Pe 1.2.2019 HPK - Pelicans

  • 10 484
  • 103

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Hämeen herruudesta otellaan tänään viimeistä kertaa tällä kaudella. HPK voitti lokakuussa kotipelinsä 2-1, mutta sen jälkeen on Kerho ollut kaksi kertaa Lahdessa melko aseettomana Pelicansin kynsissä. Voittolukemat siellä 4-1 ja 5-2, mikä tarkoittaa, että Kerhon pitäisi tänään voittaa viidellä maalilla, jotta oltaisiin tasoissa. Sitä en nyt tähän hätään muista, että miten tuo Hämeen herruus tasatilanteessa ratkaistaan.

Mutta jos nyt keskitytään itse liigaan, niin Pelicans on sijalla 4 ja HPK sijalla 6. Eroa on neljä pistettä, joten asetelma on kutkuttava. Suoralla voitolla Kerho kuroo tuon eron melkein umpeen, kun taas Pelicans repii eron jo seitsemään pisteeseen suoralla voitolla. Jatkoaikaottelukin tässä vähän tuoksahtaa, kun Kerholla on hyvästä pistekeskiarvosta huolimatta riippakivenään se, että edellisestä kerrasta, kun onnistuttiin ottamaan kaksi suoraa voittoa putkeen, on kulunut jo 20 ottelua. Ja nyt on taas suora voitto alla, kun tähän peliin lähdetään.

HPK:n kokoonpanossa mielenkiintoinen nimi, eli Emil Larmi näkyy olevan merkattu kakkosmaalivahdiksi. Tämä ei luonnollisesti voi tarkoittaa kuin sitä, että mies on pelikunnossa, mutta kohtuullisen hyvin pelannut Karjalainen saa vielä jatkaa. Larmin poissaollessa on Kerhon pistekeskiarvo kohentunut, mutta tätä selittää toki osaltaan myös se, että Kerhon peli on koko ajan kehittynyt ja parantunut. Ehkä on siis tehnyt jopa hyvää joukkueelle, että Larmi ei ole ollut siellä viimeisenä lukkona seisomassa päällään, vaan joukkue on joutunut enemmän auttamaan maalivahtiaan.

Pelicansilla noita suoria voittoja on tuossa melkoisesti kertynyt viimeisen parin kuukauden ajalta, mutta viimeiset kolme ottelua on mennyt ilman täyttä pistepottia. Nyt siellä tosin näkyy olevan esim. Jürgens taas kokoonpanossa ja myös uusvanha hankinta Jordan Rowley.

Kova peli tulee. Ei muuta kun illalla hallille.

Kerho tänään

Cornet - Lucenius - Puustinen
Turunen - Paajanen - Tuulola
Innala - Leino - Nenonen
Krivosik - Riska - Kainulainen

Laatikainen - Nikkilä
Friman - Lindgren
Niemeläinen - Almari
M. Karjalainen

A. Karjalainen (Larmi)

Pelicans tänään

Saarinen - Björninen - Zohorna
Tyrväinen - Mustonen - Mankinen
Lahtinen - Siikonen - Ylönen
Vartiainen - Toivola - Laine

Jürgens - Kinnunen
Teppo - Nilsson
Rowley - Kaski
Pynnönen

Skarek (Olkinuora)
 

Ralph

Jäsen
HPK:n kokoonpanossa mielenkiintoinen nimi, eli Emil Larmi näkyy olevan merkattu kakkosmaalivahdiksi. Tämä ei luonnollisesti voi tarkoittaa kuin sitä, että mies on pelikunnossa, mutta kohtuullisen hyvin pelannut Karjalainen saa vielä jatkaa.
Larmin historia HPK-paidassa Lahdessa on ollut surkea, mutta kotona mennyt vähän edes paremmin. Mutta eiköhän syynä tähän Karjalaisen peluuttamiseen ole se, että huomenna HPK pelaa taas ja silloin on Larmin tarkoitus pelata. Eli rapian kuukauden loukkaantumisten jälkeen ei tule heti back-to-back-pelejä vaan vain toinen osaotteluista.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Pääsen pitkästä aikaa käymään Rinkelinmäellä. Odotan punaista mattoa ja kolmea pistettä.

Kova peli ehdottomasti tulossa, vaikka Pelicans antaa aika paljon tasoitusta loukkaantumisten muodossa. HPK'n peli on ollut nousujohteista jo aika pitkään ja viime viikonlopun pelit Kärppiä vastaan olivat osoitus siitä, että tuo joukkue pystyy uskottavasti haastamaan myös sarjakärjen. Kärpät oli paikoitellen aika mankelissa Hämeenlinnan pelissä, vaikka tuo ei tulostaululla näkynyt.

Vierailta ehdottomasti seurantaan Kaski, joka on ollut aikamoisessa lennossa viime aikoina.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Hämeen herruudesta otellaan tänään viimeistä kertaa tällä kaudella. HPK voitti lokakuussa kotipelinsä 2-1, mutta sen jälkeen on Kerho ollut kaksi kertaa Lahdessa melko aseettomana Pelicansin kynsissä. Voittolukemat siellä 4-1 ja 5-2, mikä tarkoittaa, että Kerhon pitäisi tänään voittaa viidellä maalilla, jotta oltaisiin tasoissa. Sitä en nyt tähän hätään muista, että miten tuo Hämeen herruus tasatilanteessa ratkaistaan.
Tasatilanteessa potti pistetään puoliksi. Maalieron jälkeen ei ole enää erillistä tiebreakeria
 
Jatkoajan uutinen kun näytti olevan irroitettu konteksista, niin mitä tuon Niemisen ja toisen valmentajan pimahtamisessa oli taustalla?
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Hyvä peli, viihdyttävä peli ja näin. Pelsuista en hirveästi edelleenkään perusta, mutta kivoja pelejä nämä niiden kanssa pelatut. Kiitos Nemolle vielä tämäniltaisesta, viihdyin!
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Dumarit otti roolia niin Niäminen vähän näytti mielipidettään. Huoltajan heittäminen pihalle oli sitten pelkästään osoitus siitä ettei dumarit voi myöntää että perseelleen menee eikä kestä palutetta.

Pelistä sen verran, että samalla lailla jäätiin telineisiin kun Kärppien kanssa. HPK kiitti ja otti helpot pisteet. Nyt pitää kurssin kääntyä tai ulostetaan vielä ittemme säälipleijareihin
 

Ralph

Jäsen
Pelicansin kiriessä kolmannessa erässä teki mieli heitellä vaatekaapista tavaraa lattialle, mutta onneksi ei päässyt rinnalle asti Pelicans ja HPK sai täydet pisteet.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Dumarit otti roolia niin Niäminen vähän näytti mielipidettään. Huoltajan heittäminen pihalle oli sitten pelkästään osoitus siitä ettei dumarit voi myöntää että perseelleen menee eikä kestä palutetta.

Pelistä sen verran, että samalla lailla jäätiin telineisiin kun Kärppien kanssa. HPK kiitti ja otti helpot pisteet. Nyt pitää kurssin kääntyä tai ulostetaan vielä ittemme säälipleijareihin
Perustele tätä nyt edes pikkasen. Miten tuomarit otti roolia? Minkälaisen palautteen se huoltaja antoi?
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Sehän oli oikein kiva lämmittely mahdollista puolivälieräkohtaamista varten.

Melkein arvaa jo mitä lentää rantapallojen sijasta jäälle, jos Kerho saa kunnian päättää Pelicansin kauden.

Onnittelut Lahteen Hämeen Herruudesta!
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jos tämä matsi jätti jonkun kylmäksi, niin suosittelen etsimään ammattiapua. Olipahan peli. Pelicans, ihan oikeutetusti sai pystin mukaansa, sen verran vahvoja olleet tän kauden keskinäisissä esitykset. Tänään Kerho oli sitten tuon verran "vahvempi", tai yhden epäonnisen taklauksen ja Niämisen kilahduksen verran. Tasakentin peli meni kyllä lievästi vieraille ihan alkua lukuunottamatta. Alkaa olemaan melkosta sähinää näissä peleissä, läikkyy välillä yli ja huolella. Pleijareissa olisi kyllä melkonen kamppailu jos sattuisi joukkueet vastakkain, niin hyvässä kuin pahassa. Runkosarjan kiekkoviihdettä parhaimmillaan, kun sattuu ja tapahtuu jatkuvasti.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pikkusen oli palikat sekaisin tuomaristolla tänään. Lopullisesti vetivät aasinhatun päähänsä tuolla HPK:lle annetulla jäähyllä maalin siirtämisestä. Noloa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mistä tuo Nieminen hermostui? Ei kai tuo Björnisen tuomio voi olla syypää kun naamaan osui ja veret kentällekin, että tekee Tortorellat?
 

Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, Storm
Telineissä oltiin pari erää ja sitten dumarit ottivat roolia. Propsit Nemolle, ihan aiheesta palo käämit. Skarek on kova.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Lopullisesti vetivät aasinhatun päähänsä tuolla HPK:lle annetulla jäähyllä maalin siirtämisestä. Noloa.
Päinvastoin. Aivan tahallaan siirsi. Monta muuta tilannetta meni kyllä läpi tai ohi, mutta kyllä se muuten oli ihan tasapuolista se viheltely. Mä kyllä heittelin pikkutakkeja ja pulloja kotona sen Puustisen hylätyn maalin takia. Ihan selvästi mailalla tehty. Mun miälestä.

PS. Skarekin maalinsiirto olisi pitänyt jättää viheltämättä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En nyt muuten jaksaisi mutta Nieminen huusi pää punaisena jo useampaan kertaan aiemmin, ennen tuota ulosajoa siis, tuomareille. Ja jos osaan yhtään lukea huulilta niin teksti ei ollut kaunista. Varmaan jollekkin voi tulla yllätyksenä, mutta kun se jo että huutaa on riittävä syy heittää pihalle, siis sääntökirjan mukaan. Keskustella voi, mutta toi ei ollut keskustelua nähnytkään. Ei se että on valmentaja anna mitään oikeutta käyttäytyä kuin pikkulapsi, eikä varsinkaan kiistellä tuomarien kanssa yksittäisistä tilanteista.

Liigassa on muutenkin aivan naurettava linja näiden aikuisten itkupotkuraivarien osalta. Koskee myös Pennasta.
 

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
Mistä tuo Nieminen hermostui? Ei kai tuo Björnisen tuomio voi olla syypää kun naamaan osui ja veret kentällekin, että tekee Tortorellat?
Siitä taisi hermostua, kun Siikosta estettiin ennen tuota maalia.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Siitä taisi hermostua, kun Siikosta estettiin ennen tuota maalia.

Asia vilpitön. Tuli nähtyä pätkä sieltä ja pätkä täältä tänään.

Tuossa olisi Kerholla ollut hyvä sauma ottaa jopa tuo pysti kotiin, mutta näin sitten tänä vuonna. Hyviä pelejä nämä kyllä olleet, hieno idea tuo keskinäinen kisa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Onpahan viihdettä nämä Hämeen Herruus-pelit. Toivottavasti kohdataan pleijareissa!
Pidän tätä jopa hyvin todennäköisenä. Mielestäni Pelsu ja HPK ovat tällä hetkellä vahvimmat ehdokkaat sijoille 4-5. Toki HIFK ja Lukko vielä varmasti myös tuonne yrittävät kivuta mutta pidetään peukut pystyssä ;)
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Asia vilpitön. Tuli nähtyä pätkä sieltä ja pätkä täältä tänään.

Tuossa olisi Kerholla ollut hyvä sauma ottaa jopa tuo pysti kotiin, mutta näin sitten tänä vuonna. Hyviä pelejä nämä kyllä olleet, hieno idea tuo keskinäinen kisa.
Satanen per äijä ja lahjoituspotti junnuille. Ihan korvaukseksi niistä Lahden pään ohipeleistä ja tuosta 3. erästä. Kyllähän tällaiset hässäkät ovat Pelicansille korkeaoktaanista polttoainetta. Ei pitäisi päästää pelsutunnetta tuolle viimeisen erän tasolle. Ei se tasoitus kaukana ollut.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Varmaan jollekkin voi tulla yllätyksenä, mutta kun se jo että huutaa on riittävä syy heittää pihalle, siis sääntökirjan mukaan. Keskustella voi, mutta toi ei ollut keskustelua nähnytkään. Ei se että on valmentaja anna mitään oikeutta käyttäytyä kuin pikkulapsi, eikä varsinkaan kiistellä tuomarien kanssa yksittäisistä tilanteista.

Liigassa on muutenkin aivan naurettava linja näiden aikuisten itkupotkuraivarien osalta. Koskee myös Pennasta.
Kitketään kaikki pois ja keskustellaan vain sähköpostin välityksellä. Tunnetta pitää olla ja hyvä että vaihteeksi sitä nähtiin. Myös valmentajat saavat näyttää minun puolesta tunteitaan. Toivottavasti Nieminen ei saa mitään sanktiota riisutumisestaan.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pelissä sattui ja tapahtui ihan riittävästi. HPK:lta kaksi puolta pelissä. Ekassa erässä pelataan tuttua ja vauhdikasta kiekkoa jossa vastustaja lähinnä roikkuu mukana. SItten alkoi tokassa erässä peli sekoamaan, kun Pelicans alkoi pelaamaan omaa "peliään". Kolmas oli HPK:n osalta todella heíkkoa ja Pelicans lisäsi kierroksia, kun sai kavennusmaalin. Olin varma jo tasoituksesta mutta Innala pääsi iskemään lopulta ratkaisevan maalin tyhjiin.

Pelicans yritti kääntää peliä itselleen kovuudella ja kyseenalaisilla taklauksilla ja melkein siinä onnistuikin. Vartiainen pääpukarina riehui tapansa mukaan kentällä mutta, kun pitäisi vastata teoistaan niin onkin hiljaisempaa. Kolmannessa erässä huuteli kovasti vaihtoaitiosta Karjalaiselle mutta siihen se sitten jäikin.

Niemisen toiminta täysin älytöntä joka huipentui teatraaliseen kamojen heittämiseen jäälle. Kävi kuumana jo aiemminkin ja hakkasi milloin aition ovea ja milloin mitäkin. Jos tuomareilla olisi edes hivenen auktoritettia niin Nieminen olisi heitetty ulos jo paljon aiemmin. Mutta ei, siellä käydään juttelemassa kerta toisensa jälkeen ja antamassa se viimeinen varoitus.

Tuomaritoiminta oli heikonta mitä tällä kaudella olen nähnyt. Täysin munatonta touhua ja jo ekassa erässä oli aistittavissa, että tänään lähtee käsistä. Olihan tuo kaikesta huolimatta tai juuri siitä syystä, viihdyttävä peli. Kyllähän tapahtumia pelissä pitää ollakin mutta tuomareiden olisi syytä pysyä myös pelissä mukana ja pitää homma hanskassa. Tänään näin ei ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös