Pronssiottelun merkityksellisyydestä voidaan me kannattajat olla montaa mieltä, mutta se on pelaajille ja seuralle ihan pikkuisen erinlainen asia. Siellä on jääkiekossa pelaajia, jotka on voittaneet kaiken Kanada-maljasta itse Lord Stanleyn pystiin. Sitten on pelaajia, jotka eivät ikinä ole seuratasolla voittaneet yhtään mitään ja ovat olleet vaikka tietyssä organisaatiossaa monet vuodet ja pronssipeli on käytännössä ainut mahdollisuus saavuttaa jotain, ennen kuin uudet ympyrät kutsuvat.
En henkilökohtaisesti ole näiden pelien ystävä, kannattajalle se mestaruus on kuitenkin se juttu, ei mikään kämäinen pronssinen mitali. Kuitenkin aina näinä aikoina ja näissä peleissä aina muistelen, miten Lauri Tukoselta valui kyyneleet silmistä, kun Raumalla pronssia kaulaan ripustettiin ja hyvästeli silloisen seuransa.
Kolikolla on aina kaksi puolta, vaikkei me aina jakseta hävityn välieräsarjan jälkeen toista puolta muistaa.