Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 679 699
  • 17 056

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Huomenna tulee maali. Parhaaseen katseluaikaan tulee peli, kerrankin pääsee kattomaan suorana Paten peliä.
Silloin varsinkaan Patella ei ole yleensä pahemmin maaleja tullut, kun peli tulee Suomessa prime time-aikaan. Eli en pidättäisi hengitystäni Paten maalien puolesta viikonlopun peleissäkään. Pelaa kyllä hurjan ylivarovaista peliä. Ei varasta koskaan missään tilanteessa hyökkäyspäähän päin ja koko ajan on tuuraamassa Columbuksen herkästi hyökkäyksiin nousevia pakkeja. Ei kyllä voi tuolla tavalla pelaamalla oikein päästäkään maalipaikoille, kun tulee käytännössä aina hyökkäyksiin toisessa aallossa ja Columbuksella ei tunnu sellaisia pelaajia olevan, jotka edes yrittäisivät pelata syöttöä sinne toiseen aaltoon.

Sen verran tarkkaan olen Columbuksen pelejä katsonut, että tilanteita olisi ollut, joissa Patelle olisi toiseen aaltoon voinut syöttää tai jätön tehdä hiukan viivan jälkeen. Mutta sitä ei kukaan kyllä tee ikinä, vaan ratkaisuja on tasan tarkalleen kaksi - eli kiekko heitetään maalille tai sitten ränniin ja aloitetaan kulmagrindaaminen. Kyllä Laineen pitäisi aika totaalisesti muuttaa pelityyliään, jos aikoo vielä tehoja tehdä Columbuksessa. Nykyisellä pelityylillään ei tule saamaan kunnon maalipaikkoja kuin joskus ylivoimapelissä.
 
Viimeksi muokattu:

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Sen verran tarkkaan olen Columbuksen pelejä katsonut, että tilanteita olisi ollut, joissa Patelle olisi toiseen aaltoon voinut syöttää tai jätön tehdä hiukan viivan jälkeen. Mutta sitä ei kukaan kyllä tee ikinä, vaan ratkaisuja on tasan tarkalleen kaksi - eli kiekko heitetään maalille tai sitten rännin ja aloitetaan kulmagrindaaminen. Kyllä Laineen pitäisi aika totaalisesti muuttaa pelityyliään, jos aikoo vielä tehoja tehdä Columbuksessa. Nykyisellä pelityylillään ei tule saamaan kunnon maalipaikkoja kuin joskus ylivoimapelissä.
Tämän saman havainnoin olen tehnyt, useammankin kerran. Itse olen tällä kaudella koosteiden varassa niin en uskaltanut nostaa esiin niin pienellä otannalla. Liekö sitten kyse ketjukavereiden vajavaisesta peliälystä vai onko Tortorellan ohjeistus, että noista kahdesta pitää valita, mutta jotain täytyy Laineen kyllä muuttaa, tuo vanha tapa ei uudessa joukkueessa toimi. Voisi kyllä äkkiseltään kuvitella, että jos valmennus on ohjeistanut tuon hyökkäystyylin, niin Patekin olisi siitä kuullut. Muutenhan hän pelaa pelikirjan vastaisesti nuo tilanteet?
 
Ralph

Jäsen
Jetsissä homma meni pilalle, kun Wheeler laukoi joka ylivoimalla kiekon rännin kautta pois alueelta ja nyt Blue Jacketsissakin joukkuekaverit ihan kiusallaan jättää syöttämättä Laineelle. Miettikää, jos Laineella olisi kerran urallaan ketjukaveri, joka ansaitsee Laineen tasoisen kaverin ja osaisi syöttää. Tai olisi valmentaja ja toimitusjohtaja, joka haluaisi Laineelle onnistumisia. Olisi varmaan Ovechkinin maalimäärät jo nyt rikki ja ensi kaudella tähtäimessä olisi Gretzky. Taitaa olla urheiluhistorian surullisin tarina, kun pelaaja olisi maailman paras, mutta kun ketjukaverit on huonoja.

Pari kertaa kun Laine tarttuu QO:hon, niin pääsee UFA:ksi kesällä 2023. Sitten Laine saa itse valita minne siirtyy ja ehkä viimein löytyisi valmentaja, toimitusjohtaja ja tarpeeksi hyvä ketjukaveri, joka toivoo Laineelle onnistumisia. Jos sellaisia on edes olemassa.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80

Ei kannata yrittää. Täällä jo sata kertaa todistettu että olet väärässä, samoin kuin minä ja kaikki muut jotka pelejä katselevat.
Väärässä ovat myös Winnipeg, kanadalaiset jääkiekkofanit, HFBoards, Tortorella, Kekäläinen. Lista jatkuu loputtomiin.

Systeemin on muututtava. Ja systeemillä tarkoitan Columbuksen identiteettiä ja NHL:n sääntöjä, mitä se konkreettisesti tarkoittaa niin kukaan ei tiedä. Luultavasti paitsioviivojen poistamista. Koska Jari Porttilaa myöten kerrotaan ettei CBJ tietoisesti anna Laineen tehdä maaleja.

Mitä mieltä olette siitä että Jeff Skinner on paljon aktiivisempi, kiekkovarmempi ja ratkaisuhaluisempi kuin Tesoman Pate?
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers

Laitoin tuon uutisen tähän, koska sen on käytännössä kirjoittanut The Athletic. Jutussa on puettu sanoiksi se, mikä vastaa omaakin mielikuvaani paremmin kuin se maaginen yksisarvinen, jonka Pate kaipaisi ketjuunsa. Ja se on tässä:

– Lainetta auttaisi, jos hän pelaisi hyökkääjien kanssa, jotka pystyvät luomaan kaaosta ja tekemään tilaa.

Tuossa on vissi ero siihen, että joku tuo silkalla taidolla kiekon ylös ja syöttää kuin sattumalta vapaaksi jätetylle Patelle. Todennäköisempää on siis se, että hyökkäys saa vastustajan viisikkopuolustuksen niin sekaisin, että jollain on ennemmin tai myöhemmin helppo työ lykätä kiekko Patelle suoraan lapaan. Ei mulla vaan enää riitä usko siihen, että Pate tekisi itse sen tilan ja käyttäisi hyväkseen.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Vai että Patelle kahdeksannumeroinen diili? Ehkä jossain utopiamaailmassa, mutta ei nykyisessä, jossa caphit ei edes nouse. Mikko Rantasen AAV on 9,25 MUSD ja sopimus näyttää Mikon tämän hetken esityksillä hyvältä. Mutta on posketonta uskoa Paten saavan vanhoilla meriiteillään lähellekään tuota. Potentiaalia on, mutta kannattaako Keklun tai kenen muun tahansa maksaa noin paljon. Jos Keklulla on 10 miljoonaa lyödä yhteen pelaajaan, niin se kannattaisi tarjota Barkoville eikä Patelle.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
On kyllä taas hyvää olkiukkoilua. Saisipa nää suomalaisten pelaajien ketjut piiloon tai omalla ala-alueelle, niin ei tulisi vahingossa klikattua auki.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Vai että Patelle kahdeksannumeroinen diili? Ehkä jossain utopiamaailmassa, mutta ei nykyisessä, jossa caphit ei edes nouse. Mikko Rantasen AAV on 9,25 MUSD ja sopimus näyttää Mikon tämän hetken esityksillä hyvältä. Mutta on posketonta uskoa Paten saavan vanhoilla meriiteillään lähellekään tuota. Potentiaalia on, mutta kannattaako Keklun tai kenen muun tahansa maksaa noin paljon. Jos Keklulla on 10 miljoonaa lyödä yhteen pelaajaan, niin se kannattaisi tarjota Barkoville eikä Patelle.

Tällä hetkellä ja näillä Paten näytöillä en kyllä pystyisi maksamaan Laineelle itse 3 miljoonaa enempää. Toki aikaisemmilla näytöillä enemmän pitää tarjota, mutta pelaaja ei ole palkkansa arvoinen tällä hetkellä.

Barkoville sen sijaan ei todennäköisesti riitä 10 miljoonaa siihen, että lähtisi vaihtamaan joukkueita ei katsoen hänen nykyisiä näyttöjä tai menneitäkään. Vähintään 10 miljoonaa on se, mitä Floridan pitää maksaa, jos haluaa pitää Barkovin ja jonkun toisen joukkueen pitää maksaa vielä enemmän saadakseen Barkovin. Miettien sitä, että uskon Barkovin haluavan jatkaa joukkueessa ja verotuksessa saa Floridassa myös etua. Uskon, että Barkovin lappu tulee olemaan 11 miljoonaa Floridassa ja Patelle tarjotaan vuoden jatko lisänäyttöihin, jolloin myös Keklu saa aikaa joko pitää Paten tai laittaa hänet kiertoon.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Hyvää pohdintaa. Olen täysin samaa mieltä. Tällä hetkellä Pate ui syvissä vesissä. Ei voi aina voi moittia ketjukavereita tai valmentajaa vaan on syytä katsoa peiliin missä mennään.

Barkov on täysin eri luokan pelaaja kuin Laine.
 
Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Jos tätä viime viikkojen virettä ei saada oiottua niin ei tarvitse kovinkaan isoja tai pitkiä sopimuksia miettiä. Varmasti liigassa riittää vielä halukkaita, jotka haluaisivat kokeilla Lainetta jos lappu on tyyliin "halpa ja riskitön", mutta eihän nyt nähdystä kukaan anna mitään kymmentä milliä. Puhumattakaan mistään pitkästä sopimuksesta.

Columbus on kyllä toistaiseksi ollut katastrofi Laineelle. Jengi ei pysy kiekossa, 5-5-pelissä ei ole vaaraa nimeksikään, hyökkääjät eivät pysty säännöllisesti juonikkaisiin ratkaisuihin, ylivoimaa ei yllämainituista syistä tule ja kun 1-2 kertaa pelissä päästään kokeilemaan niin se on usein hirveän näköistä. Kiekon saaminen alueelle kestää minuutin ja sitten pari ränniä ja pihalle. Jotenkin tuolla räkäkiekolla saadaan yleensä se 2-3 maalia tehtyä ja roikutaan alemmassa keskikastissa. On siinä naurussa pitelemistä.

Mutta tämä on nyt tilanne. Kuitenkin Laine on niin poikkeuksellinen pelaaja että tänäänkin katsotaan ottelu. Josko se nyt olisi se 2+1-ilta, tai sitten 0+0 ja -3.
 
lemiuu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Jokerit, Florida Panthers,
Takit täällä vaan viuh vauh kääntyy. Pitkään hyvin suorittanut pelaaja dumataan flopiksi hiljasen jakson jälkeen. Vai että Laineesta ei pitäisi maksaa kolmea miljoonaa enempää :D Aikamoinen väite melkein puoli maalia per peli pelanneesta pelaajasta. Tuskin sopimuksesta pitkää tehdään, mutta ei pelaajan arvo mihinkään näin nopeasti katoa

Vaikka Pate on mielialapelaaja ja urheilijanakin palstan mielestä täysin lahjaton, niin aika hyvää jälkeä Pate on saanut urallaan jo aikaan. Voi olla, että sinitakeissa ei peli koskaan lähde toimimaan, mutta annetaan herran jumala asioille aikaa.

Pate on tän ketjun mielestä pelaajana vain huonontunut ja koko liiga on yhtäkkiä oppinut pimentämään Paten kyvyt.

Laineen pitäis kantaa yksin koko joukkuetta ja luoda maaleja tyhjästä.

Liigassa ei montaa pelaajaa ole joka pystyisi ottamaan joukkueen reppuselkään. Etenkään jos siirryt joukkueeseen uutena pelaajana. Laine on maalintekijä, eikä mikään peliä pyörittävä dynamo. Eikä tarvitsekaan olla.

Samalla tavalla Hart-voittaja Taylor Hall on jo tuomittu flopiksi ja aiemmin ROR. Kaikki vanhat näytöt unohdetaan ja pelaaja on vaan nykyään paska. Korpisalokin oli yhtäkkiä aivan paska maalivahti kun statsit tän kauden alussa vähän tippui.

Pukki haukuttiin jalkapallon puolella aivan pystyyn ja kantoi sitten Huuhkajat kisoihin ja Norwichin valioliigaan.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Eiköhän se narratiivi ole täällä ollut sama jo pitkän aikaa: tuloksenteon ulkopuolella Laineen pelissä on paljon puutteita ja kehitettävää. Ja jos ei tee tulosta, katse kääntyy silloin siihen muuhun tekemiseen.

Tässä hyvä vertauskuva on Kaapo Kakko, joka toki toista kautta pelatessaan saa muutenkin aika paljon vielä anteeksi, mutta vaikka Kakolla olisi tuloksenteon kanssa vaikeampaa niin hän on silti joukkueelleen hyödyllinen pelaaja. Tämä siis toki tällä kaudella, viime kaudella oli yksi änärin huonommista ellei huonoin pelaaja.
 
Olkoon narratiivi mikä hyvänsä, niin Laine on jo kyennyt hyviin suorituksiin monessa eri jengissä. Odotusarvo on, että meno jatkuu. Nykyään jopa vähentänyt sitä kuuluisaa pleikkarin pelaamista. Vaatii pikkasen enemmän kun 20 pelin otannan, että vois kertoa yhtään mitään.

Väität siis, että toista kauttaan häviävässä joukkueessa pelaava pelaaja on jotenkin vertailtavissa Laineen kausiin rapakon takana?

Herätys, Laine täyttää kohta 23 vuotta ja kehittynyt etenkin tuloksenteon ulkopuolella. Nytkö yhtäkkiä kehitys pysähtyy Blue Jacketsiin eikä ole enää "hyödyllinen pelaaja"? Laineella on sellaisia huippuominaisuuksia, mihin tarvitsee joukkuetta taakseen. Laineella on selkeitä puutteita, jotka tulee totta kai enemmän esille kun joukkueen peli ei kulje. Puhumattakaan jos siellä on vammaa taustalla.

Jotenkin naurettava ajatus, että Kakko on ollut viime kaudella änärin huonoin pelaaja ja yhtäkkiä hyödyllinen joukkueelleen. Pelaajan sen hetkinen suorittaminen osana joukkuetta = absoluuttinen taso? Scoutteja ei siis tarvita ja omalla silmällä ja tilastoilla erotetaan jyvät akanoista.

Ekblad oli jo floppi ja paska on yhtäkkiä änärin parhaita pakkeja kun on saanut homman kulkemaan? E.Karlsson on varmaan myös menetetty tapaus, joka ei vaan enää tule tekemään samoja tehoja kun on kerran jo tahti hiipunut? Onhan kaveri sentään 30v eikä osaa edes puolustaa. Granlund myös taantunut pelaajana kun ei tehoja enää Nääsvillessä kerry entiseen tapaan.
 
Viimeksi muokattu:

Carlos

Jäsen
Tosiaan viime yön pelissä Pate luisteli aika paljon paremmin kuin viisi peliä sitten. Lisäksi selvästi yrittää päästä sisään CBJ:n pelisysteemiin, ja on mielestäni aktivoittanut paljon peliään omalla puolustusalueella. Mutta maalintekopaikoille ei pääse, ei millään.

Omasta mielestäni Pate pääsee koko ajan paremmin ja paremmin lähelle pelin virtausta, näyttää kehittyvän koko ajan. Selvästi Tortorella hakee tätä myöskin, ja se on saanut tämän vielä todella nuoren pelaajan hiukan ihmettelemään maailman menoa. Tätä menoa hän pääsee jo kohta siihen virtaukseen mukaan, ja sen jälkeen sen ytimeen, ja SITTEN alkaa pisteitä pöllytä.

Mutta edelleen näyttää että keskivartalossa on ihan fyysisiä ongelmia, se vaikeuttaa kehitystä. Toivottavasti saavat kaverin kuntoon viimeistään kesätauolla.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Columbus on tällä hetkllä vitsi, 0-2 ensimmäisen erän jälkeen Detroitissa eikä hyökkäyspelistä jälkeäkään.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tällä hetkellä ja näillä Paten näytöillä en kyllä pystyisi maksamaan Laineelle itse 3 miljoonaa enempää. Toki aikaisemmilla näytöillä enemmän pitää tarjota, mutta pelaaja ei ole palkkansa arvoinen tällä hetkellä.

Columbuksessa laittaisin ehkä 8 miljoonaa Seth Jonesille, 6 Korpisalolle, 4 Björkstrandille, ja kaikki loput on sitten niitä max. 3 miljoonan miehiä. Tällä hetkellä ja näillä näytöillä.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Pate pelannut ihan OK, ei ole sählännyt ainakaan. Pari kertaa päässyt ampumaan ja yhden kerran pyyhkäisi huti kiekosta. Eli kyllä Patelle pari paikkaa ovat pystyneet pelaamaan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eiköhän se narratiivi ole täällä ollut sama jo pitkän aikaa: tuloksenteon ulkopuolella Laineen pelissä on paljon puutteita ja kehitettävää. Ja jos ei tee tulosta, katse kääntyy silloin siihen muuhun tekemiseen.

Tässä hyvä vertauskuva on Kaapo Kakko, joka toki toista kautta pelatessaan saa muutenkin aika paljon vielä anteeksi, mutta vaikka Kakolla olisi tuloksenteon kanssa vaikeampaa niin hän on silti joukkueelleen hyödyllinen pelaaja. Tämä siis toki tällä kaudella, viime kaudella oli yksi änärin huonommista ellei huonoin pelaaja.

No, sanotaan nyt että viime kaudella, eli viimeisellä koko kaudellaan Winnipegissä Laine oli jo joukkueelleen hyödyllinen pelaaja läpi kauden. Pisteettömiä pelejä ei kovin monta ollut kun teki 63 pistettä 68 ottelussa. Plusmiinus oli +8 ja puolustuspelikin sai kiitosta.

Toki sai pelata myös hyvässä ketjussa Connorin ja Scheifelen kanssa. Siirto Columbukseen on toistaiseksi ollut kuoleman suudelma Laineen uralle. Koko Columbuksen joukkuehan siellä tuntuu vain selviytyvän miten kuten vaihdosta toiseen, ja uutena miehenä Laine on vielä sopeutunut huomattavan huonosti, raastavaan & puolustavaan pelityyliin, Jossa Laineen erikoisosaamiselle (keskimatkan laukaukset, oivaltavat syötöt) ei ole juuri mitään käyttöä.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Pate pelannut ihan OK, ei ole sählännyt ainakaan. Pari kertaa päässyt ampumaan ja yhden kerran pyyhkäisi huti kiekosta. Eli kyllä Patelle pari paikkaa ovat pystyneet pelaamaan.

Sähläämättäkin tänään -2. Se ei olisi ongelma jos pisteitä tulisi joka pelissä ja varsinkin niitä maaleja vähintään 40 maalin tahtia per 82 ottelua, mutta nyt ei näytä tulevan. Toki vielä on peliaikaa 4 minuuttia.
 
iLUZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Ottamatta kantaa henkilökemioihin Laineen ja Tortorellan välillä, niin kyllähän Laineen pitää päästä tuolta Columbuksesta pois ja äkkiä. Pelitapa ja joukkueen tasapaksuus ei sovi lainkaan Laineelle. Laine tarvitsee rinnalleen todella hyvällä pelisilmällä ja syöttötaidoilla varustetun pelintrkijän ja niitä ei Columbukseen ole tulossa.

Tai vaihtoehtoisesti Mr. Torts pitäisi laittaa vaihtoon, mutta en usko tämän ihan heti tapahtuvan. " Too easy way out", sanois Kurri.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Laine tarvitsee rinnalleen todella hyvällä pelisilmällä ja syöttötaidoilla varustetun pelintrkijän ja niitä ei Columbukseen ole tulossa.

Tai vaihtoehtoisesti Mr. Torts pitäisi laittaa vaihtoon, mutta en usko tämän ihan heti tapahtuvan. " Too easy way out", sanois Kurri.

Tämäkin on siitä jännä ratkaisu, että vaikka kuinka erottaisit Tortorellan, niin ei se hyvää playmakeriä edelleenkään Columbukseen tuo.

Valmentajan vaihto ei yksilö Laineen kohdalla muuta mitään. Mutta pelaajamateriaali voi muuttaa.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Mitä toisella silmällä seurasin niin kyllä se hyvin rakensi tuota peliä hyökkäyspäässä. puolittaisiin maalipaikkoihin pääsi itsekin, mutta viimenen silaus puuttu. Ehkä myös pientä laatuvajetta havaitsin ympäristössä. Laineen olisi kyllä pitänyt olla tuossa lopussa kentällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös