Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Leijonat
Jääkiekon SM-liigan kauden 2018-2019 pronssiottelu pelataan tänä perjantaina. Vastakkain ovat Hakametsässä Tappara ja IFK. Tapparan vuosina 2013-2018 kestänyt pitkä finaaliputki sai tänä keväänä päätöksensä, kun HPK lähetti kirvespaidat pronssipeliin voitoin 2-4. IFK taas hävisi edelliskauden tapaan Kärpille, mutta tällä kertaa voitoin 4-2, eikä 4-3. IFK voitti lopulta pronssiottelussa TPS:n 2-3 jatkoajan päätteeksi. Tappara otti kuokkaansa finaaleissa Kärpiltä.

Tapparalle pronssi olisi historiansa numero 12. Aiemmat kaksi ovat vuosilta 1990 ja 2008. Tapparalle pronssiottelu onkin vasta kuudes, aiempien ollessa vuosilta 1983 (hävisi Ilvekselle), 1989 (hävisi Ilvekselle), 1990 (voitti KalPan), 1994 (hävisi Lukolle) ja 2008 (voitti Jokerit).

IFK:lle pronssiottelu on historian numero 14. Aiemmat viisi ovat vuosilta 2000 (hävisi HPK:lle), 2004 (voitti HPK:n), 2006 (hävisi Kärpille), 2017 (hävisi JYPille) ja 2018 (voitti TPS:n). IFK on nyt siis SM-liigan pronssiottelussa kolmantena kautena putkeen. Helsingin punapaidoilla pronssimitaleita on koossa 10, yksi vähemmän kuin Tapparalla.

Olisi mukavaa saada runsasmaalinen pronssiottelu. Yleisöä tuskin on paikalla erityisen muhkeasti, mutta toivon mukaan edes välttävästi. Onnea joukkueille peliin ja parempi, tai enemmän kiinnostunut saakoot mitalin muistoksi kuluneesta sesongista.
 
"Danger, you're in danger when the boys are around" - Suomen Leijonat
"We like it loud, we like it louder, louder than hell" - Mötley Crüe
"Red hot, red hot, oh to the top we are red hot" - Porin Ässät
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders
Toivottavasti Tappara pelastaa mita pelastettavissa on ja jatkaa mitaliputkeaan HIFKin kustannuksella.

Ei muuta kuin kuusi pelaajaa kentalle ja kohti maalia!
 
My life is a very complex drinking game

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, "Respect all, fear none", Stars, Pool
Jotenkin tänä vuonna itselle ainakin pronssi maistuisi, koska HIFK:n kausi oli hetkittäin melkoisen synkkä.

Tänään pelataan vihellykseen saakka, jookos jäbät.
 
"Nyt tuli Pesoselle noutaja, ja lujaa hei *****" - Ismo Lehkonen, 30.11.2000

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Juumaaaalaaaautaaa miksei näitä juhlallisuuksia ei voitu pitää 10min sitte?
 
Kuinka monta Hockey Hall of Famen jäsentä on lähtöisin teidän joukkueesta?

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, kahden maalin Karvinen
Ainiin, hyvää kiekkoiltaa kaikille. Katsellaan nyt tämäkin läpsyttely pois alta.
 
Infinite skills create miracles

"Ville Leskinen, olet luopio!"

Ralph

Jäsen
Oho, Tappara pelaa sinisissä. Olin varma, että pelaisivat punaisissa ja IFK-fanien asiasta mainitessa täällä olisi todettu "Tappara on aito oikea punainen ja jos ootte eri mieltä, vilkaistaa viirejä katossa".
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaa
Elias Ulanderia kehuttiin IFK fanien toimesta viime kauden lopussa paljon, mistä syystä ei kuitenkaan tällä kaudella kehitystä liigavauhtiin tapahtunut?
 
Who motivates the motivator?

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Leijonat
Tapparaa kannattava ystäväni toivoi hartaasti, että Bäckström aloittaisi Tapparan maalilla tänään. Rautakorpi päätti kuitenkin antaa Heljangon pelata.

Kuutisen minuuttia ottelua pelattu, eikä maaleja tahi jäähyjä kummallakaan.
 
"Danger, you're in danger when the boys are around" - Suomen Leijonat
"We like it loud, we like it louder, louder than hell" - Mötley Crüe
"Red hot, red hot, oh to the top we are red hot" - Porin Ässät

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Leijonat
Lukkohan taisi pelata pronssista neljästi vuosina 2011-2015. JYP on vuoden 2012 mestaruutensa jälkeen jämähtänyt toistuvaksi pronssipelijengiksi. Nyt on vuorostaan IFK:lla putki menossa, kun kolmas peräkkäinen vuosi päättyy tähän paljon parjattuun kiekkonäytelmään.
 
"Danger, you're in danger when the boys are around" - Suomen Leijonat
"We like it loud, we like it louder, louder than hell" - Mötley Crüe
"Red hot, red hot, oh to the top we are red hot" - Porin Ässät

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tapparalla treenijumi selvästi päällä. Kuntopiikki ajoitettu vasta huomiselle, finaalien alkuun.
 
Ei näitä sääntökirjan mukaan vihellellä. Jos niin tehtäisiin, olisimme täällä vielä aamullakin. -Pertti Juhola, Liigan otteluvalvoja.

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, kahden maalin Karvinen
Tapparaa kannattava ystäväni toivoi hartaasti, että Bäckström aloittaisi Tapparan maalilla tänään. Rautakorpi päätti kuitenkin antaa Heljangon pelata.
Juuri Alkio kertoi, että Nikke on ollut/on sairastellut ja ilmeisesti vieläkin erittäin puolikuntoinen. Ei ilmeisesti pitäisi olla luukullakaan, mutta mahdollisen uran viimeisen ottelun vuoksi on kokoonpanossa.
 
Infinite skills create miracles

"Ville Leskinen, olet luopio!"

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tapparaa kannattava ystäväni toivoi hartaasti, että Bäckström aloittaisi Tapparan maalilla tänään. Rautakorpi päätti kuitenkin antaa Heljangon pelata.

Kuutisen minuuttia ottelua pelattu, eikä maaleja tahi jäähyjä kummallakaan.
Telian lähetyksessä kerrottiin että ollut todella pahasti sairaana eikä yksinkertaisesti ollut pelikuntoinen. Luukkuvahtina oleminenkin oli kuulemma kysymysmerkki
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy