Mainos

Palstalaisten keskinäiset NHL-vedonlyönnit 2017–2018

  • 153 924
  • 1 280

Jänkhä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim Ducks
Tosiaan olikin @Jänkhä kun aloitti vedon. Eli kerros ny millä mennään :)

Vois kai tästä äänestyksenki pistää pystyyn jos haluja riittää? En vaan itse ymmärrä miksi voittaja ei saa edes suurempaa osuutta kuin kakkonen.. Tai toisaalta sitä miksi jatkoaikamaalia ei laskettaisi, kun se lasketaan pelaajienkin tilastoihin ja joukkueiden tehtyihin maaleihin. Siksi halusin kysyä mielipiteitä muilta ja vastanneista kaikki olivat samoilla linjoilla.

Jokos tässä asiassa on päätös syntynyt? Olin itsekin siinä uskossa, että vain yksi saa potin, koska niin viime kaudella kävi, mutta sehän johtuikin tosiaan siitä, että osallistujia oli vähemmän. Näkisin itse asian kuitenkin niin, että potti on pakko jakaa kahdelle, kun kerta ennen kauden alkua ei ole kukaan nostanut asiaa esille. Maksamisen suhteen olisi toki helpompi, jos sopisitte, että vain yksi saa potin. Itse kannatan ainakin seuraavalle kaudelle tuota muutosta.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jokos tässä asiassa on päätös syntynyt? Olin itsekin siinä uskossa, että vain yksi saa potin, koska niin viime kaudella kävi, mutta sehän johtuikin tosiaan siitä, että osallistujia oli vähemmän. Näkisin itse asian kuitenkin niin, että potti on pakko jakaa kahdelle, kun kerta ennen kauden alkua ei ole kukaan nostanut asiaa esille. Maksamisen suhteen olisi toki helpompi, jos sopisitte, että vain yksi saa potin. Itse kannatan ainakin seuraavalle kaudelle tuota muutosta.

Sulla on vedon ylläpitäjänä kiistatilanteessa vapaus tehdä päätös, joten teeppä kun tässä tavallaan semmonen nyt on.

1) potti yhdelle vai kahdelle
2) vain varsinaisella tehdyt maalit mukaan vaiko myös jatkoajalla tehdyt

***

Leon Draisaitl pilaa mun vetoja sitten ihan kunnolla, kun näyttää olevan jonkun aikaa pois. McDavidilta vaaditaan aikamoista kautta, jos meinaan kolmikkovedossa edes pistesijoille raahautua.
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Kuparikerhoveto:

Anaheim Ducks - @Jänkhä 3. peli
Arizona Coyotes - @JeiJeieL
Boston Bruins - @Molkke 2. peli
Buffalo Sabres - @Sandersson
Calgary Flames - @Malkkinen 1. peli
Carolina Hurricanes - @KaljaVeikko
Chicago Blackhawks- @Viipastu
Colorado Avalanche - @HOOLIGAN_
Columbus Blue Jackets @Kari Runk
Dallas Stars - @Gemondo
Detroit Red Wings @teude
Edmonton Oilers - @Zohan
Florida Panthers- @Red Label
Los Angeles Kings - @Vini29
Minnesota Wild - @limini
Montreal Canadiens - @Abdel 3. peli
Nashville Predators - @strapat 2. peli
New Jersey Devils - @Zucker #16
New York Islanders - @-mesag 1. peli
New York Rangers- @Romppanen
Ottawa Senators - @viikst 6. peli
Philadelphia Flyers @_Samppa 2. peli
Pittsburgh Penguins - @Lavis
San Jose Sharks - @H.J.Simpson
St. Louis Blues - @Numero66
Tampa Bay Lightning - @Lico
Toronto Maple Leafs - @Alejandro
Vancouver Canucks - @Subbanisti
Vegas Golden Knights @sinnepäinsä
Washington Capitals - @Supersankari #4 7. peli
Winnipeg Jets - @TylerDG

Potti: 310€

Tänään tippuivat Ottawa ja ehkä hieman yllättäen Washington
 

_Samppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Liverpool FC.
Perkele, mä olin tossa puolustajien road to 20 vedossa siinä uskossa että olin lähtenyt Ghostilla mukaan siihenkin, mut nyt näköjään käynyt pieni missaus. Ihan liekeissä menin katsomaan tuota lisättyä taulukkoa mut hymy hyytyi äkkiä :D
 

Molkke

Jäsen
Päivitellään nyt edellisen viestin kunniaksi. Virheistä otan täyden vastuun. Kivan tasaista menoa, kaikki on vielä auki. Erityismainintana Butcherin Will joka johtaisi koko kisaa. Ei sattunut kellään mieleen.

Road to 20 points (puolustajat):

7p P.K Subban, Nashville Predators - @Largo
6p Kevin Shattenkirk, New York Rangers - @Zohan
5p
Seth Jones, Columbus Blue Jackets - @Malkkinen
5p
Zach Werenski, Columbus Blue Jackets - @Noppa10
5p John Klingberg, Dallas Stars - @Noppa10
4p Charlie McAvoy, Boston Bruins - @Malkkinen
4p
Kris Letang, Pittsburgh Penguins - @Walkin
4p Dougie Hamilton, Calgary Flames - @Lico
3p Victor Hedman, Tampa Bay Lightning- @Molkke
3p
Ryan Suter, Minnesota Wild - @limini
3p Rasmus Ristolainen, Buffalo Sabres - @viikst
3p Duncan Keith, Chicago Blackhawks - @viikst
2p Roman Josi, Nashville Predators - @Benn
2p
Shea Weber, Montreal Canadiens - @Hockey Puck
2p Brent Burns, San Jose Sharks - @FutureHockey
0p Erik Karlsson, Ottawa Senators - @FutureHockey
0p Oscar Klefbom, Edmonton Oilers - @Lico

Potti: 320/300e voittajalle (laskettu voittajan oma osuus pois, joillakin myös kaksi ehdokasta)
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Päivityksiä omiin vetoihin, en toki ottanut ylläolevaa turhaan mukaan:

"Viisikkoveto" vs. Zohan (Panos: 40€)

Koodi:
@Zohan viisikko

Benn 6. 2+2=4 - McDavid 5. 3+3=6 - Kane 6. 2+6=8
Hamilton 6. 1+3=4 - Pietrangelo 6. 2+6=8

YHTEENSÄ: 10+20=30

@FutureHockey viisikko

Kucherov 7. 8+4=12 - Crosby 7. 4+5=9 - Tavares 6. 2+1=3
Burns 5. 0+2=2 - Karlsson 0. 0+0=0

YHTEENSÄ: 14+12=26

Veeetun Karlsson kun on vieläkin vempassa, veetun Tavares kun ei sitä enää kiinnosta ja veetun Burns on kun on tehoton paska.

"15 vs 15"-veto vs. @Gemondo (Panos: 30€)

Koodi:
Gemondo

McDavid (EDM) 5. 3+3=6
Kane (CHI) 6. 2+6=8
Kucherov (TBL) 7. 8+4=12
Matthews (TOR) 6. 5+3=8
Marchand (BOS) 5. 3+3=6
Tavares (NYI) 6. 2+1=3
Barkov (FLO) 5. 0+3=3
Drouin (MON) 6. 2+3=5
Zuccarello (NYR) 7. 1+5=6

Klingberg (DAL) 6. 2+3=5
Werenski (CBJ) 6. 3+2=5
Josi (NSH) 3. 1+1=2
Ekman-Larsson (ARI) 6. 1+2=3
Barrie (COL) 7. 2+4=6
Faulk (CAR) 4. 0+2=2

YHTEENSÄ: 35+45=80

FutureHockey
Sidney Crosby (PIT) 7. 4+5=9
Nicklas Bäckström (WSH) 7. 3+8=11
Mark Scheifele (WPG) 6. 3+3=6
Vladimir Tarasenko (STL) 6. 4+2=6
Ryan Getzlaf (ANA) 2. 0+2=2
Taylor Hall (NJD) 6. 1+4=5
Mikael Granlund (MIN) 1. 0+0=0
Vadim Shipachyov (LVG) 2. 1+0=1
Henrik Zetterberg (DET) 6. 3+4=7

Brent Burns (SJS) 5. 0+2=2
Erik Karlsson (OTT) 0. 0+0=0
Dougie Hamilton (CGY) 6. 1+3=4
Rasmus Ristolainen (BUF) 7. 0+3=3
Shayne Gostisbehere (PHI) 6. 1+9=10
Drew Doughty (LAK) 5. 2+3=5

YHTEENSÄ: 23+48=71

Tässä on otettu jo vähän kiinni Gemondoa, tosin siellä on vielä meikäläisellä Karlsson tässäkin vedossa sivussa, samoin Granny ja Getzlaf ovat vissiin sivussa.. Shipa missasi alussa matseja ja aika moni alisuorittaa. Kerpele.

"Suomilaisviisikko" vs @Hasselbaink (Panos: 40€)

Koodi:
Hasselbaink:
Mikael Granlund (MIN) 1. 0+0=0 - Aleksander Barkov jr. (FLA) 5. 0+3=3 - Mikko Rantanen (COL) 7. 1+5=6
Sami Vatanen (ANA) 0. 0+0=0 - Olli Määttä (PIT) 7. 2+5=7

YHTEENSÄ: 3+13=16

@FutureHockey:
Patrik Laine (WPG) 6. 2+2=4 - Artturi Lehkonen (MTL) 6. 0+2=2 - Sebastian Aho (CAR) 4. 0+2=2
Rasmus Ristolainen (BUF) 7. 0+3=3 - Julius Honka (DAL) 4. 0+0=0

YHTEENSÄ: 2+9=11

Kaikki on paskaa paitsi kusi. Laine haeskelee itseään, Lehkonen ei tee maaleja paikoista, Aho ei ole saanut konettaan käyntiin ja Honka ei vielä pystykkään vissiin tehoilemaan..

"Teloitusviisikko" vs. @Abdel (Panos: 20€)

Koodi:
Abdel:
Antoine Roussel (DAL) 6 GP, 17 PIM - Micheal Haley (FLA) 5 GP, 27 PIM - Tom Wilson (WSH) 3 GP, 15 PIM
Deryk Engelland (VGK) 6 GP, 4 PIM - Dustin Byfuglien (WPG) 4 GP, 4 PIM

YHTEENSÄ: 67 PIM

@FutureHockey :
Matt Martin (TOR) 6 GP, 5 PIM - Matthew Tkachuk (CGY) 6 GP, 8 PIM - Cody McLeod (NSH) 5 GP, 29 PIM
Mark Borowiecki (OTT) 6 GP, 19 PIM - Radko Gudas (PHI) 6 GP, 16 PIM

YHTEENSÄ: 77 PIM
Tkachuk ja Martin olleet ihan liian kesyjä meikäläiseltä, mutta onneksi Abdelin pakit ovat vielä suurempia tissiposkia.

"First in 15 goals AND 30 points (Finns)" vs. @LostHorizon (Panos: 30€ / osallistuja)

Koodi:
Patrik Laine, Winnipeg Jets - @FutureHockey
Aleksander Barkov Jr., Florida Panthers - @LostHorizon

TILANNE:

Laine 2+2=4
Barkov 0+3=3
Kaksi kankeaa vastakkain..

"Veteraaniviisikot" vs. @Lico , @Prof. Puck , @Noppa10 , @Abdel (Panos: 30€ / osallistuja)

Koodi:
@FutureHockey

Justin Williams (CAR) 4. 0+4=4 - Lee Stempniak (CAR) 0. 0+0=0 - Jason Pominville (BUF) 7. 4+5=9
Duncan Keith (CHI) 6. 0+3=3 - Dennis Seidenberg (NYI) 1. 0+0=0

@Lico

Daniel Sedin (VAN) 5. 1+1=2 - Henrik Sedin (VAN) 5. 0+2=2 - Patrick Sharp (CHI) 6. 2+2=4
Mark Giordano (CGY) 6. 1+2=3 - Andy Greene (NJD) 6. 0+1=1

@Prof. Puck 

Radim Vrbata (FLA) 5. 0+4=4 - Henrik Zetterberg (DET) 6. 3+4=7 - Jaromir Jagr (CGY) 3. 0+1=1
Zdeno Chara (BOS) 5. 1+2=3 - Paul Martin (SJS) 2. 0+0=0

@Noppa10

Patrick Marleau (TOR) 6. 3+2=5 - Jason Spezza (DAL) 6. 0+3=3 - Ales Hemsky (MTL) 5. 0+0=0
Jay Bouwmeester (STL) 0. 0+0=0 - Deryk Engelland (LVG) 6. 1+2=3

@Abdel Karim el Hassemi Abdul Jabbar

Mikko Koivu (MIN) 4. 2+1=3 - Joe Thornton (SJS) 5. 1+2=3 - Jussi Jokinen (EDM) 5. 0+1=1
Ron Hainsey (TOR) 6. 0+3=3 - Mark Streit (MTL) 2. 0+0=0 *

* Streit on vapautettu sopimuksestaan ilmeisesti.

TILANNE:

FutureHockey: 4+12=16
Prof. Puck: 4+11=15
Lico: 4+8=12
Noppa10: 4+7=11
Abdel Al Hassurahim Mehammod Abil Sun Asus: 3+7=10

Tasaista on. Harmittavasti vaan Abdel joutuu antamaan Streitin verran tasoitusta muille..
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Palasi vemppaosastolta viime yönä, tehoja ei toki kertynyt kun joukkue jäi nollille. Ihan vaan näin tarkennuksena.
No perkele, oletin että ei ole vieläkään palannut, mutta näköjään olin väärässä. Nyt sitten Erik jatkossa 0+3 per peli.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Päivityksiä omiin vetoihin, en toki ottanut ylläolevaa turhaan mukaan:

"Veteraaniviisikot" vs. @Lico , @Prof. Puck , @Noppa10 , @Abdel (Panos: 30€ / osallistuja)

Koodi:
@FutureHockey

Justin Williams (CAR) 4. 0+4=4 - Lee Stempniak (CAR) 0. 0+0=0 - Jason Pominville (BUF) 7. 4+5=9
Duncan Keith (CHI) 6. 0+3=3 - Dennis Seidenberg (NYI) 1. 0+0=0

@Lico

Daniel Sedin (VAN) 5. 1+1=2 - Henrik Sedin (VAN) 5. 0+2=2 - Patrick Sharp (CHI) 6. 2+2=4
Mark Giordano (CGY) 6. 1+2=3 - Andy Greene (NJD) 6. 0+1=1

@Prof. Puck

Radim Vrbata (FLA) 5. 0+4=4 - Henrik Zetterberg (DET) 6. 3+4=7 - Jaromir Jagr (CGY) 3. 0+1=1
Zdeno Chara (BOS) 5. 1+2=3 - Paul Martin (SJS) 2. 0+0=0

@Noppa10

Patrick Marleau (TOR) 6. 3+2=5 - Jason Spezza (DAL) 6. 0+3=3 - Ales Hemsky (MTL) 5. 0+0=0
Jay Bouwmeester (STL) 0. 0+0=0 - Deryk Engelland (LVG) 6. 1+2=3

@Abdel Karim el Hassemi Abdul Jabbar

Mikko Koivu (MIN) 4. 2+1=3 - Joe Thornton (SJS) 5. 1+2=3 - Jussi Jokinen (EDM) 5. 0+1=1
Ron Hainsey (TOR) 6. 0+3=3 - Mark Streit (MTL) 2. 0+0=0 *

* Streit on vapautettu sopimuksestaan ilmeisesti.

TILANNE:

FutureHockey: 4+12=16
Prof. Puck: 4+11=15
Lico: 4+8=12
Noppa10: 4+7=11
Abdel Al Hassurahim Mehammod Abil Sun Asus: 3+7=10

Tasaista on. Harmittavasti vaan Abdel joutuu antamaan Streitin verran tasoitusta muille..

Joo, tasaista on, yllättvänkin korkealla olen, kun ottaa huomioon, että Paul Martinilla on mun viisikosta pojoja nolla ja Jagr vasta aloittaa kauden. Licon Vancouver ja Sedin-crush vähän tökkii, kun Sedinit ovat olleet vaisuhkoja vielä, mutta eiköhän ne vielä sieltä tule.

@FutureHockey viisikosta Pominville on kyllä iskenyt puun takaa pojoillaan... ehkä hän vaan oli allerginen Minnesotalle. Mutta luotetaan siihen, ettei lentokeli jatku.
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Kuparikerhoveto:

Anaheim Ducks - @Jänkhä 3. peli
Arizona Coyotes - @JeiJeieL
Boston Bruins - @Molkke 2. peli
Buffalo Sabres - @Sandersson
Calgary Flames - @Malkkinen 1. peli
Carolina Hurricanes - @KaljaVeikko
Chicago Blackhawks- @Viipastu
Colorado Avalanche - @HOOLIGAN_
Columbus Blue Jackets @Kari Runk 7. peli
Dallas Stars - @Gemondo
Detroit Red Wings @teude
Edmonton Oilers - @Zohan
Florida Panthers- @Red Label
Los Angeles Kings - @Vini29
Minnesota Wild - @limini
Montreal Canadiens - @Abdel 3. peli
Nashville Predators - @strapat 2. peli
New Jersey Devils - @Zucker #16 8. peli
New York Islanders - @-mesag 1. peli
New York Rangers- @Romppanen
Ottawa Senators - @viikst 6. peli
Philadelphia Flyers @_Samppa 2. peli
Pittsburgh Penguins - @Lavis
San Jose Sharks - @H.J.Simpson
St. Louis Blues - @Numero66
Tampa Bay Lightning - @Lico
Toronto Maple Leafs - @Alejandro
Vancouver Canucks - @Subbanisti
Vegas Golden Knights @sinnepäinsä
Washington Capitals - @Supersankari #4 7. peli
Winnipeg Jets - @TylerDG

Potti: 310€

Tänään tippui Columbus
E: Devils jäi maaleitta viime kierroksella
 
Viimeksi muokattu:

Jänkhä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim Ducks
Sulla on vedon ylläpitäjänä kiistatilanteessa vapaus tehdä päätös, joten teeppä kun tässä tavallaan semmonen nyt on.

1) potti yhdelle vai kahdelle
2) vain varsinaisella tehdyt maalit mukaan vaiko myös jatkoajalla tehdyt

Selvä! Potti yhdelle ja myös jatkoajalla tehdyt maalit mukaan.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Statsit tarkistettu juuri äsken.

Kohtuu tiukka skaba tulee tuosta pakkien pisteväännöstä, vaikka Kungenhan sen kuitenkin vie...
 

Liitteet

  • Vetoseurannat.pdf
    67 KB · kertaa luettu: 359

Zohan

Jäsen
Pistetäänpä tässä tylsyyttäin päivitystä omiin 1vs1 vetoihin ihan muistin virkistykseksi mitä sitä on lyöty. Eihän sitä vielä voitot ratkea moneen kuukauteen, mutta mielenkiinnosta vain.
''Kahdeksikkoveto'' vs @Lico 50e
Koodi:
Zohan kahdeksikko:

Patrick Kane 9gp 4+7=11 (länsi) - Connor McDavid (länsi) 7gp 3+5=8 - Nicklas Bäckström 9gp 3+9=12 (itä) - Vladimir Tarasenko (länsi) 9gp 5+4=9 - John Tavares 8gp 3+3=6 (itä)
Rasmus Ristolainen(itä) 9gp 0+4=4 - Dougie Hamilton 8gp 1+4=5 (länsi) - Erik Karlsson (itä) 3gp 0+6=6

19+42=61

Lico kahdeksikko:

Jamie Benn 8gp 4+4=8 (länsi) - Sidney Crosby 9gp 5+5=10 (itä) - Mark Scheifele (länsi) 7gp 3+5=8 - Brad Marchand (itä) 7gp 6+5=11 - Aleksander Barkov (itä) 7gp 2+4=6
Roman Josi (länsi) 5gp 1+2=3 - Victor Hedman (itä) 9gp 1+3=4 - Brent Burns (länsi) 7gp 0+4=4

22+32=54

Melko tasaisesti lähtenyt käyntiin. Mulla Karlssonin missatut pelit antanut vähän tasoitusta kun taas Licolla Josin loukkaantuminen ja Burnsin tehottomuus, ainakin viime kauteen peilattuna. Toivotaa et molemmilla ukot vetää ilman loukkeja tän läpi.

''Viisikkoveto'' vs @FutureHockey 40e
Koodi:
Zohan viisikko

Benn 8gp 4+4=8 - McDavid 7gp 3+5=8 - Kane 9gp 4+7=11
Hamilton 8gp 1+4=5 - Pietrangelo 9gp 3+8=11

15+28=43

FutureHockey viisikko

Kucherov 9gp 10+6=16 - Crosby 9gp 5+5=10 - Tavares 8gp 3+3=6
Burns 7gp 0+4=4 - Karlsson 3gp 0+6=6

18+24=42

Tiukkaa on.

''15 vs 15'' vs @H.J.Simpson 50e
Koodi:
H.J.Simpson Joukkue

Scheifele 7gp 3+5=8 -McDavid 7gp 3+5=8 - P. Kane 9gp 4+7=11
Josi 5gp 1+2=3 - Karlsson 3gp 0+6=6

Gaudreau 8gp 2+9=11 - Bäckström 9gp 3+9=12 - Marchand 7gp 6+5=11
Ekblad 7gp 2+3=5 - Doughty 7gp 3+3=6

Panarin 8gp 1+8=9 - Zetterberg 8gp 4+5=9 - Mi. Granlund 1gp 0+0=0
S. Weber 8gp 1+1=2 - McDonagh 9gp 0+3=3

28+71=99

Zohan Joukkue

Benn 8gp 4+4=8 - Crosby 9gp 5+5=10 - Tarasenko 9gp 5+4=9
Hedman 9gp 1+3=4 - Burns 7gp 0+4=4

Tavares 8gp 3+3=6 - Getzlaf 2gp 0+2=2 - Hall 8gp 1+8=9
Ekman-Larsson 8gp 1+4=5 - Barrie 8gp 2+5=7

Matthews 8gp 7+5=12 - Giroux 8gp 5+5=10 - Eichel 9gp 4+7=11
Faulk 6gp 0+2=2 - Theodore 0gp 0+0=0

38+61=99

Ei se varmaa tasaisempaa voisi olla :D Simpsonilla Granlund ja Josi vähän tökkii siellä, kun taas mulla Theodore, Faulk ja Getzlaf. Zetterbergin hyvä vire tuonut mukavasti pisteitä.

''15 vs 15'' goals vs @Lico 50e

Koodi:
Lico :n maalipyssyt:

Nikita Kucherov 10 - Connor McDavid 3 - Tyler Seguin 6 - Mark Scheifele 3 - Alexander Ovechkin 10 - Jack Eichel 4 - John Tavares 3 - Nathan MacKinnon 1 - Kyle Palmieri 3
Brent Burns 0 - Kevin Shattenkirk 2 - Roman Josi 1 - Oliver Ekman-Larsson 1 - Shayne Gostisbehere 1 - Drew Doughty 3

= 41

Zohan :n maalipyssyt:

Sidney Crosby 5 - Vladimir Tarasenko 5 - Jeff Skinner 5 - Patrick Kane 4 - Max Pacioretty 1 - Auston Matthews 7 - Brad Marchand 6 - Cam Atkinson 3 - Eric Staal 3
Erik Karlsson 0 - Dougie Hamilton 1 - Aaron Ekblad 2 - Cam Fowler 1 - Mike Green 1 - Shea Theodore 0

=44

Olin aivan varma, että oon tässä kymmeniä maaleja jälessä :D Kuche ja Ovie painanu puolet kaapeista Licolle. Burnsilta ja MacKinnonilta varmasti olisi toivonut useamman kaapin. Mulla taas Bustiks mennyt Pacioretty. Toivottavasti Theodore pääsee vielä pelaa.

Sitten vielä oli muutma veto pisteistä ja joukkueista:

Malkin ei ole paras venäläinen pistemies runkosarjassa VS @Walkin 50e
(Vetoa ratkeaa mikäli missaa yli 10 peliä)


- Malkin tällä hetkellä kymmenessä pisteessä. Edellä vakuuttavaa jälkeä tehneet Kucherov (16), Kuznetsov (12) ja Ovechkin (11).

Columbus @Flagger vs San jose (Zohan) 20e

- San Josella vaikeaa. Columbus muutaman pisteen edellä.

Enemmän pisteitä Matthews (Zohan) vs Eichel @Tontsasd 50e

Matthews 8gp 7+5=12
Eichel 9gp 4+7=11

Junnut hyvässä vauhdissa.

Colorado (Zohan) vs Vegas @Luige 40e

Molemmat avannut kautensa odotettua paremmin. Toki Vegas Vielä paremmin.

Pidätän oikeuden laskuvirheisiin. Ja kirjoitusvirheisiin. On jo myöhä.
 
Viimeksi muokattu:

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Kuparikerhoveto:

Anaheim Ducks - @Jänkhä 3. peli
Arizona Coyotes - @JeiJeieL
Boston Bruins - @Molkke 2. peli
Buffalo Sabres - @Sandersson
Calgary Flames - @Malkkinen 1. peli
Carolina Hurricanes - @KaljaVeikko
Chicago Blackhawks- @Viipastu
Colorado Avalanche - @HOOLIGAN_ 10. peli
Columbus Blue Jackets @Kari Runk 7. peli
Dallas Stars - @Gemondo
Detroit Red Wings @teude 10. peli
Edmonton Oilers - @Zohan
Florida Panthers- @Red Label
Los Angeles Kings - @Vini29
Minnesota Wild - @limini 7. peli
Montreal Canadiens - @Abdel 3. peli
Nashville Predators - @strapat 2. peli
New Jersey Devils - @Zucker #16 8. peli
New York Islanders - @-mesag 1. peli
New York Rangers- @Romppanen
Ottawa Senators - @viikst 6. peli
Philadelphia Flyers @_Samppa 2. peli
Pittsburgh Penguins - @Lavis
San Jose Sharks - @H.J.Simpson
St. Louis Blues - @Numero66
Tampa Bay Lightning - @Lico
Toronto Maple Leafs - @Alejandro
Vancouver Canucks - @Subbanisti
Vegas Golden Knights @sinnepäinsä
Washington Capitals - @Supersankari #4 7. peli
Winnipeg Jets - @TylerDG

Potti: 310€

Tänään tippui Detroit ja Minnesota
E: Coloradon vuoro jäädä nollille
 
Viimeksi muokattu:

Nick Neim

Jäsen
Pistepörssiä kun tuossa tuli selailtua, niin puolustajista tuo top4 tuntui suht yllättävältä odotettuihin nimiin nähden, vaikka tietenkin suht tuttuja nimiä kärjessä onkin.

Piti ihan tarkistaa, ja tosiaan kenelläkään tuossa Road to 20 points (puolustajat) -vedossa ei ole tämän hetkisestä kärkinelikosta ketään valittuna. Pietrangelo, Gostisbehere, Green ja Sergachyov. Ottaen kuitenkin huomioon, että siihen on 17 puolustajaa valittuna, tuota voidaan pitää kyllä aika yllätyksellisenä nelikkona. Erikoismaininnan ansaitsevat vielä Muzzin ja Butcher, jotka ovat sijoilla kuusi ja seitsemän. Eli toisin sanoen seitsemän ensimmäisen tämän hetkisen puolustajien pistepörssin joukossa on ainoastaan Klingberg, sijalta viisi, valittuna.

Ja kohtahan se yksi #65 painaa sieltä kärkeen, mutta fiilistellään tätä omituisuutta nyt hetki.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Pistepörssiä kun tuossa tuli selailtua, niin puolustajista tuo top4 tuntui suht yllättävältä odotettuihin nimiin nähden, vaikka tietenkin suht tuttuja nimiä kärjessä onkin.

No tässäpä (melkein) tilauksesta päivitetyt tilastot...
 

Liitteet

  • Vetoseurannat.pdf
    67,5 KB · kertaa luettu: 297

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt kun "alkukausi" alkaa olla pelailtu pois, luon silmäyksen viisikkovedon tilanteeseen.

Abdel
Laine (4+2=6) - Bäckström (3+9=12) - Seguin (6+5=11)
Schultz (1+2=3) - Karlsson (0+9=9)
= 41p

Lico
Benn (5+6=13) - Tavares (9+4=13) - Draisaitl (1+6=7)
Hamilton (1+5=6) - Burns (0+6=6)
= 45p

viikst
Tarasenko (5+7=12) - McDavid (5+6=11) - Matthews (8+5=15)
Shattenkirk (2+7=9) - Werenski (3+3=6)
= 53p

Linnunpelätin
Scheiffele (3+5=8) - Crosby (5+6=11) - Giroux (6+6=12)
Subban (1+8=9) - Ristolainen (0+4=4)
= 44p

tankero
Radulov (3+5=8) - Kane (5+7=12) - Kucherov (12+7=19)
Josi (2+3=5) - Letang (1+6=7)
= 51p

V-G-
Malkin (4+8=12) - Getzlaf (1+6=7) - Marchand (7+5=12)
Hedman (1+5=6) - Klingberg (3+8=11)
= 48p

Yllätyksiä? Ainakin Laineen, Burnsin ja Hedmanin pistetahdit ovat olleet selkeästi odotettua pienemmät, samoin kenties kahden maailman parhaan pelaajan. Tavaresin maalit-pisteet-suhde on hyvin outo. Kukaan ei valinnut Stammeria.

Itseäni harmittaa syvästi, että valitsin Hedmanin Kuuuuchin sijasta, mutta nämä nyt muuttuvat vielä. Onneksi on pysynyt kaiken kaikkiaan suhteellisen tasaisena.
 

HankMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Mä olen kyllä erittäin hyvissä näissä jatkoaikavedoissa. Luuserivedossa Dorsett painaa melkeen PPG-tahdissa ja kolmikkovedossa koko kolmikko on loukkaantuneena, tosin Boeser day-to-day.
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Kuparikerhoveto:

Anaheim Ducks - @Jänkhä 3. peli
Arizona Coyotes - @JeiJeieL
Boston Bruins - @Molkke 2. peli
Buffalo Sabres - @Sandersson
Calgary Flames - @Malkkinen 1. peli
Carolina Hurricanes - @KaljaVeikko
Chicago Blackhawks- @Viipastu
Colorado Avalanche - @HOOLIGAN_ 10. peli
Columbus Blue Jackets @Kari Runk 7. peli
Dallas Stars - @Gemondo
Detroit Red Wings @teude 10. peli
Edmonton Oilers - @Zohan
Florida Panthers- @Red Label
Los Angeles Kings - @Vini29
Minnesota Wild - @limini 7. peli
Montreal Canadiens - @Abdel 3. peli
Nashville Predators - @strapat 2. peli
New Jersey Devils - @Zucker #16 8. peli
New York Islanders - @-mesag 1. peli
New York Rangers- @Romppanen
Ottawa Senators - @viikst 6. peli
Philadelphia Flyers @_Samppa 2. peli
Pittsburgh Penguins - @Lavis
San Jose Sharks - @H.J.Simpson
St. Louis Blues - @Numero66 14. peli
Tampa Bay Lightning - @Lico
Toronto Maple Leafs - @Alejandro
Vancouver Canucks - @Subbanisti 12. peli
Vegas Golden Knights @sinnepäinsä
Washington Capitals - @Supersankari #4 7. peli
Winnipeg Jets - @TylerDG

Potti: 310€

Vancouverin vuoro jäädä ilman maalia
E: ja niin jäi oma heppa St. Louis nollille
 
Viimeksi muokattu:

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Pyörittelin päässäni tällaista pelaajien pistemääriin liittyvää vetoa, jonka voisin ottaa jonkun (yhden) pelaajan kanssa. Molemmat valitsevat pelaajia, joille toinen osallistuja antaa tehopistemäärässä parhaaksi katsomansa rajan (puolen pisteen tarkkuudella), jonka jälkeen pelaajan valinnut osallistuja päättää, tekeekö pelaaja pisteitä yli vai alle tuon rajan. Kaikenkaikkiaan valitaan 31 pelaajaa eli yksi pelaaja per NHL-joukkue (toisella 15 pelaajaa, toisella 16) ja näin ollen peli ei voi päättyä tasan. Pelaajat valitaan järjestyksessä A-B-B-A-A-B-B-...

Otetaan sellainen loukkaantumistakaportti, että jos valittu pelaaja ei saa kokoon vähintään 50 ottelua, pelaajaa ei lasketa pistelaskuun mukaan. Jos sen sijaan pelaaja treidataan kauden aikana, mutta hän saa 50 ottelua kasaan, niin pelaaja lasketaan mukaan.

Oliko riittävän epäselvää?

Esimerkki:

1) Minä valitsen esim. Sidney Crosbyn. (tämän jälkeen kumpikaan ei voi valita enää Penguinsin pelaajia)
2) Sinä sanot Crosbyn tehopisteille rajan, esim. 87,5 pistettä.
3) Minä päätän, tekeekö Crosby yli vai alle tuon rajan. (Runkosarjan loputtua saan pisteen, jos valitsin oikein. Jos en, piste sinulle.)
4) Sinä valitset kaksi pelaajaa, joille minä määritän pisterajat jne.

Tästäpä oiva keino saada jännättävää kauden jokaikiseen otteluun!

Sen verta unohtui mainita, että pistetään panosta vaikka 50€.

@Lico lähti kanssani kisaan ja tällaisissa tunnelmissa edetään:

Player Points O/U Romppanen vs. Lico - Google Sheets
 
Luuserivedossa muutama ennakkosuosikki on pelaamassa itseään ulos kisasta. Matt Martin on huippuiskussa ja tehnyt jo kolme tehopistettä ja lisäksi retale on huilannut yhden pelin. Samoin Mark Borowiecki on ollut lähes Norris-tahdissa saalistaessaan jo kaksi tehopistettä ja huilanneensa vammojen vuoksi kaksi peliä. Brenden Dillonista puhumattakaan, jolla on kasassa mahtavat neljä tehopistettä. Nostetaan yhtenä nimenä vielä Ron Hainsey, joka ei ole viimeiseen 7 vuoteen rikkonut kaudessa 20 tehopisteen rajaa on tehnyt nyt kauden ensimmäiseen 13 peliin 9 tehopistettä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös