Mainos

Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

  • 248 884
  • 2 290

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tehottomuudesta kertoo kaiken toi Oton tilanne. Hyvä paikka juuri ennen erän loppua, mutta ohi. Ei muuten kun joskus tekisivät, mutta kymmenen kertaa kymmenestä menee ohi. Eikä tää ole hetkeellistä vaan muutamaa piikkiä lukuunottamatta jokapäiväistä. Puhutaan kanssa kahdenkymmenen maalin miehestä.
 

Ralph

Jäsen
Eihän tuo todellakaan huonoa peliä ole, mutta kevyt tehottomuus vaivaa edelleen, varsinkin ylivoimissa.
HPK pelasi ensimmäisessä erässä kuin... HPK. Paajasen lisäksi todellisen maalintekopaikan sai ja hukkasi Kainulainen, Hagman ja Palve, tuossa järjestyksessä. Jokainen oli sellainen "tuosta pitää tehdä" -paikka. Kuten oli Sillanpäälläkin, joka onneksi suti sisään.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kyllä mä orastavasti sanoisin että pieni suvantovaihe on taas ohitettu.

Tän illan jälkeen ollaan taas kotiedussa kiinni. Kyllä siihen on uskoa.
 

Ralph

Jäsen
Turunen, Paajanen ja Kainulainen luo tilanteita ihan mukavasti, mutta hukkaavat näitä paikkoja sataprosenttisella teholla. Ensin Paajanen ja Kainulainen ylivoimahyökkäykseen, josta Kainulainen ampui niukasti ohi maali. Heti perään kiekko Turuselle yksin maalin eteen ja laukaus suoraan päin Kilpeläistä, joka toki potkaisi hyvin vastaan.
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Edelleen tutut ongelmat: Maalinteko, maalille meno ja hyökkäysten päättäminen...
 

Ralph

Jäsen
Heikompi toinen erä, mutta pari kelpo paikkaa kuitenkin. Se pitää sanoa, että Mathias Porseland on ollut tänään todella vaisu. En muista yhtään hyvää ratkaisua. Shane O'Brien on pelannut mielestäni ihan hyvin, mutta Anssi Ritari parjaa. Pari oikein hyvää blokkia O'Brienilta, joihin Ritari kommentoi "laukoo päin O'Brienia", ihan kuin O'Brien ei itse olisi blokkia hyvin pelannut.

Juha Koivistokin pitää mainitaa. On osoittanut, että miksi hän on erinomainen nelosiketjun laituri Liigaan. Joka vaihdossa kovaa vääntöä ja voittaa kaksinkamppailut.

Johtoasema säilyy, mikä on pääasia.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Turunen, Paajanen ja Kainulainen luo tilanteita ihan mukavasti, mutta hukkaavat näitä paikkoja sataprosenttisella teholla. Ensin Paajanen ja Kainulainen ylivoimahyökkäykseen, josta Kainulainen ampui niukasti ohi maali. Heti perään kiekko Turuselle yksin maalin eteen ja laukaus suoraan päin Kilpeläistä, joka toki potkaisi hyvin vastaan.
Paajanen pelannut melko hyvin tänään. Rakentelee paikkoja, joista Cornet saattaisi pistää sisään. Sinänsä siis näkisin tämän ottelun positiivisena (ainakin toistaiseksi), koska väännetään hyvin ja tekopaikkojakin tulee. Sellaista pleijarikiekkoa hieman. Cornet tosiaan pistämään kiekot sisään ja Kapanen johtamaan joukkoja. Kyllä se sitten siitä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Täytyy kyllä porukalla palkata Minna Marsh ja sun muut mentaalivalmentajat tuonne IMMIIDIETLI!! Maalinteko paikoissa ollaan kuolaavia vammaisia, nyt pitää terästyä stna!
 

Ralph

Jäsen
Shane O'Brien on pelannut mielestäni ihan hyvin, mutta Anssi Ritari parjaa.
Nyt kiekko kulmassa O'Brienilla ja Ritari sanoo "mikä on O'Brienin ratkaisu..." No, O'Brian antaa komeasti kiekon omille ja Ritari kuulostaa yllättyneeltä "keskeltä löytyy tarjontaa".
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Edelleen tutut ongelmat: Maalinteko, maalille meno ja hyökkäysten päättäminen...
Kerho on nyt tehnyt viidessä viime pelissä (SaiPa (v), SaiPa (k), Kärpät (v), KooKoo (k), KalPa (v)) jokaisessa avausmaalin, mutta päässyt vain KooKoota vastaan 2-0-johtoon.

Siinäpä probleema; hyviä maalipaikkoja on ollut riittävästi tänäänkin.

Nyt mennään taas puolustustaistelumoodilla. Toivottavasti 60 minuuttia riittää.
 
Viimeksi muokattu:

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Ihana pakki tuo O'brien, kukaan ei tule tökkimään vihellyksen jälkeen maalin edessä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mulla on ihan lievä man crush tohon O'brieniin.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mulla on ihan lievä man crush tohon O'brieniin.
Poke check? Onnistuu.
Taklaaminen? Onnistuu.
Syöttöpeli? Onnistuu.

Hieno mies.

On muuten Forsberg pelannut aktiivisesti hyökkääjänä. Ajaa päälle ja häiritsee KalPan pelinrakentamista. Muutenkin energinen tuo nelonen.
 

Ralph

Jäsen
Palve on mielenkiintoinen kaveri. Äskenkin ns. Mestis-kikoilla pisti koko KalPan kentällisen solmuun ja tuosta jos maalin olisi värkännyt, niin olisi ollut top-1 koko kaudella koko Liigassa. No, ei edes kunnon tilannetta tullut, mutta jäähy jälkitilanteesta. Jos nuo kikkailut vain johtaisivat johonkin... Potentiaali on tiedossa, mutta se ratkaiseva terävyys puuttuu.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
3 pistettä. Hyvää vääntöä. Hyvää taistelua. Tehotonta joo, mutta siellä tehtiin töitä.

Ja Larmille nolla, mikä on kivaa.
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Hyvä Kerho, tärkeät 3 pistettä! Kotimatka lyheni pari tuntia. Patalahden huoltamolle Dr Pepperille!
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Larmilla nollat nyt yli 120 min!
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Olipahan työmiesten voitto. Ei näkynyt vapaamatkustajia tänään. Hyvin puolustivat maalin edustaa ja Larmi hoiti loput.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Palve on mielenkiintoinen kaveri. Äskenkin ns. Mestis-kikoilla pisti koko KalPan kentällisen solmuun ja tuosta jos maalin olisi värkännyt, niin olisi ollut top-1 koko kaudella koko Liigassa. No, ei edes kunnon tilannetta tullut, mutta jäähy jälkitilanteesta. Jos nuo kikkailut vain johtaisivat johonkin... Potentiaali on tiedossa, mutta se ratkaiseva terävyys puuttuu.

Mulla olis idea. Mitä. Jos. Pistettäisiin Palve laitaan? Sillanpään kolmosen sentteriksi ja Palve laitaan. Laidassa Palve saisi paljon enemmän tilaa. Mä alan olemaan vähän sitä mieltä, että Palvesta ei ihan huippusentteriä Liigaan tule. Hiukan puuttuu potkua ja voimaa siinä omasta mielestäni. Tai toki hyvä sentteri on nytkin, mutta ei kyllä läheskään kaikkea potentiaalia irtoa. Mannisen Saken ja Granlundin Miken tapaan keskeltä laitaan ja siinä on vähintään 40 pisteen laituri, sanokaa minun sanoneen. Fobba nelosen keskelle ja siihen laitaan Ruokonen ja Koivisto ja siitä n. 8-9 minuutin munapystyssäkaikkienpäälle energia ketju. Olen puhunut.

Hyvä laatuinen peli, ainoa mitä voi jossitella on tuo maalinteko. Mutta töitä tehtiin ja paikkoja luotiin. Larmi on kevät iskussa saakeli. Hyvä hyvä
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kova peli oli, kyllä siellä oli naapurillakin paikat ne maalit taikoa, mutta tänään pomppi Kerholle. Tekisi mieli kehua hirveästi ja pisteet kyllä maistuu, mutta 2 erää siellä oli jätkät aika pahasti jaloissa, siis muutamia väläytyksiä lukuunottamatta. Kovuudesta toki pinnoja. KalPa kelpaisi pleijareissa vastaan, mutta kotietu silti parempi, se vaan vaatii että pitäis alkaa laittaan niitä kiekkoja sinne reppuun.
 

Ikikerho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tärkeä, TÄRKEÄ voitto. O'brien on kyllä äijä. Tiistaina kun laitetaan linnut maanrakoon, niin rupeaa näyttämään jo ihan hyvältä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös