Pe 19.10.2018 Ilves - Tappara

  • 7 983
  • 56

Kerouac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Perjantai-ilta, paikallispeli ja täpötäysi Hakametsä. Ennen kauden alkua kun olisi ennustellut, että lokakuun paikallispelissä kohtaavat joukkueet ovat sijoilla kaksi ja yhdeksän olisi tuskin kukaan kovasti ihmetellyt. Sen sijaan jonkinmoista epäuskoa olisi voinut aiheuttaa se, että sarjakakkonen onkin Ilves ja Tappara majailee sijalla yhdeksän.

Henkilökohtaisesti kiinnitän tänä iltana erityshuomiota kahteen pakkiin: Omista Juha Leimuun, jonka piti olla ylivoiman täsmäase, mutta tehot 0+2 tähän asti eivät ole todellakaan sitä mitä odotettiin. Jospa entistä seuraa vastaan se kauden avausmaali vihdoin syntyisi? Tapparalta tarkkailussa Elias Fälth - ihan huono pelaaja kun ei vahingossa ole Ruotsin MM-joukkueessa, mutta miltä meno jo veteraani-ikäiseltä ruotsalaiselta Liigassa näyttää. CHL:n puolella taisi heti tulla maali.

Ilveksen puolella kokoonpanoissa ainoa muutos keskiviikkoon on Liuksialan ja Ahtolan paikkojen vaihtaminen päittäin.

Ilves:
Rautiainen - Ruotsalainen - Ikonen
Parikka - Laaksonen

Halmo - Mieho - Ahtola
Salmela - Flood

Lepaus - Tamminen - Antonen
Leimu - Generous

Haapanen - Vainionpää - Liuksiala
Vainio

Helenius (Lehtonen)

Tappara:
J-M Järvinen - Malinen - Kuusela
Vittasmäki - Rantakari

Zaborský - M Järvinen - Ojamäki
Mäntylä - Kemiläinen

Luoto - Rauhala - Levtchi
J Järvinen - Fälth

Moilanen - Jasu - Erkinjuntti
Utunen

Heljanko (Rautiainen)
 
MHM02

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiitos hyvästä alustuksesta.

Pitkästä aikaa joutuu ns oikeasti jännittämään peliä. Toisella kulkee liigassa, toisella on ollut ongelmia käynnistymisessä.

Tänään luotetaan Tapparan lokakuuhun ja dieselin puksutukseen kohti kevättä!
 
Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Ipan kakkonen on ihan juoni. Zabohan väistelee ammatikseen kontaktitilanteita, vai miten se menee? :-)
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Erittäin hieno tuo Ilveksen kakkosketju. Hiukan sellaista old school-meininkiä. Halmo on joukkueen paras taklaaja, Mieho veti pari peliä sitten itsensä maalin sisään torpedona pää edellä maalin tehdessään ja Ahtola jäi ekasta pelistään mieleen vain taklauksistaan. Sopii tähän peliin hienosti. Toivottavasti ketju toimii myös jäällä.
 
Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Avauserä oli hienoa kiekkoa. Tappara oli mielestäni lievästi niskan päällä Ilveksen maaleihin asti. Siihen hajosi paketti hetkellisesti ja Ilves vei loppuerän selvästi.

Ilvekseltä loppuivat puolustajat eikä lopulta Tapparalla ollut vaikeuksia kääntää peliä voitoksi. Muutama tilanne meni tuomareilta ohi, mutta oli hienoa huomata, ettei isoja rangaistuksia arvottu tilanteista, joista niitä kuulunutkaan antaa (Generouksen ja Laaksosen loukkaantumiset).

Toivottavasti Ilves jatkaa hyvällä tasolla myös seuraavassa kohtaamisessa. Nämä pelit ovat mielenkiintoisempia, kun voittoja ei voi ottaa 60 minuutin läpsyttelyllä.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuomareille iso käsi etteivät paskoneet housuun. Eka ipan maali nyt menee niiden piikkiin ja Joonas Järviselle ois kuulunu boksia mutta puhtaista ei vihelletty.

Mukavampihan näitä paikallisia on kattella kun toinen ei ole ihan vastaantulija, ipa oli mukavan pirteä.

Etiäpäin.
 
LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan ok peli. Ilvekseltä vaan loppu pakit tosiaan kesken. Vituttaahan tää, varsinkin kun pitää taas maanantaina mennä duunii kuuntelee sitä päänaukomista.
 
Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Sehän oli värikäs peli, kiitos siitä hyvin suuri! Ilves vei varmasti puolet pelistä, Tappara syttyi ja mikä maukkainta, pelasi tunteilla ja jopa taklasi. Käsittämättömintä että Erkinjuntti oli se, joka taklasi Laaksosen ulos pelistä. Mies joka ei taklaa koskaan, pääsi jysäyttämään liigatasolla huikean pommin. Mielestäni puhtaasti osui, tietysti melko ylös, mutta komeaa katseltavaa liigassa. Muutenkin taklattiin paljon. Tapparan ruotsalaispakki pystyi telomaan Genematin. On sekin yhdenlainen ihme kun katsoo miesten habitusta. Jonkinlaisen vastaniitin näin, nämä hallissa nähtynä. Hieno tunnerikas kiekkopeli. Toivottavasti Laaksos Osku on kunnossa.
 
LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jaa... Generouksella ja Laaksosella kummallakin aivotärähdys. Eivät pelaa tiistainakaan. Sitten pitäis lähtee pakki ostoksille ja vauhdilla.

Edit. Ja tietty Leimu klesana myös.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Vitun ylpeä tosta jengistä! Kolmella pakilla vedetään loppuun ja puolustetaan omia. Sinänsä ei yllätä että tuomarit tykkää ratkaista pelin ja eivät nää taklauksia päähän. Eiköhän parin päivän päästä lueta sitten, että tuomarivirheitä tuli pelissä. Eipä lämmitä sitten yhtään enää siinä vaiheessa.

Mihin jäi Liigalta se, että karsitaan päähän kohdistuneet taklaukset?
 
Vuonna 85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Heh. Asiat voi nähdä monella tavalla.

Ilves oli ekassa erässä suvereeni ja Tapparan ainokainen tuli alotusvoiton ansiosta. 5vs5-pelissä Ilves hallitsi, kunnes jäähyt sotkivat toisessa erässä. Ja ennenkö Ojamäki viimein onnistui ylivoimalla tasoittamaan, jäi tuomareilta aikaisemmin viheltämättä kaksi selvää jäähyä. Ensinmäisenä taklaus Järviseltä Salmelaan käsillä päähän. Samassa vaihdossa myös kampitus keskialueella.

Kolmannessa erässä Ilvekseltä loppuivat sitten pakit lopullisesti ja peli levis käsiin. Voittomaali jälleen ylivoimalla kyseenalaisen taklauksen jälkeen. Taklaus ei osu päähän, mutta se liike kohdistuu ylöspäin ja vauhtia on liiaksi.

Paska maku jäi suuhun, eikä Tappara mielestäni voittanut paremmuuttaan.
 
Kerouac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Henkilökohtaisesti kiinnitän tänä iltana erityshuomiota kahteen pakkiin: Omista Juha Leimuun, jonka piti olla ylivoiman täsmäase, mutta tehot 0+2 tähän asti eivät ole todellakaan sitä mitä odotettiin. Jospa entistä seuraa vastaan se kauden avausmaali vihdoin syntyisi? Tapparalta tarkkailussa Elias Fälth - ihan huono pelaaja kun ei vahingossa ole Ruotsin MM-joukkueessa, mutta miltä meno jo veteraani-ikäiseltä ruotsalaiselta Liigassa näyttää. CHL:n puolella taisi heti tulla maali.

Hyvin valittu nämä meikäläisen seurantapelaajat kun Leimu otti ja tippui pelistä jo ennen peliä ja hänen roolikseen jäi näkymätön mies. Fälth oli kyllä tämän katsannon perusteella oiva pelimies ja varmasti tuolla hyökkäys-puolustus -tasapainolla on isokin pala Tapparan pakistoa kauden mittaan. Ja menihän se perkele tekemään maalinkin.

Ilves oli kuitenkin raikas tänään raikas, vaikka Tappara tekikin Ilveksen pelistä vaikeaa ensimmäisessäkin erässä, kun eihän siinä ennen sitä Lepauksen maalia ihan äärimmäisiä tilanteita kotijoukkueella ollutkaan. Tapparan karvaus oli ihan hirmuisen paljon fiksumpaa ison osan peliä kuin siinä kauden ensimmäisessä paikallisessa. Siitä maalista eteenpäin marssittiinkin siihen tahtiin kuin Ilves määräsi, olisi vain pitänyt saada siihen kohtaan naulattua kolmas maali. Uskoisinpa, että jos siihen olisi 3-1 räpsähtänyt tulostaululle, olisi tämän matsin pistejako ollut erilainen kuin tällä toteumalla.

Vaikka loppu menikin vaikeaksi ihan jo pakkitilanteen takia... On se silti pakko sanoa että Ilveksen pelissä on todella paljon oikeita asioita. Onnittelut sinioranssille osalle Pirkanmaata pisteistä ja tukevahkoa tapparalegendaa lainatakseni mennään eteenpäin.

P.S Mikko Kaukokari silti helvettiin viheltämästä tästä Liigasta, ainoita tuomareita joilta en ole ikinä nähnyt hyvää peliä.

P.S.S Peliin sinänsä iittymättömänä asiana: Olipas Oskari Saarelta vaisu esitys selostuskopissa. Ihan ammattimieshän tuo on tuossa puheen tuottamisessa, mutta kyllä oli aika vahvasti sisältöpuoli hakusessa tänään.

EDIT: Typoja
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Eiköhän parin päivän päästä lueta sitten, että tuomarivirheitä tuli pelissä. Eipä lämmitä sitten yhtään enää siinä vaiheessa.
Tulihan siellä virheitä, ainakin pari selvää jäähyä jäi Tapparalle viheltämättä ja Ilvekselle lahjoitettiin avausmaali kun ei pistetty peliä poikki. Ihmisiä ne tuomaritkin vaan on.
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Heh. Asiat voi nähdä monella tavalla.

Ilves oli ekassa erässä suvereeni ja Tapparan ainokainen tuli alotusvoiton ansiosta. 5vs5-pelissä Ilves hallitsi, kunnes jäähyt sotkivat toisessa erässä. Ja ennenkö Ojamäki viimein onnistui ylivoimalla tasoittamaan, jäi tuomareilta aikaisemmin viheltämättä kaksi selvää jäähyä. Ensinmäisenä taklaus Järviseltä Salmelaan käsillä päähän. Samassa vaihdossa myös kampitus keskialueella.

Kolmannessa erässä Ilvekseltä loppuivat sitten pakit lopullisesti ja peli levis käsiin. Voittomaali jälleen ylivoimalla kyseenalaisen taklauksen jälkeen. Taklaus ei osu päähän, mutta se liike kohdistuu ylöspäin ja vauhtia on liiaksi.

Paska maku jäi suuhun, eikä Tappara mielestäni voittanut paremmuuttaan.

Kai tiedät että suurin osa taklauksista "kohdistuu ylöspäin" koska taklaaja suoristaa itsensä ennen osumaa? Vai onko sekin tällä kaudella tullut kielletyksi?
 
Vuonna 85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Tyopaikkarauhan kannalta parempi, etta Tappara voitti. Ihailen ilveslaisten tapaa ottaa tappiot. Toisaalta tapparalaiset ovat parempia voiton hetkella: nöyriä ja myötätuntoisia. Ehkä harjoittelu auttaa tässäkin.
 
Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Hyvä matsi joka vähän lässähti kun Laaksonen ja Parikka putosivat samalla kertaa. Jumalauta Jarkko Parikka, hieno mies! Oli taklaus puhdas tai ei, niin tuossa vaiheessa kuuluukin käydä opettamassa.
Tappio ei niinkään harmita, kun tilanne puolustuksessa oli mikä oli. Hieno taistelu jätkiltä! Tuo puolustustilanne huolestuttaa jatkoa ajatellen ja toivoa sopii, ettei Laaksoselle varsinkaan tule pitkää huilia.
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vitun ylpeä tosta jengistä! Kolmella pakilla vedetään loppuun ja puolustetaan omia. Sinänsä ei yllätä että tuomarit tykkää ratkaista pelin ja eivät nää taklauksia päähän. Eiköhän parin päivän päästä lueta sitten, että tuomarivirheitä tuli pelissä. Eipä lämmitä sitten yhtään enää siinä vaiheessa.

Mihin jäi Liigalta se, että karsitaan päähän kohdistuneet taklaukset?

Erkinjuntin taklatessa tuossa kohti kenttää ei enää puhtaammin pysty vetään. Nuori pakki ei varmaan uskonu että sieltä kukaan tulisi kun ei ole ennenkään tullut.

Gene ajeli ihan ittensä kylmäksi, ei tuolla ketään väistellä tarvi jos on halua suoraan luistella vastustajan olkapäähän.

Hyviä tuomioita vaikka yksi maali ja jäähy menikin väärin.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomikin sai pelikieltoa, kun vastustaja luisteli päin ja loukkaantui. Enpä olisi tämän Kurinpitoryhmän toimiessa ihan noin varma ettei tuosta tule penalttia..
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Nyt oli sellaista tunnetta paikallipelissä kuin pitäis joka kerta ollakin, kiitos siitä molemmille jengeille ja kannattajille...poislukien ne järkkäreiden kanssa rähinöineet uuvatit!
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täytyy katsoa vielä uusiksi tuo Erkinjuntin taklaus, mutta hallilla jäi se kuva, että jos tuossa vauhdissa ja ylös kohdistamisessa ei ole mitään vikaa, niin Tyrväisen Antista taisi tulla Niemisen Villelle juuri arvokkaampi pelaaja. Siis jos haluaa sitä taktiikkaa käyttää.

Kunniamaininta muuten niille, jotka otteluketjussa huutelivat Generouksen filmanneen. Tyylikkäitä asiakommentoijia, joista kaikki ei-paskahousut rehdisti myönsivät virheensä, kun ei palannutkaan peliin.
 
Tyrväinenhän taklasi jo Tapparalta ylöspäin kohdistuneella taklauksella yhden pakin saikulle. Ei pelikieltoa eikä kurinpitoon kun ei osunut päähän
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Erkinjuntin taklatessa tuossa kohti kenttää ei enää puhtaammin pysty vetään. Nuori pakki ei varmaan uskonu että sieltä kukaan tulisi kun ei ole ennenkään tullut.

Gene ajeli ihan ittensä kylmäksi, ei tuolla ketään väistellä tarvi jos on halua suoraan luistella vastustajan olkapäähän.

Generousin tilanne oli identtinen sen kanssa mistä Suomi sai pelikieltoa, joten katsotaan nyt miten kurinpito siihen suhtautuu. Generous tosiaan sai aivotärähdyksen.

Erkinjuntin taklaus oli mielestäni selvä ryntäys, joten siitäkin linja mielenkiintoista nähdä. Laaksonen tosiaan sai aivotärähdyksen.

Selvin näistä oli Salmelan päähän kohdistettu taklaus ja yllättäen siitäkään ei tullut mitään. Ehkä siinäkin pää oli sitten väärässä paikassa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös