei oikein vieläkään ole auennut, että mistä ne kympit tulivat.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Nickerson#50 kirjoitti:
Tässä on Rahikaisen ja Heikkisen mylly. Kaverin kuvaamana. Istuttiin kyllä vähän väärässä paikassa, mutta pääasia että jotain saatiin.

Rahikainen vs. Heikkinen: http://rapidshare.de/files/30755950/DSCN0281.MOV.html

Kuvasin Maven rankkarin, mutta tietysti se veti ohi... Tässä:
http://rapidshare.de/files/30755895/Pict5676.avi

Ja sitten itse kämmäämänni Crombeen vs. Hunkes: http://rapidshare.de/files/30797541/Pict5679.avi.html Oltiin niin sairaan kaukana ja enkä kyllä ollut kovin valmiskaan juuri tuossa tilanteessa. Kamerakin heilahtaa vähän alussa. Harmittaa...
Kiitokset videoista, mutta olisko mahdollista että tulevaisuudessa ne heittäis vaikka youtubeen (www.youtube.com)? Kaikkein helpoin tapa jakaa videoita, ei downloadlimittejä, aikarajoja tai koodekkiongelmia.
 

Nickerson#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JZZ kirjoitti:
Kiitokset videoista, mutta olisko mahdollista että tulevaisuudessa ne heittäis vaikka youtubeen
Olkaapa hyvät vaan. Kyllähän sitä voidaan kokeilla. Tonne rapidshareen on vaan niin helppo laittaa. Koitetaan saada myös tänään jotain matskua kuvattua...
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
korkki kirjoitti:
Reiluahan tuo oli tuossa tilanteessa laittaa rikottu pelaaja vetämään. Ässienkin olisi pitänyt antaa Konttiselle mahdollisuus mutta sitten olisi Mave alkanut kuitenkin kiukuttelemaan liikaa. Joukkueen kannalta on parempi että Mave on tyytyväinen, vaikka normaalisti joukkueen kuuluukin olla suurempi kuin yksikään sen yksilöistä.

Eikös sääntöjen mukaan rikotun pelaajan pitäisi rankkari suorittaa?

Tosin jos rikottu pelaaja on puukätinen pakki, niin ainahan joku vamma keksitään tilanteessa syntyneen.
 

Korinekki

Jäsen
mjarkko kirjoitti:
Eikös sääntöjen mukaan rikotun pelaajan pitäisi rankkari suorittaa?

Tosin jos rikottu pelaaja on puukätinen pakki, niin ainahan joku vamma keksitään tilanteessa syntyneen.

Tuollainen sääntö taitaa olla ainakin NHL:ssä, mutta ei SM-Liigassa.
Aika ponnettomia olivat molemmat eilisen rankkarit. Hyvä silti, että Rantala näitä uskalsi viheltää.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Korinekki kirjoitti:
Tuollainen sääntö taitaa olla ainakin NHL:ssä, mutta ei SM-Liigassa.

Noin minulle väitti entinen linjatuomari, kun ihmettelin miksi Kuusela välierissä kärppiä vastaan veti rankkarin eikä Hisey taikka Mave.
 

Nickerson#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni rankkarin sääntö menee ainakin NHL:ssä siten että pelaaja joka on ollut kentällä rikkeen aikana saa vetää rangaistuslaukauksen. Näin tapahtui ainakin NHL:n finaalissa kun Edmontonin jarrukenttä oli jäällä ja pakkeina olivat Pronger ja Mr. en muista. Niin kädekkäin mies joka oli kentällä pistettiin vetämään eli Pronger :D
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tiukkaa oli muuten järjestyksenpito taas hallissa. Porukka veti ihan avoimesti ja peittelemättä pullokaljaa katsomossa :). Olisikohan pitänyt yrittää kävellä koppa Karhua sylissä ineen?
 

Mallikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät,Suomen maajoukkueet
Huomioita Ässät-Lukko pelistä

Kaltiainen pompotteli ainakin ensimmäisessä ja toisessa erässä, liekkö hermostunut, HUOLESTUTTAVAA?
Häppölä oli vireessä pari erää- pari loistavaa pelinlukua ja syöttöä.
Konttinen mitä voi sanoa, jos jatkaa tätä rataa nii..? SOPIMUSTA !
Huhtanen oli pirteä.
Yleisö löytänyt hallille taas - eiköhän jatketa näin!

Platil meinasi hermostua olemattomasta huutelusta mutta ottelussa osoitti olevansa pelimies.
 

Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
L4E kirjoitti:
Hunkesin "haastosta" en kyllä tiedä, kun toinen hanskakin oli vielä tilanteen jälkeen kädessä :D. Tiedä sitten pudottiko toisen vai putosiko vain muuten tilanteessa .

Selvempää haastoa ei juurikaan voi olla. Mahtoikohan poimia sen tilanteen jälkeen kädessä olleen hanskan sieltä jäästä, kun makasi 15 s. jäässä..

L4E kirjoitti:
Heikkinen oli kyllä yllättävän pirteä tuossa toisessa tapluksessa ja saikin mielestäni 1-2 osumaa enemmän perille.

Tuohon et usko kyllä itsekään. Varmaan mukava uskotella muille kaikkia juttuja. Erikoista touhua.

L4E kirjoitti:
Viitanen oli tosiaan hyvä ja maali oli komea veto ylänurkkaan.

Laukaus upposi takakulmaan puolen maalin korkeudelta korkeintaan. Yläkulmasta ei tietoakaan.

Huomaa, että olet maistellut pelissä väkijuomia.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Nick kirjoitti:
Huomaa, että olet maistellut pelissä väkijuomia.
Ihan selvältä mieheltähän tuo L4E vaikutti pelin tuoksinassa. Mitä nyt käytiin erätauoilla muutamalla oluella.

Kyllä se Heikkinen sen matsin voitti. Niin se ainakin meidän kuvakulmaamme näytti. Sieltä Jatkoajan puoleisesta katsomostahan koko juttua ei edes voinut kunnolla nähdä, kun matsasivat laidan vieressä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös