Mainos

Pe 14.9.2007 Ässät - Lukko

  • 30 002
  • 139

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kaksi ensimmäistä erää olivat niin selkeästi Ässien että siinä olisi pitänyt tehdä se ratkaisu ettei olisi tarvinnut jännittää enää kolmannessa. Paikkoja siihen ratkaisuun oli riittävästi mutta sitten kun Rönn päästi lukon mukaan alkoi Ässille iskeä paniikki. Mikähän siinä on että näihin ennalta jo kiihkeiksi tiedettyihin matseihin heitellään Rönniä ja Laaksosia tuomitsemaan.

Kuitenkin, ihan kohtuullinen liigan avaus ja oikeutetusti Ässät voittivat, vaikka olisihan se kolme pistettä kelvannut kahta paremmin.

Häppölä on selkeästi saanut liikettä paremmaksi kesän aikana ja Saarela puolusti huomattavasti paremmin mitä etelästä tulleista kommenteista päätellen olisi voinut odottaa. Kapanen imuroi ekan eikä mailapeli sujunut ollenkaan, mutta lopulta kolmannessa erässä oli mies paikallaan. Huomenna olisi Eerolla nollapelin paikka jotta saadaan kilpailu kohdilleen.

Toivottavasti huomiseen peliin ei rahdata Salmista istumaan penkin päähän vaan poika saa käydä ratkaisemassa A:n paikallistaiston.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukon osalta vaikuttaa huonolta tuo alivoimapelin taso, sen pitaisi olla paljon paremmassa kunnossa kun ottaa huomioon millainen jengi on rakennettu. Erittain suuri miinus siita etta ei ollut haluja pelata aiemmin kuin vasta kolmannen eran puolessa valissa ja siita eteenpain.

Täytyy muistaa, että Ässien ylivoima tullee olemaan koko sarjan parhaita ja nuo tämänpäiväiset yv-osumat eivät välttämättä olleet lukon "huonon" alivoiman syytä. Toisaalta ihmettelen, että mistä keksit sen ettei lukolla ollut haluja pelata aiemmin kuin kolmannessa erässä, koska yhtälailla tuonkin voisi kääntää niinpäin, että Ässät pelasi silloin huonosti ja jarrutteli liikaa.

Ihan mielenkiinnosta vielä kysäisen, että mistä kaukaa arviosi pelistä laadit, kun ääkkösetkin ovat kateissa?
 

Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa: Pori, Pata ja Pesäkarhut
Taas alkoi Ässät-Lukko niin perinteisesti. Ei viittä minuuttia täynnä kun Kapanen imee kulmasta roiskaistun kiekon längistä sisään. Muutenkin läpi ottelun todella epävarmaa peliä Kimmolta ja mailalla ei näköjään osaa pelata pätkääkään. Huomenna Kilpeläinen vuoro, eiks nii?

....

Jatkoajalla Ässien sähläys jatkui ja Lukolle siunaantui tuhannen taalan paikkoja liukuhihnalta. Vain ihme pelasti Ässät.

Tuosta, että Kapasen olisi tuo Topon veto pitänyt ottaa olen kyllä samaa mieltä. KK aavisti väärin ja lähti ottamaan poikittaissyöttöä kiinni jo ennen kuin se ehti edes lähteä. Sen sijaan loppupeli Kimmo pelasi kyllä omasta mielestäni todella hyvin. Otti kolmannessa erässä monta Lukon tuhannen taalan paikkaa kiinni.

Jatkoajalla tuolla ihmeellä Ässien pelastumisessa ei ollut ollenkaan niin suuri rooli, kuin Kapasella.

Selvennetään vielä, että itsekin kirosin mielessäni Kapasen hankintaa, mutta tänään suhteellisen läheltä miehen torjuntatyötä nähneenä alkoi mieli muuttua miehen suhteen. En vieläkään täysin luota Kapasen taitoihin, mutta voisi ne asiat huonomminkin olla. Enemmän tuota sekoilua kolmannessa erässä aiheutti pakkien hölmöilyt. Toivottavasti se osa-alue paranee huomiseen peliin.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Olipas suhteellisen sekava avaus, mutta eiköhän se tästä aukene molemmilla. Ässien ylivoima tosiaan oli jäätävän hyvää ja se "pakollinen" Saarelan maalikin sieltä sitten tuli. Ottelun loppu jatkoaika mukaanlukien olikin sitten täysin yhteen päähän pelaamista, mutta ratkaisu osoitti sen tosiasian, ettei maaliin tarvita kuin se yksi paikka.

Iltasanomien tähtiraati oli muuten ehkä kotiinpäinvetävin koskaan. Ainakin tuo Saarelan kaksi tähteä nyt vähintäänkin hymyilytti, sillä ihmeitä ei mies kuitenkaan esittänyt ja enemmän maaleja teki kentällä kaksikin miestä.

Illan sattuma oli, että Olkku, Isorumailkeä ja kumppanit olivat osuneet siihen samaan A6 katsomoon nenä kiinni pleksissä. Paikatkin ihan vierekkäiset, joten ollaan taidettu olla samoihin aikoihin varaamassa lippuja. Itseasiassa ne suosionosoitukset tulivat minulle, mutta vaatimattomana miehenä annan Olkun pysyä omassa uskossaan. ;)

Edit. Näkkärin allekirjoitus aiheuttaa myötähäpeää... Jääköön sanomatta ketä kohtaan.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toivottavasti huomiseen peliin ei rahdata Salmista istumaan penkin päähän vaan poika saa käydä ratkaisemassa A:n paikallistaiston.

Toivottavasti näin tehdään. Otetaan Savinainen sitten vaikka 13. hyökkääjäksi.

Ai ai, minä sitten tykkään tyylistä miten Joonas Kemppainen pelaa.

Häppölää ei tarvitse pistää myyntiin huuto.nettiin, vai mitä kapa?
Aivan eri mies nyt kuin vuosi sitten.

Alussa pelotti, kun lukon ensimmäinen meni vähän helposti. Hyvin Kapanen kuitenkin pelasi. Mailapeliä ei ole ollenkaan.

Eetu Heikkinen kävi kentällä vain kerran, miksi?
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Ai ai, minä sitten tykkään tyylistä miten Joonas Kemppainen pelaa.

Kemppaiselle on kyllä pakko löytää peliaikaa Mestiksestä, menee tuossa nelosessa täysin hukkaan kun tehtävänä on ainoastaan kiekon laittaminen ränniin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sen kummemmin en peliä seurannut, kuin että teksti-tv:stä koetin välillä varkain tilannetta seurata, mutta eihän noilla perkeleillä toiminut edes se telkkarissaan. Niinpä olin ihan ummikko kun vähän aikaa sitten kotiin tulin. Piste kelpaa mulle paremmin kuin hyvin.

Erityisen iloinen olen Toporowskin kahdesta maalista, sekä tietysti siitä että Siklenka ja O'Brien avasivat kummatkin pistetilinsä. Janis Sprukts taisi olla ainoa Lukon ulkomaalainen joka ei pinnoja saanut? Hiukan yllättävää kenties, mutta olihan peli vasta äijälle kauden ensimmäinen.

Ei tässä mitään hätää ole. Tämä oli ilman muuta voitettu piste Lukolta, kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin vieraskaukalossa. Ei paha. Vuoden takaiseen tilanteeseen nähden pullat on paremmin kuin hyvin uunissa, silloin oli sentään tässä vaiheessa kautta eroa Ässiinkin jo kolme pinnaa ja maalivahtiongelma pahimmillaan.

Tappelemisen ystävät taisivat pettyä?
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Urheilu on siitä outo ilmiö, että siinä huonompikin voi voittaa...

Ei mulla nyt muuta.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Urheilu on siitä outo ilmiö, että siinä huonompikin voi voittaa...

Ei mulla nyt muuta.

Tämän ilmeisesti oli tarkoitus tulla turhan tiedon ketjuun tai jopa "asia joka aukesi minulle"-ketjuun, mutta lipsahti tänne?

Itse pelistä muuten vielä se huomio, että tämä Kuiper ei nyt ainakaan millään muotoa vaikuta sen kaltaiselta pelaajalta joka takalinjoille tarvittaisiin. Nimittäin kuten jo mainittu, fyysisyyttä ei näkynyt lainkaan ja peruspuolustajaksikin homma ei ollut läheskään niin varmaa kuin mitä sen tulisi olla.

Heikkisen heittäisin minäkin tositoimiin kolmeen pariin jo seuraavaan peliin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Luigi oli tänään yllättävänkin hyvä, Saarela ja Mave pelas ihan odotusten mukaan OK pelin. Joensuulta lievästi positiviinen esitys. Hiseylta vastaavasti odotin näkyvämpää peliä. Kuiperin olisi odottanut pelaavan kovempaa ja käyvän pariinkin otteeseen kertomassa elämän tosiasioita muutamille Lukko-pelaajille...
Maalivahtipelistä iso miinus! Kapanen juuri niin huono kuin odottaa sopi. Avausmaali menee aivan 100% Kapasen koomailun piikkiin ja viime hetken tasoitusmaalistakin vähintään 50% on Kapasen huonoutta.

Kaksi pistettä on toki parempi kuin yksi tai ei mitään, mutta kolmekin olisi ollut otettavissa jos vain maalivahtipeli olisi ollut edes samaa tasoa kuin vastustajalla.

No tästä on hyvä jatkaa nylkemäään kissimirrejä Hakametsään
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
ja viime hetken tasoitusmaalistakin vähintään 50% on Kapasen huonoutta.

No ei sitten millään! Ei tollasta torju kukaan muuten kuin tuurilla. Metrin päästä ilmasta lyöty kuti on melkolailla mahdoton torjua.

Konttinen oli muuten hyvä, paitsi IIISO miinus tuosta maalista. Olisi vaikka ottanut sen perhanan kiekon suuhun tai jotain, mutta ei suoraan vastustajalle perhana!

Ei tota Kimmon piikkiin voi laittaa mitenkään.
 

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kapanen tänään huono?

En tietty peliä nähnyt, mutta ei kai mies ihan vaan sattumalta 46 torjuntaa napannut? Aikamoisessa sateessa on kaveri ollut, ja kolme 49 laukauksesta meni vain sisään. Tilastojen valossa ainakin hyvä suoritus, varsinkin kun edelliset kaksi kautta ovat olleet aika huonoja.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Ei tähän voi muuta laittaa, kuin että Ässät hallitsi ensimmäistä erää, Toinen oli alku Ässille ja loppu Lukolle ja kolmannen Ässät perseili Lukolle. Lukko ei missään vaiheessa nostanut pelitempoa, vaan Pata passivoitui ja antoi Lukolle pisteen. Kolmea ja kahtakin tarjottiin, mutta ei kelvannut.

Häppölä ja Pahi oli hyviä. Kapanen ei lukuisista torjunnoista huolimatta vakuuttanut. Ihme tyyli olla välillä perse kentälle päin. Kulmiin kun menee ei tiedä yhtään mitä siellä tekisi ja mailapeli on kuin Langkowilla. Kilpeläinen on varmasti parempi.

Siklenka oli hyvä kaksi jälkimmäistä erää, kun oli saanut uhittelut pois alta ekassa erässä. O`Brien on kanssa ihan pelimies, nyt kun on saanut Siklenkan kaveriksi. Sprukts oli hukassa ja samoin Lamppu. Ehkä huomenna sitten.
 

Wrister

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse pelistä muuten vielä se huomio, että tämä Kuiper ei nyt ainakaan millään muotoa vaikuta sen kaltaiselta pelaajalta joka takalinjoille tarvittaisiin. Nimittäin kuten jo mainittu, fyysisyyttä ei näkynyt lainkaan ja peruspuolustajaksikin homma ei ollut läheskään niin varmaa kuin mitä sen tulisi olla.

En ymmärrä yhtään näitä Kuiperia koskevia negatiivisia kommentteja. Mielestäni Kuiper suoriutui varsin hyvin tehtävistään. Voitti kaksinkamppailuja hyvällä prosentilla, purut onnistuivat ja oli maalin edessä mies paikallaan. Pääsi kerran vetämään tulisen rannarin Kivenmäen jätöstä, josta ei maalikaan ollut kaukana. Varmin mies omassa päästä nykyisistä pakeista.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Pelistä kotiuduttu. Huomioita:

- Hallissa hyvä fiilis. Eipä olisi parempaa kauden aloittamista voinut tunnelman puolesta pyytääkään
- Täydessä hallissa liikkuminen, tupakalla käynti ja kaljan hakeminen täysin toivotonta touhua. Ensimmäisellä erätauolla ehdin juuri ja juuri tupakan polttaa. Halli pitäisi saada nopeasti remontin alle, jotta kaljan myyntikin saadaan kunnolla käyntiin.
- Ensimmäisen erän alku oli Lukon. Lähellä oli 2-0 maalikin, mutta aika oikeutetuissa lukemissa lähdettiin toiselle erätauolle. Olisi toki voinut kiekko pomppia toisinkinpäin.
-Toinen erä täysin Ässien. Lukko ei saanut mitään aikaiseksi ja paremmalla viimeistelyllä olisi peli ratkennut jo silloin.
- Kolmas erä yhtä selkeästi Lukon sekä jatkoaika
- Hyvä fiilis jäi noususta tasoihin, mutta peli olisi pitänyt lukuisista avopaikoista ratkaista jo kolmannen erän lopussa / jatkoajalla
- Mitä pidemmälle peli meni sitä paremmin Lukon luistin liikkui. Tästä kertovat torjunnatkin Kapanen 46. Loppua kohden saatiin hyvin rakennettua paikkoja.
- Toisella erätauolla meinasi porilaiset unohtaa kuittailussaan, että yksi erä on vielä pelaamatta. Asiallista sanailua pilke silmäkulmassa. Näille sälleille peukkua.

Lukko

- HTS-ketju oli helvetin hyvä. Etenkin Saarenheimo taisteli ja oli hyvällä liikkeellä mukana. Ässien elämääkin kankeampi Toivonen ei meinannut ollenkaan pysyä vauhdissa mukana.

- Viinanen hyvä, mutta kärsi Lammassaaren ohella Spruktsin keskenkuntoisuudesta.

- Alen pelasi varmaa ja hyvää puolustuspeliä
- Vehanen ok, mutta ei häikäissyt

- Siklenka paransi loppua kohden, ekassa erässä pomputteli yv:llä paljon kiekkoa. Tulee olemaan miehestä iloa yv:llä vielä - veto lähtee kovaa ja nopeasti pienestäkin tilasta. Alisti kahta ässä pelaajaa putkeen, kun koittivat taklata Siklenkaa. Huvittavan näköistä. Myös vorspakkan uhittelut loppuivat lyhyeen, kun Siklenka saapui hakemaan Patrickia pois Saarenheimon kimpusta.

- O`Brien väläytteli kiekollista peliään välillä, mutta iso miinus hukatusta avopaikasta jatkoerässä. Avopaikasta veto muikkuverkkoihin.

- Yli-Junnilan ketju eniten pihalla.

Ässät

- Kapanen todella epävarma, vaikka hieman itseään kokosikin avausmaalin jälkeen
- Saarela helvetin hyvä. Oli maalin lisäksi läpiajo ja muutama puolittainen. Vaarallinen.
- Mave oli suht yössä.
- Hyvää puolustuspelaamista kahdessa ensimmäisessä erässä, kolmannessa peruteltiin liikaa ja annettiin Lukolle hallinta.
- Hisey järjesti pari kertaa vaarallisen paikan henkilökohtaisella taidollaan
- Tähtinen täysin väärässä roolissa, täysin yössä. Meinasi ratkaista Lukolle ottelun kikkailemalla omassa päässä kolmannen erän lopulla. Viinanen riisti kiekon mistä seurasi kaksi avopaikkaa.

Hieno kaudenavaus kaiken kaikkiaan. Lukon olisi pitänyt hoitaa ottelu lopun rymistyksellään, mutta toisaalta voi olla kiitollinen, että katastrofaalisen toisen erän jälkeen lukemat olivat vain 1-3. Hyvä näin.

Onnittelut suipoille voitosta.

------

Ainiin. Saarelan maali kirpaisi.
 

Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Maalivahtipelistä iso miinus! Kapanen juuri niin huono kuin odottaa sopi. Avausmaali menee aivan 100% Kapasen koomailun piikkiin ja viime hetken tasoitusmaalistakin vähintään 50% on Kapasen huonoutta.

Ensimmäinen maali oli outo. En tiedä menikö pakin luistimesta vai Kapasen patjan sivusta lähes nollakulmasta maaliin, mutta voi silti laittaa jokseenkin Kapasen piikkiin.

Muuten olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi. Kapanen pelasi tänään hyvin. Ei tullut missään vaiheessa viime kaudelta tuttua tunnetta, että "nyt uppoaa veto punaviivalta". Kimmo ei tiputellut myöskään kiekkoja eteensä. Yhden riparin näin antavan ja tämänkin pystyi vielä klaaraamaan itse sulkemalla kiekon hanskansa alle. Tuuriakin oli paikoittain mukana, mutta niinhän hyvällä maalivahdilla kuuluukin olla. Joka tapauksessa kaikki nuo isot vaaran paikat tulivat kolmannessa erässä ja jatkoajalla, jolloin muulta joukkueelta ja varsinkaan pakistolta ei hirveämmin apuja tullut.
Ainoa heikkous oli mailapelaaminen, johon suhtautui arasti. Ei kuitenkaan ihan sysipaskaa sohimista mailan kanssa, vaan pystyi myös pari kertaa purkamaan ja avaamaan peliä.
 

Gunko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urheilu on siitä outo ilmiö, että siinä huonompikin voi voittaa...

Ei mulla nyt muuta.

Totta, onneksi tänään parempi voitti.

Ässiltä kaksi ensimmäistä erää täydellistä hallintaa, Rönn piti Lukon pelissä mukana noina aikoina. Kolmannessa erässä Ässien peli passivoitui, jonka johdosta Lukko pääsi mukaan ja hallitsikin peliä loppuun asti.

Ässiltä parhaita olivat Häppölä ja Hisey. Hisey taisi alistaa raumalaisia joka kerta, kun pääsi haastamaan. Maali vain jäi puuttumaan. Näkymättömiä sen sijaan olivat Tähtinen ja Petre. Ei tainnut Petre pelata lainkaan YV:tä? Tosin ei ole tarvekaan, jos YV on tuollaisessa kunnossa.

Lukolta paras oli Siklenka, varsin jämäkkää ja varmaa pelaamista. Sprukts oli taasen täysin näkymätön, piti miestä oikein etsiä, että hänet kentältä löysi. Lammassaari kikkaili pari kertaa kivasti, mutta siihen se sitten jäikin.

Kentän huonoin oli Rönn.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Paikkoja siihen ratkaisuun oli riittävästi mutta sitten kun Rönn päästi lukon mukaan alkoi Ässille iskeä paniikki. Mikähän siinä on että näihin ennalta jo kiihkeiksi tiedettyihin matseihin heitellään Rönniä ja Laaksosia tuomitsemaan.
Viittaat ilmeisesti siihen Saarelan saamaan 2+2 minuuttiseen, joka tuli ihan aiheesta kun Nordlundin legot menivät. Ihmetyttää kyllä miten tuomarikin on saatu näin epäreiluksi. Ehkä kuitenkin sen Lukon kirin takana oli ihan muut asiat kuin tuomari.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Viittaat ilmeisesti siihen Saarelan saamaan 2+2 minuuttiseen, joka tuli ihan aiheesta kun Nordlundin legot menivät.

Oli Sprukts kenen leegot meni.

Oikea jäähy, ei mulla muuta...
 

Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Viittaat ilmeisesti siihen Saarelan saamaan 2+2 minuuttiseen, joka tuli ihan aiheesta kun Nordlundin legot menivät. Ihmetyttää kyllä miten tuomarikin on saatu näin epäreiluksi. Ehkä kuitenkin sen Lukon kirin takana oli ihan muut asiat kuin tuomari.

Tätä Saarelan korkeaa mailaa en kommentoi kun en sitä tilannetta nähnyt, mutta Rönnin tuomaroinnista sanoisin sen, että aikalailla epätasaista oli. Välillä sallittiin hakkaamista ja vastustajan kaatamista ja välillä ei. Pari hyvitysjäähyäkin tuli vähän molemmin puolin.

Kaikista eniten kuitenkin pisti vituttamaan se, että Kivenmäkeä sai ajella ja hakata enemmän kuin muita. Rönniltä jäi viheltämättä yksi selästä taklaaminen, yksi huitominen ja yksi kampitus jotka kaikki kohdituivat Kivenmäkeen.
 

Bemo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Jokipojat
Oli Sprukts kenen leegot meni.

Oikea jäähy, ei mulla muuta...

Ei, kyllä se oli Nordlund..

Peli oli varsin vauhdikasta ja yllättävän laadukasta. Joensuu oli loistava, tulee olemaan kova kaveri tällä kaudella. Jo ennen mainitut Tähtinen ja Petre ei oikein vakuuttanut. Noh, yksi peli takana ja ainakin 55 edessä.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Ei, kyllä se oli Nordlund..

Ok, okulääreissä vikaa... Tuomio kuitenkin oikein.

Ihan kiva peli avausotteluksi. Onhan sitä taas ihan tarpeeksi Lukolta turpiin otettukin, joten mukava kurmottaa pikkuveljeä välillä.

Lukko on kova sana tällä kaudella, huomattavasti kovempi kuin esim. Ilves. Eli huomenna täydet 3 pojoa kitoosh! :)
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viittaat ilmeisesti siihen Saarelan saamaan 2+2 minuuttiseen, joka tuli ihan aiheesta kun Nordlundin legot menivät. Ihmetyttää kyllä miten tuomarikin on saatu näin epäreiluksi. Ehkä kuitenkin sen Lukon kirin takana oli ihan muut asiat kuin tuomari.
Itseasiassa viittaan tilanteeseen josta tuli 3-2 maali. Ensin Sammalkangas saa aika epäselvän jäähyn, sitten Rönnin on pakko lähteä hyvittämään ja antaa lukolle vielä omituisemman jäähyn. Sitten taas Toivonen saa normaalissa kamppailutilanteessa ihan psykoottisen oudon jäähyn. 4-3 ylivoimalla Ässäpelaaja saa ensin poikittaista selkään niin että lentää nurin ja sitten vielä mailaa käsille mutta ainoa mitä Toivosen jäähyn jälkeen tapahtuu on lukon maali. Ja sitten taas mennään ottelun loppuun kaikista selvistä kampeista ja poikittaisista huolimatta jäähyttä (pl. tuo Saarelan 2+2).

Saarelan jäähy oli kyllä jäähyn arvoinen tilanne, ei siinä mitään. Ja Kivenmäkeä saa ottaa miten tahtoo, toisaalta itsehän kaveri on maineensa luonut mutta kyllä säännöt pitäisi olla samat kaikkia kohtaan.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Gunko kirjoitti:
Kentän huonoin oli Rönn.

Kyllä. Jätti päivänselvän rankkarin viheltämättä, kun Saarenheimo kaadettiin kolmannen-erän lopussa läpiajossa;) Muutenkin sorsi vierailevaa Lukkoa läpi ottelun. Aivan persiistä tommoset tuomarit, kun eivät ymmärrä kotijoukkueen parasta. Säännöistä, niin väliä kun kuuntelis yleisöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös