Mainos

Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 5 201 070
  • 18 925

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Laine itse haastattelussa koko ettei oma peli ole hirveästi muuttunut. Mielestäni noissa parissa edellisessä pelissä on kuitenkin aikamoisia harppauksia otettu ja röyhkeämmin ajanut myös maalille.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Laine itse haastattelussa koko ettei oma peli ole hirveästi muuttunut. Mielestäni noissa parissa edellisessä pelissä on kuitenkin aikamoisia harppauksia otettu ja röyhkeämmin ajanut myös maalille.

Laine sanoo haastatteluissa ihan mitä sattuu. Alkukaudesta sanoi, että ketjulla ei ole ollut yhtään maalipaikkaa tasakentin, joka ei millään tavalla pitänyt paikkaansa, vaikka peli tukkoista olikin. Samaten tämä toteamus on täysin irrallaan todellisuudesta.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Laine itse haastattelussa koko ettei oma peli ole hirveästi muuttunut. Mielestäni noissa parissa edellisessä pelissä on kuitenkin aikamoisia harppauksia otettu ja röyhkeämmin ajanut myös maalille.

Ainakin se on muuttunut että tällä kaudella Pate on tehnyt maalinsa lähempää. Kahdella ensimmäisellä kaudella hänen keskimääräinen maalintekoetäisyytensä oli yli 30 jalkaa.
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Myöskin liike ylivoimalla viivan ja b-pisteen välillä on aktivoitunut eikä Laine ole enää niin helposti pideltävissä vetonsa kanssa, kun ei seiso koko minuuttia ylivoimasta samassa paikassa.
 
Wire

Jäsen
Olikohan Hoffren joka Twitterissä totesi että vain Laine kiinnostaa ihmisiä. Pulju ei, Rantanen ei, Aho ei. Tällöin lehdet kirjoittaa Patesta paljon.
 
myhyjukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Maalit on helpoiten lähestyttävä asia jääkiekossa perusjantterin näkökulmasta. Pate takoo maaleja hurjia määriä ja vieläpä melkeen pelkästään näyttäviä sellasia. Vielä kun taustalla on nuorten mm kisat, mm kisat, liiga pleijjari dominointi ja epätavallisen rennot haastattelut, niin siinä on aika lailla kaikki tehty oikein mitä tulee palstatilan saavuttamiseen ja kiinnostuksen herättämiseen.
 
Ja koska pelaa Kanadan suurimmalla jääkiekkomarkkina-alueella eli Winnipegissä niin näkyvyys on itsestäänselvää. Kuvitelkaa jos Pate pelaisi jossain Torontossa jossa jääkiekko ei kiinnosta ketään niin häntä ei olisi olemassa, mediawise that is. NHL Now: Laine`s 100th goal: Discussing Patrik Laine reaching 100 goals Nov 30, 2018

Jos laitetaan ihan asiaakin niin Pate on helvetin hauska tyyppi niin suomeksi kuin englanniksikin ja tämän allekirjoittavat toimittajat niin Suomesta kuin Kanadastakin. Hän ei latele tyypillistä kiekkojargonia vaan yleensä hänen sanomisissaan on jotain asiaakin, siksi hän kiinnostaa mediaa.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ahokin on tylsä tyyppi mutta siitä kirjoitetaan kun se oli PulaAho.ketjussa. Rantanen ei niissä kisoissa noussut esille eikä sitä suomessa oikein tunneta kun ei se tehnyt MM-kisoissakaan niin paljon pisteitä.

Ööh? Oliko tämä sarkasmia vai mitä?

Rantanenhan oli joukkueen kapteeni jo silloin legendaarisissa U20-skaboissa 2016 ja teki sen ratkaisevan maalin finaalin loppuhetkillä Venäjää vastaan, jolla mentiin johtoon ja melkein jo kohti vuorenvarmaa kultaa (ennenkuin tuli se surullisenkuuluisa tasoitus 7 sek ennen loppua).

Se tosin on totta, ettei silloin(kaan) Rantasesta media jauhanut sillä volyymillä kuin olisi esitystensä perusteella pitänyt.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Laineessa on muuten se hauska juttu että häkkejä vaan tulee vaikka kenen kanssa pelailisi.

Toki Wheelerin passit on olleet suht nättejä tähän mennessä, parhaimmillaan suorastaan taidetta, mutta ei se Paten ura tai pelaaminen siihen kaadu vaikka niitä ei jatkossa tulisikaan. Ei NHL:ssä niin pahaa puukättä taida tänä päivänä pelatakaan, ettei ymmärtäisi ja osaisi laittaa lättyä Laineen lapaan ja sittenhän se onkin menoa se, vastustajan kannalta.

Ja jos ei osaa, niin Pate käy hakemassa sen lätyn itse ja laittaa sen jollain ihmekiemuralla verkkoon, niinkuin esim. viime pelissä. Se kakkosmaali Hawksia vastaa oli vaan jotain täysin maagista. Turha puhua kenenkään mistään yhden ihmeen ponista, joka aina parkkeeraa b-pisteen kaarelle ja odottaa siellä kahvikuppi kourassa milloin kiekko tuodaan hopeatarjottimella lapaan.

Eli tosiaan äärimmäisen mielenkiintoiset palkkaneuvottelut tulossa. Eihän tällaista tilannetta ole ollut ehkä koskaan, ainakaan omaan muistiini ei vastaavaa tule että punnittavana on noinkin puhdas täsmäase, joka kylvää tuhoa jatkuvalla syötöllä, ketjukavereista huolimatta ja kulmasta kuin kulmasta, läheltä ja kaukaa ja vaikka mitä.

Ja vielä niin nuorikin, että hyvä kun munakarvat kasvaa. Moni varmaan miettii, että missäköhän se potentiaalin yläraja sitten oikein meneekään. Onko se saavutettu jo, vai ollaanko jonkin sellaisen äärellä, että rikotaan kaikki tähänastiset ennätykset?

Että minkälaisen hintalapun tuolle nyt sitten laittaisi? Paljon mahdollista että se tulee olemaan koko NHL:n suurin tähän mennessä, tai sitten "maltillinen" n. $9mil./8 kautta paikkeilla.
 
Viimeksi muokattu:

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Rantanen julkisuutta haluaa niin iskee ensi kesänä Lola Odusokan. Sitten on naama kaikkien lehtien kannessa. Yleensäkään en ymmärrä kitinää Rantasesta kun mies ei kiinnosta ketään.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No näinhän se on. Ei medialla kai mitään velvollisuutta ole jääkiekkoilijoista kirjoittaa. Kaikki tulosten ja pistepörssin lisäksi on viihdeuutisia, joita ei kirjoiteta sen mukaan kuka "ansaitsisi", vaan kenen kuulumiset kiinnostaa.

Miksi Laineesta tuli sitten median lemmikki eikä vaikka Rantasesta, niin se on varmaan se laukaus... ylämummoon painuvaa kiekkoa on komea katsella urheiluruudun koosteessa. Ja lisäksi oikea ajoitus - silloin vuonna 2016 Pate pääsi laukaustaan sopivasti esittelemään nuorten MM-kisoissa ja liigan pudotuspeleissä, ennen kuin kesällä päästiin melkein ykkösvarausta jännäämään, ja sitten maalitehtailu komeilla laukauksilla jatkui heti syksyllä NHL:ssä. Pääseehän sillä valokeilaan maassa, jossa tykätään fanittaa kotimaisia NHL-tähtiä, ja johon lisäksi mahtuu yleensä vain yksi ilmiö kerrallaan. Rantanen pistepörssin johtoineen taisi vaan tulla paikalle vähän myöhässä. Paikka oli jo täytetty.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Kiva nähdä nyt back to back pelit Patelta livenä. Ei Lainetta eilisessä pelissä paljoa näkynyt, mutta eipä sitä aina voikkaan tehoilla. Taisi olla Jetsillä vain pari ylivoimaa koko ottelussa. Varsinaisella peliajalla Laineella yksi tolppalaukaus ja jatkoajalla myös hyvä maalintekopaikka. Eipä Laine tosiaan tarvitse kuin pari paikkaa koko ottelun aikana niin yleensä se verkko heilahtaa, vaikka eilen näin ei käynytkään. Nyt ensi yönä sitten ottelu vielä isommassa omenassa Rangersia vastaan, joten jospa siellä taas toimitettaisiin tavaraa toimistosta maalin perukoille.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Laine ei ehkä ollut muuten kovin näkyvä, mutta olisi Devilsiäkin vastaan voinut vaikka hattutempun tehdä. Nuo laukaisupaikat joita sai, ihan 50/50 Laineen laukauksella meneekö sisään. Yksi tolppa tosiaan, ja pari muuta hyvää avopaikkaa.
 
tuketuksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Jets, Klubi, Suomalaiset NHL:ssä
Ja juuri ennen sitä tolppaa Laineen veto pysähtyi Kinkaidin mailan varteen. Tämä oli nyt tälläinen peli mitä tuli paljon alkukaudesta kun maaleja ei tullut ja maalivahdit otti ihmetorjuntoja ja tolpat kilisi.
 
metsuri1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Ööh? Oliko tämä sarkasmia vai mitä?

Rantanenhan oli joukkueen kapteeni jo silloin legendaarisissa U20-skaboissa 2016 ja teki sen ratkaisevan maalin finaalin loppuhetkillä Venäjää vastaan, jolla mentiin johtoon ja melkein jo kohti vuorenvarmaa kultaa (ennenkuin tuli se surullisenkuuluisa tasoitus 7 sek ennen loppua).

Se tosin on totta, ettei silloin(kaan) Rantasesta media jauhanut sillä volyymillä kuin olisi esitystensä perusteella pitänyt.

No niistä kisoista ihmisten mieliin jäi lähinnä Pulaaho-ketju. Rantanen ei vaan loistanut niin paljon. Eikä Rantanen tehnyt 18 pistettä viime kevään MM-kisoissa niinkuin Aho. Uskon kyllä, että jos nuo esitykset jatkuu, niin kyllä Rantanenkin alkaa otsikoihin nousta. Yleensä isoihin otsikoihin ei vaan mahdu kovin montaa ihmistä yhtä aikaa. Rantanen ei vaan vielä ole samalla tavalla ylittänyt sitä uutiskynnystä, että olisi se uutisoiduin hahmo.

Ja se voi olla toimittajien "laiskuuttakin", että kun yhdestä henkilöstä on helppo repiä otsikoita niin mennään sillä. Ei jaksa perehtyä muihin pelaajiin kun on kiire.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Laine on tällä hetkellä varmasti maailman kovin maalintekijä, ja laukaus lähtee varmasti paremmin kuin kellään muulla. Helppohan siitä on kirjoittaa, kun on jollain osa-alueella paras. Jos jollain suomalaisella olisi NHL:n hienoimmat viikset, niin kyllä siitäkin kirjoitettaisiin (riippumatta peliesityksistä).

Noin maalinteon kannalta, eikös se ole tavallaan Laineelle myös etu, ettei jatkuvasti tarvitse pelata vastustajan kovinta kenttää vastaan? Ei ole järkevää että paras maalintekijä joutuu puolustamaan suurimman osan pelistä,(kun ei ole kokonaisvaltaisesti ihan yhtä hyvä kuin ykkösketjun kaverit). Siinähän menisi potentiaali ihan hukkaan. Jos valmentajan tärkein tehtävä on saada jokaisesta pelaajasta paras irti, niin nykyinen peluutus tuntuu ihan järkevältä (mutta en olekaan valmentaja).

On puhuttu maalien ja syöttöpisteiden suhteesta. Jos Laine pelaisi ykköskentässä, niin varmasti maalien ja syöttöpisteiden suhde olisi aika erilainen.

Mitä tulee sopimukseen, niin tärkeimpiä asioita lienevät palkka, mahdollisuus kehittyä/menestyä pelaajana sekä mahdollisuus menestyä joukkueena. Luulen että isoin kysymys on tuo palkka, sekä se miten se vaikuttaa muiden pelaajien sopimuksiin. Iso palkka -> huonompi mahdollisuus menestyä joukkueena. Näinhän se tosin on joka seurassa.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Laine on tällä hetkellä varmasti maailman kovin maalintekijä, ja laukaus lähtee varmasti paremmin kuin kellään muulla. Helppohan siitä on kirjoittaa, kun on jollain osa-alueella paras. Jos jollain suomalaisella olisi NHL:n hienoimmat viikset, niin kyllä siitäkin kirjoitettaisiin (riippumatta peliesityksistä).
Boldaukset omia. Hieman ehkä semanttisiin lillukanvarsiin takerrun, mutta...

Onko tuolle perusteita noin niinkuin oikeasti? On, jos puhutaan riittävän pienellä otannalla, sillä Laineen marraskuu oli täysin käsittämätön. Mutta onko muuten? Isossa kuvassa Laine ei ole vielä pystynyt maalipörssiä voittamaan. Toisaalta jos puhutaan absoluuttisten maalimäärien sijaan vähän suhteellistaen pelimääriin, niin esimerkiksi 2016 draftatuista pelaajista yksi toinenkin on vetänyt uransa käytännössä samaan GPG-tahtiin kuin Laine (0,554 GPG vs 0,561 GPG). ...ja kyllä. Yksi viiden maalin peli teki "huomattavasti" eroa tässä. Enkä minä tiedä, voiko puhua edes siitä, "keneltä lähtee laukaus parhaiten". Miten tuota edes voisi absoluuttisesti arvottaa? Jos nyt verrataan esim. Matthewsia ja Lainetta, niin miten voi arvottaa sen, kummalta lähtee veto paremmin? Molemmilla se laukaus on aivan järjetön, mutta molemmat käyttävät sitä aivan eri tavalla.

Sanoisinkin, että Laine on varmasti yksi maailman parhaista maalintekijöistä. Laine ei ole varmasti maailman paras maalintekijä. Laukaisuarsenaalin monipuolisuus Laineella lienee jo omaa luokkaansa.

***
Noin yleisemmin: Mikä ihme se on, että Laineesta kirjoitetaan enemmän? Jatkuvasti High lighteissa, koska näyttäviä maaleja. Lausuntoautomaatti, joka on jakanut "mielenkiintoisia" lausuntoja jo vuosia. Nämä Ahot, Rantaset, Barkovit jne. ovat median edessä olleet jokainen omalla tavallaan hillitympiä, "harmaampia". Tietenkin juttuja revitään siitä, joka kiinnostaa lukijoita. Se on ihan sama, kuinka kova pelaaja joku on, jos sieltä irti saadaan vain samat jargonit kerrasta toiseen. Puljussa oli jotain samaa kuin Laineessa junnukisojen aikaan, mutta haasteet englannin kielen ja NHL:ään sopeutumisen kanssa ovat hieman jättäneet herran taka-alalle tässä.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Onko tuolle perusteita noin niinkuin oikeasti? On, jos puhutaan riittävän pienellä otannalla, sillä Laineen marraskuu oli täysin käsittämätön.

Laineella eniten maaleja sen jälkeen kun tullut liigaan, ihan perusteltua väittää häntä parhaaksi maalintekijäksi. Samalla tavalla sieltä löytyy Matthewsiltakin erittäin kuuma putki alkukauden takaa, kun on tehnyt maalin per peli. Samalla tavalla joku voi myös tehdä keissin Pastrankin, Kucherovin, Ovechkinin tai Matthewsin puolesta eikä nekään huonoja vastauksia ole. Voisihan joku tehdä MacKinnonkin tai McDavidin puolesta argumentin.
 
Toki Laineellakin on se argumenttinsa. En minä sitä kiistä. Enemmän kyse olikin juuri siitä, voiko väittää Laineen olevan "varmasti" paras maalintekijä. Mielestäni ei voi. Perusteluna on juurikin se, että Laineen ohella sen saman väitteen voi perustellen esittää vähintään muutaman muun pelaajan puolesta. Ei silloin ole mitään selkeää "parasta", jos kestäviä argumentteja on useamman pelaajan puolesta. Laine ei ole esittänyt mitään niin suvereenia, että absoluuttinen "paras maalintekijä" olisi kiistaton tosiasia. Se ei poista sitä, etteikö Laineenkin voisi argumentoida olevan paras.

Toki voi olla vain oma omituisuuteni, mutta itselläni alkaa aina haraamaan vastaan, jos joku lähtee varmana naulamaan jonkun parhautta asiassa, missä sitä ei selkeästi voi määrittää. Pelaajia voi ja pitää verrata, mutta sen voi tehdä niin monella tavalla. Ei ole pakko kärjistäen hakea jompaa kumpaa ääripäätä, vaan voisi huomioida ne harmaan sävyt siinä välillä...
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Meinaatko, ettei maailmassa tällä hetkellä ole parasta maalintekijää?
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Meinaatko, ettei maailmassa tällä hetkellä ole parasta maalintekijää?
Aivan varmasti on. Riippuen maalitolppien asettelusta niitä parhaita on vain monia. Riippuu näkökulmasta.

Onko esim. Ovechkin jo syrjäytetty, vai vieläkö tämä sukupolvensa paras ansaitsee manttelin? Monien silmissä varmasti.

E. Jos mietitään näkökulmana esim. tuota jäsenen @aessi mainitsemaa "eniten maaleja aikana, kun Laine on ollut NHL:ssä". Ovie on tehnyt runkosarjassa samat 101 maalia sitten 2016-2017 alun kuin Lainekin. Kumpi on kiistatta parempi? Yhtä hyviä, koska yhtä monta maalia? Laine kovempi, koska tehnyt saman maalimäärän pelaten vähemmän pelejä? Joku muu maalitolppien siirtely, koska 5-5 maalit, yv-maalien määrä tjsp.? Vai annetaanko edelleen etu vanhalle sotaratsulle, koska samalla ajanjaksolla maalit pudotuspeleissä menevät vielä vanhan herran eduksi 20-5? (Luvut nopeasti silmäilty Elitestä, pidätän oikeuden muutoksiin, jos tuli pikaisuuksissa virheitä tehtyä.)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös