Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 743 652
  • 17 223

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eihän toi Fortniten pelaaminen mitään voi haitata.

Lapset joutuvat jo vieroitushoitoon Fortnite-addiktion vuoksi: "Tämä peli on kuin heroiinia"

Muutamia poimintoja:

Esimerkiksi michiganilainen äiti Debbie Vitany on jo nähnyt peliaddiktion vaikutukset 17-vuotiaan poikansa Carsonin kohdalla. Carson pelaa äidin mukaan 12 tuntia päivässä Fortnitea, ja opettajat ovat valittaneet, että poika nukahtelee koulutunneilla ja hänen arvosanansa ovat romahtaneet.

– En ole koskaan nähnyt peliä, jolla on tällainen kontrolli lasten mielistä, Virany sanoo.

Järkyttävistä Fortnite-addiktioista on raportoitu maailmalla aiemminkin. Esimerkiksi 9-vuotias brittityttö pelasi Fortnite-konsolipeliä öisin salaa jopa kymmenen tuntia putkeen ja laski mieluummin alleen kuin keskeytti pelin.

Myös 14-vuotias australialainen poika jäi niin pahasti koukkuun peliin, ettei ole käynyt koulussa kahteen vuoteen ja iskee äitiään päähän, kun tämä yrittää ottaa konsolin pois.

– Tämä peli on kuin heroiinia. Kun olet koukussa, on todella vaikeaa päästä koukusta pois, sanoo brittiläinen käyttäytymisasiantuntija Lorrine Marer, joka on myös työskennellyt peliriippuvaisten lasten kanssa.

Sen lisäksi, että Fortnite on addiktoinut lapsia, se koukuttaa myös aikuisia. Britanniassa jopa 200 avioliiton on raportoitu päättyneen Fortniten takia.

Yhdysvalloissa Fortniten pelaajia on nähty paljon peliriippuvaisille suunnatuilla vieroitusleireillä. Esimerkiksi Santa Barbarassa, Kaliforniassa, Ashvillessa ja North Carolinassa viime kesänä leirejä pitänyt Michael Jacobus kertoi, että 120 lapsesta 60 prosenttia oli addiktoitunut nimenomaan Fortniteen.

Mikä vois mennä pieleen, ku pelaa Fortnitea?
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hei, olisiko teillä hetki aikaa puhua Paten peliaddiktiosta?

Mulle se on ihan sama, mitä tekee kentän ulkopuolella, kunhan treenaa kuin urheilija. Jos tuo käyttäisi nuo tunnit treenaamiseen, ylikunnossahan se olisi ollut jo vaikka kuinka kauan. Oikeastaan vituttaa koko Fortnite-stalkkaus. Hankkikaa elämä tai NHL-status tai Leijona#. Sitten voitte tulla pätemään, kun on jotain omakohtaista kokemusta huippu-urheilijan elämästä. Aina ei kentällä suju, mutta tää lässytys pilaa koko ketjun.

Palstapoliisi vaikenee.

Ymmärrän ehkä pointtisi, mutta on toki hyvä pitää mielessä se, että liika on liikaa. Itse en seuraa Paten pelaamista kuin jäällä, joten ei harmainta aavistusta kuinka paljon konsolin ääressä käyttää aikaansa. Sen sanon kuitenkin, että yli kolmen tunnin pelisessiot vaikuttavat aivan varmasti palautumiseen stressihormonien lisääntyessä.
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins

Jokainen joka on edes hieman urheillut, ymmärtää, että treenistä tai pelistä palautuminen vaatii jotain muuta kuin useiden tuntien istumista.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei muuta kuin vieroitukseen vaan vai kuuluuko NHL:n pelaajayhdityksen piiriin myös peliriippuvuus? Voivatko ohjata pelaajan vieroitukseen tästä syystä? NHL-pelaajan elämässä tuntuu olevan aika paljon luppoaikaa, jos voi hakata konsolia yli neljä tuntia päivässä. Joku vielä kehtaa väittää niiden elämää rankaksi...
 
Kovia on pelimäärät, jos putkeen menee 4-5 tuntia. Varmasti vaikuttaa ainakin siinä mielessä, että optimointi ja keskittyminen kaukalon ulkopuolella oikeisiin asioihin voisi olla parempaa.

Toki jokainen tekee vapaa-ajallaan, mitä lystää. Mutta eihän tuo NHL-ammattilaisen touhulta kuulosta, kun lähinnä mieleen juolahtaa ruudun eteen jumittanut Jonne, tietokonenörtti tai elämäntapatyötön.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokainen joka on edes hieman urheillut, ymmärtää, että treenistä tai pelistä palautuminen vaatii jotain muuta kuin useiden tuntien istumista.

Se on justiinsa näin. Itse olen monesti miettinyt, (en nyt vain Laineen kohdalla) että miten vitussa joku jaksaa istua hotellihuoneessa ja pelata jotain konsoleita. Ulos kävelemään raittiiseen ilmaan, tuossa se aineenvaihdunta optimoituu ja palautuminen maksimaalista, katsomaan kaupungille perseitä jne...
 
Jepulis jee!
Oikeen puistattaa tosiaan ajatus tuollaisesta hotellikuolemasta... eikös näitä samanlaisia reppanoita ole Sipilän holhouksessa kohta 500 tuhatta?
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Onko tuo neljä ja puoli tuntia siis se aika, jona Patrikin peli on ollut päällä? Nimittäin kun tuolta katsoo tuota lokia, niin hänhän on aloittanut pelaamisen 14 tuntia sitten ja lopettanut viisi tuntia sitten. Näin ollen Pate olisi pelannut Fortniteä 9 tuntia. Tietysti pelien määrät tuossa vaihtelevat, mutta tunneittainkin pelejä on tullut pelattua:
1. tunti: 3 peliä
2. tunti: 6 peliä
3. tunti: 4 peliä
4. tunti: 7 peliä
5. tunti: 8 peliä
6. tunti: 4 peliä
7. tunti: ei pelejä
8. tunti: 3 peliä
9. tunti: 6 peliä
10. tunti: 2 peliä
Tuossa seitsemännen tunnin kohdalla on varmaankin käynyt syömässä tms. mutta eihän tuossa nyt kerta kaikkiaan jää aikaa millekään muulle. Ja en ota kantaa siihen, ovatko peliesitykset sujuneet miten ovat sujuneet siksi, että pelaa noin paljon, mutta eihän tuo noin muuten ole millään tasolla järkevää. Siis tuijottaa ruutua noin paljon yhtä soittoa.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Kuten sanottua, olisi kiva tietää muiden pelaajien pelimääriä. Todella suosittu peli kuitenkin nuorten joukossa, suomalaisistakin aika moni muukin tuota hakkaa. Osaavatko muut pitää pelimäärät rauhallisina vai johtuuko Paten ongelmat jostain muusta.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis tuijottaa ruutua noin paljon yhtä soittoa.

Mitäköhän Jarkko Ruutu tähän sanoisi?

Mutta eikö nämä reppanat tosiaankaan keksi parempaa tekemistä... tai joukkue järjestä enemmän jotain yhteistä aktiviteettia?

Perkele vaikka teatteriin tai oopperaan näkemään maailma toisin silmin...
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Se on justiinsa näin. Itse olen monesti miettinyt, (en nyt vain Laineen kohdalla) että miten vitussa joku jaksaa istua hotellihuoneessa ja pelata jotain konsoleita. Ulos kävelemään raittiiseen ilmaan, tuossa se aineenvaihdunta optimoituu ja palautuminen maksimaalista, katsomaan kaupungille perseitä jne...

Toki samoissa kaupungeissa istuminen varmasti puuduttaa, mutta vähän ihmetyttää, ettei amerikkalaisista (ja kanadalaisista) suurkaupungeista muka löytyisi tekemistä kaikille riippumatta siitä, kiinnostavatko museot tai nähtävyydet. Aika vilkasta kulttuuritarjontaa ym. härmäläisiin olosuhteisiin verrattuna, mutta jokainen toki taaplaa tavallaan.

Jos 9 tunnin pelisessiot ovat Laineelle tavallisia, niin ei se ihan hassuttelua ole, etteikö se voisi peliesityksiin vaikuttaa. Aktiivisena urheilijana itsekin tiedostan, että joku tunnin puolentoista änärin hakkaaminenkin ennen säbäpeliä tuntuu jotenkin hidastavan pelisuoritusta.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Mutta eikö nämä reppanat tosiaankaan keksi parempaa tekemistä... tai joukkue järjestä enemmän jotain yhteistä aktiviteettia?
Mä olen miettinyt ihan samaa. Jos on aikaa hakata jotain pelikonsolia tuntikaupalla joka päivä, kuten Pate näköjään tekee, kaikki ei ole ihan ok. Kaveri on täysin etuoikeutetussa asemassa kun saa asua hyvä- ja kohta loistavatuloisena Pohjois-Amerikassa ja matkustella erilaisissa kaupungeissa ja kulttuureissa. Ja mitä tämä reppana tekee? Pelaa pelikonsolilla hotellihuoneessa tai kotonaan. En kerta kaikkiaan käsitä.

Laitetaan tähän disclaimer, etten ole koskaan pelannut pasianssia kummempaa tietokone- tai pelikonsolipeliä, matkustan itse paljon, mutta käyn vain kääntymässä ja nukkumassa hotellilla ja olen luonnostani varsin utelias ihminen. Näin ollen oma lähtökohtani onkin varmasti syy sille, miksi tuo Paten touhu tuntuu elämän tuhlaamiselta.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Onko Laineen äiti edelleen poikansa luona auttamassa arjessa? Ilmeisesti ei enää, koska ruutuaikaa ei ole rajoitettu?
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mitäköhän Jarkko Ruutu tähän sanoisi?

Mutta eikö nämä reppanat tosiaankaan keksi parempaa tekemistä... tai joukkue järjestä enemmän jotain yhteistä aktiviteettia?

Perkele vaikka teatteriin tai oopperaan näkemään maailma toisin silmin...
Mitä jos se vaikka...tykkää peleistä ja pelaamisesta? Suhteellisen ahdasmielistä suhtautumista nyt jengillä. Oopperaa, teatteria tai nähtävyyksien kiertämistä...mitä jos ei kiinnosta? Päässä vaan vikaa? Aivan täysin sairas mieli? Ihminen on keskinmäärin hereillä mitä, joku 14-16 tuntia päivässä? JA te olette ihan oikeasti sitä mieltä, että jos 5 tuntia siitä käyttää vaikka pelaamiseen, niin päivä on pilalla ja mitään muuta ei ehdi tekemään? Varsinkin jos on NHL pelaaja jolla joka toinen päivä on yleensä tyhjä kalenteri?

Ja tässä nyt pitää ottaa vielä huomioon se, että tuo 34 pelin sessio, joka kesti 4h 30 min Laineella, ei todellakaan ole mikään hänen keskinmääräinen norminsa. Sanoisin että jengi ylireagoi nyt aivan massiivisesti ja perspektiivi puuttuu ihan kokonaan.
 
Viimeksi muokattu:

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä jos se vaikka...tykkää peleistä ja pelaamisesta? Suhteellisen ahdasmielistä suhtautumista nyt jengillä. Oopperaa, teatteria tai nähtävyyksien kiertämistä...mitä jos ei kiinnosta? Päässä vaan vikaa? Aivan täysin sairas mieli? Ihminen on keskinmäärin hereillä mitä, joku 14-16 tuntia päivässä? JA te olette ihan oikeasti sitä mieltä, että jos 5 tuntia siitä käyttää vaikka pelaamiseen, niin päivä on pilalla ja mitään muuta ei ehdi tekemään? Varsinkin jos on NHL pelaaja jolla joka toinen päivä on yleensä tyhjä kalenteri?

Kai mä olen vanhaksi tulossa mutta jessus sentään runkata jotain konsolia monta tuntia päivässä kun voisi lähteä kaupungille kävelemään, katsomaan paikallisia naikkosia, nauttia erikoiskahveista, tutustua historiallisiin rakennuksiin tms...
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kai mä olen vanhaksi tulossa mutta jessus sentään runkata jotain konsolia monta tuntia päivässä kun voisi lähteä kaupungille kävelemään, katsomaan paikallisia naikkosia, nauttia erikoiskahveista, tutustua historiallisiin rakennuksiin tms...
Toki ne Gruusian taidehienoudet ja Amerikan historian solmukohtia valottavat taidenäyttelyt sun muut kakkaperformanssit ja Jumalan teatterit on jossain vaiheessa nähty nekin. Tai siitä, että nyt ollaan taas jossain p-amerikkalaisessa kaupungissa X tulee ns. normaali, eikä se jaksa kamalasti kiihottaa. Muistaakseni Swedish House Mafia-dokkarissa oli hienosti tuotu esille se, että minkälaista se rundaaminen voi olla jopa heillä potikanvääntäjillä ja kuinka se keikkapaikkaa ympäröivä kaupunki ns. menettää merkityksenä.
 
teppana

Jäsen
Mä olen miettinyt ihan samaa. Jos on aikaa hakata jotain pelikonsolia tuntikaupalla joka päivä, kuten Pate näköjään tekee, kaikki ei ole ihan ok. Kaveri on täysin etuoikeutetussa asemassa kun saa asua hyvä- ja kohta loistavatuloisena Pohjois-Amerikassa ja matkustella erilaisissa kaupungeissa ja kulttuureissa. Ja mitä tämä reppana tekee? Pelaa pelikonsolilla hotellihuoneessa tai kotonaan. En kerta kaikkiaan käsitä.

Laitetaan tähän disclaimer, etten ole koskaan pelannut pasianssia kummempaa tietokone- tai pelikonsolipeliä, matkustan itse paljon, mutta käyn vain kääntymässä ja nukkumassa hotellilla ja olen luonnostani varsin utelias ihminen. Näin ollen oma lähtökohtani onkin varmasti syy sille, miksi tuo Paten touhu tuntuu elämän tuhlaamiselta.

Eiköhän Laine jo putoa tuohon "loisto" tuloluokkaan. Vajaat 10 milliä on dollareissa uran tienestit tähän mennessä.

On muuten vähän hassua verrata omaa lomailua toisen ihmisen arkeen. Oletan että et siis normaalisti "käy kotona vain kääntymässä/nukkumassa" ja muuten painele pitkin kyliä tutkimassa nähtävyyksiä päivästä toiseen.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jokainen joka on edes hieman urheillut, ymmärtää, että treenistä tai pelistä palautuminen vaatii jotain muuta kuin useiden tuntien istumista.
Ehkä Patella on kuntopyörä telkkarin edessä ja se vetää pitkää siivua Fortniten ohessa...

Ei minuakaan kamalasti kiinnostanut oopperat tai museot parikymppisenä. No, ei kiinnosta oopperat kyllä edelleenkään, enkä jaksa arvostella ihmisiä, joita kiinnostaa erilaiset harrastukset tai kulttuuri kuin itseäni. Vaikkei tuo konsolin tuntikausien hakkaaminen peliesityksiä heikentäisikään, niin tuskin sillä parantavaakaan vaikutusta on. Kohtuus kaikessa.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä olen miettinyt ihan samaa. Jos on aikaa hakata jotain pelikonsolia tuntikaupalla joka päivä, kuten Pate näköjään tekee, kaikki ei ole ihan ok. Kaveri on täysin etuoikeutetussa asemassa kun saa asua hyvä- ja kohta loistavatuloisena Pohjois-Amerikassa ja matkustella erilaisissa kaupungeissa ja kulttuureissa. Ja mitä tämä reppana tekee? Pelaa pelikonsolilla hotellihuoneessa tai kotonaan. En kerta kaikkiaan käsitä.

Laitetaan tähän disclaimer, etten ole koskaan pelannut pasianssia kummempaa tietokone- tai pelikonsolipeliä, matkustan itse paljon, mutta käyn vain kääntymässä ja nukkumassa hotellilla ja olen luonnostani varsin utelias ihminen. Näin ollen oma lähtökohtani onkin varmasti syy sille, miksi tuo Paten touhu tuntuu elämän tuhlaamiselta.

Bingo! Ensimmäistä tai toista kertaa ollaan V-G täysin samaa mieltä... ;=D

Itsekin työmatkoilla yritän tutustua paikallisiin ihmisiin ja paikkoihin mahdollisimman paljon. Hotellilla käyn vain suihkussa ja nukkumassa.
Itse esim. toimistopäivän jälkeen tykkään käydä lenkillä paikallisisissa maisemissa tai jos mahdollista vuokrata fillarin ja katsoa paikallista kulttuuria, asumistyyliä jne jne. No, tätä samaa nämä NHL miehet eivät voi tehdä kun pitää palautua mutta pointti varmaan tästä aukeaa.

Ylös, ulos ja kahville!
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toki ne Gruusian taidehienoudet ja Amerikan historian solmukohtia valottavat taidenäyttelyt sun muut kakkaperformanssit ja Jumalan teatterit on jossain vaiheessa nähty nekin. Tai siitä, että nyt ollaan taas jossain p-amerikkalaisessa kaupungissa X tulee ns. normaali, eikä se jaksa kamalasti kiihottaa. Muistaakseni Swedish House Mafia-dokkarissa oli hienosti tuotu esille se, että minkälaista se rundaaminen voi olla jopa heillä potikanvääntäjillä ja kuinka se keikkapaikkaa ympäröivä kaupunki ns. menettää merkityksenä.

No ei tietenkään. Mutta joukkueena tai pikku porukkoina ulos haistelemaan kaupungin tunnelmaa.

Luulisi parantavan joukkuehenkeä enemmän kuin chattailu huoneesta 115 huoneeseen 119...
 
Carlos

Jäsen
Mä olen miettinyt ihan samaa. Jos on aikaa hakata jotain pelikonsolia tuntikaupalla joka päivä, kuten Pate näköjään tekee, kaikki ei ole ihan ok. Kaveri on täysin etuoikeutetussa asemassa kun saa asua hyvä- ja kohta loistavatuloisena Pohjois-Amerikassa ja matkustella erilaisissa kaupungeissa ja kulttuureissa. Ja mitä tämä reppana tekee? Pelaa pelikonsolilla hotellihuoneessa tai kotonaan. En kerta kaikkiaan käsitä.

Minä käsitän oikeastaan oikein hyvinkin tämän, en ole koskaan ollut ammattiurheilija mutta olen kyllä tehnyt reissuhommia jo kohta 20 vuotta, ja oli itselläkin joskus vaihe jossa päivän kohokohta oli NHL:n hakkaaminen yömyöhään hotellihuoneessa. Siis ihan jokainen valveilla vietetty vapaahetki. Ulkoilua harrastin sen verran että välillä kävin välillä hakemassa jostain (läheltä) jotain ruokaa, ja taas jatkuu. Itse asiassa tämä alkoi jo opiskeluaikana, illat ja viikonloput, joskus jopa vuorokausi putkeen hakattiin änhooällää, joskus kavereiden kanssa, joskus yksin. Oli helvetin kivaa.

Nyt sitten vuosia myöhemmin, mietin usein että mitävittuamäsilloinajattelin. Mitä noista sadoista ja tuhansista tunneista jäi käteen? Muistanko niistä nykyään enää yhtäkään? No en. En yhtään mitään. Hukkaan heitettyä energiaa ja potentiaalia. Olisin voinut viettää sen ajan normaalissa elämässä, tässä maailmassa, varmasti menisi nykyäänkin elämä erilailla. Sen sijaan ne harvat kerrat kun menin jonnekin, sanotaan nyt vaikka että sain kerran joskus 2000-luvun alussa suonenvedon Bostonissa, ja vietin yhden lauantaipäivän kävelemällä läpi Freedom Trailin, sen muistan edelleen. Oli tosi kaunis päivä, paljon mielenkiintoista nähtävää, monta kohdetta, opin paljon jenkkien historiasta, näin ihmisiä, juttelinkin joidenkin kanssa, hieno kokemus! Ja joskus menin jossain vieraassa kaupungissa ihan pokkana leffaan, niinkuin ulos leffateatteriin. Senkin muistan hyvin elävästi - toisin kuin ne lukemattomat leffat jotka olen möllöttänyt läpi hotellihuoneessa.

Noh, ehkä tämä on sitä että nuoruus menee hukkaan nuorissa. Mutta siinä vaiheessa kun on miljoonatuloja tienaava ammattiurheilija, ei tätä korttia voi enää käyttää. Se on raakaa työntekoa ja itsensäkieltämistä niin kauan kuin se aktiiviura kestää. Sen jälkeen voi sitten toki tehdä ihan mitä huvittaa.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
On muuten vähän hassua verrata omaa lomailua toisen ihmisen arkeen. Oletan että et siis normaalisti "käy kotona vain kääntymässä/nukkumassa" ja muuten painele pitkin kyliä tutkimassa nähtävyyksiä päivästä toiseen.
Tässä yhteydessä tarkoitin työmatkailua. Suurin osa työmatkoistani kohdistuu Tampereelle tai sitten Turkuun tai Ouluun, vaikka on sitä tullut käytyä pitkin poikin muuallakin. Ja kyllä, 10-tuntisenkin duunipäivän jälkeen otan yleensä jalat alle ja lähden kävelemään jonnekin minne lie. Yleensä annan itseni vain eksyä paikkoihin joissa en ole aiemmin käynyt, mutta toisinaan menen tutustumaan kulttuuri- tai tapahtumatarjontaan. Lomailu on asia erikseen, vaikka kyllä vapaapäivät sellaiseenkin vapaa-aikaan periaatteessa vertautuvat. Mitä tulee kotioloihin, niin Laineelta tuntuisi puuttuvan meikäläisen arjen täyttävät asiat, kuten koiran ulkoiluttaminen, ruuan laittaminen ja mahdolliset siivoilut, mutta tietenkin kotiolot ovat eri asia.

Joka tapauksessa väitän, että Patea voisi hyvinkin piristää konsolin heittäminen vintille puoleksi vuodeksi ja käydä päivittäin tunnin, parin ulkoilulla päivittäin.
 
Aivan. No, väitän että olet tosiaan tässä asiassa mielumminkin poikkeus kuin sääntö. Väitän, että valtaosa ihmisistä jotka reissaavat yhtä paljon kuin NHL pelaajat eivät käytä työmatkoillaan vapaa-aikaansa läheskään jokainen päivä kaupungilla pyörimiseen. Mutta olet varmasti oikeassa siinä, että Laine voisi välillä vähän kiertää maailmaa. Mutta hän tuskin on tässä tilanteessa vähemmistössä. Jos katsotaan kahdenkympin molemmin puolin olevia nuoria miehiä, niin aika suurelta osin harrastukset lienee urheilu + konsolipelaaminen.

En nyt tiedä pitääkö sitä konsolia heittää vintille puoleksi vuodeksi, mutta toivotaan että homma pysyy hanskassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös