Laine nostettu Scheifelen ja Wheelerin ketjuun treeneissäkin. Kyllä siihen ykkösketjuun näköjään pääsee kun vain pelaa riittävän hyvin. Ei tarvitse enää medialle kommentoida kuinka ei luottoa tule.
Pistin merkille. Paha sanoa mitä Wheeler kommentoi Patelle, mutta Pate tais sanoa että "Oh yeah? Ok." Liekkö tuumannu että kapun piikkiin palauttavat oluet pelin jälkeen.Pistikö muut merkille, että Laineen maalin jälkeen Wheeler siinä juhliessa sanoi jotain ja Laineen ilme oli hieman hämmentynyt.
Jatkoajan lahjomaton raati on juuri tämän asian nähnyt Laineen selvimpänä kehityskohteena.Olen pyrkinyt nyt keskittymään entistä enemmän kamppailuihin ja riistopelaamiseen. Olen päässyt hyvin paineistamaan vastustajaa. Koetan tehdä vastustajan pakeille tukalia paikkoja ja saamaan sieltä irtokiekkoja ja luomaan paikkoja myös kavereille. Vaikka maaleja ei ensimmäisissä peleissä tullutkaan, olen pelannut mielestäni tosi hyvin.
No eihän ole. Selvin kehityskohde on kiekon suojaaminen. Saisi tehtyä paljon enemmän tuhoa, kun veisi sen kiekon tekopaikkaan. Tai olisi edes menettämättä sitä hyökkäyksen aikana.Jatkoajan lahjomaton raati on juuri tämän asian nähnyt Laineen selvimpänä kehityskohteena.
Jee, ruvetaax väittelemään tästä ketjun hengen mukaisesti? No ei ruveta.No eihän ole. Selvin kehityskohde on kiekon suojaaminen. Saisi tehtyä paljon enemmän tuhoa, kun veisi sen kiekon tekopaikkaan. Tai olisi edes menettämättä sitä hyökkäyksen aikana.
No eihän ole. Selvin kehityskohde on kiekon suojaaminen. Saisi tehtyä paljon enemmän tuhoa, kun veisi sen kiekon tekopaikkaan. Tai olisi edes menettämättä sitä hyökkäyksen aikana.
Osittain joo, mutta ei sama asia kuin oikea fyysinen yhdessäolo. Olen ehkä vanhanaikainen mutta minusta on jotain sairasta siinä, että aikuinen mies pelaa päivittäin tuntikausia tietokonepelejä. Esim. Laine asuu siis Winnipegissä, mutta käyttää (omien sanojensa mukaan) lähes kaiken vapaa-aikansa pelaten vanhojen kavereiden (mm Barkov) kanssa netin kautta. Ei siis käytä aikaansa tutustuen uuteen kotikaupunkiinsa, tutustuen uusiin paikallisiin ihmisiin tai muuta vastaavaa. Ja kaiken tämän mahdollistaa (ison palkkapussin lisäksi) äiti, joka hyysää ja huseeraa, jotta oma poika saisi veivata pleikkaa minkä jaksaa. Minä pidän tätä todella outona toimintana.
Mutta edelleenkään en väitä että huonot otteet kaukalossa johtuvat tästä, ties vaikka kaverilla olisi joku pieni vamma tai muuta.
Jos erehtyy ajattelemaan ennakkoon, että nuo ovat helppoja pelejä ja niissä on jotenkin helpompaa takoa maaleja ja pisteitä, niin metsään menee. NHL on niin tasainen ja siellä mm. matkustuksen ja peräkkäisten päivien pelien ja lukuisien muiden muuttujien takia, jokainen joukkue voi olla vaikea vastus. Ja jokainen joukkue puolustaa helvetin hyvin normaalina päivänään - paitsi ehkä juuri Paten joukkue Jets tällä hetkellä. Helppoja pelejä ei siellä kyllä etukäteen ole kuitenkaan. Jälkeenpäin voi sitten toki pelien jälkeen viisastella, että joku vastustaja oli ennakkoon huono, jos tulee nykyään aika harvinainen murskavoitto.Jetsin seuraavat vihut eli nyt on hyvä sauma takoa osumia ja pisteitä taululle.
Edit: feilas postaus, mut 5 peliä 8 päivään 2xpit,chi,arz ja minnesota vastassa.
Otti tätä varten jopa vuorotteluvapaata töistä.
Tekee varmaan Laineelle itselleekin hyvää, että hän on tai joutuu olemaan, no ei voi sanoa isähahmo, vaan ehkä joku isovelihahmo. Tuo varmaan aikuisemman fiiliksen itselleensä ja sitä kautta mennee eteen päin tekemisissään.Näyttää siltä, että Laine onkin rohmuamassa tällä kaudella syöttöpörssin ykköspaikan itselleen.
Luulen, että tämä Heinolan "oppi-isäksi" ryhtyminen voi tuoda Laineelle tervettä suhtautumista kiekkoon, kun kaikki paine ei suoraan kohdistu itseen. Tuo on kyllä mielenkiintoinen aspekti, että kuinka paljon sopimusta neuvoteltaessa otetaan huomioon myös pelin ulkopuoliset asiat. Keskustellaanko siellä esimerkiksi myös henkisestä johtajuudesta ja siihen liittyvistä asioista?Millaisia lausuntoja, ketä autetaan, mikä on se kokonaisvaltainen rooli myös kaukalon ulkopuolella?
Laine on kuitenkin sopimuksen teon jälkeen tullut julkisuuteen vähän erilaisena tyyppinä kuin mitä olemme tottuneet näkemään. Lisäksi tuntuu, että hänet on kuin naulittu nyt ykkös-kakkoskenttään.
Niin ja Pate ei olekkaan yhden tempun koira. Taitaa psykiatrisilla olla jonoa muodostumassa.Pate johtaa Jetsin sisäistä. Kyllä nyt on heittereillä pahat oltavat kun Laine on kuitenkin enemmän kuin palkkansa arvoinen kaveri.
Pate johtaa Jetsin sisäistä. Kyllä nyt on heittereillä pahat oltavat kun Laine on kuitenkin enemmän kuin palkkansa arvoinen kaveri.
Niin ja Pate ei olekkaan yhden tempun koira. Taitaa psykiatrisilla olla jonoa muodostumassa.