Mainos

Paavo Väyrynen tulee taas!

  • 303 366
  • 1 639

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Voi perkele. Nyt viukuttava kitisijä siis sitten uhkaa palata suomalaiseen poliittiseen elämään näkyvämmin ja kuuluvammin, tekemään ryssien hyväksymää oppositiopolitiikkaa kaikkien muiden paitsi itsensä kanssa. Eiköhän se olisi kaikille parasta, että minimoidaan väistämätön kärsimys ja äänestetään S. Niinistö jatkokaudelle heti ekalla kiekalla, se saattaisi hieman Väykkää riipiä ja siten vaimentaa.
 
Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Henkilökohtaisestihan olen sitä mieltä että kaikki Väyrysen kannattajakortin allekirjoittajat tulisi tuomita maanpetoksesta.

Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kannattajakortin allekirjoittavat pitäisi palkita ryhmänä vuoden koomikkoina.

On tuo Paavo vaan mestari. Jokohan on jonkun hassunhauskan t-paidan pistänyt painatukseen, viimeksi muki ei kantanut loppuun asti. Vai oliko ne silloin eduskunta-vaalit?
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Paavon tempauksia lukiessa/kuunnellessa alkaa joskus mystisesti päässä soida Zen Cafén Harri. "Paavo on tehnyt itsestään pellen..."
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Paavo Väyrynen hesarin uutisessa: Oman sijaintinsa Suomen poliittisella kartalla Väyrynen määritteli sanomalla olevansa oppositiossa sekä nykyistä hallitusta että oppositiota vastaan.

Hah!

Jos ihan puhtaasta politikoinnista, omista harhaluuloistaan ja ketkuilusta saisi jotain palkintoja, niin Väyryselle ei tässä maassa pärjäisi kukaan. Joku joskus sanoi hyvin että Väyrynen myisi vaikka oman vanhan äitinsä, jos sillä saisi pääministerin salkun. Tai vaikka koko Suomen Venäjälle.
 
Tuamas

Jäsen
Väykkää olisi voinut huumorimielessä äänestää, mutta tämä oli viimeinen niitti, Mikko Kärnä tippuu eduskunnasta, jos Väyrystä ei valita presidentiksi.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Perkele kun ei olla monarkia. Paavo on jumalan valitsema kuningas johtamaan Suomea ja geeniensä sekä itsetuntonsa perusteella valmis johtamaan maatamme ikuisesti.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Lisäksi Väyrynen on niin kova jätkä, että hän ei eroa mistään puolueesta, vaan puolue eroaa hänestä. Olen vasta näin vanhemmalla iällä ymmärtänyt Paavo Väyrysen hienouden, siinä on todellinen poliitikko. Vaikka en miehen kaikkia mielipiteitä ihan täysin osta, niin harvoin kukaan on noin rehellisen epärehellinen poliitikko kuin Paavo Väyrynen.

Perkele kun ei olla monarkia. Paavo on jumalan valitsema kuningas johtamaan Suomea ja geeniensä sekä itsetuntonsa perusteella valmis johtamaan maatamme ikuisesti.
Olenko ihan hakoteillä jos muistan että Väyrysellä on oikeasti sellainen käsitys itsestään että hän on Kekkosen itsensä valitsema seuraaja johtamaan Suomea?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olenko ihan hakoteillä jos muistan että Väyrysellä on oikeasti sellainen käsitys itsestään että hän on Kekkosen itsensä valitsema seuraaja johtamaan Suomea?
Parempaa. Väyrysen kerrotaan lausuneen kännissä Mikko Pesälälle, että Hän on Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa. Kun kyseessä on Väyrynen, en näe syytä epäillä etteikö mies olisi noin sanonut.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Paavo on hieno mies. Puuttuu se kaikki feikkaaminen mitä 99% poliitikoista tekee. Kaikki tietää Paavo mukaan lukien että tässä on kyse pelkästä teatterista eikä Paavo edes yritä peittää sitä.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mun on kyllä vaikea nähdä, että Paavo olisi Jumalan valittu. Pikemminkin uskon Jumalan liittyvän näinä päivinä Kansalaispuolueeseen.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jumalakin liittyy Paavon puolueeseen vain jos Paavo näin haluaa.
 
Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Väyrynen on kyllä äärimmäisen vastenmielinen persoona. Mutta kehut Paavolle siitä, että uskaltaa olla eri mieltä kaikkien kanssa (presidentti, Sipilä, hallitus, Keskusta, eduskunta, oppositio, kansa yms.) ja sanoa sen ääneen. "Minä olen oppositiossa kaikkia vastaan." Välillä tuntuu, että Väyrynen on tarvittaessa oppositiossa itseäänkin tai entisiä puheitaan tai tekoja vastaan.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Paavoakin mahtavampi ihminen löytyy jonka kanssa Paavokin on kilttiä poikaa - vaimonsa.
 
Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Tuli tänään oltua oikein reipas kansalainen, kun täytin ja palautin Paavon postissa lähettämän kannattajakortin. Samalla kätevästi osallistuin Paavon kirjan sekä Paavon ja Vuokon kuvalla varustetun kupin arvontaan.
Muita näin toimineita?
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Muita näin toimineita?

Voin kertoa. Ei.

Näin paten joku kuukausi sitten Mikonkadulla. Aika ankalta se näytti ja vieraassa ympäristössä olevan. Eikö keminmaalla voisi olla jotain pysyvää tekemistä? Tollaisen yya-ukon on turha kävellä Stadissa salkku kädessään vuonna 2017.
 
Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Luulisi mr. Teflonin olevan niin suosittu, että kannatuskortit olisi kasassa jo. Ja reippaasti yli minimin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuli tänään oltua oikein reipas kansalainen, kun täytin ja palautin Paavon postissa lähettämän kannattajakortin. Samalla kätevästi osallistuin Paavon kirjan sekä Paavon ja Vuokon kuvalla varustetun kupin arvontaan.
Muita näin toimineita?
Saakos näitä kortteja tilattua jostain, vai tuliko nämä jonkin määrätyn alueen postin mukana ihan kaikille?

Kyllähän se nyt on suorastaan kansalaisvelvollisuus saada Väykkä mukaan jokaiseen mahdolliseen vaaliväittelyyn. Siinä nousee väittelyiden taso laakista.
 
Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Saakos näitä kortteja tilattua jostain, vai tuliko nämä jonkin määrätyn alueen postin mukana ihan kaikille?

Kyllähän se nyt on suorastaan kansalaisvelvollisuus saada Väykkä mukaan jokaiseen mahdolliseen vaaliväittelyyn. Siinä nousee väittelyiden taso laakista.
Kemissä tuli postilaatikkoon ainakin meille.
Tuolta näköjään voi tulostaa: Kansalaispuolue

Itseäni kiinnostaisi nähdä Väyrynen väittelyissä mukana ja nähdä, että saako Pate enemmän ääniä, kuin isompien puolueiden ehdokkaat.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Paavolta aamutelkkarissa kyseltiin korttien "menekistä". Naureskeli kyllä siihen malliin ettei itsekään taida uskoa riittävään menekkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös