Pe 18.3.2011 Ässät - Blues, 1. Puolivälieräottelu

  • 26 525
  • 131

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Bluesin ajokoirakiekko, jos jaksaa sitä uskollisesti pelata, voi olla hankala pala Ässille. Jotta Blues voittaisi, tarvitaan siihen kuitenkin Kilpeläisen apuja eli "hörppyjä" ihan niin kuin apuja saatiin Kärppä-peleissäkin. Ei monta, mutta puukäsille riittävästi.

Ei se Blegin ajokoirakiekko mitään myrkkyä ole ollut Ässille. Pata on tehnyt neljässä ottelussa 10 maalia kun puukädet vain 4. Näistä neljästä maalista kolme on hakattu Kilpeläisen alueelta ja yksi on Karalahden viivakuti. Tämän valossa Ässien tiivis viisikkopuolustus on melkoista myrkkyä Bluessin pelityylille ja kun siihen lisätään puukädet, ei tilanne ainakaan helpotu.

Kilpparilta on jokunen muukin niitä hörppyjä odottanut, mutta kuten Ässien suoritustason lasku, ei sitä/niitä ole tullut. Vaikka muutama hörppy tulisikin, ei niillä vielä neljää peliä voiteta.

Ässien pitää vaan lähteä peliin samalla filosofialla kuin edelliseen 60:n peliinkin, vaihto kerrallaan. Omalla pelillä ei pitäs olla suurempia ongelmia hoitaa tätä ottelusarjaa. Etua saadaan myös Blegin väsyneistä jaloista, olisi heti alkuun heti lyödä sarja 2-0 viikonlopun aikana jonka jälkeen blegin nousuun on vaikea uskoa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Blues-Ässät -pelit olivat runkosarjassa tasaisia, niiden perusteella ei ole mitään ässädominointia luvassa. Blues pelasi sitäpaitsi erittäin heikon runkosarjan ja siitä on vain parannettavaa. Petu on valmentajana parhaimmillaan juuri playoffeissa.

Ekassa pelissä (ja vain siinä) saattaa vielä näkyä se, että Blues tuli puolivälieriin vähän puun takaa. Varmaan pataleirissä oltiin jo henkisesti latauduttu kärppälauman kohtaamiseen. Itse veikkaan, että hemmetin kuluttava sarja tulossa ja ensimmäinenkin matsi menee jatkoeriin.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Joo mielenkiintoinen sarja tulossa. Sääläreissä meni kaikki nappiin, Ilves otti Jypin ja Blues onnistui samalla pääsemään jatkoon. Ei siinä, että Ässät olisi helppo/hyvä vastus, mutta Jyp olisi ollut mahdoton, varma mestari jo tässä vaiheessa.

Itse ottelusta, niin siitä samaa mieltä jonkun aiemmin kirjoittajan kanssa, että Ässät hyötyy kyllä Kudrocin poissaolosta enemmän kuin Blues. Toivottavasti palaa mahdollisimman pian.

Bluessille voisi tehdä Robinsonin paluu ihan hyvää, vähän lisää maalipaikkoja sitä kautta.
 

Bluec

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puolen Espoon ajokoirajengi
Onko missään muuten infottu yhtään tuosta Chocon tilanteesta? Vaikka toisaalta päivällähän se tuossa jo selviää onko illalla mukana vai ei.

Pelistä toivoisin, että oman kylän pojilla olisi pientä etua pelirytmistä ja jalka paremmin liikkeellä alusta asti. Ja vielä jos tuo mahdollinen liike tuottaisi niitä maalejakin? Noh, ei kai kaikki sentään voi toteutua.

Suurin huolenaihe ehkä tällä hetkellä on Kilpeläinen. Jotenkin vuosien varrella on aina tuntunut, vaikka porilaisilla olisikin sysipaska jengi ja sijoitus runkosarjassa siellä loppupäässä ja "helpot" 3 pistettä tiedossa, niin aina siellä on ollut muuan Kilpeläinen pilaamassa päivän. En tiedä sitten ovatko traumat ihan aiheellisia, vai ei. Taas saa tehdä järkyttävän määrän duunia sen yhden maalin eteen, mutta sittenpähän tehdään.

Mielenkiintoista myös nähdä millaisen pelin Talaja pelaa, edellisessä pelissä kuitenkin positiivinen yllätys totuttuun tasoon nähden. Ja haluaisiko Luttinenkin alkaa pitkästä aikaa tekemään niitä maaleja vai ei? Toivottavasti tulee fyysinen peli ja paljon fiilistä heti alusta lähtien, tuskin tämä kevät nyt kuitenkaan liian pitkälle jatkuu joten jokaisesta matsista täysillä kaikki ilo irti!

Sailion tyhjiin tekemällä maalilla lopputulokseksi 1-3! Kyllä.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja haluaisiko Luttinenkin alkaa pitkästä aikaa tekemään niitä maaleja vai ei? Toivottavasti tulee fyysinen peli ja paljon fiilistä heti alusta lähtien, tuskin tämä kevät nyt kuitenkaan liian pitkälle jatkuu joten jokaisesta matsista täysillä kaikki ilo irti!

Pakko tätä matsia on lähteä katsomaan johonkin kapakkiin joka sen nyt näyttää, ei voi mitään muuta. Sitä kyllä vähän pelkään, että Blues sai Luttisesta parhaan irti siinä melkoisessa pisteputkessa, nyt sitten tulee joskus maali jos tulee ja ens vuonna kiitos muualle jos joku nyt haluaa.

En pysty yhtään arvioimaan tämän ensimmäisen ottelun todennäköisyyksiä, täysin tasan. Noh, ok, Ässille 55-45 kumpikin tuleva matsi, sanotaan niin. Arvaamaton pari. Tarkempi analyysi sitten parin matsin jälkeen kun näkee mitä touhu on kentällä. Sen voi kyllä veikata, että Ässille tulee vähintään kova paikka.
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Mielestäni on väärin luoda tunnelma, että Blues olisi puukäsi ja Ässät kliininen viimeistelijä. Totuus on, että molemmilla on ollut ihan rankka maalinteko-ongelma. Ässien kriisi hieman helpotti runkosarjan loppua kohti, mutta mihinkään pullisteluun ei ole varaa.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Huh, huh.. jännähiki tässä jo alkaa pikkuhiljaa lyömään ihohuokosista läpi

Vaikka luottamukseni Pataan on rautakallion luja, niin silti totuus on että kyllähän tämä ensimmäinen ottelu on tärkein suuntaviitta sille, mihin suuntaan sarja lähtee kehittymään. Haasteen asettaa nyt tämä lähtöasetelma: Ässät eivät ole päässeet playoffeihin viiteen vuoteen, ja nyt sen kerran kun päästään niin ollaankin yhtäkkiä aivan selkeä ennakkosuosikki aivan maagisesti sujuneen runkosarjan jälkeen. Siinä olisi pureskelemista joukkueelle kuin joukkueelle.. miten se käsitellään niin ettei lataus mene yli, tai ettei muuten ala maila liiaksi tutista

Olen kuitenkin jo kauden aikana ehtinyt vakuuttua tästä joukkueesta: sen kurinalaisuudesta, sen loistavasta roolituksesta, sen erinomaisesti fyysisestä kunnosta ja valmennuksesta, sen pelillisestä taidosta ja ilmeestä, ja ennen kaikkea sen epäinhimillisen suuresta voitontahdosta. Sen on nähnyt aivan kaikesta tämän kauden aikana, että joukkueessa on useita pelaajia jotka ovat viime vuosina kärsineet aivan tarpeeksi..

Ässien mediaketjussa on linkki lehtijuttuun, jossa Rocky sanoo sanatarkasti näin: "pelaajat olivat kyllästyneitä rämpimiseen. Sieltä tuli viesti, että kerro mitä tehdään ja miten pelataan, me tehdään se"

Tästä se siis alkaa: nyt on sitten paikka tehdä se!
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mielestäni on väärin luoda tunnelma, että Blues olisi puukäsi ja Ässät kliininen viimeistelijä. Totuus on, että molemmilla on ainakin ollut ihan rankka maalinteko-ongelma. Ässien kriisi hieman helpotti runkosarjan loppua kohti, mutta mihinkään pullisteluun ei ole varaa.

Vai on Ässillä ollut oikein kriisi? No enpä tiedä. Itse olen pitänyt puheita maalinteko - ongelmasta koko kauden ajan aika liioiteltuina, mutta ymmärrän tietysti turhautumisen suhteessa peliesityksiin. Parhaimmillaan Ässät on esittänyt jopa suvereenia kiekkoa ja siihen nähden tehty maalimäärä (176, 3. eniten liigassa) on kai sitten pettymys. Mutta mitä muuta voi odottaa Hmv - puukäsiltä joita joukkueen piti olla täynnä?

Eiköhän se riittävä määrä maaleja saada tässäkin sarjassa kasaan.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät tänään:

Zaborsky - Uusikartano - Armia
Uusitalo - Sammalkangas

Santavuori - Niemi - Yetman
Malkamäki - Määttä

Huhtala - Kuparinen - Savinainen
Caldwell - Mielonen

Huhtanen - Sillanpää - Mäkilä

Kilpeläinen
(Järvenpää)

Siinäpä Ässien kentälliset kun lähdetään kannua metsästämään, tästä tuskin tulee muuttumaan jollei loukkaantumisia tule. Kakkoseen on kerätty heikosti suorittaneet ja jotenkin tuo voisi olla ihan mainoa jos vaan Niemi ja Ritva osaavat pelata Yetmanille sitä paikkaa niin kyllä Yeti laatan pussiin laittaa. Pakisto on vähän heikoilla jäillä kun on vaa nuo kuusi mutta näillä mennään.
 

trap

Jäsen
Blues jatkaa samalla kokoonpanolla.

Petri Lammassaari - Jani Lajunen - Arttu Luttinen
Jari Sailio - Tomi Sallinen - Roope Talaja
Toni Kähkönen - Cami Miettinen - Jere Sallinen
Patrik Lostedt - Stefan Öhman - Pentti Nöyränen

Oskari Korpikari - Ville Lajunen
Ville Varakas - Jere Karalahti
Mikael Kurki - Santeri Heiskanen

Iiro Tarkki (Mikko Tolvanen)

Hieno ilta tulossa, kohta nokka kohti Poria ja illalla mennään.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Juuh, kyllähän tässä jo iltaa odotellaan. Toivotaan vain ettei käy samoin kuin viimeksi kun näin Porissa Ässien pelaavan Bluesia vastaan. Eli ns. työttömät hitsarit jahtasivat kahta noin 15v poikaa ulkona turpakäräjät mielessä. Noh, onneksi pojat oli aika pienikokoisia niin ei aikuisille ihmisille tullut kovaa haastetta.

Urholta väijytään tänään, kun en tuolla Porissa enää asu, enkä halua käydä kuin pakosta. Heh.
 

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
Juuh, kyllähän tässä jo iltaa odotellaan. Toivotaan vain ettei käy samoin kuin viimeksi kun näin Porissa Ässien pelaavan Bluesia vastaan. Eli ns. työttömät hitsarit jahtasivat kahta noin 15v poikaa ulkona turpakäräjät mielessä. Noh, onneksi pojat oli aika pienikokoisia niin ei aikuisille ihmisille tullut kovaa haastetta.

Urholta väijytään tänään, kun en tuolla Porissa enää asu, enkä halua käydä kuin pakosta. Heh.

Ja tuossa episodissa tilanne varmasti oli se, että ukot vaan saivat päähänsä jahdata noita pikkupoikia turpaanveto mielessä? Taustalla tuskin oli mitään provoamista tms. No mutta, se siitä. Toivottavasti asetelmat ovat tänään jäällä kuvainnollisesti samat.

Jännitys kasvaa ja työpäivän loppumista vaan venaillaan. Tervetuloa myös kaikki Espoosta matkustavat, toivottavasti nautitte hallin tunnelmasta. Oheispalveluista kun ei voi nauttia.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Ja tuossa episodissa tilanne varmasti oli se, että ukot vaan saivat päähänsä jahdata noita pikkupoikia turpaanveto mielessä? Taustalla tuskin oli mitään provoamista tms. No mutta, se siitä. Toivottavasti asetelmat ovat tänään jäällä kuvainnollisesti samat.

Tietysti, mitenkäs muuten kun Porissa ollaan? No juu, jos jännäksi menee niin pitääpä mennä ihan paikankin päälle katselemaan. Kumpaan sitten täältä Turusta jaksaa vääntäytyä, heh.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Lasistako tuo Nathan Robinson on tehty? Ihmeen pitkään poissa kun ei kuitenkaan mitään isompaa vaivaa pitäisi olla. Vai onko scouttaus epäonnistunut taas ja meille hankittu puolirampa kaveri? No, jäädäänpähän vielä odottamaan sitä kun työttömät hitsarit pääsevät koruttomalla tavallaan ilmoittamaan muulle yleisölle Robinsonin ihonvärin.
 

trap

Jäsen
Lasistako tuo Nathan Robinson on tehty?

No ainakin Kojolan juttujen perusteella - näissä on myös Petun kommentteja aiheesta ollut - Robinsonin poissaolo on enemmänkin kiinni siitä ettei kaveri pelaa tarpeeksi joukkueelle.

Nathan toisi kyllä jengiin käsiä, mutta kieltämättä oli vikoissa peleissään niin huono aiheuttaen lähinnä kiekonmenetyksiä ettei tuo pahemmin kirpaise.

e: Mielenkiintoista että tässä sarjassa on kaikkein suurin playoffs-kokemusero. Pelaajiston ttelut Bluesille 632-180 ja valmentajilla 37-0. Kohta nähdään miten se vaikuttaa...
 
Viimeksi muokattu:

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Lasistako tuo Nathan Robinson on tehty? Ihmeen pitkään poissa kun ei kuitenkaan mitään isompaa vaivaa pitäisi olla. Vai onko scouttaus epäonnistunut taas ja meille hankittu puolirampa kaveri? No, jäädäänpähän vielä odottamaan sitä kun työttömät hitsarit pääsevät koruttomalla tavallaan ilmoittamaan muulle yleisölle Robinsonin ihonvärin.

Joo, samaa lasia kuin Sidney Crosby (joka oli aivarin jälkeen sivussa mitä, 3 kk?) ja Andreas Lilja (joka oli sivussa about vuoden..).

Tämä on Bluesille hyvä iskun paikka heti kärkeen. Paikoista pitäisi osua tänään ja Iirolta vaaditaan normaalia huipputasoaan.

Noista se lähtee, toivotaan parasta, uskotaan todennäköisimpään.

Go Sparta!
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
No ainakin Kojolan juttujen perusteella - näissä on myös Petun kommentteja aiheesta ollut - Robinsonin poissaolo on enemmänkin kiinni siitä ettei kaveri pelaa tarpeeksi joukkueelle.

No en valita niin kauan kuin pelejä voitetaan, mutta kyllä minusta Robinson on jo Bluesissa osoittanut että osaa tehdä maaleja vaikkei kovin hääppöinen kaksintaistelutilanteissa olisikaan.
 

AkiHeino#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
波里王牌
....työttömät hitsarit pääsevät koruttomalla tavallaan ilmoittamaan muulle yleisölle....

Eihän siellä muuta yleisöä ole...

Mutta auta armias, millainen meteli meistä lähtee. Tarkille huudetaan paskat housuun jo alkulämmittelyn aikana ja kodinkoneen ensimmäinen vahinko käy ensimmäisen viiden vedon aikana.

Yetmanin ketsuppipullo aukeaa tänään kunnolla ja mies iskee vähintään kaksi maalia. Lostedtin pelleily aiheuttaa liian monta perinteisen tyhmää jäähyä Bluesille ja Rockyn uusi, pöytälaatikon uumenissa pidetty yv-kuvio tekee jäätävää tuhoa. Karalahti hakee joukkueen herättämiseksi pommeja, mutta taklaa itse itsensä paaliin.

Bluespelaajien playoff kokemuksella voidaan pyyhkiä persettä, vaikka siellä muutamalla kaverilla sieltä paljon kokemusta onkin. Kenelläkään heistä ei kuitenkaan ole hajuakaan, millainen on ensimmäinen 10 minuuttinen playoff-Porissa...

Lopputulos tänään 6-1, jatkossa tasaisempaa, kun Matikainen ymmärtää suunnitella kilpikonnapuolustuksen seuraaviin peleihin.

Ja Rocky, on se vaan äijä....
 

Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Eli ns. työttömät hitsarit jahtasivat kahta noin 15v poikaa ulkona turpakäräjät mielessä. Noh, onneksi pojat oli aika pienikokoisia niin ei aikuisille ihmisille tullut kovaa haastetta.

Sinä tietysti menit aikuisena ihmisenä väliin selvittämään tilanteen, ja hätistit idioottihitsarit helvettiin, vai kuinka? Niinhän tuossa olisi pitänyt tehdä. Vai tyydyitkö silloinkin huutelemaan jälkikäteen netissä?

Tänään pidetään ylilyönnit pois kaukalosta ja sen ulkopuolelta, ja keskitytään aloittamaan uskoakseni mahtava ja tasainen sarja. Jännittää ja hermostuttaa ihan saatanasti, mutta luotto meidän Ässiin on vahva.

LT:3-1
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Hyvistä kyttäysasemista ... Grogi.

Ihan sama millainen meteli teistä lähtee, alusta asti blegi pelaa nöyrää vieraspelaamista. Ässien peli tukkoon, siinä ei auta edes Armia. Lostedtin pelleilystä nähty joitain sekavia unia, eipä ole matseíssa näkynyt paljoa Lostedtin jäähyjä. Kodinkoneen vahinko? Siis jos imuria tarkoitat, niin imeminen on sille luonnollista hommaa. Vahinko tarkoittaa sitten nollapeliä.

Tasainen matsi tulossa tänään. Ässät on viikon aikana yliladannut akkunsa ja Blues vie ekan matsin. Koko sarja menee sitten 4-3 paremmalle.
 

AkiHeino#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
波里王牌
Siis jos imuria tarkoitat, niin imeminen on sille luonnollista hommaa.

Tämän imurimallin vahinko tai toimintahäiriö onkin se, että se ei sammu lainkaan ja tavaraa menee sisään kunnes pussi on täynnä...

Ajoissa hallille kaikki, harvinaista herkkua tämä.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Sinä tietysti menit aikuisena ihmisenä väliin selvittämään tilanteen, ja hätistit idioottihitsarit helvettiin, vai kuinka? Niinhän tuossa olisi pitänyt tehdä. Vai tyydyitkö silloinkin huutelemaan jälkikäteen netissä?

Tietysti menin. Pääsi pojat karkuun (eli takaisin Blues-fanien joukkoon) ja onneksi myös ne kuuluisat makkarapalkalla olevat järkkäritkin olivat hereillä. Eli turhaan itketty.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viimeksi 9.4.2009 ollu näin paljon perhosia pömpelissä ku nyt. Töistä ei tule mitään. Kaikki ajatukset on illassa. Saattaapi olla että riipasen kovan kännin tänää. Kävi millai kävi.

Tarttis saada se avausmaali ja yleisölle hurmos päälle. Loppu onkin sitten liitoa kohti ekaa playoff-voittoa sitten pimeän keskiajan. Poppakonsteja tuskin tarvitaan. Kovaa duunia vaan.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
http://www.youtube.com/watch?v=ItmrpdFYW_A
(muuan armias taiteilee videolla,youtube)

and here...we...GO!

Oivoi, eipä jännitä yhtään.EIKU! :D

Tämän illan ottelussa tulee kyllä avausmaalilla olemaan SUURI merkitys. Jos pata saa avausmaalin ekaan vitoseen, joutuu Blegg sellaiseen siltaan että ekan erän jälkeen voi homma olla jo taputeltu.

Tuomarit, olkaa hyviä! Älkää nyt alkako mitään poffpelleilyä että saa kahvata ja koukkia jotta hidasjalkaisempi jengi pysyisi vauhdissa mukana. Antakaa taklata mutta mailahäirintä pois.

Vielä ois muutama tunti niin pääsee aistimaan tunnelmaa. Toivottavasti saadaan hyvä matsi eikä mitään munien läpsyttelyä.
Parempi voittakooooon! Kiitos nam.
 

Tompse

Jäsen
Viimeksi 9.4.2009 ollu näin paljon perhosia pömpelissä ku nyt. Töistä ei tule mitään. Kaikki ajatukset on illassa. Saattaapi olla että riipasen kovan kännin tänää. Kävi millai kävi.

Tarttis saada se avausmaali ja yleisölle hurmos päälle. Loppu onkin sitten liitoa kohti ekaa playoff-voittoa sitten pimeän keskiajan. Poppakonsteja tuskin tarvitaan. Kovaa duunia vaan.

Ihan ko omalta näppikseltä ois tullu. Täysin samaa mieltä. Sais jo alkaa!

Pataan on kova luotto, toivottavasti se palkitaan illalla hyvällä suorituksella.

Kohta mennään. Kiimaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös